IRC-Galleria

Luulen, että vielä on 6.12, koska sisäinen kelloni ei hälytä minulle vuorokaudenmuutoksesta ennen kuin aamulla yhtäaikaa herätyskelloni kanssa.

Kummitädistäni tuli rouva Huuhka. Vihkitilaisuus oli pieni mutta tosi lämmin. Uskon, että kummitätini on nyt todella onnellinen. Se näkyi kauas. Kirkkoherra luuli, että olen liian nuori todistajaksi. Eipä ollut eka, joka luuli mua nuoremmaksi kuin olen. Joskus ehkä tulen pitämään siitä, mutta en vielä.

Juttelin junaseisakkeella tuntemattoman ihmisen kanssa. En ole osannut vielä päättää, pidänkö siitä, ettei tuntemattomien kanssa juttelua harrasteta Suomessa kovin yleisesti. Esimerkiksi tänään oli oikein mukavaa jutella jonkun kanssa, koska juna oli myöhässä ja olin kuitenkin hyvien yöunien jäljiltä melko sosiaalisella tuulella, mutta toisinaan "turha löpinä" vain ärsyttää.

Illalla juhlittiin Bärren synttäreitä. Kotimme oli taas täynnä nauravia tyttöjä. Oli oikein leppoisaa. Vilkun ja Veeran kakku oli erinomaista (ja siinä oli välissä juuri oikeat täytteet!). Ihanaa, kun käy vieraita.

Hetki sitten juotiin vielä glögiä Bärren kanssa keittiössä. Seuraavat kaks päivää syödään kiisseliä ja täytekakkua.

Olen alkanut viimeisimmän Trendi-lehden innoittamana tekemään listaa ominaisuuksista, joista en miehessä pidä:
-kuuluu vapaapalokuntaan
-saa minut tuntemaan itseni tyhmäksi.
-on liikaa "joo-joo, kyllä kulta -mies"

Lista tulee epäilemättä vielä kasvamaan.

Olis kai aika taas mennä nukkumaan. Huomenna ehkä aloitan väitöskirja-analyysin, jota varten meille tämä etäviikko annettiin. Tai sitten teen joulukortteja. [Vaikea valinta.]

Radiossa soi kappale, jota lauleskeltiin Brasilian "unelmamatkan" ekana iltana hotellissa saksalaisen tytön sästäessä kitaralla. Olen taas viimeiset pari päivää miettinyt paljon Brasiliaa ja ihmisiä siellä. Mikkokin palasi etelästä ja toi mulle juomalasin tuliaisiksi. Äiti oli sitä mieltä, ettei tuliaisia olisi edes tarvinnut tuoda. Minun mielestäni kyllä tarvitsee! Kuitenkin ollaan kateellisia niille, jotka pääsee etelän lämpöön edes hetkeksi - on helpompaa olla onnellinen toisen puolesta kun saa edes tuliaisia.

Kotimatka Järvenpäähän meni melko leppoisasti. Tampere-Riksu juna oli myöhässä, mutta Riksu-Hki juna jäi onneksi venailemaan meitä myöhästyneitä. Koitan ensi kerralla olla vähemmän kiukkuinen, kun venailen Saunakalliolla myöhässä olevaa Riksun junaa... Lopussa kyllä jo vähän väsytti ja oltiin Veeran kanssa melko hiljaisia, kun satuttiin samaan Riksun junaan.

Rikoin talomme järjestyssääntöjä tamppaamalla matot juhlapyhän aattona kello kahdeksantoista jälkeen. Mutta eipä se tuntunut ketään häiritsevän. Siivoskelin muutenkin ja ripustin jouluvalot ikkunaani.

Ajattelin mennä ajoissa nukkumaan. Oli melko mukavaa nukkua Pyhärannan-kotona uudella vuodesohvalla. Haluaisin taas omankin sänkyni seinän viereen. Olis turvallisempi nukkua. Katsotaan mitä keksin, kunhan Tiina K. saa koottua kirjahyllyni.

