IRC-Galleria

torjantaiiiii...Torstai 26.07.2007 19:58

olen sairaskipeä eli pipi. minulla on päässä pöpö. olen duhanenä ja kuumeilu. ja töissä. ja se on persiistä. mutta oma valintani, kun mieluummin tuun töihin kuin että venaisin tunteroisia odottamassa liäkäriin piäsemistä.
huomenna alkaa rokkipippeli! huippua. vaihdoin duunivuoroa niin, että pääsen neljältä töistä ja sitten suuntaamma kupijoon. juuri sopivasti viikatteen keikaukselle. kivvoo.
toivottavasti olo olisi huomenna parempi, koska olisipas aika ankeroista ähöttää hikikuumeisena siellä juhlissa.
lauantaina tuun duuniin ja sitten illalla sinne kuopioon takas ja silloin voisi vaikka maistella hieman olutta. :)
01. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
- Saara oli ostanu liian ison mekon ja anto sen mulle.

02. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
- haluatko kopioida sen maantiedon tehtävän minulta?

03. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
- Ihan miten haluat.

04. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
- mummo hakee meidät kuuden maissa.

05. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
- menin helsinkiin bussilla, kun myöhästyin junasta.

06. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
- isoveljen kännykkä on pöllitty.

07. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
- ostitko sen henkan hameen?

viikko vierähtännä.Perjantai 20.07.2007 13:36

mökillä oli mukavaista. supersankariksi muuttunut figaro-kissa pyydysti hienon hiiren. minä en osannut sitä tarpeeksi arvostaa, koska olenhan ihminen enkä tajua... saunominen oli mukavaa ja vaikka satoikin koko ajan se ee haetannu, ku oli katto pään päällä.
maanantaina vierailtiin kiinalaisessa ravintolaisessa ja sitten olikin vapaus ohi. tiistaita vasten yöllä unessa minulle annettiin varoitus töihin menosta eli näin unta, jossa minua ammuttiin mahaan työpaikalla... no, nyt elämme jo perjantaita eikä ampumisvälikohtausta ole tapahtunut... :)
eilen oli jälleen vapaus, käytiin siilinjärvellä ja illalla juhlistimme sisareni nimipäivää syömällä hänen rakentamansa kakun pois. ja nyt taas töissä. huomenna illalla olisi puutarhaharha tytsyjen saunailta sarin luona. ihan hassua on se ja mukavaa. ruokaa, juomaa ja saunaa. :)

torstai on teho-osaston hetki.Torstai 12.07.2007 10:44

mutta siihen on vielä aikaa... aamu on hikisen kostea ja väsynyt. yöllä sängyn alla rymisi joku ja kun kokeilin irtosiko sängystä pohja(?!), niin uniset käteni ihan tasan varmasti löysivät sängyn alta jonkun hikiset sormet. melkein pääsi ruskea pelko housuun. sitten siinä yritin herättää itseäni ja hokea ettei sängyn alla voi olla ketään. ja lopulta sitten kokeilin uudelleen ja ne sormet olivat hävinneet. mutta miksi ne tuntuivat niin todelliselta aikaisemmin???? kriisahtava astmakohtaus iskee kohta. ;)
kävin eilen askartelemassa duunin jälkeen äiteelle perennapenkin. se ei nyt vielä näytä miltään tietenkään, mutta luulen ja uskon ja tiedän, että siitä tietenkin tulee maailman hienoin perennapenkki. :)
huomenna menemme sinne mökille, se on huippua. harmittavaa vaan, kun on luvannut ukkosia viikonlopulle, meinaan voi kisumirrit olla jotensakin paniikissa, mutta mukavampihan niiden on ukkosta pelätä meidän seurassa kuin yksinään kaupungissa. ajateltiin vuokrata mukaan monta elokuvaa, joissa nuoret lähtevät viikonlopuksi mökkeilemään korkeampien voimien selän taakse ja sitten ne paloitellaan jonkun moottorisaha-hemmon toimesta. TOSIN minunhan ei tartte kuin ajatella, että sellainen leffa olisi olemassa ja jo kuoleuden sinne mökille. :) olenhan rautahermo-piikki...

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.07.2007 00:29

1.Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla!
nick carter. hahhaa! julukimo ihan. ;)

2. Asumismuotosi?
kerrostalo asuntoinen med kissat sekä topi epävirallisesti.

3. Vasen- vai oikeakätinen?
oikeus käsi. aatteet vasemmalta. mutta sitähän ei nyt kysyttykään ja se on jo ihan toinen tarina. ;)

4. Silmien väri?
epämääräiset. vissiin sellaiset harmajat. saima harmajat.

5. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista mitään?
oonhan minä. viime sunnuntainen aamuyö on hakusessa, mutta kuulemani mukaan sisarellani oli ollut vaarallinen pilkkutauti. ei ilmeisesti kuitenkaan kenenkään muun kuin minun mielestä. ;)

