IRC-Galleria

Katsoin ensimmäisen kerran varmaankin kymmeneen vuoteen elokuvan The Hackers, josta silikoonisuu Angelina Jolie pompahti pinnalle, eikä yksi pienemmistä syistä varmaankaan ollut se, että Jolie on roolissaan harvinaisen hottia kamaa lyhyine hiuksineen ja reivikuteineen. Tyttö onnistuu muutenkin osassaan useimpia myöhempiä rooleja paremmin eikä hänen käsivarren paksuiset huulensakaan onnistu tällä kertaa edes ärsyttämään.

Informaatioyhteiskunnan uhkista kertovat ysärielokuvat ovat nostalgisuudessaan aina herkkua niille, jotka aloittivat tietokoneharrastuksensa tuolla vuosikymmenellä. Itsehän sain ensimmäisen koneeni 5-vuotiaana ennen 90-luvun alkua ja silloin kone oli edistyksellinen, 16-värin näytöllä varustettu Macintosh, jonka hienoin elementti 5-vuotiaasta oli erillinen mikrofoni. Jälkeenpäin ajateltuna oman äänensä kuuleminen uudestaan ja uudestaan ei ollut kovinkaan käytännöllistä tai kehittävää, mutta ehken vielä tuolloin ymmärtänyt sanelimen todellista merkitystä, kun en ollut nähnyt vielä ainuttakaan TV-sarjaa psykiatreista.

Koneessani ei ollut modeemia, joka on The Hackers -elokuvan keskeisin teknologinen vimpain. "Jos sinulla on modeemi, voit (mikäli taitosi riittävät) yhdistää koneesi vaikkapa FBI:n keskustietokoneeseen mikäli olet ensin ostanut graafisella käyttöliittymällä varustetun Hakkerointi -ohjelman, jossa ensin täytyy näpytellä näppäimiä oikein nopeasti ilman järkevää tai hakkeroinnin kannalta olennaista syyttä ja sen jälkeen painaa nappia "LAUNCH" tai "HACK". Tämän jälkeen eteesi ilmestyy hienolla 3D-piirtografiikalla varustettu kaupunkikuva, joka symboloi kovalevyn sisältöä. Nyt voitkin vain surffailla kaupungilla näpytellän näppäimistöä taas oikein nopeasti kunnes löydät talon, jossa vilkkuu sinisellä kansio "CONVICTED FELONIES" ja sieltä etsiä vaikka sukulaisesi tiedoston, joka tietysti avautuu eteesi graafisena lomakkeena kuvineen kaikkineen. Nyt voitkin muuttaa hänen rikosrekisteriään mieltymystesi mukaan kunhan muistat häipyä FBI-virtuaalikaupungista mahdollisimman nopeasti, sillä FEDUT jäljittävät sinut kahdessa minuutissa ja ovat kolmessa ovesi takana." Okei okei, tietenkin elokuva on tehty tavallisille kansalaisille miellyttäväksi ja viihdyttäväksi ja elokuvan pääasia on teema ja visiot. "Hakkerit" onnistuukin hyvin välittämään teknoyhteiskunnan uudet arvot, normit ja ennen kaikkea tyylin, vaikka sekin haiskahtaa jo hieman Prodigy - Music for the jilted generation -levyltä.

Hassuinta elokuvassa on tyylikkäälle jenkkipätkälle tyypillisimmät elementit. Hakkereista annetaan samaan aikaan erittäin asiantunteva, eristäytynyt, sisäsiittoinen ja oman kulttuurinsa parissa pitäytyvä kuva, mutta silti jokainen heistä tuntuu olevan sosiaalisestakin lahjakas, itsevarma ja ulkoisesti kaunis oman tiensä kulkija, joka nyt vain sattui saamaan geeneissään tiedon miten ohjelmoidaan viruksia ja tunkeudutaan sisään valtion tietopankkeihin. Ehkä elokuvan pointti onkin, että hakkerivat eivät ole tavallisia nörttejä, jotka ryystävät Joltcolaa, käyvät kerran viikossa suihkussa ja pystyvät korkeintaan sanomaan oman nimensä jos sitä kysytään Internetin ulkopuolella. Hakkerit ovat väärin ymmärrettyjä, kulmakarvansa nyppiviä Onlyn asiakkaita, joilla on palava halu käyttää maagista tietotaitoaan mihin tahansa mitä käsiinsä saavat. Onneksi heistä ei edes yritetä tehdä uuden ajan jeesuksia, joilla on "niinku oikeesti tosi painavaa sanottavaa maailmast, köyhyydest ja vaikka valaist."