IRC-Galleria

Onko se?
Valvottava painajainen, joka estää nukkumasta 3 vuoteen.
Tiukasti sylissään pitävä kaunis seisahdus tietoisuuden ja todellisuuden välillä.
Painajainen, joka jatkuu loputtomiin alkaen aina alusta.
Ei siinä ole järkeä.
Paha uni.
Se on kuin kekäle, polttaa ja palaa kirkkaasti.
Silti se jättää nopeasti kaiken kylmäksi.

Vai onko se vain todellisuutta?

Kaikki mihin ... kajosi... on epäpyhää, likaista tiedettä.
sinäsinäsinäsinä

Kun persoona on osa pakkomiellettä, eikä toisin päin, voidaan puhua ihmisestä joka puhuu totta. Sillä totuus on vain perspektiivi. Edes Jumala ei tiedä mitä totuus on.
Jos Jumala on olemassa hän on luonut säännöt.

Kaikki säännöt, jotka lähtevät jostakin eivät ole totta.
Kaikki syntyy sääntöjen pohjalta.
Kaikki syntyneet luovat sääntöjä.
Kysymys on siitä minkä ympärille ne kerääntyvät.
Ikuisuus on vain sääntö.
Kuolema on vain sääntö.
Elämä, tuska, rakkaus, viha, suru, ilo, onnistuminen, tavoite, kosketus, maku, valo, väri ja rikos ovat kaikki vain sääntöjä.

"Ajattelen, siis olen."
Et välttämättä. Voi olla, että koska synnyit, loit säännöt määrittelemään rajat itsellesi. Synnytät lisää sääntöjä tekeviä olioita tänne.

Tänne?
Vaikka ihmiset ja kaikki olisivatkin olemassa tässä ja nyt, se ei tarkoita, että olemme oikeasti olemassa.

Missä on se paikka, jossa voimme oikeasti olla?

Painajainen, totuus, ja likaista tiedettä.

Jos uni on pahasta tukehdun siihen.

Olla kipeä.
Olla sairas.
Olla väärin.
Olla väärä.
Olla oikein.
Olla totta.
Olla saapas.
Olla hummeri.
Olla kolmemetrinen hummeripuku.
Olla komediaa.
Olla farssia.
Olla naurettava.
Olla iloinen.
Olla onnellinen.
Olla eloisa.
Olla elossa.
Olla kuollut.
Olla haudassa.
Olla taivaassa.
Olla muualla.

Olla valetta.

97% :OOOOOOO

Niin tuohon kysymykseen tunteiden säilömisestä esim. tekstiin tuli vastaus heti seuraavalla psykantunnilla.

Mikäs se nyt taas olikaan..........?
....?
Ei voi muistaa. Mutta vastaus tuli.

Tarve olla hullu ja poissa sijoiltaan, kuin kahden maailman välissä.


89% :E
90% :O
91% -_-
92% 8:)

Filosofien kirous on ehkä se, etteivät he koskaan saa vaustauksia kysymyksiinsä.
Tai ainakaan tyydyttäviä vastauksia. Triviaalivastaukset ovat niitä,
mitkä pitävät "kansan aloillaan".

Uni ei tule. Yritin.
Paljon asioita, joita voisi syyttää.
"Mikä minussa on vikana?"
Kysymys, johon yksikään ei koskaan saa täydellistä vastausta.

Meillä on tunteita. Miten voimme tallentaa näitä tunteita esimerkiksi tähän tekstiin?
Kun luen myöhemmin tätä tekstiä, se herättää minussa tiettyjä tunteita.

En löydä ajatuksia tähän.
Omat ajatukseni huutavat omaa kuolemaansa, väsymyksestä.

Jostain kumman syystä en ole muutaman viime vuoden aikana nukkunut hyvin.
En tänäkään yönä :( (hymiö olkoon sallittu)
Eikä uni tule edes helposti.

Ihmiset ovat outo laji. Me emme eroa eläimistä (tiedekuntien mukaan) muuten, kuin olemalla kykeneväisiä ajattelemaan ajallisesti. Jos olemme kerran lähes eläimiä (tai kokonaan, kuten osa väittää), mistä tulee tämä kyky meta-ajatella ajankulkua?

