IRC-Galleria

Siis kertakaikkiaan, kyl mie kaiken kestän, kuin Marja-Liisa Kirvesniemi konsanaan. Mä olen yks vitun teräsmies. Muistan kuinka rakkaassa norssissa sai olla joka kurssilta poissa 10 tuntia ilman mitään syytä. Jos oli enemmän, joutui kurssilta pois. Kaikki käyttivät sääntöä ahkerasti hyväkseen, tunneilta oltiin pois niin usein kuin mahdollista. Aliupseerikurssilta saa olla tietyn määrän päiviä poissa, sairauden tai motivaation puutteen takia. Jos ei kiinosta yhtään, niin voi käydä varusmiessairaalassa ja sanoa taikasanan kuten selkäkipu tai heikot polvet. Ei ole pakko jos ei halua. Ketään ei kiinosta olla aliupseerikurssilla, siispä selkäkipu on varsinainen kansatauti. Ihan kuin norssissa, ihmiset laskevat sallittujen poissaolojen määrä ja sen milloin ne kannattaisi pitää. Miksi helvetissä en ole käynnyt vielä kertakaan sairaalassa? Siinä on itsetutkiskelun paikka aamuyön tunneiksi.

Sää on ainakin suosinut, nytkin voisi sataa räntää.

Olen niin vääräässä iässä täällä. Kunpa olisin taas yksitoista. Olisin ihan onnesta soikeana sotaleikeistä, telttailusta ja oikeista aseista. Eikä ois tyttöjäkään häiritsemässä. Helvetin YK ja sen lapsisotilaat kieltävä sopimus.

Sain viikolla jalkaväkimiinakoulutuksen. Se meni näin: aseta miina maahan, naamioi se, odota kymmenen vuotta, kyllä joku lapsi löytää sen.

Kuka väittää opettajan ammatin olevan naisvaltaista? Mitä muuta kun opettajia ovat maanpuolustuskorkeakouluista valmistuneet kouluttaja-upseerit? Pitävät oppitunteja ja koulutusrasteja. Työ on tehty kylläkin aika helpoksi: laki määrää erikseen että heitä on toteltava, epäsuostuisin oppilasaines on karsiutunut pois jo ennen intin alkua, luokkakoko on kahdestakymmenestä alaspäin, palkka on päälle 2000e + lisät. Ja me oppilaathan olemme aivan kuin kymppiluokkaa käyviä teinejä: kiinostus nolla, mutta valtio pakottaa.

Intti tekee mallikelpoisia kansalaisia. Kas siinä jännä argumentti yleisen asevelvollisuuden puolesta. Nuoret miehet ryyppävät eniten, aiheuttavat eniten liikenneonnettomuuksia, johtavat rikostilastoja, tekevät eniten itsemurhia... Rajuu touhuu.

Lasken viikkoja
lasken päiviä
lasken tunteja
jossen laske, mistä tiedän niiden vähenevän?
Siispä lasken.

MItä tein itsenäisyyspäivänä? Söin surkean aamupalan, pyöräilin 12km, ryömin metsässä seitsemän tuntia. Erään poteron reunalla kahdeksan leppäkerttua seurusteli nurmikossa. Lomille on 8 päivää. Jos tulitus olisi taounut hetkeksi, olsin varmaan kuulluut kun he huutaisivat minulle: "Aamuja!"
Putsasin varusteet ja itseni metsän hajusta. Söin surkean lounaan. En edes vaivatunut katsomaan mitä päivälliseksi oli. Jouduin päivystäjäksi, otin humaltuneita varusmiehiä iltavapaailta vastaan. Yksi lähti putkaan, pari muuta esitutkintaan. Hauskaa joulua kasarmilla, mielummin te kuin minä.

