IRC-Galleria

Remontti edessäKeskiviikko 06.08.2008 13:02

Meinattiin että pistetään mun huone uusiksi. Ensin kaikki huonekalut muualle, tietokoneen äiskä aikoi tunkea pukuhuoneeseen. Saan kuulemma datailla siellä sitten. Olkkarin sohvasta tehdään mulle nukkumapaikka ja näin. Jonnekkin tungetaan huonekalut. Maalataan kirjahyllyt huoneeseen sopivimmiksi, joko valkeiksi tai värkätään niistä vaalean ruskeat.
Seinistä revitään tapetit ja kaikki naulat irti. Pakkeloidaan ja maalataan, kunhan nyt saisin päätettyä millä väreillä. Saan maalata sen jonku kuvionki tänne... Mutta ei hajuakaan minkä haluaisin maalata. Joku yksvärinen sievä kukka tai jotain muuta tavallista. Ei ihan mitään Aoita.

Remontti alkaa joko tänään tai jonakin muuna päivänä, riippuu siitä, saako äiskä ruohonleikkurin käyntiin.

Pääki menee remonttiin, ois parturi perjantaina ja vielä sellaisella, jolla en oo ennen käynyt. Apua.

Siivoan.Tiistai 29.07.2008 17:37

Ja sitten kun olen siivonnut, pääsen nauttimaan tänään tulleen paketin sisällöstä 83 Oli aivan ihania kopiskuja~ Ja ne Kitsun kopiksut on kans aivan kuolattavia, tekee mieli kuluttaa niitäkin >DDD Mutta en kuluta.
Tuossa kattelin jo rahan valmiiksi, että sujautan sitten iskän tai äiskän lompakkoon kun saan mahdollisuuden :3 (Eli homman nimi on siis se, että minä tilasin Kitsullekin kopiksuja, osan lahjaksi ja osan hää maksaa itte jotenkin. Ja koska muuten paketti oli vanhempien maksama, minä maksan niille takaisin ne rahat, mitkä meni Kitsun kopiksuihin. Ja homma pitää hoitaa ikävä kyllä salaa, sillä muuten en ois saanu tähän lupaa.)

Menin kyllä vähän sössimään sitä täyttöhommaa, nyt tuo Egg Shellini hölskyy, kun sinne meni ihan liikaa sitä väriä.. ;___; Yritin jo tiputella sitä väriä takaisin siihen täyttöpulloon, mutta kun se pullon suu on niin kapea, että hommasta meni maku jo aika nopeasti. Ei tuo kuitenkaan niin kamalan paha ole, vähän varovainen pitää olla avatessa ja sulkiessa ja aloittaa jollekkin suttupaperille ennen kuin varsinaista työtä värittelee. Samalla tulee kulutettua sitä väriä aika paljon, yhyy ;___; Tuhlaan. Mutta jospa se siitä.

Tekee simosti mieli piirrellä jotain 8D Mutta siivoan ensin ja putsaan kai extrayllätyksenä ja samalla kiitoksena meidän uuninkin... :'D Äite ei tiedä edes että siivoilen täällä.. Hihi. Tuskin se edes uskois että tänään alkaisin siivoamaan ku paketto tuli. Mutta sen parempi vain. Kattoo nyt mitä se sanoo.

Leijun. Vois syödä aamupalaa tässä jossain välissä, ennen kuin kulutan itteni taas ihan loppuun ennen ku oon saanu muruakaan. Vois kyllä periaatteessa laittaa ihan ruuankin, jos tuolta jotain löytyy. Nyt puhun itsekseni.. Tai siis kirjoitan. Ihan sama. Lukee kuka jaksaa.. Momo.

16:32

No juu, sain siivottua tässä ja aamupalaa syön. En löytäny oikein mitään ruuaksi laitettavaa, joten tyydyn juustosämpylään. Tämän jälkeen saa levähtää, tsirp.

Ja yhyy, sori Mauppa (vaikket tätä heti näekään), en voinu laittaa tekstaria enkä uskaltanu soittaa DDD:

20:23

Vieläkään en ole syönyt kuin kolme jäätelöä ja yhden leivän, sekä juonut kahvia ja limsaa sekä vettä. Käytiin kaverin kanssa pyöräilemässä Alpuassa, oli nätti ilma <3 Mutta ei viititty kovin kauaa istua siinä penkillä kun siihen tuli se joku ihme ruskettunu kuuskymppinen pyöräilijä äijä kertomaan elämänkertaansa. Ei se silleen mitenkään paha eikä ollu kännissäkään, mutta olis ollu kahestaan siinä kivempaa. Väitti se mua ruottalaiseksikki D:
Mut joo. Oli kiva käydä pyöräilemässä ja sainpahan ainaki limukkaa~ En viittiny enempää ostaa enkä edes luistanut karkkilakosta BD Vähänkö oon kiltti poika.

Tahtoo syödä. Laitoin pasteijoita uuniin (meinasin sanoa pakastimeen..) ja kohta ovat valmiita 8D Syön ne. Hawt.

...Lauantai 26.07.2008 13:51

..En kerro äiskälle enään yhtään mitään -___-'

Sanoin etten välttämättä jaksais lähteä sinne Vesihelmi-juhlaan maalailemaan kakaroitten naamoja huonoilla väreillä ja tienata vain luokalle vähän rahaa. Heti tuli naputtamista siitä että meidän Niinasta on nyt tulossa vähän laiskanpuoleinen kun ei edes mummolla käy siivoamassa vaikka äiti sen kesätyöksi mulle hommasi. En edes sanonu sillon että sitäkään hommaa oisin halunnu.. No kyllä mie ymmärrän, ku äiskä vain halus auttaa mua jotenkin kun en varsinaisia kesätöitä saanu.. Mutku plääh.

