IRC-Galleria

Kun vein pyykkiä eilen ulos kuivumaan, kuului kaukaa haikea kurjen laulu. Ääni voimistui ja pian huomasin 10 kurjen auran taivaalla, haikeasti laulaen matkalla kohti etelää. Juoksin sisään hakemaan pojan kiikarit ja istuin terassille bongailemaan. Pian meni kymmenkunta hanhea samaa matkaa, tosin ihan hiljaa. Eikä mennyt kun 5 minuuttia ja tuli 40 kurkea. Ne haki ilmavirrasta nostetta ja asettuivat auraan. Aika komea, mutta haikea näky. Asumme yhdellä muuttoreitillä, joten keväisin ja syksyisin tätä muuttoa voi seurailla omalta pihalta.

Eilinen oli huiskis päivä. Miestä haastateltiin paikalliseen lehteen ja yhteen valtakunnalliseenkin, kaikkea se vanheneminen teettää, ainakin joutuu vastailemaan hankaliin kysymyksiin ja hymyilemään kuvissa.

Päivällä vein yhden lapsista oikojalle ja hän sai ylähampaisiinsa kiinteät kojeet, aniliininpunaisilla kiinnikkeillä, kuten halusi (poika). Iltapäivällä tuli vieras, joka on ollut kutsulistalla jo pitkään. Mielenkiintoinen persoona, jonka poliittista uraa olemme seurailleet jo jonkin aikaa. Lapsia erityisesti kiinnosti tämä vieras, sillä onhan hän kolmen lapsen opettaja paikallisella yläasteella. Olipas mukava jutella ihmisen kanssa, joka on kiinnostunut kirjallisuudesta, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, eläimistä ja kaikesta uudesta. Varmasti tapaamme miehen uudelleen.

Ihanan lämmin viikonloppu takana. Aurinko paistoi ja lämpömittari näytti lähes 20 astetta. Lämpöä oli muutenkin. Vieraat toivat sen lämmön mukanaan. Miten mukava oli tavata Aria ja Marittia pitkästä aikaa.

Puhetta ja naurua, varsinkin Maritin, riitti. Samat kiinnostuksen kohteet ja elämäntilanne kirvoitti kielenkannat ja aika meni kuin siivillä.

Olen aloittanut syksyn myötä neulomisen ja virkkaamisen. Ensimmäisenä mies sai pipon (vaaleanpunaisen) ja lapset, varsinkin Mikko ovat kateellisia. Keskeneräisiä tekeleitä on laatikko puolillaan, ehkä saisin ne nyt valmiiksi tässä innostuksen puuskassa.

Mielenkiintoinen viikko edessä.

Kun katselen ikkunasta ulos, niin näen komean kukkomme Amadeuksen tepastelevan viiden kanansa kanssa pitkin pihaa. Koko porukka on päässyt ulos aitauksestaan, nyt kun kukkapenkeistä ei ole enää niin väliä. Vesiheinät ja osa kukistakin häviävät pieniin nokkiin aika vauhdilla. Hyvä vaan että keräävät energiaa pitkän talven varalle, kun joutuvat olemaan sisällä.

Tänään minua odottaa kolme suurta kaalinpäätä, joista ajattelin tehdä kaalilaatikkoa, suurta herkkuani. Löysin kirpparilta ison metallisen astian, sellaisen missä kylmä/lämpövaunuissa ruoka tarjoillaan ja johon mahtuu laatikkoa ainakin 20 hengelle. Ja mikä parasta, tämä astia mahtuu juuri leivinuunista sisään.

Aloitan myös Severiinojen leipomisen miehen juhliin. Severiinat ovat pikkuleipiä, jonka resepti kulkee meillä suvussa ja vain minä sen tällä hetkellä tiedän. Severiina oli isoäitini äiti. Monet ovat reseptiä kysyneet ja arvailleet, mutta turhaan. Aineiden suhteet ovat niin kummalliset, että aina itsekin epäilen niitä, vaikka olen leiponut Severiinoja jo vuosia. Mutta hyviä ne ovat vaikka itse sanonkin.

Viikonlopuksi tulee vieraita Vihdistä, ystäväpariskunta, joita tapaamme liian harvoin. Jalkapalloilija tyttö lähtee Saimaa-turnaukseen Lappeenrantaan viikonlopuksi ja toinen tyttö muuten lomalle. Ruokittavien suiden määrä on kuitenkin vakio, 8 kpl.

Kyllä olin aamulla väsynyt muutaman nukutun tunnin jäljiltä. Nyt on taas ne ajat etten nuku. Illalla kun talo rauhoittuu mukuloiden riekkumisen ja touhun jälkeen, ei meinaa millään malttaa sulkea silmiä, vaan pitää lukea päivän lehdet kannesta kanteen ja niiden jälkeen tarttua vielä kirjaan. Ja jos lukeminen loppuu, niin sitten tartun ristikoihin. Pian kello näyttää aamuyötä.