Yksi klishee mitä läheiset toistavat varusmiehille on "se menee ohi ennen kuin huomatkaan". Aika jännä. Kun on intissä, aika matelee ja jokainen päivä tuntuu ikuisuudelta. Voitte kuvitella miltä elämä tuntuisi vaikkapa lukiossa jossa on kuudentoista tunnin päivät. Toisaalta, kun nyt katson TJ-kalenteria, huomaan että lähes puolet on takana. Puoli vuotta! Ei se jälkeenpäin tunnu niin pitkältä ajalta. Ja miten se voisi tuntua, jokainen päivä on samaa harmaata massaa. Ei mitään mihin mieli voisi takertua, luoda kronologisen kertomuksen menneestä, saada mitään perspektiiviä ajan kulumisesta. Juuri näin haluan viettää parhaita nuoruuden vuosiani.

Yhtä vitun clerasil-mainosta koko leirielämä.

Noniin, kuka urpo oli laittanut naisten hajuvettä mun tyynyyn? Melko kekseliästä.

Kuukauden putki armeijassa on takana. Suurin osa siitä oli metsässä, joten en kauheasti päässyt purkamaan sydäntäni nettiin. Mutta tein muistiinpanoja, tein niitä ahkerasti. Suurin osa on kirjoitettu aamuyöllä vartiovuorossa, välillä lyhdynvalossa, välillä kännykänvalossa. Tässä ne tulle, kronologisessa järjestyksessä, kaikki muistiinpanot kuukauden ajalta muokkaamatta ja sensuraimattomana, kaikki vastuu on lukijalla.

Miltä tuntuu olla kuukauden poissa? Aika lailla maanisdepressiiviseltä. Tai ehkä naiset kokevat samaa vaihdevuosien aikana, en tiedä. Välillä on ihan innoissaan, ei tässä mitään, tää kuukaus ja sit pahin on ohi. Väillä on vaan tyytyväinen jun saa vaan hengähtää, ruokaa ja lepoa lämpimässä teltassa. Koti on tarvehierarkiassa niin kaukana ettei etäisyyttä voi mitata edes laaseretäisyys mittarilla (luulen että se on syy miksi niin moni alkaa polttaa tai käyttää nuuskaa intissä. Saa itselleen yksinkertaisen riippuvuuden, jonka tyydyttäminen pitää ajatukset vain seuraavassa tauossa, eikä tarvitse ajatella muuta) Välillä taas mikään ei kiinosta yhtään: ei ole nälkä, ei väsytä: On vain briketti, kivihiilipölystä puristettu möykky, mahdollisimman helppo kuljettaa, varastoida ja polttaa. Ei liiku, ei tee yhtään mitään ennen kuin joku käskee. Puhsasta olemassa oloa vaille haluja ja tarpeita. Motivaatio on hukkunut jonnekkin metsään, tahtoisin kovasti löytää sen, mutta taskulampun käyttö on kieletty. Välillä tulee toivoton olo. Vielä 17 aamua, tämä ei lopu ikinä.
Mikään olotila ei kestä kauaa. Henkisesti tämä on kuin yrittäsi nukkua kivisellä maalla: mikään asento ei ole hyvä, stä on vaihdettava jatkuvasti. Mutta on nukuttava. Pakko nukkua.

Naisten käsilaukut on mainioita. Niihin mahtuu niin paljon kaikkea. Ne jää toiseksi vain sirpaleliivin etutaskulle, se on varsinainen logistiikan ihme, siinä kulkee koko elämä: kirja, tasovälineet, muistiinpanovälineet, pakkipussit, lusikkaharukka, kertakäyttöhaarukat, päivän ravintolisät (suklaata), kännykkä, taskulamppu, kartta, kahta eri nuuskaa (tavallinen ja lakritsinmakuinen), kompassi, ja kaikkee muuta...

