IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

PerskelesTorstai 26.03.2009 02:45

Olen iloinen että mulla on hammaskiskot. Niin iloinen!!

Viimeisen viikon, kaksi olen jauhanut joka yö enemmän tai vähemmän hampaitani. Näen unta että syön jotain, näen painajaista ja jurnutan ja vaikka nyt en enää herää kirskuntaan ja kipuun, huomaan herätessäni jauhavani kiskoja kuin viimeistä päivää. Taas särkee päätä sen puremisen vuoksi.

Taidan olla stressaantunut.
Tämä turvallinen oleminen on loppumassa ja menoja alkaa kertyä vaikkakin toisaalta keho kaipaa jo liikettä sekä tekemistä, kunhan pysyy vaan vauhdissa.

Synttäritkin on tulossa - yleensä olen niitä ihmetellyt jo kauan ennen kuin ne tulevat mutta tänä vuonna olen menettänyt niin ison osan elämästäni että on hieman vuodenajat sekaisin. Minulla se aika on melkolailla vielä siinä syksyn kohdalla. Talvi meni ohi niin etten huomannutkaan ja yhtäkkiä on kevät ja pitäisi alkaa miettimään kesälomiakin pian.

Käsittämätöntä.
Se on muuten tämän viikon sana.
Käsittämätöntä.

P.S. Haluan uuden Kingin asap. Joudun kuitenkin ehkä odottamaan lauantaihin mikä on niinku kauan.
Eikä "palkkaakaan" kuulu, vaikka lähetin laput jo viikko sitten. Yhyy. Pitäsköhän soittaa Kelaan ja kysyä missä mättää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.