IRC-Galleria

Kaikkien ongelma.

Eipäs, vaan sinun vikasi.

Sinun syytäsi.

Miksi minut valitsi joku?
Vai valitsinko itse?
Miksi valittu niin tai näin?
Miksi yksin kantamaan tätä taakkaa?

MIKSI MIKSI MIKSI?!

Ainut kysymys, joka minua on koskaan jäänyt vaivaamaan.

AINA! JOKA ASIASSA!

Minulle ei kerrota, mikä olen tai mikä on tarkoitukseni, mutta silti annetaan ymmärtää, että minua tarvitaan jollakin tavalla!

SE EI RIITÄ!

En jaksa sitä yksin...
Tarvitsen jonkun joka ymmärtää.
Kun on niitä, jotka haluavat ymmärtää, kulutan heidät loppuun palollani.

Mikä olen? Oikeasti?

Mikä olen ja miksi...?

On vaikea kuvitella, että vielä joskus olisi jotakin.
On vaikea kuvitella, että voisi olla jotakin, kun tuntee jo olleensa kaikkea.

Säveltäjä?
Ihan kuin olisin elänyt jo tuon. Aivan kuin päässäni olisi tuo kokemus?

Piirtäjä?
Olen varmasti tehnyt tätä työkseni ja saanut siitä leivän sekä ilon.

Duunari, jokapaikan höylä?
Tämäkin tuntuu niin tutulta, muistan melkein sen "leivän" tuottaman ilon vaimoni kasvoilla, kun palasin kotiin raskaan työpäivän jälkeen.

Työtön?
Muistan varmasti valintani ja sen, millaisia katseita sain muulta yhteiskunnalta.

Lääkäri?
Muistan, kuinka pelastin ihmishengen oivalluksellani ja kuinka tuhosin toisen kiirehtiessäni.

Palomies?
Liekkien kuumus tuntuu yhä tutulta, kuin hengittäminen.

Poliisi?
Uskoin siihen, mitä tein, kuten uskon vieläkin.

Kauppias?
Muistan oman vastuun ja sen tuottaman varmuuden, olin itseni herra elantoni oli itsestäni kiinni.

Nimetkää ammatti, olen varmasti elänyt ja kokenut sen!


Mikä olen, kun en ole mitään ja olen ollut kaikkea?

Olen hokenut sitä, enkä tiedä kuinka sen paremmin sanoisin:
En ole siellä, missä minun kuuluisi olla.

Maailma on sama, mutta ihmiset eivät.
jokin sävel muistuttaa minua siitä, missä minun pitäisi olla, mutta en ole.

EN VAIN OLE!

Olenko väärässä ajassa?
Väärässä paikassa?
Väärässä kehossa?

En edes välillä tiedä missä olen.
Tai kuka olen.

"Tulkaa vain varjot
tehkää tekonne turha
vaan jos suotte
antakaa sen olla itsemurha."
~Olemattomuuksien kirja~

Jonkinasteinen valo astui taas hetki sitten mieleeni.
Oi voi, järjenjuoksuni on pahempi kuin itse aika.
Heiluri, puolelta toiselle pysähtymättä,
mutta ei samalla tavoin kuin maanisdepressiivisellä,
tai kaupassa tutkiessaan jotakin rikkoneella.

Olisi väärin sanoa, että minä tai maailma kallistuu johonkin suuntaan,
kun todellisuudessa (ainakin siinä missä itseni näen);
kaikki, mikä on, kallistuu.

Olisikohan ollut vuosi takaperin, kun kirjoitin tänne päiväkirjaan:
"maailma oli hassusti vinossa tänään."
Silloin en ymmärtänyt aivan tuota tunnetta.

Joskus minusta tuntuu, että kaikki, mitä olen, on vain jonkinlainen ankkuri todellisuuteen.
Että olen itse irti vähän kaikesta ja joudun elämään tätä maailmaa ruumiini läpi.
Ettei tämä keho ole muuta, kuin kuollut aspekti, johon minä annan liikettä.
Samalla tavalla kuin nukketeatterin nuket.

Ja ei, pois se, että tämä olisi sellainen itkuvalitus politiikasta ja valtioista.
Se mitä yritän sanoa on, että tämä ei ole ajatus, vaan tunne.

Etten ole minä, vaan ainoastaan minä jossakin toisessa asiassa.



P.S.
Nyt vasta 20 minuuttia myöhemmin ymmärrän sanonnat:
"Katosi kuin tuhka tuuleen."
"Kuten lanka katkeaa."

Kadonnut tunne.

Huoh.
Kävin tylsyyttäni lyömässä random flashin päälle sieni.us:ssa
ja iski ananaksen pyörimään.

Tuli sellainen olo, että joku tarkkailee kun tiesi pistää sen flashin :3

Huoh, uni ei tule.
Ei millään.

Voisi kokeilla kahdeksalta nukahtaa.

What's wrong with me?!
ASDASDASDASDASD

Ja tulee aikoja, jolloin et tiedä kuka olet.
Olet väärässä paikassa,
väärässä ajassa.

Kiveen sinut on kahlittu.
Ihosi on raja, jonka ulkopuolelle et voi koskettaa.