Ne jotka ovat lukeneet psykologiaa lukiossa muistavat varmaan sen kokeen jossa joukko kadulta poimittuja ihmisiä laitetaan vankilaan, osa vartijoiksi, osa vangeiksi. Kaikki kokeseen osallistujat omaksuivat roolinsa hyvin nopeasti ja koe jouduttiin keskeyttämään parin päivän kuluttua vartijoiden ylilyöntien takia. Varusmiespalvelus on tämän kokeen jatkoa. Vartijoiksi tulevat ne jotka ovat olleet ensin vankeina puoli vuotta. Heille annetaan monta laillista keinoa tuottaa vangeille mielenpahaa. On myös monta laitonta keinoa tuottaa mielipahaa ja sitä tehdään kun tutkijat eivät ole näkemässä. Kuukauden sisään minäkin saan vartijan hierakisen aseman. Onneksi minulla ei tule olemaan vankeja vartioitavana. Olen jo nähnyt intin tuovan minun (ja kaikkien muidnekin) huonoimmat puolet esille. Olen muuttunut laiskaksi olennoksi joka valittaen tekee niin vähän kuin mahdollista. Itsetuntoni romahtaisin jos muuttuisin vielä kusipääksi joka kiduttaa ihmisiä vain sen takia että se on mahdollista.

7447 5857 lähtö
30-90 I
30-60 I 20
47-80 III 20
(TJP 32-50 I 30)
47-80 IIII
48-50 I
-11 -23 TJP 7436 5834
+9 -41 SP 7456 5816

Lilleri Lalleri punkalla makasi,
Lilleri Lalleri punkasta putosi,
Lilleri Lalleri palaksi hajosi.
Ei sitä ole koko Suomen maassa
joka Lilleri Lallerin parantaa.
Ei yksikään laitos sen psykeettä kasaan saa.
Jätkä hajos. Huh huh! Rajuu touhuu.

Jatkuu...

Lumi suli, torvijäkälät tulivat taas esiin ja leppäkertut tunkevat jälleen suuhuni. Ollaan oltu metässä aika paljon. Myöskin pyöräilty jonkin verran. Mahtava fiilis pyöräillä 40km putkeen vastatuuleen, vaakasuoran sateen piiskaessa kasvoja, lannoiteteiden ja mätänevän kaalin hajussa. Tuntee elävänsä täysillä. Jesh. Psyykkeni makaa sirpaleina makuupussin alla.

Joka kerta kun joku käy oopperassa, yhteiskunta tukee käyntiä 160 eurolla. Minä tienaan niin paljon kuukaudessa.

Joka kerta kun käytte rautiksella luistelemassa, yhteiskunta avustaa teitä 22,20 eurolla. Tienaan saman verran viikossa. Asiat tärkeysjärjestyksessä.

Joka kerta kun herään aamulla, minulla on yksi aamu vähemmän jäljellä, tällä hetkellä 223 aamua. Lomillekkin on enää 19 aamua. Huh huh.

Jepulijees, nyt äitikin on kertonut lukevansa päiväkirjaani. Huh huh, tää asettaa jonkin sortin rajoituksia mun kirjoittamiselle... Ja vitut! Täytyy vaan olla tarpeeksi humalassa kun kirjoittaa.


Kun oli tulossa lomille huomasin bussipysäkeillä ylen mainoksia - "tv lupamaksu, mitä kaikkea sillä saakaan!" No totta tosiaan, sillähän saa vaikka mitä, esimerkiksi tarkastajia käymään toisten ovilla, järjettömän isoja mainoskampanjoita siitä kuinka hienoa onkaan että maksamme lupamaksuksi naamioitua veroa, sekä sellaisia yleissivistäviä ohjelmia kuten "tartu mikkiin!", "se on siinä!" ja "uutisvuoto". Onhan se nyt selvää ettei noin tärkeitä ohjelmia voi jättää markkinavoimien armoille. Samalla tavalla on selvää että ylen tuotanto on niin vastustamatonta, ettei sen katsomatta jättäminen on mahdotonta jos vain omistaa television, joten tv-lupamaksu on pakollinen kaikille. Aivan näillä hetkillä on kuitenkin käytössä teknologiaa jolla ylen tarjonta voi lukita niiltä jotka eivät lupamaksua maksa. Sossussa voidaan sitten jakaa ilmaisia katselukortteja työttömille ja kaikki lapsiperheet sitten kiltisti rahoittavat tätä jotta lapset saavat katsoa pikkukakkosta.