No joo ihan sama. Ottaa vaan vähä päähän eikä tee mieli sanoa tuolle enään mitään koko jutusta. Valitti siitäkin etten oo ottanu asioista tarpeeksi selvää ja puhunu kavereitten kanssa siitä..

Mutta joo. Kohta puoliin lähdössä sinne, toivottavasti ei tuu enempää valittamista.

Yaw.Perjantai 25.07.2008 23:44

Tilasinpa tässä toissailtana sitten Temperalta sellaisen aika muhkean hintaisen paketin. Vanhemmat maksaa, koska rippilahjasta tulee :3 Pakettiin lisältyy copiksuja, täyttöpullo, lehtiö, vaihtoteriä, multiliner.. olikohan muuta.. En muista. Mutta osa copikeista menee Kitsulle, osa lahjana ja osan hän kai maksaa jotenkin :3 (Ne rahat maksan sitten vanhemmille jotenkin salaisesti sillä niillä ei ole aavistustakaan meidän pisneksistä, olisivat varmasti kieltäneet.)

Tänään ei paketti vielä tullut, vaikka niin kovasti ehdin sitä oottaa. Mutta tulee ens viikon alussa sitten <3 todennäköisesti maanantaina. Siihen mennessä mun pitää tuherrella kaikkea valmiiksi että saan sitten kuluttaa kaikki kopiksut heti :'DD Yaw.

En kyllä oo vielä saanu tuherrettua mitään, mitä vois linettää. Ollu niin nättejä päiviä, että oon vaan istunu ulkona, makoillu tuolla tai lukenu Lestatia. Mutta yhyy ku en meinaa ruskettua millään. Toivottavasti jatkuu tämä nätti sää niin sais väriä pintaan :'D

Huomenna vesihelmi-juhlaan maalailemaan lasten naamaan villasukkia ja muuta kivaa. No ei ehkä villasukkia...

ItkujaparkuKeskiviikko 23.07.2008 18:31

Sain kerrankin piirrettyä jotain. Aoin. Mekossa. Ja aloin nyt sitten värittämään tätä. Kopiksuilla. Ja aloitin vahingossa värittämään ihoa tuolla Egg Shellillä. Ja sitten se kuoli. Se Super Brush-terä on ihan valkoinen ja Medium Broad on ihan kuiva kun en oo käyttäny sitä. Sain just kasvot ja käden väritettyä. Saa nähdä riittääkö tuo vielä sen verran että saisin jalat D:
Täytyy hankkia täyttöpullo. Käytän tuota kuitenkin niin paljon, että mieluummin ostan täyttöpullon kuin uuden kynän. Ihan turhaa omistaa montaa Egg Shelliä :'D Pitää varmaan tilata suoraan Temperalta, ei taida Oulussa olla just oikeaa täyttöväriä.

Mitenhän selviän nyt.

Elämän ihmeellisyyksiä..Tiistai 22.07.2008 13:17

..Mulla on aina kamalasti asiaa sillon, kun en voi jutella kellekään. Mutta sitten kun ois joku jolle selittää, ei tule mitään mieleen.

Moi.Lauantai 19.07.2008 13:18

Nyt oon päk. Mitään ihmeellistä ei tapahtunu ja oli kivaa. Kengät oli märät (ei ollu kumppareita) ja toiset housut oli kuivamassa koko eilisen päivän ja toissa illan..

Nyt on ihanan puhdas olo ku kävi suihkussa~ (Siellä ei siis ole edes sähköjä ja vesi haetaan kaivosta :3) Vähän väsyttää, mutta nukuin kyllä siellä ihan hyvin ja varmasti tarpeeksi kauan... Vois syödä kohta jotain ku ei ennen lähtöä ehditty siellä syödä.

Just ku tulin kotiin, iskä ja äiskä oli lähdössä viemään mummua sairaalaan, sillä oli menny taas rytmit sekasin D: Kysyvät, että haluanko matkaan, mutten sitte viittiny niin likasena lähteä. Tässä nyt sitte pitää toivoa ettei mitään vakavempaa tuu..


No juu, tässä istun.. aivokuolen. Kukaan niistä kavereista jotka siellä kämpällä oli mun kanssa, ei muistanu ku Sallan nimipäivän :'''DD Tuli vähän sellainen kiva olo.. Mutta joo. Ei oo vakavaa.

Momo.Torstai 17.07.2008 13:32

Meen Kämpälle nyt pariksi yöksi, lauantaina siis päk. Kämppä on keskellä metsää ja en oo varma jaksanko ees mennä sinne, mutta haluan nähä kavereita niin meen :3 Kyllä siellä varmasti kivaa on, aina ennenki ollu.

Tekstailla ja soittaa saa, mutta mun viestiraja lähenee uhkaavasti niin en kamalasti viitti niitä tekstareita laittaa D: Sorry.

[Ei aihetta]Lauantai 05.07.2008 01:59

Tukka on nyt punainen.

Khoothoonaah.Torstai 03.07.2008 21:34

Oonhpaash harvinaisheen khivaa olhaa khoothoonaah~

Leiristä saa kysyä jos haluaa, en jaksa tähän yhteisesti selittää.