Alan tottua olemaan yksinkin kotona.

Käytiin äitin kanssa ostoksilla Raumalla aamupäivällä. Tuhlattiin, mutta sainpa kaikkea kivaa ja tarpeellista. Kuten jouluvalot ikkunaani tai parvekkeelle, mihin sitten saankin ne viritettyä. Osaankohan ilman poikien apua?

Partiolippukunnallamme oli joulujuhlat. Isä tuli töistä kotiin vähän ennen kuin mun piti lähteä ja unohduin keittiöön kahvikupin ääreen juttelemaan isän kanssa. Sitten ne nauro äitin kanssa, kun ryntäilin tuttuun tapaan ympäri taloa tajuttuani että pitää lähteä.

Joulujuhlissa huomasin taas olevani edessä vetämässä ohjelmaa, josta en oikeastaan tiennyt yhtään mitään. Parasta oli, että sai laulaa joulupukki-laulun. Partion joulujuhlat se paikka, jossa pääsen sitä kerran vuodessa laulamaan. Mutta eipä sitä laulua tarvitse useammin laulaakaan.

Heitin neljä tyttöä kotiin ja palasin takasin Santtiolle. Suskin porukoiden tuvassa katseltiin Idolsia ja oli taas hyvä olla. Suskilta mummulle ja sitten kotiin. Oli taas kiireinen päivä, mutta jälleen kerran huomasin pitäväni kiireestä. Tosin olen oppinut myös nauttimaan myös kotona olosta; siitä kun Bärren kanssa levitetään "olohuoneen" sohva, tehdään poppareita tai kudotaan, ja katsellaan telkkaria... Ja ollaan vaan.

Huomenna Kokemäen, Tampereen ja Riksun kautta kotiin. Vain tunti bussissa, loput junalla! Olen ihan kyllästynyt pitkiin bussimatkoihin. Luulin Brasilian-reissujen 18 tunninkin bussimatkojen jälkeen, ettei kolme ja puoli tuntia tuntuis missään, mutta kyllä se tuntuu. Junat on paljon kivempia.

Isällä on uus lelu. Iso ja hieno telkkari. Minä en siitä niin välitä. Mutta voisin silti joululomalla kutsua ystäväni tänne leffa-iltaan. On niin kova ikävä joitakin ihmisiä, joiden näkemisestä on vierähtänyt ihan liikaa aikaa. Mutta kaikkea ei voi aina saada. Ei edes toista keltaista hametta, vaikka kuinka haluaisi.

Olen nauttinut lauantaista täällä. Siitä, kun aamulla äiti keitti aamukahvia heti, kun kuuli kelloni herättävän. Nousin vasta kymmenen minuutin päästä, mutta silloin kahvi olikin jo tippunut. Nautin siitä, että saa istuskella naapurissa mummun keittiössä ja jutella. Ja siitä, että voi ottaa auton ja ajaa Raumalle ja nähdä ystäviä. Istua Merin ja Laurin keittiössä ja nauraa. Keittiöt ovat oikeastaan lempipaikkojani. Merin kauraomenapaistoskin oli tällä kertaa täydellistä. Kyllä se viimeksikin hyvää oli, vaikka rasvaa olikin aika paljon...

Luulin, etten tarvitsisi enää tekstariliittymää, kun muutan Järvenpäähän. Vaihdoin puhepakettiliittymään - ajattelin, että soittelen Pyhärannan/Rauman -ystävien kanssa ja ns. turhien tekstareiden lähettely loppuu. Kuitenkin olen viikonlopun aikana lähetellyt viestejä jo kolmen opiskelukaverin kanssa. On kai otettava suurempi tekstaripaketti puhepaketin seuraksi. Mutta en välitä. Koulussa ihmiset ovat niin ihania, että haluankin pitää heidän kanssaan yhteyttä myös viikonloppuisin/epäviikolla [kuten Torttu etäviikon vahingossa tekstarissaan nimesi].