Täytyy myöntää ettei mikään saa minun lisämunuaisia erittämään adrenaliiniä kiivammin kuin valtion järjestöjen tai yritysten mainoskampanjat. Yleensä kaikilla valtion yrityksillä on joku korkeampi "eettinen" päämäärä kuin rahan tekeminen. Siksi voiton tekemisestä joustetaan usein kaikennäköisten muiden tavoitteiden toteuttamiseen. Yrityksen voittohan on sitä että osaa tarjota asiakkaille juuri sitä mitä he eniten haluavat mahdollisimman tehokkaasti tuotettuna. Valtion yrityksissä tämä on harvemmin tärkeintä, ne tuottavat sitä mitä valtioo sanoo ihmisten tarvitsen eikä sitäkään kovin tehokkaasti. Tämän takia valtion yrityksillä on käytänössä aina monopoliasema, ainoa keino syöttää paskaa ihmisten kurkusta alas.

VR - matkustamisen uusi aikakuasi, raikui vr:n mainoskampanja Lahti-Heinola oikoradan valmistettua. Ja toisiaan, talven ensimmäisen lumimyräkän tultua junamatkustamisessa koitti "korvaavien bussien aikakausi"

Alko - skitsofreenisin yritys maailmanhistoriassa

Mahtaa olla hankalaa tehdä yrityksen toimintasuunitelmaa kun tavoite on myydä mahdollisimman vähän mahdollisimman kalliilla valikoimissa olevia tuotteita.

Fortum - progressiivisen verotuksen vastavoima vuodesta 2001!

Totta tosiaan, oletteko ikinä kuullut että jonkun yksityisen yrityksen omistajat olisivat vaatineet ylisuuria optioita takaisin? Ette, koska niiden yrityksien omistajat pelaavat omilla rahoilla. Kun pääomistaja on valtio, kaikki ei ole niin tarkkaa. Valitaan joku demari pitkän virkamiesuran kunniaksi yrityksen puheen johtajaksi ku meillä oli niin kivaa siellä RUKissakin ja annetaan vapaat kädet oman palkan suhteen. Miksi ei? Kenelläkään ole senttiäkään omia rahoja kiinni.

HOAS, arava & muut asunnonvälityspaikat - teemme asuntojonosta kodin

Olisihan se nyt typerää antaa yritysten raknetaa itse asuntoja kysynnän ja tarjonnan mukaan. Pidetään asuntorakentaminen omissa käsissä, jätetään asuntoja rakentamatta jotta hinta nousisi ja sitten esiinnytään hyväntekijöinä kun annetaan asuntoja halvalla köyhille.

Puolustusvoimat - tee työtä jolla on tarkoitus!

Viime viikon aikana olen mm. puhdistanut metsää puiden oksista jotta "alue näyttäisi siistimmältä jos vieraita tulee", käyttänyt tunnin aikaa polkupyörien tarkistukseen joihin ei oltu koskettu sitten tarkistuksen viime viikolla (ikinä ei tiedä mitä vartioidussa pyörävajassa voi tapahtua kun ihmisiä ei ole paikalla katsomassa) sekä osallistunut kolmen päivän harjoitukseen jonka aikana opin istumaan kylmässä poterossa pitkiä aikoja (opin myön nukkumaan niissä, mutta se ei ollut ohjelmassa joten sitä ei kai lasketa).

Kahdessa Eu:n maassa on yhä asevelvollisuus: Suomessa ja Kreikassa. Mitä muuta yhteistä näillä mailla on? Euroopan kovimmat itsemurhatilastot.

Nyt lähden sitten takaisin kasarmeille, palaan kuukauden kuluttua. Matkalla ostan joulukalenterin. Avaan ensimmäisen luukun tiistaina. Silloin kalenterissa on yhtä monta päivää kun minulla ennen kuin pääsen taas lomille. Olen olemassa, tekstatkaa ja soittakaa mulle, vaikkei olisi asiaa, se pelastaa aina mun päivän. :)

Intissä on hiukan hankalaa kun on koko ajan eristyksessä oikeasta maailmasta. Kavereiden kuulumisista ei paljoakaan, eivätkä he osaa oikein kertoa mitään. Kun kysyy et mitä kuuluu, ihmiset vastaavat "ihan hyvää". Kukaan ei jaa elämän pieniä tapahtumia ja sattumuksia, hetkellisiä fiiliksiä jne. mikä on ihan ymmärrettävää.

