IRC-Galleria

Lately I find myself
Putting on the same clothes everyday
Trying to recapture
The way it was
And I find myself
Crying in my bed
Lying like I'm dead
And crazy in my head
And oh, I know

That the days run out
And my heart is black
And my soul is lost
In a maze of haze

I don't wanna feel this hurt
I don't wanna feel this pain
I don't wanna be in silence but you took my words away
I don't wanna be insane
I don't wanna be alone
But I know I will be alright on my own
Oh, on my own

Lately I find myself
Sleeping alone with my phone
Hoping to hear your voice say
That I'm coming home
And I find myself
Rearranging my thoughts
Reversing this heart
Returning being from being lost
And I know

That the days run out
And my heart is black
And my soul is lost
In a maze of haze

I don't wanna feel this hurt
I don't wanna feel this pain
I don't wanna be in silence but you took my words away
I don't wanna be insane
I don't wanna be alone
But I know I will be alright on my own
Oh, on my own

How am I gonna face tomorrow
When it doesn't seem fair
And you left me with the scars of such sorrow
And you don't even care

I don't wanna feel this hurt
I don't wanna feel this pain
No, no, no
I don't wanna feel this hurt
I don't wanna feel this pain
I don't wanna be in silence but you took my words away
I don't wanna be insane
I don't wanna be alone
But I know I will be alright on my own
Oh, on my own

I don't wanna feel this hurt
I don't wanna feel this pain
I don't wanna be in silence but you took my words away
I don't wanna be insane
I don't wanna be alone
But I know I will be alright on my own...
[Reina - On my own]

Helvetin hyvät ja asian ytimeen osuvat sanat. Tuon biisin jokaiseen sanaan on tiivistettynä parin viime vuoden fiilikset, oikeastaan kesä 05 - kevät 06. Se oli kuin yksin sumussa hapuilua, lopulta lopetin edes yrittämisen. Ainoa asia, jota kaipasin, halusin ja pystyin ajattelemaan oli eksän tuoksu ja puhelimen sointi.

Nyt on viimeinkin sellainen olo, että ehkä sittenkin selviän yksin. Tai edes jokapäiväistä kaipuuta.

Päivitystä hiukan hiljaiseen päiväkirjaani. Hiljaisuuden syy; ukkonen iski viime viikon keskiviikkona puhelinlinjaan --> nettipiuhan kautta liikaa virtaa koneeseen --> emolevy ja verkkokortti paskaksi. Myös yläkertaan (=minun koneeseeni) johtava puhelinjohto menee uusintaan. Nettiboksit nyt luonnollisesti iskivät liekkiä.

Viikko ilman konetta on helvettiä kahdesta syystä.
1) on liikaa aikaa ajatella ja olla yksin ajatustensa kanssa.

2) huomaa olevansa todella yksinäinen ihminen.

Sitä haluaa vain maata paikallaan ja olla niissä omissa kamalissa ajatuksissaan. Ajatuksissa, jotka ovat kaikkea muuta kuin positiivisia. Mieleni vihaa minua. Kävi siinä joskus sunnuntain kohdalla, että tätäkö se "elämä" on muille ihmisille? Niille jotka eivät ole kasvaneet koneeseensa kiinni? Sitä että makaa sängyssä raajat kirjaimellisesti tunnottomina (en tiedä, tarpeeksi syvällä ajatuksissani ollessani raajani puutuvat ja muuttuvat veltoiksi&tunnottomiksi) ja mietit sitä miten yksinäinen, hyödytön, huono ja epäonnistunut maanantaikappale oletkaan? Mitenkä kukaan ei kaipaisi sinua, mikäli sattuisit kesäloman aikana kuolemaan? Oikeasti, viikon netittömyyden aikana vain saldotiedot kaipasivat minua oma-aloitteisesti. Ja silloin kun minä yritin tehdä keskustelun aloitusta jonkun kanssa tekstarien avulla, vastaukset olivat lyhyitä ja lähinnä tylyjä. Tuskin hänen tarkoituksensa oli antaa minulle "ei kiinnosta, en kaipaa" -kuvaa, mutta sellaisen mielikuvan sain.

No joo, palailen paremmalla ajalla ja paremmalla aiheella.

Aamulla fiilis oli niin loistava, että oli ihan pakko jäädä kotiin. Pahoittelen Hotelli Vaakunan väkeä ja markkinointiopettajaa siitä, että jätin yritysvierailun väliin. Toivotaan että edes kaikki muut selvisivät paikalle. Ajattelin vain että parempi skipata vierailu ja koettaa parantua flunssasta, jotta olisin huomenna Excel-kokeessa jotain muutakin kuin aivokuollut ameeba.

