IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Leader of the packPerjantai 19.05.2006 14:58

Viimeinen koulupäivä.
Viimeinen työpäivä.
Viimeinen päivä kun olen menossa jonnekin, tästä lähtien kaikki on hiukan pysähdyksissä.

Kun miettii minkälainen olin tänne tullessa, ero on aika mittava.

Olin huumaantunut, pääsin kouluun, kaikki ei ollut menetetty, mahtavaa, koulukavereita, tulevaisuus, uusia kokemuksia, mikään ei pysäytä. Koulu tuntui edistykselliseltä, oikealta. Taidokkaalta.

Nyt tuntuu itsevarmalta mutta hieman pettyneeltäkin. En kuitenkaan lähde tyhjin käsin, huomasin että taitoni ylittivät koulun tarjonnan toisinaan ja että minussa on ainesta. Sain mahtavan porukan, jossa on paljon erilaisia taitoja ja tyylejä. Siksi tuntuu haikealta.

En päässyt kouluun - pettymys. Ei ole töitä - pettymys. En vieläkään tiedä Sitä Paikkaa, mihin päädyn. Mutta tiedän että en ihan turha ole. Tiedän että olen hyvä tekemään.

Kunhan löytyy se Tarve. Täällä on Tekijä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.