Minullakaan ei kokemuksia oikeasta elämästä kauheasti ehdi kertyä kahden päivän loman aikana. Pää on kuitenkin täynnä kokemuksia sieltä toiseudesta ja usein on ylivoimaista olla puhumatta niistä (jotain täytyy kuitenkin puhua, ihmissuhteiden ylläpitäminen ilman keskustelua on kuin leppäkerttujen viljely kokis lightilla). Sellainenkin small talkin ehtymätön lähhde kuten tv-sarjat on minulta riistetty. Minulla on oikeastaan sanottavaa vain kahdesta asiasta: epäeksistenssistä (intti) ja kirjoista jota luen siellä. Intistä puhuminen on turhaa, koska 1) niitä kokemuksia ei voi välittää ihmisille jotka eivät ole sitä itse kokeneet. 2) se kaikki kuulostaa itsesääliltä. No ei kirjoistakaan voi oikein puhua kenenkään kanssa. Nukun, syön, ylipäätänsä teen kaiken monen ihmisen ryhmissä, mutta koskaan en ole tuntenut itseäni... no ei nyt yksinäiseksi, mutta eristyneeksi.

Kirjoitanpa siis pari kirja-arvostelua kirjoista joita olen lukenut siellä. Saa ajatuksia prossesoitua "paperille" pois päätä roskaamasta. Sit voi mennä taas niin sanotusti muna pystyssä ja nollat taulussa.


J.D Salinger - Sieppari ruispellossa

Kertomus mun ikäisestä pojasta joka on väsynyt kaikkeen, eikä tykkää mistään. Kirjassa hän saa neljännen kerran potkut collegesta ja lähtee kotimatkalle rikkaan perheensä luo New Yorkiin. Matkalla hän ryyppää, käy baareissa, käy huorissa, moikkaa tyttöystävää, saa turpaansa ja tietenkin valittaa jatkuvasti joka asiasta. Kirjaa lukiessani en heti tajunnut miten se eroaa tavallisesta tv-sarjasta. Päähenkilön matkan aikan kohtaamat homot, pedofiilit, transvestiitit ja sosiaalisia normeja taivuttavat pariskunnat olisivat kyllä liian rankkaa tekstiä O.C:hen, muttei HBO:n draamasarjoille. Se mikä tekee tästä kirjasta uniikin on sen ilmestymisen ajankohta. Se ilmestyi 50-luvulla, silloin kun nuorisoa ei edes ollut olemassa (sosiaalisena identtiteettinä). Se on kirja joka on 50 aikaansa edellä. Aika hyvin.


Kurt Vonnegut - Hokkus Pokkus

Nuori pilvenpolttaja joutuu sattuman oikuista upseerikouluun, hänestä tulee tappokone Vietnamin sodassa jossa hän ylenee nopeasti. Sodan lähestyessä loppua hän on korkea tason päällikkö joka vastaa propagandasta, hän latelee valheita lehdistölle joihin hän itse uskoo. Amerikkalaisten vetäytyessä hän nousee viimeiseen helikopteriin josta alkaa hänen tilinteko menneisyyden kanssa. Hän päätyy itärannikolle collegen opettajaksi jossa hän mielisairaan vaimonsa ja anoppinsa hoitamisen oheella iskee naisia. Kirjan lopuksi hän tekee listan tappamistaan ihmisistä ja naisista joiden kanssa hän on maannut. Sattumalta molemassa listassa on yhtä monta nimeä (laskujeni mukaan 48). Sen luvun hän päättää haluavansa hautakiveensä.
600-sivuinen Hokkus Pokkus on melkoinen kokoelma Vonnegutin klisheeitä: kaikki naiset ovat kaikkia miehiä fiksuimpia ja inhimillisempiä, kaikki päähenkilöt lapset vihaavat isäänsä, päähenkilö on rakastanut elämänsä aikana oikeasti neljää naista, maailma on menossa kohti tuhoa ja syy on markkinatalous. Kaikesta huolimatta Vonnegutin kirjoja lukiessa kokee aina sitä jotain mitä ei voi vastustaa ja mikä pakottaa palamaan hän tuotantoonsa yhä uudestaan. Tosin sodanvastaisen sisältönsä ansiosta tämä oli hyvin masentava kirja lukea intissä.