Päivän setti ollut tyypillinen nuhapäivä; teetä, teetä, Halloween ja Scream -elokuvia, puolet Sinkkuelämän toisesta tuotantokaudesta, koneella oloa, teetä, teetä, prinsessakakkua, jauhelihakeittoa... Teetä... Ja monta kilometriä niistopaperia, olen varmaankin murhannut jo vähintään yhden männyn.

Eilen olin äitienpäiväkahvilla mumman luona. Homma kusi jo siinä vaiheessa kun tajusin, ettei minulla ollut ehjiä stay up sukkia. Edelliseni olivat jo niin pahassa kunnossa, ettei niitä muuten siistin asun kanssa kehdannut yhdistää. Rakastan sukkanauhoja. Jos joku tietää jonkin nettikaupan, jonka kautta saisi tilattua hyviä, nättejä ja kestäviä sukkanauhaliivejä tai -vöitä, niin olisin ikuisesti kiitollinen. Olisi jees löytää jostain paksuja stay up sukkia, ettei vain näitä ohuita sukkahousuja.

Ps; paremmat jutut näkee kaverina.

Tänään olin parturissa taas vaihteeksi. Ehkä jos rakas lukijakuntani pyytää tarpeeksi kauniisti, niin laitan uuden kuvan näkyville. Nääh, ei teidän tarvitse anella, laitan uuden kuvan joka tapauksessa.

On aina karua tulla kuvatuksi. Kasvoista olen liian kärsineen näköinen, vartalosta... no joo, jos ei mennä ihan siihen. Sanon vain sen, että vierastan itseäni ihan suunnattomasti valokuvia katsellessa. En näytä lainkaan siltä, miksi itseni tunnen ja jollaiseksi itseni ajattelen. Kuvat ovat aina suuri pettymys minulle, omaan itsepetokseeni perustunut illuusio särkyy kuin seinään --> viikkoja kestävä itkuhuutoparkuminen ja muu häröily.

Why can't you just let me do
The things I wanna do
I just wanna be me
I don't understand
Why would you wanna bring me down
I'm only having fun
I'm gonna live my life (but not the way you want me to)

I'm tired of rumors starting
I'm sick of being followed
I'm tired of people lying
Saying what they want about me
Why can't they back up off me
Why can't they let me live
I'm gonna do it my way
Take this for just what it is
[Lindsay Lohan - Rumors]

Yksi asia on aina kiinnostanut minua enemmän kuin mikään muu; miksi minua pidetään niin helvetin erikoisena? Miksi minusta pitää puhua paskaa, miksi minusta kuiskutellaan, miksi minua pitää osoitella, miksi minulle pitää tulla puhumaan, miksi minun perääni pitää huudella, miksi miesten pitää saada käpäillä minua?
Minulla on aina ollut porukkaan kuulumaton fiilis, ehkä juuri noiden asioiden vuoksi. Omasta mielestäni en ole ulkoisesti niin kiinnostavan tai oudon oloinen ihminen, että minua saisi välillä todella törkeästikkin häiritä (kuten käydä tisseihin kiinni juna-asemalla). Hyvin ahdistavaa kun pian missään ei uskalla olla yksikseen, eikä minulla oikein seuraakaan ole.

http://www.youtube.com/watch?v=V6CakuoaCf4

Todellakin surullinen minielokuva.

Suru-uutinen tälle päivälle;
lemmikkikanini löytyi kuolleena häkistään tänään -___-, Hiljentykäämme noin 8-vuotiaan Nellin muistolle.

Ja sitten päivän muihin uutisiin.
Matikan kokeen uusintani meni spektaakkelimaisen mahtavasti päin vittua. Kuinka ihminen voi ryssiä saman kokeen kahdesti? Vielä niin että toisella kerralla ei saa niitä ekalla kokeilukerralla onnistuneita laskuja laskettua. Tehtävät oli tismalleen samoja. Itseasiassa koko koe on tismalleen sama paperi, joka meille annettiin kokeeseen valmistautumista varten. En tiedä kuinka kovasti pitäisi itkeä ja nauraa samaan aikaan.

Toisekseen totesin siinä yhden aikaan, että olisin ihan hyvin voinut taaskin kuunnella sitä päivän ekaa ajatusta, eli nukkua aamun kaksi ekaa tuntia. Selviydyin siltikin kouluun kahdeksaksi, mutta mitäs siellä teet kun aamun tunnit on peruttu! Ja seuraavatkin kaksi tuntia oli peruttu! Olisin ihan hyvin voinut tulla kouluun yhdeksi (=matikan uusintaan), olisin saanut pyöriä sängyssä kahteentoista saakka ilman minkäänlaisia omantunnontuskia.
Onneksi silti kaupungissa oli rentoa. Laura kainaloon ja pummaamaan ihmisiltä tupakkia --> vaateshopinkia (tarvitsen rahat yhteen vyöhön ja mekkoon! lahjoituksia otetaan vastaan) --> Rax --> bussilla takaisin kouluun toteamaan, että uusinnan uusinnassa nähdään :D

Kyllä taas tänään kannatti herätä!