Olen viime aikoina lukenut paljon ortodoksisesta uskosta ja kirkosta, pyhistä ja mysteereistä. Olen luterilainen, mutta tuo itäinen uskonto kietoo jollakin tavalla. Olen saanut kauniin ikonin vuosia sitten, joka esittää Pyhää Nikolausta, ihmeidentekijää. Nyt tuo ikoni on saanut rinnalleen pari hyvin erilaista Jumaläidin ikonia eri aikakausilta. Vanha lampukka odottaa korjausta päästäkseen seuraan.
Myös Jaakko Heinimäen kirja Naispyhimyksistä on ollut yölukemistossani. Tämä nuori pappi kirjoittaa mukavan rennosti ja huumorilla tekstiä, jolle naureskelen yön pimeinä tunteina yksikseni. Mies ei vielä ole toimittanut minua hourulaan, vaikka onkin nauruihini havahtunut.
Yöpöydälläni on myös kasassa tilkkutyökirja, jonka kuvia ihaillen katselen ja mietin, että ehkä vielä joskus minäkin. Siellä on myös pari keitto/leivontakirjaa sekä sisustuskirjoja, erimaalaisia. Niissä on sohvatyynyt oikean värisinä oikeissa paikoissa, joten on varmasti myös elämä siellä jossakin järjestyksessä ; )

Lukeminen, on mahdollisuus johonkin aivan omaan. Sitä ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa ja sen avulla pääsee paikkoihin ja tiloihin, joista voi muuten vain haaveilla. Suosittelen.
Kannattaa kyllä nukkua välillä, jos vain pystyy.

Päätimme miehen kanssa piristää päiväämme lähtemällä kirpputoreja kiertämään. Kävi aika hyvä tuuri ja löytyi vaikka mitä kivaa ja tarpeellista. Pari hyvää ulkoilutakkia, pureroita, huppari, kaksi käsinpuhallettua vihreää lasia, joissa oli upeita ilmakuplia, lähes uusi lumilautakypärä ja uudet kumisaappaat. Eikä saa unohtaa puista seinään laitettavaa vatitelinettä eikä pyöreitä raastimen osia, joista mies kuulemma rakentaa tuikkulyhtyjä ! ihan totta, niitä on syntynyt aiemmin raastiraudoista, pesukoneen roskasihdeistä ja höyrytysastioista. Täytyy myöntää että kauniisti niistä valo taittuu.
Venäläiseen kamariin löytyi puinen maatuska ja tytöille pussillinen kimaltavia hiuspinnejä. Että ei paha päivä, olin tyytyväinen. Mutta onnen hetket, ne ovat niin lyhyitä...ja katoavaisia.

Toisen kirpparin puolivälissä soi puhelin ja Tillin avustaja soitti, että tyttö on vatsataudissa, eikun hakemaan tyttöä kotiin. Kotona odotti kuopuksen opelta viesti, että läksyt tekemättä nyt jo neljättä kertaa ja vanhin kotona oleva oli saanut 4½ matikan kokeesta, että sellaista loppupäivä. Huokaus !

Menimme miehen kanssa ulkotöihin kun oli niin hieno auringonpaiste. Hieman tuuletusta aivoille.

Vaikka kuinka ajattelisi positiivisesti, niin välillä väkisin punkee ikäviä ajatuksia aivoihin. Tänään on vähän sellainen päivä. Tunnen olevani pingispallo.
Pyöreyden lisäksi minusta tuntuu, että olen keskellä peliä, jossa mennä poukkoilen pöydän laidalta toiselle, riippuen siitä kuka lyö.

Aika moni pelaa lapsellisuuttaan ja se auttaa ymmärtämään, vaikka en pallottelua hyväksykkään. Toiset lyö kovaa ja kierteellä, osa lyö huteja ja usein menee pitkäksi tai ohi. Reilu, avoin ja iloinen peli olisi kaikkien etu, myös pallon.

Ehkä pelaaminen ilman palloa saisi pelaajat vaihtamaan lajiin, jossa olisi pakko pelata "mies miestä vastaan" ilman välineitä. Ehkä niin asiat selviäisivät paremmin.

Tämä pallo aikoo hävitä nyt toistaiseksi muutamasta pelistä.

Päivä on ollut antoisa. Omien lisäksi pihapiirissä touhusi kaksi Jannan luokkakaveria, leidit landella tyyliin...
Ensin laitettiin porukka puita kärräämään sisään pinoon. Ja niin vain kävi, että kärräsivät kaikki puut sisään. Välillä tankattiin ruokaa ja otettiin pienemmätkin mukulat mukaan ja marssittiin naapuriin perunoita nostamaan (ihan luvan kanssa). Saaliina kolme säkkiä isoja perunoita, saavinpohjallinen possun perunoita ja ämpärillinen keittiöön heti käyttöön otettavaksi.

