IRC-Galleria

Napatatti

Napatatti

Äiti tuu hakeen mut pois täältä...

Selaa blogimerkintöjä

Nukuin aika pitkään ja nautin sängyssä köllimisestä. Viikon päästä alkaa joululoma ja oon ihan täpinöissä. Vähäx siidee päästä kotio ja vaan vetää lonkkaa ainakin kaks kokonaista päivää!

Nyt on kyllä ollut kiire: kaks tenttiä tällä viikolla ja työt siihen päälle. Aamusta iltaan on saanut tukka putkella painella ympäri kaupunkia. Siinä tulee nälkä. Kunhan pääsen äiskän joulupöytään niin siinä ei kinkku kauan tuhise. Koska kyllä vielä elättää äitini notkuva pöytä.

Apua, huomenna on kai viimeinen päivä lähettää joulukortit, jos haluaa ne perille ennen aattoa. Noo, mää en vissiin sitten halua.

Mulla oli eilen aivan tosi hyvät fiilikset. Syytä en tiedä, eikä tarvitsekaan. Aina kun sanoo jollekin, että on hyvällä tuulella niin kaikki on heti kysymässä, että miksimiksimiksimiksi. Ihan niinkuin ihminen ei saisi iloita pelkästään siitä, että sattuu vielä olemaan hengissä ja suhteellisen hyvissä ruumiin- ja sielunvoimissa kaiken lisäksi.

Jos joku tulis viemään mut töihin niin olisin tosi iloinen. Vihaan tuossa tuulessa ja sateessa pyöräilemistä yli kaiken.

Kymmenen päivää jouluun, eikä mulla ole paketin pakettia. Jos tässä maailmassa joku ihminen on suunnitellut ostavansa mulle jonkun joululahjan niin pyydän häntä heti unohtamaan moiset. Ei mitään ideaa ostaa joululahjoja syyskuussa.





Itsenäisyyspäivänä tehtyä:

Leivoimme pipareita. Muotteina olivat hevonen ja jalka. Nyt meillä on sitten villihevoslauma lautasella keittiössä. Yhden piparin pikkuvarvas tehtiin paksummaksi taikinalla, että saataisiin kunnon turvotus aikaan. Vähän niinkuin T:n varpaan turvotusta ja kipua kunnioittaen. P.s. T:llä on muuten toinen antibioottikuuri meneillään.

Valmistimme ruoaksi lasagnea. T oli keittiömestarina ja siitä tuli tosi hyvää, joskin melko tulista.

Kävimme saunassa. Hetken päähänpistosta innostuneena kävimme varaamassa saunavuoron, mikä hyvin sopivaa tuollaisena juhlapäivänä olikin. Löylyt olivat uskomattoman hyvät ja tuli aivan übersiistit fiilarit. Saunassa leikimme olevamme Salkkareista. Minä esitin Laura Kivirantaa.

Katsoimme Linnanjuhlat kuin hyvänkin komediaohjelman. På svenska tietenkin. Mutta ruotsinkielinen lähetys loppui hieman aiemmin niin käänsimme Ykköselle ja näimme sopivasti Ville Valon ja Antti Tuiskun haastiksen. Niitä teititeltiin!

Paistoimme uunissa sulhaspiirakoita ja T teki munavoita. T on kyllä maailman paras keittiömestari. Oli nimittäin maailman parhaimmat karjalanpiirakat ja maailman parasta munavoita. Illan kruunaus.

En tykkäisi yhtään asua yksin. On niin ihanaa, kun on aina seuraa ja aina joku jolle voi puhua. Ja ennen kaikkea joku jonka kanssa nauraa! T:n kanssa on tosi mukava nauraa. Illalla voi turvallisin mielin mennä nukkumaan, kun tietää että seinän takana nukkuu läheinen ihminen.

Kiitos T! Ilman sua mää en kestäis. Kämppiksyys rules!

Ja vieläpä: onnea Suomi 89 vee! Paras itsenäisyyspäivä ikinä!

[Ei aihetta]Maanantai 04.12.2006 00:02

Kaupassa lapsi oksensi pipoon ja tansanialainen poika väitti minun puhuvan hyvää englantia.

Hyvä veto, Paukku!Perjantai 01.12.2006 15:56

Otin tossa semmoset reilut parin tunnin päiväunet, mikä tarkoittaa sitä, että vähään aikaan ei sitten nukutakaan. Niinkuin esimerkiksi ensi yönä... No, eipä nukuttu viime yönäkään, että ei sen puoleen. Minä kuuntelin kun naapurissa pidettiin sotaelokuva-iltaa. Papapapapapapapaaaaam! Ja sitten itkua, huutoa ja hampaiden kiristystä eli taatusti sotaelokuva-ilta. Ihan järjetöntä. Vain pojat kykenevät tuollaiseen toimintaan ja katsomaan yhtä älyvapaita elokuvia. Tällä hetkellä siellä pelataan sählyä. Jepulis, sählyä! Kysyn vaan, että millä kentällä. Ei nämä meidän asunnot niin isoja ole! Hih! Vielä onneksi vain naurattaa noiden tempaukset, vaikka kyllä multa yöllä kieltämättä pääsi pari ärräpäätä, kun pyörin sängyssä yrittäen turhaan ottaa kiinni unenpäästä.

