IRC-Galleria

Jotenkin tosi outo ja surullinen olo, tuntuu et on yhteiskunnan pohjasakkaa ja rikkoo sääntöjä joita on ihmisille luotu ja annettu. Oli ne säännöt sitten arvalla valittu tai tarkkaan joidenkin mielestä mietitty, niin aina on joku joka on sitä mieltä, että ei niissä ole kaikissa järkeä ja surulliseksi se tekee kun tietää että tekee väärin suurimman osan mielestä, vaikka itsestään se on hyvä asia, pahaksi sen tekee vain tieto siitä että se leimaa ja eristää.

Ikävintä on tietysti se että kaverit joko 1) eivät hyväksy sitä ja alkavat pitää vähemmän yhteyttä ja etääntyvät tai 2) alkavat olla kanssasi vain siitä syystä, kumpikaan edellä mainituista ei lämmitä mieltä, ei, ei edes vähän. Molemmissa tapauksissa vielä tuntuu liikkuvan kaikkien ihmisten kanssa täysin eri aaltopituudella ja vain hyvin harvat ihmiset ymmärtävät mitä todella ajattelet, tai luulen että he ymmärtävät, vaikka en voi siitä olla varma. Kuten ei siitäkään voi olla varma, jos vaikka sanon että silmät ovat vihreät, ei se kaikille ole sama vihreä.

Äh, ahdistaa. Tuntuu että helpointa olis vaan käpertyä oman peiton alle lämpimään, olla siellä, mutta siellä ollessa alkaisi kuitenkin miettiä vain enemmän ja enemmän, eikä sekään ole helppoa. Vaikeimmalta taas tuntuu, että puhuisi jollekkin, jonka luulisi tajuavan, mutta mitä jos ei kukaan tajua, sen seurauksena tuntuu entistä pahemmalta ja entistä ahdistuneemmalta, ja kenelle sitä puhuisi? Sille hilpeälle kaverille, joka aina saa hymyilemään? Sille joka aina kännissä huutaa ja mesoaa? Sille joka rakastaa? Sille joka vihaa? Sille joka on samalla luokalla? Sille joka on kaunis? Sille joka illalla on vieressäsi?