IRC-Galleria

Oi vähä jees,
toi päiväkirjan vieraslista on keikkunu tual jo kaua -
MUTTA nyt vasta älysin sen todella olevan siinä.

Hha, jäitte kiinni >:D

Kiitos ja kumarrus
ja kivoja lukuhetkiä :::D

{<3}

Jostn löysin minun ja meemelin muinaisen keskustelun ;

Dr.Duct sanoo:
miehen matkalaukku .-> boxerit
nainen -> vitusti kamaa ja kuudet vaihtovaatteet.
Nti Apatia :: sanoo:
8D JUST NIIN
Dr.Duct sanoo:
meikä ois ilosimmillaa varmaa jos sais asua vessassa
Dr.Duct sanoo:
pieni tila ja kaikki oleelline :

---

D
Dr.Duct sanoo:
reilukerhosta päivää xD

Sitten vähän mielenkiintoisia
ja vähemmän kaksimielisiä kohtia lastenohojelmista tms ;

DISNEY: JAFARIN PALUU

Abismal: "Hän yllätti
takaapäin, olin
housut kintuissa..."

HALINALLET

Rohkeasydän: "Hän otti
meidät sittenkin-
takaapäin.."

MUUMIT

1) Muumipeikko: "Totta
puhuen
hieroin jo
itse lamppua käteni puu-
duksiin, mutta ei sieltä
mitään henkeä ilmestnyt."

Niiskuneiti: "Et hieronut
oikein. Miehet
eivät edes osaa vispata
kermaa."

2) Poliisimestari: "Haisuli
teki minulle taas temput.."

3) Niiskuneiti: "Nyt minä
lirautan!"
Muumipeikko: "Kunhan et
liikaa.."

Hyvvää illan jatkua >>

Minä kierrän kehää maailman laidalla,
odottaen työntämistä reunan ylitse.
Odottaen vapaata pudotusta

asfaltille.

Sitähän sinä lakkaamatta odotit,
tilaisuutta viedä viimeisetkin voimani,
tilaisuutta polkea minut maahan

kun apuasi tarvitsisin.

Nyt minun silmiäni kyynelten vuoksi särkee,
voisiko päiväni tosiaan ollakkaan täydellisempi kuin jo on ?

Kiitos näkemiin.

Astellessani avointa ovea kohti, ilmassa oli jännityksen tuoksu,
ja äänesi ohjatessa minua ulos,
pelkäsin kuollakseni kuulevani lisää huonoja uutisia,
pelkäsin toinen toisensa jälkeen
niitä kaikkia iskuja,
joita elämä välillä peliin heitti,
liian paljon liian nopeaan --

Mutta kaikki pysähtyi täysin kun näin sinut siellä.
En ollut uskoa silmiäni,
ja kun sain käpertyä halaukseesi viimeinkin,
mikään ei tuntunut painavan mieltäni enää.

Rajaton jälleennäkemisen riemu ei vääristy koskaan.

Kaikki tuntui kääntyvän viimein voitoksi,
sinä olit tullut kaukaa minua katsomaan,
juuri kun sinun tukeasi eniten tarvitsin.

'Mitä vain sinun vuoksesi'

kun

Sinusta on tullut juuri sentyylinen ihminen joita vihaan ylikaiken.
Sinusta on tullut niin erillainen.
Sinusta on tullut juuri sellainen patologinen valehtelija.
Sinusta on tullut kuten hänestä,
hänestä, jota en halua nähdä enää ikinä.

Olosuhteiden pakottamana, niinä vittumaisina pyhinä,
kuulen mutten kuuntele,
hymyilen vaikkei hymyilytä.
Niinä päivinä teen kuolemaa sisältä.

Keneltä lie olet oppisi saanut,
jatkuvan kusettamisesi perinyt --

En tahdo jäädä poljettavaksenne,
kusetettavaksenne.
Kuunnelkaa toinen toisianne.

'

Voih ! Ranneke irtoaa varmasti piakoin,
se ranneke, muisto hyvistä hetkistä,
hetkistä jossain muualla kun täällä

ja se, se pääsee arvoiselleen paikalle, muiden hyvien muistojen joukkoon.
Niiden, jotka pitävät minua pystyssä tällaisinakin aikoina,
auttavat unohtamaan,
mutta aiheuttavat pohjatonta ikävää,
kun ei ole hän täällä,
pitämässä kiinni kädestä.

Joskus minäkin olen vain muisto muiden joukossa
muisto taaksejääneestä ajasta

teille.

Jotkut muistot eivät vaan lähde kulumallakaan.

Jätän jääkylmän veden laskeutumaan ammeeseen
kun kuljen mietteliäin askelin ikkunan luokse.
Ikkunasta tunkee sisään valoa, ja se tekee minusta hoikan varjon seinälle.

Joskus seisoskelimme tämän samaisen ikkunan luona,
yön syleileminä, ihan lähekkäin,
ihastelemassa nukkuvan kaupungin valoja.
Kuinka silloin tunsinkaan olevani elossa jälleen.

'Ja kun kuu vetäytyy takaisin suruusi, minä seuraan.'

Kaikki ongelmat vaativat ratkaisua hetinyt, enkä osaa käsitellä kaikkea yhtäaikaa.
Isken kortit pöytään luovuttaakseni,
ja siinä samassa eteen tuodaan jälleen uusi huono uutinen.
Yhä kasvava väsymys saa ymmärtämisenkin tuntumaan tuomiolta.