George Orwell - Vuonna 1985

Kaikki ovat kuullet "Isoveli valvoo"-lauseen, kaikki ovat kuulleet jonkun kritisoivan sensuuria tai puolustavan sananvapautta lainaamalla tätä kirjaa, mutta kovin harva on näköjään oikeasti lukenut sen. Kirjahan kertoo kuvittellisesta tulevaisuudesta jossa sosialistinen puolue valvoo kansalaisia jokaista kasvonilmettä myöten. Puolueen ohjeiden vastaiset ajatukset ovat ajatusrikoksia joista kaikista on seurauksena uudelleenkoulutus kiduttamalla ja lopulta kuolema. Päähenkilö alkaa etsiä keinoja kapinaan ja jää kiinni. Seuraa ykstyiskohtainen kuvaus kidutuksesta, henkilön psyykkeen ja ajatusten mukautumisesta väkivallan seurauksena pakotettuun muottiin.
Yhteiskuntakritiikkinä kirja on pamflettimainen. Teoriat yhteiskunnan jakautumisesta aina kolmeen luokkaan on yhtä surkeita kuin Marxin vastaavat. Tulevaisuudenkuvitelmanakin kirja on epärealistinen. Mutta psykologisena kertomuksena propagandan, valvonnan ja väkivallan seurauksista se on erinomainen.
Tätä kirjaa oli äärimmäisen masentavaa lukea intissä, puolustusvoimien orgaanisaatio ja käytäntö kun on kesympi versio kirjan kaikkea valvovasta puolueesta. Silmät ei saa liikkua, keho ei saa liikkua kun seisot asennossa, ylemmille ei voi sanoa vastaan koska vaikka he olisivat selvästi väärässä he ovat sinua hierarkiassa ylempänä joten he ovat aina oikeassa. Se joka muuta väittää syylistyy ajatusrikokseen.

Tässä nyt oli murto-osa kirjoiista jotka olen ehtinyt lukea, laitan lisää kun jaksan jos jaksan. Kommentoikaa jos olette lukeneet ko. kirjoja tia muuten vaan :)

Tänään huovirinteen leirikeskuksessa oli tehtävänä kirjoittaa essee jossa piti kertoa tiettyjä asioita. Yksi osatehtävistä oli kertoa elämäntilanteestani ja mitä opin tällä hetkellä. Tiivistin sen lyhyeen:

"Elämäntilanteeni tällä hetkellä on se ettei elämää ole. Pidän siitä välivuotta. Ihmissuhteet, työ- ja opiskelupaikka on stand by-tilassa ja opin arvostamaan niitä yhä enemmän."

Kirjoitettuani tämän käytin loput kolme tuntia aiheseen varatusta ajasta noheviin kolmen tunnin päiväuniin.

Saa nähdä millaista palautetta tulee :)

1. Nukkumaan. Aina kun on mahdollisuus, missä vaan, koska vaan, miten vaan. Olen nukkunut poteron pohjalla, neljän jakkaran päällä, männyn alla (kuusi oli varattu) ja tietenkin myös ampuradalla kesken kovapanosamuntojen. Öisin nukutaan tietenkin päiväpeitteen päälle jottei aamulla joudu laittamaan punkkaa kuntoon.

2. Syömään nopeasti. Ruoka täytyy pureskella my ass. Ruoka räjähtää lautaselle, ruoka räjähtää suuhun. Voita ei jaksa ottaa ku sen levittämiseen menee aikaa, taidan kylläkin olla ainoa joka ei ota voita. Yritin keksiä tästä vitsiä pohjalta tuntematon sotilas-tule sinä hakemaan voita sen leiväs päälle-olen venäläinen mutta en saanut puettua vitsiä sanoiksi, saa auttaa.