Teorioita:
1. Joko kristinusko ja juutalaisuus ovat oikeassa, että Jumala todellakin pisti ihmisen hoitamaan tätä maailmaa.
2. Ajantaju tulee jostakin muualta kuin itse ihmisestä. (Vrt. "Ajanttelen, siis olen" [clichee, hyi örr])

Tosin vanhemman teorian mukaan aika itsessään on kulkua, joka määrittelee materian kulumisen.
Se on sulassa harmoniassa sen faktan kanssa, että eläimet eivät pysty (eikä niillä ole tarvekkaan) keskittymään ympäristön muutoksiin (Darwinin evolutioteorian mukaanhan mikään tarve, mikä ei ole selvitymiselle ehdoton katoaa lajista). Jos sitten olemme niin samanlaisia eläinten kanssa (tai edelleenkin täysin), miksi meille on kehittynyt tämä taito keskittyä ympäristömme muutoksiin?

Tämä tuo esiin kolmannen teorian, joka mahdollisesti voisi tukea teoriaa 1.:
3. Ihmisen on tarkoitus oppia tekemistään virheistä ja välttää niitä.

Huomatkaa, että käytetään sanaa "tarkoitus" itsestään selvyyden sijaan.
Ihminen ei välttämättä opi virheistään, mutta voidaan sanoa, että hänen olisi tarkoitus oppia.

"Filosofin ei tarvitse koskaan tähdentää mitään, hän ei ole oikeassa eikä väärässä."


Ihmisistä toinen asia, joka kummastuttaa. Miksi meillä on tunteita? Miksi eläimilläkin on lieväasteisia tunteita? Psykologia sanoo, että tunteet ovat tapa purkaa eri jännitteet psykeessämme.

Suru: Pyskologia - Kriisitilanteen purkaminen, yksilö ymmärtää kriisin.
Filosofia - Surun kokeminen on osa hyveellistä tapaa luopumisen/menetyksen jälkeen.

Viha/raivo: Psykologia - Kriisitilanteen purkaminen, yksilö ei ymmärrä kriisiä.
Filosofia - Paheellinen tapa suhtatua kriiseihin. Johtaa usein kostonhimoon, joka on
pahasta.

Ah. Psykologia ja filosofia käsikkäin, ymmärrys on hyvä ja ymmärtämättömyys pahe.

Ilo: Psykologia - Jännitteen purkaminen, yksilön odotusten toteutuminen. Onnistumisen tunne.
Filosofia - Filosofit eivät tykkää puhua ilosta. Nietzsche on maininnut "Ilo on sitä, kun
tuntee olevansa pahuksen hyvä."

Rakkaus: Psykologia - Sukupuolivietin aiheuttama jännit, jolla hormonaalinen, selittämätön,
tapa purkautua. Tuntematonta/tutkimatonta yksilön toimintaa.
Filosofia: Kassa räjähtäisi. Kaikki filosofit tuntuvat olevan suhteellisen eri mieltä siitä,
mitä rakkaus on, mutta harvinaisen samaa mieltä, että se on hyvästä.
(Paitsi Nietzsche ja yllätys yllätys Kant!!!1111)

Jos uskomme herra Darwinia, tunteet ovat meidän selviytymisellemme ehdottomia.
Yhdistettynä teoriaan, että meidän tulee oppia ajastamme (ei tästä hetkestä, vaan käyttämästämme ajasta, virheistämme) saamme hallintoon liittyvän teorian:

Ihmisten pitää elää niin, että he oppivat virheistään ja ymmärtävät toisiaan, opettavat toisiaan välttääkseen tehtyjen virheiden toistumisen.

Kun tähän lisää kysymyksen: "Mikä on elämän tarkoitus?" saadaan hurja(aaaahahaha) teoria elämän tarkoituksesta: Ihmisen elämän tarkoitus on pyrkiä täydellisyyteen, sitä kuitenkaan koskaan saavuttamatta.
Eli, jos ihminen saavuttaisi täydellisyyden hän apatioituisi, sillä hänen elämänsä tarkoitus olisi saavutettu, "Mitä seuraavaksi?".
Oma teoriani elämän tarkoituksesta sopii tähän "Elämän tarkoitus on juuri ennen kuolemaansa miettiä: Olenko elänyt niin kuin halusin?"

Mitä te haluatte? Täydellisyyttä. Saatteko sitä? Ette. Masennutteko? Ette, te jaksatte yrittää, vaikka se on jo varmaa, että tulos on huono. Ihminen on hölmö.

