IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

HuhLauantai 06.09.2008 13:23

Oli hieman ikävä ilta kun vatsassa vellonut veri sekoitti sen aivan totaalisesti. Olin niin kipeä jossain vaiheessa, mutta onneksi oli jo nukkumaanmenoaika. Nyt pesin jo hampaatkin ja kävin suihkussa ja olen uusi minä vaikka vatsa on vieläkin shokissa eilisen johdosta. Kaikkea sitä. Tekisi kyllä mieli vielä jäätelöä.

Olen viime päivät virkkaillut amigurumeita (pieniä pehmoleluja suomeksi sanottuna). Voisin antaa niitä sitten koko maailmalle kunhan niitä on useampia, koska haluan eroon jämälangoistani ja mikäs sen parempi tapa olisikaan kuin ruveta virkkailemaan niistä leluja. Jee.

Vatsa sanoo pum. Ihkuu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.