3. Arvostamaan omaa vessaa. Sitä että siellä voi käydä silloin kuin haluaa, eikä kahden tunnin päästä jos ehtii.

4. Huutamaan niin että kurkkuun sattuu. Oikeastaan aika hauskaa.

5. Suomessa asuu ihmisiä aivan käsittämättömissä paikoissa! Oulu, Eurajoki, Rovaniemi, Kajaani! Huh-huh!

6. Opin miltä maksalaatikko, musta makkara ja hernekeitto maistuu. Syötävältä. Lisäksi olen syönyt lakua aina kun sitä on ollut tarjolla, miettikää sitä.

Jep. Nyt niitä tulee, inttijuttuja. Kirjoittelen näitä päiväkirjamielessäni ja saadakseni purkaa ne paperille jotta niitä ei tarvitse purkaa läheisten korville. Kaikki inttijutut ovat tylsiä ja puuduttavia, eivätkä minun jutut ole valitettavasti poikkeus.

Lopeta lukeminen.

Nyt! Kiitos...


Suomessa on voimassa laki asevelvollisuudesta. Se tarkoittaa sitä, että jokaisen täysi-ikäisen miehen on mentävä armeijan palvelukseen vähintään puolekis vuodeksi. Jos on tosi etevä huutamisessa ja käskemisessä ja sen semmoisessa, niin sinne voi jäädä vaikkapa loppuelämäksi.

Ensimmäisenä vuonna työsopimus on surkea. Palkkaa saa noin 5e per päivä. Majoitus kahdentoista työkaverin kanssa huoneessa jonka ovi on aina auki. Työaika on 0530-1830, ja se on joustava ylöspäin. Hyvin joustava, ihana mitä pomo keksii, se kans tehdään.

Pomoa sanotaan "everstiksi" ja "prikaatinkomentajaksi". Eversti on arvo. Kaupassa tavaroiden hinta ilmaistaan rahassa, armeijassa ihmisten arvo ilmaistaan sotilasarvoissa, joita on kymmenkunta erillaista. Armeijassa ihmisten hihassa on paikka johon voi kiinittää keltaisia viivoja. Mitä enemmän ja mitä paksumpia viivoja, sitä korkeampi on sotilasarvo. Kaikki tahtovat kovasti lisää keltaisia viivoja. Silloin voi käskeä useampaa ja on harvemman käskettävänä.

Minulla ei ole yhtään viivaa. Niille on tosin paikka vaatteissa jos joskus sellaisen saan. Kaikilla on. Se on huomiota huutava poikkeavuus puolustusvoimien muuten niin positiivisessa ihmiskuvassa.

Ihmiset joilla on muutama viiva hihassaan opettavat meitä viivattomia tekemään kaikenlaista. Kävelemään tahdissa, tervehtimään, juoksemaan ja järjestäytyä muotoon, eli kaikkea mitä sodassa tarvitaan.

Eniten opiskellaan aseen käyttöä. Saimme sellaiset melkein heti kuin saavuimme, niinkuin puutarhuri saa pensassakset ensimmäisenä työpäivänä. Jokaisella on henkilökohtainen ase ja olen purkanut, putsannut ja koonnut omani muutaman sadan kerran jo. Muistuttaa aika lailla legoja. Metalliset ja öljyiset legot. Ne pitäisi osata purkaa ja koota kolmessakymmenessäviidessä sekunnissa. Lego-nostalgia kesti yhtä kauan.

Legot on keksinyt eräs herra Neuvostoliitosta. Hänen kehittämät legot ovat erityisen hyviä. Helppo koota ja purkaa, ampuvat satoja luoteja minuutissa. Vain giljotiini on varmempi tappoväline, muttei läheskään yhtä nopea.

Jos legot keksinyt herrasmies olisi syntynyt jossain muualla, hänestä olisi tullut hyvin rikas. Hänestä tuli Kansansankari. Tuhannesensimmäinen syy mennä Suomen armeijaan.