Huomenna on raumalaisia ala-astelaisia telkkarissa kymmeneltä. Päätin siis herätä jo silloin. Ja tajusin, että tunnen edelleen itseni raumalaiseksi. Vaikken ole sielä kohta seitsemääntoista vuoteen asunutkaan... olen pyhäranta-rauma-järvenpääläinen. En oikeastaan tiedä, voiko niin sanoa. Sanon kuitenkin.

Bärre siitä eilen mainitsi, että puhun sekä Järvenpään kodista että Reilan kodista kotina. Sekavaa. Mutta kun kumpikin on koti. Koitan kuitenkin olla jotenkin selkeämpi tulevaisuudessa.

Olin lapsenvahtina monta tuntia. Tytöt ovat suloisia. Käytiin M:n kerhonpäättäjäisissäkin. Ja sitten pitkä matka Raumalle bussilla + junalla + bussilla. Nyt on väsynyt olo. Mutta ei se haittaa. Huomenna nukun pitkään ja lähden sitten Sarin kanssa ajelemaan Raisioon. Puhuttavaa on varmasti paljon, ja voin veikata, ettei hiljaisia hetkiä tule.

BB loppui eilen ja minä tajusin, millaisen miehen haluaisin.

Torttu vieraili eilen, nyt olemme taas sekaisin Bärren kanssa, koska telkkarikanavat löytyvät taas hassuista paikoista. Tällä kertaa ihan "oikeista paikoista" tosin. Kirjahylly odottaa Tiina K:ta muumihuoneessa ja tietokoneellekin kuuluu hieman parempaa. Ongelmani tekniikan kanssa vaatisivat tosin paljon enemmän aikaa kuin pari tuntia, mutta silti asiat ovat nyt jo paremmin kuin vielä kaksi päivää sitten.

Tiimipikkujoulut menivät niin kuin ajattelinkin. Mölysimme hirveästi ja tarjoilijat hermostuivat, mutta mehän emme välitä. Nauroimme vain. Ruokalistalle, toisillemme, itsellemme... Kävelin kotiin keskustasta kahden aikoihin yöllä ja mietin, miten onnellinen olin juuri siinä hetkessä. Räntä- ja lumisade oli loppunut, maa pakastunut ja kaikkialla oli kauniin valkoista ja valoisaa. Hymyilytti vielä tänään koulussakin.

Mutta takaisin arkeen. Pyykkikone ja tiskikone jäävät tänne tekemään hommiaan ja minä ja Bärre lähdemme kauppaan.

Tänään on taas hymyilyttänyt. Neljä tuntia yöunia ja kolme kuppia kahvia ennen kahtatoista ei välttämättä kuulosta kovin hymyilyn arvoiselta, mutta tiimimme pelasti taas päiväni. Teimme pari tiimitehtävää ja jatkoimme sitten yleistä hengailua Tiina K:lla. Lopulta vain minä jäin jäljelle, mutta teki taas niin hyvää jutella Tiinan kanssa. Istua sen keittiössä, jossa on ihana väriset kaapit, ja syödä joulupipareita. Huomenna tiimin kanssa viettämään pikkujoulua. Luovuimme origami-askartelu-arttutorrtu-ideoista ja tylsästi suuntaamme huomenna ravintolaan syömään, mutta uskon, että illasta tulee silti loistava. Ravintolan muita asiakkaita ajatellen olisi hyvä, jos pöytämme olisi mahdollisimman syrjässä. Olemme melkoinen mölyjoukkio.

Juha Tapion Tästä Kaikesta -levy soi jo toista kertaa läpi. Tykkään sen miehen äänestä. Ja tämän levyn sanoitukset ovat ihan parhat. Tiinan kanssa taas siitä puhuttiin, kuinka on uskomatonta, miten Taivaan Isä meitä johdattaa & järkkäilee meidän asioita.