Huomenna olisi matikan kokeen uusinta, joten
a) olenko harjoitellut? En
b) toimiiko laskin? Ei

Jotenka mahdollinen läpipääsemiseni on luojan ihme. Tosin samalla todennäköisyydellä Suomessa kasvaa palmuja luonnonvaraisesti ensikesänä...

Mutta sitten hiukan lisää asiaa kuraattoristani. Yleensä tunnin keskustelumme jaottuu niin, että se haluaa jutella isästäni 45minuuttia ja lopun aikaa ehkä jostain muusta. Lisäksi minua risoo se, että siinä on taas yksi ihminen, joka väkisin väittää kokoajan, että mussutan "jotain pientä" 24/7. Ihan vain vituttaakseni teen kuraattoria varten uuden version ruokapäiväkirjastani. Ja miksi uusi versio? Miksi en vain anna alkuperäistä? Koska alkuperäinen sisältää paljon tekstiä siitä mitä olen ajatellut niinä päivinä, paljon sellaista tekstiä mitä en halua hänen näkevän jo ihan senkin takia, ettei se liity syömiseen mitenkään. Toisekseen se teksti sisältää myös sellaisia syömiseen liittyviä kommentteja ja ajatuksia, jotka varmaankin takaisivat minulle hoitopaikan Vaasan psykiatriselta osastolta.

Kuraattori katsoi jo vinoon kun huomautin että hänen minulle pari viikkoa sitten ehdottamansa "diabeetikon ruokavalio" (250g hiilareita per päivä) olisi minulle täyttä ahmimista. Minun ajatusteni mukaan saisin tuon määrän täyteen jos vetäisin vaaleaa leipää, pastaa, riisiä, perunaa ja keksejä 24/7.
Teki mieli oksentaa kun Tatu luetteli mitä kaikkea saisi syödä tuon hiilarimäärän eteen. Aamupala? Iltapala? En syö mitään kiinteää ennen kouluruokaa, enkä syö mitään kiinteää iltakuuden jälkeen. Kouluruuallakin "saisi" syödä esim. kolme perunaa, lihaa, salaattia ja maitoa. Kolme perunaa yhdellä aterialla? Jos se olisi vain minusta kiinni niin söisin noin monta perunaa kolmessa kuukaudessa.

Siitä tulikin mieleen, että Tatu yrittää selvästi savustaa minua ulos vanhemmiltani. Ehdottelee koko ajan oman kämpän hankintaa yms. Tekisi mieli huomauttaa sille, että niin kovasti kuin itsekkin tykkäisin siitä, että saisin olla, tulla ja mennä niin kuin tykkään, niin siltikin poismuutossa olisi enemmänkin pitkiä miinuksia kuin plussia. Ensinnäkin tuskin söisin mitään, kun kukaan ei olisi vahtimassa, että jääkaapista katoaisi tasaisesti jotain. Ajattelen sitä aikaa sekä odotuksella että pelolla. Vituttaa välillä niin ruhtinaallisesti kun äiti vaatii että vedän jotain perkeleen vaaleaa pullamössöleipää naamaani. Ja leivän päällähän pitää aina olla tuhti kerros voita! Sillä yhdellä "pikku välipalaleivällä" ruokkisi puoli Namibiaa.

No joo, jos tältä päivältä lopettaisi päiväkirjan naputtelun ja jatkaisi matikan parissa nyt kun laskin toimii ja tuntuu että osaankin jotain.

Tatu sanoi joskus, että jokaisena päivänä pitäisi pyrkiä tekemään jotain uutta ja ekaan kertaan. Eilen tein ja koin jotain ensikertaa elämässäni! Olen nyt kokenut sen maagisen hetken, jolloin kaupassa ei ole ollut tarpeeksi _pientä_ kokoa minulle. En kyllä tiedä minkä valtakunnan kokotaulukkoa RockJetin valmiskorsetit noudattavat, mutta M koossakin nyörit sai täysin kiinni ja korsetti edelleenkin liikkui ympärilläni (=liian iso).

Hieman loukkaannuin tänään kun sanoin kaveripojalleni eilisestä suunnattomasta pääkivustani ja Buranan oton jälkeisestä oksentamisen tunteesta, ja hän kysyi että olinko syönyt? Jotenkin särähti inhottavasti korvaani.

