IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 03.10.2008 04:18

Voiny v...

Unohdin sitten keskiviikon kauhujen keskellä peruuttaa sen diacorin fysio-ajan. Tänäänkin on ollut vielä pelkkää nukkumista kun erehdyin ottamaan kodeiinia rajuun yskäkohtaukseen.

Sori hannu. :F

IdolsPerjantai 03.10.2008 01:40

Kaksitoistavuotiaana halusin Tenavatähteen mutta kukaan ei kotipuolessa nähnyt minussa sitä piilevää musikaalisuutta enkä yksin uskaltanut lähteä asiaa eteenpäin viemään.

Nyt olen 28 ja taas on ohjelma, jonne saa mennä yrittämään. Nyt minua kuitenkin estää se, että en halua idoliksi enkä televisioon. En tosin halunnut lapsenakaan.

Minulle tärkeintä on laulaa. Se ääni mikä lähtee ihmisestä.
Minun mielestäni hyvän laulajan määrittää se, kuinka ihminen saa äänensä soimaan ilman säestystä, tietenkin on tärkeää osata laulaa säestettynä mutta on se vähän onnetonta jos ei saa itseään kuulostamaan hyvältä ilman jotain soitinta tai taustaa.

Musiikki syntyy tuulessa, puron solinassa, heinien kahinassa, ihmisessä ja siinä henkäyksessä joka ihmisestä ulos virtaa.

En sano että itse olisin mitään sinne päin, minä olen jättänyt monta asiaa omassa laulussani huomiotta enkä ole käyttänyt hyväksi sitä ääntä, jota on jotkut kehuneet. Tiedän että voin olla niin paljon parempi, ehkä jopa pystynkin olemaan, mutta pyrin silti aina soimaan niinkuin minun pitäisi. Ehkä joskus löydän jostain jonkun paikan jossa voin laulaa niin kuin tunnen että pitää.

Mutta johonkin Idolsiin meneminen olis kyllä melko kamalaa koska televisiossa oleminen on jotain aivan kamalaa. Koettu on enkä tarvitse sitä uudestaan. Mutta kirkossa laulaminen on jotain aivan mahtavaa, se ääni soi aivan uudella tavalla.

[Ei aihetta]Torstai 02.10.2008 17:04

Antibiootti pois, yskä tilalle. jeij.

No jopasTorstai 02.10.2008 11:56

Tänään on syysmyrsky. Iso tuuli ja syksy.
Minä niiiiin rakastan syksyä! Silloin on värikästä, valoisaa, pimeää, märkää, kuivaa, lämmintä, kylmää. Syksy antaa mulle paljon enemmän kuin kesä.

Johtuen tosin osittain siitä etten ole vuosiin osannut käyttää muun muassa t-paitoja. Kilorikkaana olen halunnut aina hautautua huppareihin, villapaitoihin, kauluspaitoihin, kaikkiin isoihin vaatteisiin mitä olen löytänyt. Käsivarsia ei voi näyttää vaikka olisi kuinka kuuma.

Sitäpaitsi syksy on hauskaa, silloin kaakao maistuu kaakaolle ja villasukat ovat parhaita kavereita. <3

IlmastonmuutosTorstai 02.10.2008 02:36

Olen viime aikoina törmännyt monta kertaa ilmiöön nimeltä ilmastonmuutos. Osa sanoo että se on, osa sanoo että se ei ole. Alunperin ne ihmiset jotka eivät siihen uskoneet, olivat mielestäni typeriä ja tietämättömiä. Nyt olen kuitenkin ajatellut asiaa vähän vähemmän sulkeutuneesti.

"Aikoinaan maan piti olla lattea, julkeatkin väittää että se olisi pallo!"
"Entäs sitten evoluutio, ei vastaa yhtään sitä totuutta joka meille on annettu!!"

Huomaan olleeni yhtä tympeän umpimielinen, en ole osannut ajatella asiaa muulta kuin ensin annetulta totuudelta. Minun mielipiteeni on merkityksetön kun kyseessä on se, että miten asiaa ajattelee. Ajatus voi olla hieman kompleksi näin heti aluksi mutta järkipelillä sinulla ei voi olla kunnon mielipidettä ilman että olet tarkastellut kolikkoa molemmilta puolilta. Vihastutan nyt monta ihmistä kun sanon näin, mutta kuten uskon asioissa, yksi vertaus pitää.