Taidan palata lehtieni pariin. Lämmin huopa, Trendi ja lasi glögiä. Muuta en juuri nyt kaipaakkaan. Olen taas todella onnellinen.

Haluaisin oikeasti tehdä joulukortteja, mutta minun pitää tehdä lippukuntalehteä. Mutta tämäkin on taas oma vikani, aikaa olisi ollut yllin kyllin. Olen vain katselut telkkaria, istuskellut keittiössä ja kutonut. Pari viikkoa on hujahtanut nopeasti.

O. soitti, pääsen taas loppuviikosta lapsenvahdiksi. Olikin jo ikävä tyttöjä. Nopeasti sitä kiintyy pieniin suloisiin ihmisiin.

Koulussa teimme taas kaikkea muuta kuin keskityimme opiskeluun. Mutta tulipahan parannettua maailmaa Tiina K:n ja Sallan kanssa. Niin ja järjestettyä tiimin pikkujoulut. Olemme oikea tehotiimi.

Kaikki kaunis lumi sulaa tänään pois. Mutta tulee sitä sitten taas joskus lisää. Sitä odotellessa taidan tehdä Korpiaviisin.

Tuntuu kumman hiljaiselta. Tytöt lähtivät ja Bärre ei ole vielä kotiutunut. Olen tottunut siihen, että ympärilläni on ihmisiä.

Oli kyllä hieno viikonloppu. Kun on tuntenut nämä ihmiset ihan pienestä asti, voi heidän seurassaan olla täysin oma itsensä. Vaikka ne eivät aina kaikkea ymmärtäisikään, kuten nenänlämmittimiä ja mun Muumipeikon ja Bärren Niiskuneidin suhdetta. Mutta silti ne tietää musta lähes kaiken.

Hassutukset olivat eksyneet matkalla tänne, ajelleet vähän pidemmän kautta. Toivottavasti niiden kotimatka sujuu suoremmin. Toisaalta, eksyessä löytää uusia paikkoja, mä en ole koskaan mitenkään inhonnut eksymistä. Se on asenne-kysymys...

Taidan mennä tiskaamaan. En millään jaksaisi, mutta en halua, että keittiö on kuin pommin jäljiltä, kun Bärre tulee kotiin.

Koulussa oli leppoisa päivä. Äidinkielentunnin aluksi tappelimme hieman murteista, pieni tappelu tekee aina hyvää. Ja minä olen edelleen sitä mieltä, että neulominen on kutomista silloin, kun minä siitä puhun. Isostelu-luennon ajan kudoin pipoa ja huomasin, että minun oli näin ollen paljon helpompi keskittyä luennon kuuntelemiseen. Luennoitsija oli mielenkiintoinen, ehkä pysyn huomennakin hereillä. Iltapäivällä oli vielä adventtimessu. Joulunodotus alkoi. Enää joulukoristeet kaupoissa eivät ahdista. Päinvastoin, tekee mieli Brasilian ostoskeskuksiin niitä katselemaan.

Reetta-vauva oli kasvanut ja suloinen. Ja viihtyi jopa sylissäni itkemättä (luultavasti koska oli juuri saanut ruokaa). Ei oltu nähty Venlan kanssa pitkään aikaan ja oli paljon puhuttavaa. Tarttis nähdä useammin.

Takastulomatkalla kävin nopeasti Itäkeskusksessa. Löysin ihanan kaupan ja sieltä kivan neuleen. Pitkästä aikaa tekee mieli shoppailemaan. Lauantaina sitten. Haluaisin uudet kengät ja hameen. Ainakin.

Bärre ei ole kotona ja tuntuu ihan kummalta. En ole tottunut olemaan yksin täällä. Ei se kamalaa ole, uutta vain. Ja kaikkeen uuten kestää aina aikansa tottua.