"Miksi sä et ole jo tappanut itteesi?"
Kuinka monesti kuulee jonkin kysyvän tuollaista päin naamaa?
Kuinka monesti kuulee kuraattorin kysyvän tuollaista päin naamaa?
Tatulla on asenne hallussa.

En osaa oikein päättää kuka onkaan se elämäni suurin miespuolinen rakkaus, niitä asenteellisia tapauksia kun alkaa olla hiukan liikaa.

Niin, miksi en ole tappanut itseäni?

Tuossa taannoin sanoin kaveripojalle, että hän auttoi minut ylös siitä suurimmasta surustani, siis siitä, jonka aikana itkin 24/7, en syönyt käytännössä mitään (<400kcal päivä), en puhunut mitään enkä halunnut nähdä ketään. Halusin vain olla ja itkeä tyynyä vasten kun mielessä ei muuta ollut kuin rikotut lupaukset ja ihan kaikki muistutti eksästä. En voinut pestä edes lattioita ilman kyyneliä, koska Ajaxin lattianpesuaine tuoksui ihan samalta kuin eksä suhteemme alkuaikoina (älkää edes kysykö :D).
Kaveripoika sanoi vain siihen että "hyvä me \,,/". Me? Ei ollut yhtään ollut sellainen fiilis, että olisin itse tehnyt asian parantumisen eteen yhtään mitään. Toisaalta mitä hän olisi muka voinut minun puolestani tehdä? Kai minä vain viimeinkin sain sen jonkin tukipilarin elämääni.

11 vuotta olin yksin ja keräsin itseeni ihan vitusti paskaa. 11 sekunnin aikana opin päästämään siitä kaikesta irti. Menetetty, ja 11 vuotta kadoksissa ollut luottamus ja usko toisiin palautui jollain ihmeen tavalla sillä sekunnilla kun uskalsin omasta aloitteestani halata, ja sain siihen vastauksen ihmiseltä, joka ei ole koskaan vaatinut minulta muuta kuin mitä minulla on ollut antaa. Ihmiseltä, joka suojelee minua tavoilla, jotka välillä ärsyttävät minua ihan helvetisti.
Hyväksytyksi tuleminen kaikkine puutteineen, haavoineen ja vikoineen on ihan helvetin vaikeaa.

Toinen syy, miksi vielä olen täällä on varmaankin se ihmisen perusluonteen uteliaisuus seuraavasta päivästä. Ensimmäiset puolitoista vuotta olin tosin utelias vain yhden asian takia;
"Ehkä se tänään soittaa minulle."
Sitä soittoa odottelen yhä silloin tällöin. Nykyään jopa tuntuu, että päivällä voisi olla muutakin sisältöä kuin eksän ajattelu, vaikka hän onkin yhä ajatuksissani 16/7 (16 tuntia päivässä, seitsemänä päivänä viikossa). Silti nykyään jo vähän helpompaa.

Olen yhä hiukan katkera siitä miten hän vain kävely ylitseni ("olin turha, merkityksetön ja pelkkää ajanhukkaa hänelle"). Silti olen onnellinen hänen puolestaan. Ainakaan hänestä ei tullut samanlaista aavetta kuin minusta. Hän muuttaa omilleen elämänsä naisen kanssa, vahinko vain etten se ole minä. En vaikka kuinka toivoisin sitä jokaisella elinsekunnillani.

Nämä kaikki mietteet kävin päässäni läpi sen 11sekunnin aikana, ennen kuin vastasin kuraattorille "pelaan varman päälle, en ole keksinyt vielä tarpeeksi varmaa tapaa."
Voimme vain hiljaa laskea, miten monta samanlaista ajatusvirtaa ehdin kokea päivän aikana.


Kauan aikaa sitten annoit hänelle huoneesi avaimen,
yksinäisyyteesi päästit sisään uuden ihmisen,
hän kanssas kantoi kaksoisvuoteen yksiöösi sisään,
kaiken annoit rakkaudelle mut saitko siltä mitään.

Nyt hän vain nousi uuteen junaan sanomatta sanaakaan,
hän antoi sulle avaimensa ja vaihtoi uuteen paikkaan,
et ymmärtänyt häntä, hän ei katsonut edes silmiin,
vasta aamulla heräsit todellisuuteen jota pelkäsit aina niin.

Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin,
joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin,
nyt hän yksin valvoo ja laiturilla odottaa että laiva saapuu
ja sirpaleet pois kuljettaa

Nyt piirrät jäljet rakkaudestas naistenhuoneen seinään,
nyt vain elät maailmaa, jota kukaan toinen ei nää,
nyt kukaan ei sua tajuu, et osaa enää katsoa silmiin,
moni tahtois silti sua koskettaa, moni tahtois sut herättää henkiin

[Yö - Särkynyt Enkeli]