IRC-Galleria

Buddha, Joker, Jenny ja LINN. Sanokaa se ääneen: ACE OF BASE! Yhtye, jota on ilmeisen kauniisti luonnehdittu lastentarhareaggeeksi, mutta joka käsitteenä kyllä kuulostaa paljon paremmalta kuin eurohumppakyhäelmä. Bändiä ei voi luonnehtia tavalliseksi poppihutuksi, sillä lapsekkaita reaggee ja funksoundeja on havaittavissa ja pelkästään musiikin keveys ei automaattisesti muuta arvioita ainakaan huonompaan suuntaan.

Nämä 90-luvun ihan ensimmäisenä vuotena aloittaneet ruotsalaiset silloiset kauniit nuoret, nykyiset kauniit muistot, esiintyivät siis juuri äsken Vantaan Flamingossa ja allekirjoittanut näki koko, hitusen ylihinnoitellun shown!

Jätän kaiken muun kuvailemisen ja keskityn vain tuntemuksiini keikan alettua. Tiesin, että LINN saattaa ennakkoon saadun tiedon perusteella olla hyvin poissa ja niin sitten kävikin! Ruotsalaisihanuus, jonka ääni on jotain niin mystisen mannaa, ei enää halunnut lähteä projektiin mukaan. Ymmärrän hyvin sillä itse pohdin, miksi tällainen musiikki sopii useimmiten soitettavaksi nuorille, mutta eritoten esittäväksi silloin kun on itse vielä maailmanparannusiässä. Toisaalta nuorten lisäksi maailmaa ovat nykyisin parantamassa myös muutamat keski-ikäiset, joille flowerpower on ikuinen arvo ja se tässä ideologioiden jälkeisessä maailmassa onkin niin erityistä. Vanha voi olla nuorta ja nuori vanhaa. Vieläkin heleät ja yltiöoptimistiset postikorttilauseet on kuitenkin hyvä esittää iässä, josta ei ole liian pitkä matka aikaan, kun samaisilla lauseilla varustettuja kortteja sai joka vuosi kakkukesteillä paperitötsä päässään. Ilmeisesti vanhempana alkaa kaivata katu-uskottavuutta. Toisin sanoen on aika masentua ja alkaa nihilistiksi.

Ace of Base laulaa lähinnä hetkestä ja miten siihen on hyvä tarttua! Toisaalta esimerkiksi ensimmäisen levyn Happy Nation -hittiin on sekoitettu filosofiaa, Ankh-tunnuksia ja hepreaa. Muuten kyse on vahvasti ysärilatautunutuneesta pikkukikkailusta ja Abbanostalgiasta, jotka tarjoavat minulle aina yhtä toivorikkaita, vapauteen ja yksilöllisyyteen vetoavia rajattomuuden väristyksiä. Silti Ace of Base on parhaimmillaan kun Joker, Buddha ja Jenny laulavat yhdessä ilman uusimpia Cascada -elementtejä. Joker, Jenny ja Linn:hän ovat sisaruksia ja eritoten tämä puoli on aina tehnyt Ace of Basen musiikille sellaisen yhteisöllisen elementin, joka on varmasti osa heidän salaisuuttaan. Siinä nämä neljä, paljon kokenutta sisarusta ja ystävystä kertovat tavalla tai toisella tarinaansa ja, vaikka kyse on tällaisesta musiikista, niin juuri tämä sisaruus, läheisyys, yhteisöllisyys tekee heistä niin aitoja, heidän tunteistaan niin todellisia!

Sympaattisin hahmo on ehdottomasti Joker, joka oli pullea jo Happy Nation -aikaan, silloin kun hänestä liikkui hurjia uusnatsisyytöksiä, jotka sopivat kyllä muuten silloiseen jenkkisiiliseen arjalaislookkiin. Mutta eihän tätä lutusta pullukkaa, joka laulaa kornilla tenoriäänellä harvoin ja huomaamattomasti, voi millään kuvitella SS-joukkoihin tai sanomassa saksaksi mitään muuta kuin "lucky love belongs in teenage heaven, I KNOW I KNOW 'cause I've been there with you tonight". Joker oli nimittäin lihonut jopa enemmän kuin Minde69, mutta tällä kertaa se teki hänestä vain entistä charmikkaamman. Jokerin jäykät sormijammailut ja ihan oikea kitara, jota hän halusi pitää olallaan lähes jokaisen biisin ajan, synnytti selkeän mielikuvan hänestä sohvalla samalla, kun kaksi kakaraa nykii lahkeesta ja huutaa "Isi!". Ja siitä, miten tuolla samaisella hetkellä Joker tietää mitä elämä voi parhaimmillaan olla. Onni kiteytyy vaimon sohvalle kärräämän pyttipannun ekstrakananmunaan.