IRC-Galleria

Hah haa, hoh hoo ja mitä vittua.Sunnuntai 05.02.2006 23:09

Kummalisinta kummaa on kun näkee valveunen.

Vieläkin kummallisempaa on, että näkee sen bussissa.

Häiritsevää on, että siinä esiintyy se samperin sama itämainen gubbe, joka oli myös edellä mainituissa unissani mukana!

Tällä kertaa miete meni näin: Ei ole mieltä, on vain aika. Aika, joka kulkee lävitsemme ja tarkkailee itseään.

Sitten viime yö oudohkoon ja sangen hupaisaan uneen.

Olimme Jukkiksen kanssa Sparilla kun Konsta pamahtaa tuohon paikalle ja tarjoaa povaristaan karttaa meille pelkän sikspäkin hintaan. No Jukkiksellahan on siinä sitten kori kaljaa ja kaupat tulee. Kas kummaa Spar onkin järven rannassa ja hyppäämme veneeseen. Turha kysyä mistä se vene tuli sillä en tiedä.

Seuraavaksi alkoi toiminta osio! Onni ja Tommi ryssivät konekivääreineen ulos Sparista ja alkavat rökittämään meitä. Posotamme hevon hemmettiin veneineen päivineen ja päädymme suolle. Suolla kiitäessämme Kimmo alkaa pitämään Folke West tyylistä juontoa kaikesta suolla elävästä ja Onni ja Tommi senkun ampuvat.

Lopulta sukellamme veneellä suohon ja päädymme sen pohjalle. Siellä on arkku.
Raahaamme arkun pinnalle ja kas kummaa Onnin ja Tommin vene räjähtää ilmaan ja sanoo *PUF* ja katoaa savuna ilmaan. Ilmaan menee näköjään paljon kaikenlaista...

Alamme tutkia arkkua, samalla kun Kimmo jatkaa esitelmäänsä. Ammun Kimmon sulasta turhautumisesta, eli minua vähän tympi.

Palaamme arkun ääreen ja siinä lukee "Afun aarre"
Avaamme arkun ja se on täynnä värikkäitä toffeita, liloja, sinisiä ja oransseja.
Arkun kannen sisäpuolella lukee myös näin: "Hei jätkät pistäkää nää järjestykseen niin voidaan passata!" Pistämme ne järjestykseen.

Seuraavaksi Karri nappaa arkun ja pitää Juhiksen oppilaskunnan kokouksen ja julistaa passauskerhon uudeksi nimeksi...

Tähän se uni loppui koska heräsin ärsyttävään ja masentavaan aamuauringon kajoon.
Jep, sanoihin: "Täten minä julistan passauskerhon uudeksi nimeks..."

Afu voisi selittää tämän arkun.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.