IRC-Galleria

Intissä on hiukan hankalaa kun on koko ajan eristyksessä oikeasta maailmasta. Kavereiden kuulumisista ei paljoakaan, eivätkä he osaa oikein kertoa mitään. Kun kysyy et mitä kuuluu, ihmiset vastaavat "ihan hyvää". Kukaan ei jaa elämän pieniä tapahtumia ja sattumuksia, hetkellisiä fiiliksiä jne. mikä on ihan ymmärrettävää.

Minullakaan ei kokemuksia oikeasta elämästä kauheasti ehdi kertyä kahden päivän loman aikana. Pää on kuitenkin täynnä kokemuksia sieltä toiseudesta ja usein on ylivoimaista olla puhumatta niistä (jotain täytyy kuitenkin puhua, ihmissuhteiden ylläpitäminen ilman keskustelua on kuin leppäkerttujen viljely kokis lightilla). Sellainenkin small talkin ehtymätön lähhde kuten tv-sarjat on minulta riistetty. Minulla on oikeastaan sanottavaa vain kahdesta asiasta: epäeksistenssistä (intti) ja kirjoista jota luen siellä. Intistä puhuminen on turhaa, koska 1) niitä kokemuksia ei voi välittää ihmisille jotka eivät ole sitä itse kokeneet. 2) se kaikki kuulostaa itsesääliltä. No ei kirjoistakaan voi oikein puhua kenenkään kanssa. Nukun, syön, ylipäätänsä teen kaiken monen ihmisen ryhmissä, mutta koskaan en ole tuntenut itseäni... no ei nyt yksinäiseksi, mutta eristyneeksi.

Kirjoitanpa siis pari kirja-arvostelua kirjoista joita olen lukenut siellä. Saa ajatuksia prossesoitua "paperille" pois päätä roskaamasta. Sit voi mennä taas niin sanotusti muna pystyssä ja nollat taulussa.


J.D Salinger - Sieppari ruispellossa

Kertomus mun ikäisestä pojasta joka on väsynyt kaikkeen, eikä tykkää mistään. Kirjassa hän saa neljännen kerran potkut collegesta ja lähtee kotimatkalle rikkaan perheensä luo New Yorkiin. Matkalla hän ryyppää, käy baareissa, käy huorissa, moikkaa tyttöystävää, saa turpaansa ja tietenkin valittaa jatkuvasti joka asiasta. Kirjaa lukiessani en heti tajunnut miten se eroaa tavallisesta tv-sarjasta. Päähenkilön matkan aikan kohtaamat homot, pedofiilit, transvestiitit ja sosiaalisia normeja taivuttavat pariskunnat olisivat kyllä liian rankkaa tekstiä O.C:hen, muttei HBO:n draamasarjoille. Se mikä tekee tästä kirjasta uniikin on sen ilmestymisen ajankohta. Se ilmestyi 50-luvulla, silloin kun nuorisoa ei edes ollut olemassa (sosiaalisena identtiteettinä). Se on kirja joka on 50 aikaansa edellä. Aika hyvin.


Kurt Vonnegut - Hokkus Pokkus

Nuori pilvenpolttaja joutuu sattuman oikuista upseerikouluun, hänestä tulee tappokone Vietnamin sodassa jossa hän ylenee nopeasti. Sodan lähestyessä loppua hän on korkea tason päällikkö joka vastaa propagandasta, hän latelee valheita lehdistölle joihin hän itse uskoo. Amerikkalaisten vetäytyessä hän nousee viimeiseen helikopteriin josta alkaa hänen tilinteko menneisyyden kanssa. Hän päätyy itärannikolle collegen opettajaksi jossa hän mielisairaan vaimonsa ja anoppinsa hoitamisen oheella iskee naisia. Kirjan lopuksi hän tekee listan tappamistaan ihmisistä ja naisista joiden kanssa hän on maannut. Sattumalta molemassa listassa on yhtä monta nimeä (laskujeni mukaan 48). Sen luvun hän päättää haluavansa hautakiveensä.
600-sivuinen Hokkus Pokkus on melkoinen kokoelma Vonnegutin klisheeitä: kaikki naiset ovat kaikkia miehiä fiksuimpia ja inhimillisempiä, kaikki päähenkilöt lapset vihaavat isäänsä, päähenkilö on rakastanut elämänsä aikana oikeasti neljää naista, maailma on menossa kohti tuhoa ja syy on markkinatalous. Kaikesta huolimatta Vonnegutin kirjoja lukiessa kokee aina sitä jotain mitä ei voi vastustaa ja mikä pakottaa palamaan hän tuotantoonsa yhä uudestaan. Tosin sodanvastaisen sisältönsä ansiosta tämä oli hyvin masentava kirja lukea intissä.


George Orwell - Vuonna 1985

Kaikki ovat kuullet "Isoveli valvoo"-lauseen, kaikki ovat kuulleet jonkun kritisoivan sensuuria tai puolustavan sananvapautta lainaamalla tätä kirjaa, mutta kovin harva on näköjään oikeasti lukenut sen. Kirjahan kertoo kuvittellisesta tulevaisuudesta jossa sosialistinen puolue valvoo kansalaisia jokaista kasvonilmettä myöten. Puolueen ohjeiden vastaiset ajatukset ovat ajatusrikoksia joista kaikista on seurauksena uudelleenkoulutus kiduttamalla ja lopulta kuolema. Päähenkilö alkaa etsiä keinoja kapinaan ja jää kiinni. Seuraa ykstyiskohtainen kuvaus kidutuksesta, henkilön psyykkeen ja ajatusten mukautumisesta väkivallan seurauksena pakotettuun muottiin.
Yhteiskuntakritiikkinä kirja on pamflettimainen. Teoriat yhteiskunnan jakautumisesta aina kolmeen luokkaan on yhtä surkeita kuin Marxin vastaavat. Tulevaisuudenkuvitelmanakin kirja on epärealistinen. Mutta psykologisena kertomuksena propagandan, valvonnan ja väkivallan seurauksista se on erinomainen.
Tätä kirjaa oli äärimmäisen masentavaa lukea intissä, puolustusvoimien orgaanisaatio ja käytäntö kun on kesympi versio kirjan kaikkea valvovasta puolueesta. Silmät ei saa liikkua, keho ei saa liikkua kun seisot asennossa, ylemmille ei voi sanoa vastaan koska vaikka he olisivat selvästi väärässä he ovat sinua hierarkiassa ylempänä joten he ovat aina oikeassa. Se joka muuta väittää syylistyy ajatusrikokseen.

Tässä nyt oli murto-osa kirjoiista jotka olen ehtinyt lukea, laitan lisää kun jaksan jos jaksan. Kommentoikaa jos olette lukeneet ko. kirjoja tia muuten vaan :)