Illantullen itken ja nauran samaan aikaan.

Riisun vaatteet yltäni ja jätän ne eteiseen,
tyhjin kasvoin,
laskeudun jääkylmään ammeeseen.

Kylmyys minut viimein todellisuuteen herättää.

Käy tämä tie pettymysten kautta kohti sitä kaikkea parempaa,
jota yhä harvempi kokea saa.
Ja kuinka kaikki muuttui, niin kuin tuuli vaihtaa suuntaansa,
niin yllättäen aloin ajatella kuinka onnekas olen.

'Entäs kaikki unelmat ?'

Huomaan tuijottavani auki olevaa lompakkoani hyllyllä --
Sinun kuvaasi siinä.
Ja minä kuvittelin sinut lähelleni - tänne kauaksi,
kanssani.

Et saa unohtaa minua tänne, pyydän sinua.

Kuivattelematta, vettä valuen, kävelen jälleen ikkunan luokse.
'Minä odotan sinua, tuletpa sitten koska tahansa, lupaan olla sinua vastassa.'

Kas kummaa,
kolme hassua päivää ennään.

Pittää muistaa käyä ostaan Doris -keksuja ja jottain hyvvää mehmua. {<3}

'
Laitetaampa kaikki uuteen järjestykseen - järkevin mahdollisin keinoin --
Eipäs sittenkään hoppuilla niitte keksujen kanssa :B

Muistatko hiljaiset metsätiet ?
Kuinka ne yllättäen muuttuivat moottoriteiksi,
ja kuinka päivä muuttui yöksi -
mutta kuinka me silti lakkaamatta jatkoimme matkaamme,
kelmeät katuvalot suunnannäyttäjinämme ?

Muistatko tuulet mereltä ?
Muistatko pehmeän hiekan paljaiden jalkojen alla ?
Kaikki muu sulkeutui ympäriltä,
minä näin vain sinut siellä,
muiden kasvojen seassa --
minä kuulin vain sinun äänesi sieltä,
muiden äänien seasta --

Entä muistatko tuulet järveltä ?
Kuinka ne kantoivat kesän tuoksua,
tai kuinka ne yllyttivät aaltoja ?
Aurinko lämmitti ihoa, nauru kantautui taatusti kauas
ja huolet unohtuivat.

Muistatko sen tien,
jonka huhuttiin yllättäen päättyvän -
ja kuinka sen tienpään näkeminen tuntui kiehtovan molempia --

Muistatko sen kuun,
jota katselimme yhdessä,
sinä eräänä yönä,
avojaloin, sammaleisella kalliolla ?

Ja entä muistatko sen kamalan ukkosmyrskyn jota pelkäsin niin kamalasti ?
Sinä sait minut rauhoittumaan,
sait minut tajuamaan ettei minun tarvitsisi pelätä.
Muistat varmasti sen sateen -
ja kaikki ne tiet --

En ole unohtanut mitään - en hetkeksikään.

Niinä päivinä minä opin ettei minun tarvitsisi pelätä mitään kanssasi,
ja että sinä olisit aina siellä,
minun tukenani.

Minä olin ihan varma kaikesta.

jo viikkokin ilman häntä tuntui ikuisuudelta.

ja ahdistus porautui syvälle mieleeni,
tavoittamatta silti ikinä sydäntäni.

minä matkustin uusiin maisemiin,
kauneimpiin haaveisiin.

Mitä enemmän huolehdin,
vielä toinen toistaan turhemmistakin asioista,
sitä apaattisemmaksi tulen,
askel askeleelta,
ja joskus jotkut aamut vaan eivät tunnu heräämisen arvoisilta.
Sillä aamukooma ilman lämpöistä tuhisijaa kylkessä kiinni,
ihan siinä lähellä,
ovat kuin unien uhrijuhlaa, kuin lentämistä ilman siipiä.

Nyt tuntuu jo paremmalta kuin aiemmin -
sillä näen asiat paljon aiempaa selvemmin.

Viimein viikko vaihtuu seuraavaan,
likemmäksi vielä sielun pelastavia asioita,
asioita,
joista ei kuoleman uhatessakaan luovuta.
Vahingon kautta pala pintaa pois raapaistaan,
kuka tahansa ei tule koskaan näkemään mitä pinnan alla voikaan odottaa --
ja eräälle siellä on enemmän rakkautta kuin osaa itse kuvitellakkaan. {<3}

Tuuli verhonreunaa hennosti heiluttaa,
kun hämärä hakee taivaalta sijojaan.

Laittaessani silmät kiinni, näen yön uusin silmin.
Haaveiden siivittämänä on helppo luopua raskaasta taakastaan.

Mutta jossain, eräs jatkaa vieläkin taivaltaan,
katsellen samaa tähtitaivasta,
mutta tyystin toisaalta.
Ja kun viimein väsyneet askeleet kulkevat unten rajamaille,
hänestäkin tulee vapaa.

Ja jos hän joskus ulottumattomiin katoaisi,
niin painajaisesta toiseen kulkisi minun kivinen tieni.
Surusta suruun se minua riuhtoisi.

Mutta nyt kun kuljen unesta uneen jatkuvasti hymyillen,
ja tietäen kenet tapaan aina siellä jossain -
mikään ei voi enää satuttaa minua.

Sillä yhdessä me voisimme kestää ihan kaiken vastaantulevan.

Kulkisitko kanssani aikojen loppuun saakka ? {<3}