Legot keksinyt herrasmies kuoli Venäjällä vähän aikaa sitten. Venäjä on maailman isoin maa kahden päivän pyöräilymatkan päässä meiltä. Venäläisille Venäjän koko on pakko mielle. Valtion ja sen kansan suuruus ja mahtavuus on heille yhtä kuin pinta-ala. Ymmärtäähän sen, kun on kerran asunut Helsingissä ei voi kuvitella asuavansa esim. Pudasjärvellä.

Venäjä on sotinut Suomen kanssa aika usein.

Suomi on maa jossa asumme. Se on kovin pieni Venäjään verrattuna. Suomalaisille tämä on pakkomielle. Jos jokin toimii tällä hyvin, niin siitä ollaan kovin ylpeitä, asutaanhan me niin pienessä maassa, mutta silti! Eli oikeastaan suomalaiset ja venäläiset ovat aika samoilla linjoilla: Valtion koolla on merkitystä siinä asuvien ihmisten elintasolle. Luxemburissa molempien maiden parhaat lehtikirjoitukset käännetään ja niistä toimitetaan vitsikirja.

Suomessa ei olla sodittu kuutenkymmeneen vuoteen. Vuonna 2003 Suomi käytti 1 800 000 000 maanpuolustukseen ja saman verran maatalouden tukemiseen. Asiat tärkeysjärjestyksessä.

...toinen maailmansota. Mummoni asusteli seitsenhenkisen perheensä kanssa inkerinsuomalisten kylässä Leningradin laidalla. Saksalaiset tulivat ja ottivat heidät sotavangeiksi. Heidät vietiin Klogan keskitysleirille Viroon. Mummoni oli tähän aikaan saavuttanut varhaisteini-iän. Saksalaiset lääkärit tartuttivat heihin erilaisia tauteja; ripulia, kuumetta ja kaikkea muuta kivaa ja kokeilivat sitten erilaisia rokotteita ja lääkkeittä heihin. Jotkut kuolivat, jotkut selvisivät vähäisillä oireilla. Jotkut sairastivat vakavasti ja jäivät loppuelämäkseen invalideiksi, kuten mummolleni kävi.

Sota loppui, Saksa hävisi ja häviäjät joutuvat aina vastaamaan tekemistään vääryksistä, jos ei muiden painostuksesta niin aiankin omatunnon takia. Niinpä Saksa on viime aikoina maksanu korvauksia pakkotyöhön tai vastavaan joutuneille. Niinpä koko mummoni perhe haki korvauksia kun sellaiseen tulio mahdollisuus 90-luvun puolessavälissä. Mummoni anomus hylättiin kahdesti, mikä oli aika jännää koska hänen kolme leirillä ollutta sisarta saivat korvaukset heti ensimmäisellä kerralla.

Pari viikkoa sitten postitse tuli kirje että toinenkin hakemus on hyväksytty. Mummo on kyllä kuollu puoltoistavuotta sitten, joten hän ei koskaan saanut sitä anteeksi pyyntöä jne. Sekki kyllä tuli. Sen arvo on vajaat 6700 euroa. Mummoltani poistettiin toinen munuainen lääketieteellisten kokeiden seurauksena. Nykyään mustasta pörssistä saa 30 000 euroa omasta munuaisesta: Mummoni sai aika huonon diilin siis.

No joo, mennyt on mennyttä, tulevaisuus on tärkeintä. Kaksi kuukautta aikaa lunastaa korvaukset. Mutta eipä sekään ole helppoa. Vaari ja mummo muuttivat Suomeen 91, jolloin väestörekisteriin ei tullut merkintää heidän täysikäisistä lapsista (isäni) koska heistä ei lukenut mitään passissa. Vaarini ei rahoja voi ottaa koska silloin kaikki hänen saamat tuet loppuvat. Tätä ajatusta voi jalostaa eteenpäin. Suomen valtio saa rahaa koska sen sodanaikainen liitolainen teki lääketieteellisiä kokeita ihmisillä. Aika jännä :D