Sinulla on kolikko kädessäsi, näet sen kruunapuolen. Tiedät, että kolikolla on klaavapuoli ja miltä se näyttää, mutta et näe sitä. Kun käännät kolikon nähdäksesi klaavan, menetät näköyhteyden kruunapuoleen. Tiedät, että se on siellä, tunnet sen vielä sormiesi alla ja näet sen mielessäsi - kuitenkaan sitä oikeasti tuntematta, näkemättä. Noh, fiksu ihminen sanoisi että moi käännä se kolikko sivuttain itseesi päin. Kun teet näin, näet joko pienen siivun molemmista puolista tai et näe kumpaakaan, riippuen siitä onko lasisi yleensä puolitäysi vai puolityhjä. Tämä pätee muun muassa uskoon sillä tavalla, että se kuvastaa hyvin sitä miten helppoa on olla kapeakatseinen. Missään tapauksessa et näe kolikon toista puolta kuten sitä joka on sinun silmiesi edessä. Ainoa tapa tuntea kolikon molemmat puolet yhtä hyvin, on käännellä kolikkoa. Tämä on asia joka unohtuu monelta.

Minä katselin vain sitä kruunapuolta, tietenkin maapallo lämpiää, tietenkin ihmiset tuhoavat sitä, typerää yrittää kiistää sitä, menisivät nuo ihmiset pois. Nyt tulin ajatelleeksi että tietenkin on mahdollisuus että ilmastonmuutos ei ole niin akuutti pelko tai että se voisi tapahtua ilman ihmisen apuakin, eli vaikka ihminen tuhoaa maapalloa, ei voida näyttää toteen etteikö se voisi tapahtua ilmankin sitä. Kyse ei ole siis siitä, kumpi teoria on oikeassa vaan siitä, että ymmärrän tavallani molempia. Olen valmis muodostamaan mielipiteeni.

Mutta ironisinta on se, että jos kruunapuolta ei kolikossa olisi, ei olisi klaavapuoltakaan. Näin ollen voi sanoa että jos ei ole pahaa ei ole hyvää, jos ei ole mustaa ei ole valkoista, jos ei ole uskontoa ei ole ateismiakaan. Jos ei olisi ilmaston lämpenemistä, ei olisi ilmaston viilentymistäkään.

Jos ei vielä uponnut, selitä minulle miten tunnistat hyvän jos et ole koskaan kokenut mitään pahaa?

Niinja, oletko sinä sellainen joka kääntelee kolikkoa?
Itse olen oikeastaan iloinen että aina löytyy toisinajattelijoita. Sitä muistaa helpommin pitää mielensä avoimena kaikenlaiselle.

Lisätty matkaviestimestäKeskiviikko 01.10.2008 14:29

Tänään olen varsin huvittavan näköinen, lääkärikin ratkesi hymyilemään kun näki mun naamani. Nyt turpoaa jo leukakin. :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.10.2008 02:37

Öh, mulla on afta huulikorun nastan alla. :DD
Touché, Mr. Murphy, touché.

KuolenTiistai 30.09.2008 21:04

Yskin keuhkoni kohta nurinpäin.
Seinät on kuorrutettu limalla. Mmmm.. Slimy..

Voisin mennä katsomaan auttamattoman hassuja kasarisarjoja jos mua ei pelottas ajatus niin paljon. :D

[Ei aihetta]Tiistai 30.09.2008 03:56

angst
multiflem (lue: isolima)
köh
hajoil
öhköh
flemflemflem
gröh

yhy
ei saa liikkuu ja sata menee ihan mäkeen
puhekielto, en saa laulaakkaa

mut silver lining:
en joudu läskikurssin sauvakävelyyn. <3

Pitäs varmaan hankkii jostain urheilu-uikkari.

YhymMaanantai 29.09.2008 17:47

Näinhän se on, että sairaana sitä ollaan.
Kävin lääkärissä eilisen rajun yskänkohtauksen jälkeen ja rapsahti 5 päivää sairaslomaa. Ei ole mitenkään erityisen kipeä fiilis, väsynyt ja heikko olo. Suurin oire lienee kuitenkin kipu rintakehässä ja pakotus selässä, kaikesta tästä yskimisestä.

Ensin viikko esipotemista ja potemista, sitten ihan jees viikko ilman suurempia räkäongelmia ja sitten todetaan et moi se sun tautis joka ei ollu viimeks ees hoidettavissa, on nyt mennyt keuhkoihin ja siellä on sitten keuhkoputken tulehdus.

Tälläkin viikolla mulla oli paljon kaikkea mitä halusin tehdä, mutta ei.

Taidan sit vaan kattoo vanhoja 80-luvun sarjoja kotona perskeles.