IRC-Galleria

There are days when I'm okay
And for a moment
For a moment I find hope
But there are days when I'm not okay
And I need your help
So I'm letting go

I need you to know
I'm not through the night
Some days I'm still fighting to walk towards the light
I need you to know
That we'll be okay
Together we can make it through another day
[Superchick - Courage]

Muiltakin kohdiltaan ihan helvetin kova biisi. Tuo kohta vain iskee aina vyön alle ja jaksaa itkettää sekä sing-a-long laulattaa. Kuvastaa helvetin hyvin tuntemuksiani jo melkolailla pitkältä aikaväliltä. Joskus menee hyvin, joskus taas mikään ei pysy hallinnassa ja sitä haluaa vain mennä peiton alle piiloon itkemään omia kompurointejaan. Joskus taas kaikki pysyy liiankin hyvin kontrollissa ja sekin itkettää.

En tiedä mistä se johtuu, mutta ympärilläni tuntuu olevan aina vain ihmisiä, jotka ovat ihan eri planeetalta minuun nähden. Järkeviä ajattelijoita, jotka ymmärtävät omat rajansa ja realiteetit, osaavat päästää irti, eivätkä muistele vanhoja saatikka elä menneessä/omissa fantasioissaan. Itsevarmoja ja paikkansa tietäviä järkeviä ihmisiä, jotka eivät saa huijattua itseään.

Sitten minä tallustan huoneeseen hermoiltuani ensin oven takana puolisen tuntia. Sanomattakin selvää, että olen ensimmäisenä noiden älyköiden vitsien kohteena. Kyselevät tahallaan sellaisia asioita, joita en varmasti tiedä tai joita en ymmärrä. Puhuvat asioista, joista en takuuvarmasti ymmärrä mitään. Nauravat omalle nokkeluudelleen ja minun yksinkertaisuudelle. Yritän samalla miettiä aiheita, joista minäkin voisin tietää jotain. En tiedä mistään mitään. Se on joka kerralla yhtä hämmentävä havainto. En edusta mitään, en ole kiinnostunut mistään, en ole taitava missään.

Ei ole väliä kuinka monta kertaa minulle sanottaisiin kuinka hyvä piirtäjä olen, kun itse tiedän etten koskaan ole tarpeeksi hyvä itselleni. En koskaan ole riittänyt itselleni millään mittapuulla mitattuna. Joskus olen kokenut sen harmonisen tunteen, jossa muut tuntuvat elävän ja uiskentelevan onnellisena läpi elämänsä, samalla kun minä kompuroin itse kohottamissani rimoissa. "Vielä vähän.. vielä viisi minuuttia... vielä viisi kiloa.. vielä yksi kehu.. niin olen tyytyväinen..."

Minulle on aikojen kuluessa suositeltu kaikenlaisia hoitomuotoja itsensä sellaisenaan hyväksymisestä aina hirttoköyteen ja kallonkutistajaan. Paras lääke ei aina ole aika. Ei ajasta ole vittuakaan apua jos sen viettää eristyksissä muista ihmisistä muistellen ja pyöritellen mielessään vanhoja juttuja. Tämä ei ole oma viisauteni, vaan erään ystävän ehkäpä tietämättäänkin minulle välittämä viisaus. Yksinäisyys ja eristäytyminen olivat pahoja virheitäni saatuani puukosta selkääni. En halunnut nähdä ketään. Ajan kuluessa olin niin väsynyt, etten edes jaksanut tavata ketään, vaikka olisinkin halunnut. Halusin vain olla joko yksin tai nukkua ihmisten ilmoilla joutuessani. Tässä vaiheessa ihmiset tekevät pahan virheen; he joko luovuttavat tai alkavat sääliä. Valitsivat he kummin vain, he lähtevät luotani pois jolloin olen taas yksin. En halua sitä. Haluan että minut pakotetaan kuuntelemaan puhetta, vastaamaankin jotain. Haluan että minut revitään ylös ja ollaan vaan. Oli se sitten puhelinsoitto tai kahvilassa istumista, kunhan se on ystävällistä ja kertoo siitä, että luotani ei olla taas lähdössä pois, eikä minua korvata taas jollakin.

You should know you're not on your own
These secrets are walls that keep us alone
I don't know when but what I know now
Together we'll make it through somehow
Together we'll make it through somehow