Kun ihminen ei näin ollen voi täyttää tarkoitustaan, on hän yhtä turha, kuin paristo, josta ei saa virtaa.
Tähän voidaan vielä varmistukseksi lyödä kysymyssarja: "Mikä on elämän tarkoitus? Mikä on elämän tarkoituksen tarkoitus? Mikä on elämän tarkoituksen tarkoituksen tarkoituksen tarkoituksen tarkoituksen--"

"90% kaikesta on roskaa." ~Murphyn lait~
"Ihminen on roska, jolle taiteilijat ovat pirtäneet kauniita värejä ja mukamas täydellisiä linjoja." ~Nietzsche~
Hilpein mielin voin todeta olleeni tolla kannalla jo kauan.

"I knew it even before you rolled the dice." Cortez.

Eräs kysyi minulta tänään: "Miksi kirjoitan nämä ajatukset kallerian päiväkirjaan?"
Vastasin, että: "Koska henkilökohtaisten muistiinpanojeni lainaaminen olisi suhteellisen vaivalloista, jos joku vaikka sattuisi olemaan kiinnostunut ajatuksistani."
Jos joku siis haluaa minut tuntea, edes vähän, ja lukee siksi ajatuksiani olen syvösti liikuttunut ja kiitollinen.

Sydämmeen painaa, fyysisesti, mutta fyysinen ei minussa ole koskaan ollut ilman henkistä.

Älkääkä käsittäkö minua väärin. Tämä on vain teoria, sillä minä en ole oikeassa enkä väärässä.

Älkää salailko! Ei ole terveellistä. Teille.

Vappu:
"Miksi viski maistuu puulta?"
"Sehän kypsytetään tammitynnyreissä."
"-Miksi siis juoda viskiä, kun gambiinalla saa paremmat kiksit ja perään voi heittää kaarnaa?-"

Hys Kalle...



Joskus, ja vain joskus, menneisyys tuntuu menneisyydeltä menneisyytenä.
Yllättävän usein se on kuin toista todellisuutta.
Ja silti se on aina pelottavan lähellä.

Ja sittenkin...
"Miksi?" Kiitos tästä Suvi, olit erittäin filosofi muutama vuosi takaperin, humalassa.
"Tämä ei ole sitä, mitä halusin sanoa, mutta sanonpa kumminkin."
Hevonpaska artisti.

Puh pah...
Herättääkö Jukkis vaiko ei?
Näh, ei.

Hyvää vappua.

Tulipahan se Jukkiskin sitten herätettyä:

"MmmMtäh?"

"Hurjan hurjan hauskaa! Tädää"

Vanhat arvot ovat huipussaan :D

Niin niin...
Elämässä on ollut, ja nimenomaan ollut, sellaisia hetkiä, joita nyt muistelee kaihoisasti.
Niihin haluaa niin kovasti takaisin, että olisi valmis luopumaan kaikesta siitä mitä on
ja elämään vain siinä hetkessä, aina, ikuisesti ja täysillä.

Useimmiten noihin tapahtumiin on jokin linkki (kekeke "Link to the Past"), joka ilmenee
täysin yllättäen jostakin. Huimaa ajan kierteisyyttä ja tapahtumien yhteen nitoutumista
on havaittavissa silloin, kun tällainen linkki ilmenee yllättäen ja tekee sen ilmenemishetkestä
tapahtuman, johon on jälkeenpäin oma linkkinsä. Tämä syö vanhemman tapahtuman
prioriteetin ja melkeinpä itsessään koko emätapahtuman.

Harvinaisen selvää on myös se fakta, että nämä tapahtumat sijoittuvat emotionaalisiin
nousujaksoihin, jolloin jokin traaginen tai mullistava tapahtuma on ravisuttanut ihmisen
olemusta/maailmankuvaa/marginaalia. Johtuuko kyseinen haikailu siis siitä, miten
tunnemme saavamme enemmän huomiota ja rakkautta osaksemme (muita tekstejäni
lukeneet muistanevat teorian muiden huomion määrittelemästä olemassaolostay yksilöllä)
ja näin tunnemme itsemme jälleen ehjemmäksi ja enemmän tähän maailmaan kuuluvaksi?

Huomioitavaa on myös, että yllättävän moni ihminen kokee elämänsä ehjemmäksi
haikaillessaan menneisyyteen. Yllättävää on, että moni meistä kieltää sen julkisesti.

Mitä tunnetta se sitten on? Nostalgiaa?

Ja miksi kaikki nuo muistot ovat kuin lasin sisään suljettuja? Miksi ne eivät "elä"?

Nietzscheä lainaten: "Kreikkalaiset, he vasta olivatkin jotakin!"


P.S. Television sarjoissa on viime aikoina näkynyt huolestuttavan paljon lainauksia Nietzscheltä.