Selässä tuntuu, että töitä on tehty. Onneksi on viikonloppu tulossa, voi olla kuin ellun kana.

Tänään laitettiin tuplat takaisin. Tässä toimituksessa ei ollut kyse suklaapatukoista, vaan ikkunoista. Me asumme yli sata vuotta vanhassa talossa, jossa ikkunat ovat myös vanhoja, ei kuitenkaan alkuperäisiä. Kesäksi otamme useasta ikkunasta toisen ruudun pois, ihan käytännön syistä. On helpompi tuulettaa ja pestä. Ja taas näin syksyisin ne laitetaan takaisin, tilkitään rakoset ja vedetään liimapaperit pintaan. Aika homma, joka kestää useamman viikon.

Tänään oli harrastepäivä, lapsia tanssiharkkoihin ja toimintaryhmään ja muiden kanssa uimahalliin. Olin aika innokas ja uin kilometrin !!! ja nyt olen aika kuitti.

Huomenna meillä alkaa uudet jaksot sarjasta "leidit landella savolaiseen tapaan". Päivä on murkkujen taksvärkkipäivä ja omien kolmen lisäksi pihapiiriin pelmahtaa pari Jannan luokkakaveria kumpparit kainalossa valmiina maalaishommiin; puiden kantoon, perunan nostoon ja tietenkin lannan luomiseen. Janna kyllä varoitteli työn määrää ja raskautta, mutta silti halusivat tytöt tulla. Rohkea päätös. Katsotaan mitä viisi teiniä saa aikaan. Vai pitääkö puheet pullamössösukupolvesta paikkansa.

Muistatteko kappaleen 1990-luvun alusta, jossa laulettiin mannapuurosta ja mansikasta, sekä oikeanlaisesta kemiasta ? Pitkätukkainen poikaduo taisi olla Neon 2. Olen ollut huomaavani, että kappale on taas suosittu radion soittolistoilla.

Meillä on ollut tänään sekä mannapuuroa, että mansikkaa ja paljon ! oikeanlaisesta kemiasta en ole niin varma, ehkä sitäkin mutta vähemmän.
Kaikki alkoi siitä, kun aloitin aamulla leipomisen vieraita varten, jotka tulivat iltapäivällä. Menin hakemaan marjoja pakastimesta, kun huomasin mehuvanat lattialla, Ei hitto ! pakastin oli sulanut. Mies apuun ja marjat ämpäreihin. Keittokirja esiin ja kaikki marjareseptit käyttöön. Syntyi kaksi marjapiirakkáa, kääretorttu ja mansikkamannapuuroa valtava 10 litran kattilallinen. Vieraat sekä lapset olivat tyytyväisiä. Oli siis tässäkin asiassa myönteiset puolensa.

Savonlinnassa on tänään ja huomenna markkinat. Suuri tapahtuma monelle, joten eikun sinne pällistelemään helppoheikkien huulenheittoa. Tuli ostettua piirustuspaperia aika kasa, perinteiset lakupötköt (25 kpl) ja muutama logopipo, joista myöhemmin lisää kuvapuolella.

Kun olen päättänyt laittaa sen positiivisen kasetin joka aamu pyörimään päänuppiin, niin sitä filmiä on sitten katseltava, vaikka kuinka itku punkisi silmiin. Ja kuten tiedämme itku voi tulla niin monesta syystä. Tänään se tuli taas todistetuksi.

Lapset saavat joskus tuntemaan äidin niin mahdottoman tyytymättömäksi itseensä. Kun lapset toilailee, niin iskee kamala itsesyytösten tulva, että enkö minä parempaan ole pystynyt ? mitä olen tehnyt väärin ? Kyyneleet pyrkivät huuhtomaan noita tunteita mielestä.

Miehen 50vuotisjuhlat lähestyvät ja kutsutut ilmoittelevat tulostaan. Tänäänkin yksi kutsuttu itki aivan valtoimenaan puhelimessa ihanasta kutsusta. Tottakai hän ja miehensä tulevat. Samaan hengenvetoon liikuttunut ystävä alkaa selittää miten noloa on, kun hän ei ole pitänyt yhteyttä pitkään aikaan ja nyt tällainen kutsu. Yritin selittää ettei ajalla ole merkitystä, sillä ystävien välillä voidaan jatkaa aina siitä mihin viimeksi jäätiin, on aikaa kulunut vähän tai paljon.

Tänään tuli myös kyyneleet silmiin, kun nauratti niin kovasti. Esikoinen heitti kyllä niin herkullisen jutun mersulla ajelevasta romaaninaisesta, että meinasi kastua silmäkulmien lisäksi myös housut.

Tästä päivästä tulee mieleen Heikki Salon kappale "Hymy ja kyynel", "...kun näätte tähtitaivaan niin muistakaa, se kauas näkyy mikä kimaltaa - hymy ja kyynel"