Siivouspäivä.Perjantai 01.12.2006 11:54

Kun pyöräilin kouluun niin monet papat olivat pihalla mattopiiskoineen. Ne papat olivat pihoillaan vielä silloinkin, kun pyöräilin takaisin kotiin. Mattoja riittää. Pihoilla olivat myös maailman turhinta työtä tekevät tyypit: ne, jotka puhaltavat lehtiä niillä järjettömillä imureilla. Tai eiväthän ne imureita ole vaan pikemminkin jotain puhurikoneita. Ihmisparat puhurikoneet käsissään kello kahdeksan aamulla! Minun kotitielläni nämä tyypit puhalsivat lehdet tielle vain jotta autot voisivat renkaillaan muussata lehdet ruskeaksi lehtipuuroksi ja sitten kaikilla olisi hauskaa. Minä en vain ymmärrä tuota!

Tänään on joulukuu. Minusta ei yhtään tunnu siltä. Jos minulla olisi sininen puutalo ja jopo pihassa, laittaisin kynttelikön ikkunaan. Sitten saattaisi vähän alkaa tuntua joulukuulta.

No vittu!Torstai 30.11.2006 22:47

En minä mitään taukoa pidä, en! Kaadan lisää paskaa teidän niskaan!

Nyt mua alkoi ihan sairaasti ottaa päästä, että se tentti jää väliin. Oon niin iso luuseri, ettei mitään rajaa. En oikeasti jaksa lukea enää ikinä mitään ja oon ihan väärässä paikassa koko ajan.

Kotikadusta näin viimeiset kaksi sekuntia, mikä sai minut kiehumaan raivosta.

Haluaisin, että joku auttaisi minut pois tästä tilanteesta, mutta ei kukaan ikinä voi auttaa minua.

Emmiltä lainattua:Torstai 30.11.2006 14:37

OINAS

Oinaat ovat itsekkäitä vittupäitä, jotka suuttuvat joka asiasta,
eivät ymmärrä huumoria mikäli se kohdistuu heihin tai johonkin
heidän puutteisiinsa. Oinaat luulevat olevansa helvetin hauskoja ja
mukavaa seuraa, mutta todellisuudessa kukaan ei pidä heistä.
Rakkaudessa oinaat ovat parhaimmillaan, mikäli seurustelevat
itsensä kanssa. Yhteiselosta kenenkään kanssa ei tule mitään, sillä
oinas ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään, että maailmassa on
muitakin ihmisiä kuin he.

Motto: "Sanoks joku jotai?"

Työpaikka: Useimmiten se vihatuin kersantti

Auto: Joku nopea, virtaviivainen ja sisältä pieni

Ärsyttää!Torstai 30.11.2006 13:50

Mulla olis lauantaina ollut tentti, mutta meikäpä menikin unohtamaan koko paskan, joten nyt en sitten ole ilmoittautunut kyseiseen koitokseen, saakeli! Noo, tuleepa ylimääräinen vapaapäivä, kun ei ole töitäkään...

Nyt mulla on sellainen vaihe elämässä, että en halua kirjoittaa tänne mitään. Joten vaikenen hetkeksi.

T:n synttärit.Tiistai 28.11.2006 15:36

Tänään!

Minä lauloin T:lle aamulla, mutta yleisön pyynnöstä huolimatta en ruotsiksi vaan vain suomeksi.

Viimeaikoina olen ollut tosi iloisella mielellä, mutta tänään taas tuntuu siltä, että pahan mielen pilvet kiertävät kehänä pääni ympärillä. Mulla on ihan sikana tehtäviä tekemättä, eikä mun keskittymiskykyni vaan riitä niiden kanssa pähkäilyyn. Tai siis ehkä nimenomaan pähkäilyyn riittääkin, mutta tuumasta toimeen en silti koskaan ryhdy. Kunpa pääsisin nyt vaan töihin. Saisin muuta ajateltavaa ja iloinen minä tulisi taas esiin tiskin takana.

Voi ei, ei kai ulkona vaan sada?????? Sitä minä en tule kestämään.

Nooh, aurinkoisia ajatuksia kaikille mun kamuille! Ootte niin tärkeitä, ettette ikinä usko!

Tänään näin Otavan.Maanantai 27.11.2006 23:28

Pitkästä aikaa näin ne seitsemän tähteä, joista yksi loistaa hieman heikommin. Onkilahden tummaa vedenpintaa vasten Otava näytti kauniimmalta kuin koskaan.

Kyllä minä olen niin kamalan pieni!