6. Lempiurheilulajisi?
ee sellasta oo, mutta uiminen on hyviksien puolella ehtottomasti.

7. Lempituoksusi?
kissan paska... kun ne kissat ovat niin rakkaita, ni ei sitä oikeasti inhoa sitä kamalaa kakkelin hajuakaan. mutta ei se nyt sinällään lempituoksu oo. :) ehkä se olisi lähellä sitä, miltä keväinen jo kuiva asfaltti tuoksuu sateen jälkeen. koska tuoksuthan ei oo ikinä hyviä ellei niihin liity hyviä tuntemuksia muutenkin. ja kissanpaska ei siis hajuna oo ykkönen, mutta siihen liittyvät ne hassut karvapallot, joten se on ihan hyvä tuoksu!

8. Vuoden lempipäiväsi?
ei oo. sunnuntait on kyllä lempipäiviä sinällään, kun saapi yleensä vain olla.

9. Uskotko jumalaan?
kylläpä vainen.

10. Pidätkö presidentti Bushista?
en. siis mediahenkilöstä ja yhdysvaltojen presidentistä. mutta vaikka persoonana olisi kuinka valloittava, olisi aika vaikea erottaa sen ääliömäisiä ja vallanhimoisia tekoja tavis georgen olemuksesta.

11. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia?
no tänne aina napsuttelen jahka koneelle pääsen ja on sanomista.

12. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta?
en. miks se onkin niin vaikeaa. huippua vaan potkaista kenkulit vidduun. tahi naulakkoon.

13. Montako tyynyä käytät nukkuessasi?
kaksi.

14. Esitätkö tähdille toiveita?
tähdenlennot on sitä varten, että niille esitetään toiveita.

15. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia?
jos tulloo taotao, ni katon. pikkukakkostakin kun vaan kohille satun. mutta en niitä kolmosen karjunta-tsydeemejä.

16. Oletko sarkastinen?
olisinkin niin viisas, että tietäisin mitä sarkastisuus tarkoittaa. mulla on siitä aavistus ja se voi myös ilmetä puheissani.

17. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista?
kerran härässä joku nainen huusi, että"kahtokaa meiju suvas". se lämmitti mieltäni kovin. meiju on kuitenkin ihan kaunis nelikymppinen ja yli. minä nyt vaan oon sitten rupsahtanu kaksseiska... ;)

18. Jos olisit värikynä, mikä olisit?
varmaankin lyijykynä. sellainen pehmeä.

19. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta?
en hirveästi, etenkään kun se ei kovin ekologista ole. mielummin etenen maata pitkin, mutta sekään kun ei aina ole mahdollisuus.

20. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä?
joujou.

21. Monellako keikalla olet ollut?
kylläpäs aika monella. viimeisen vuoden aikana oisko joku 15...

22. Imuroitko musiikkia (Internetistä)?
en. ostan levyn, jos on fyffee. haluan tukea muusikoita, että tekevät jatkossakin hyvvee mussiikkia.

23. Montako lainvastaista asiaa olet suorittanut?
jaahaaas...

24. Oletko koskaan ampunut aseella?
jups. :) paras ystävänihän oli 2000-2001 rynnäkkökivääri - ainakin minulle väitettiin niin. :)

25. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta?
jops.

26. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä?
olen ja jos oisin samassa tilanteessa nyt, niin löisin uudelleen.

27. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi?
ei oikein tule mieleen. en varmaankaan oo.

28. Suurin virheesi?
eijeijei sellaisia enää muistella.

29. Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit?
menisin topin kanssa pariisiin tai lontooseen tai sitten etelä-ranskassa tahtoisin käydä. suuri haave olisi se junamatka venäjän läpi kiinaan. mutta näin ensialkuun riittäisi jo pari päivää helsingissä!

32. Oletko sinut pituutesi kanssa?
juup, ei oo vaihtoehtoa. :) joskus ois kiva olla lyhyt, mutta ee nyt jaksais alakaa ihteesä lyhentelemään.

33. Pidätkö käsialastasi?
no en nyt kamalasti. ihan se on jeesh.

34. Pidätkö itseäsi vahvana?
kylli. fyysisesti ja henkisesti myös. joskus valitettavasti.

35. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä?
no en tiijä. sehän riippuisi millainen olisin, jos olisin joku muu... mutta varmaankaan en inhoais.

36. Oletko homofobinen?
en. se on typerää pelkuruutta vaikka sen ihmiset muuten selittävätkin. oman itsensä hyväksyminen ja valtavirrasta poikkeaminen saa tavan tallaajan pelkäämään ja se sitten muuttuu vieroksumiseksi ja vihaksikin. tyhmääääää!!!!

37. Oletko biseksuaali?
en. kyllä oon tyttöjä pussaillunna puolihuolimattomasti, mutta en minä bi oo.

38. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa?
silimät ja housun lahkeiden pituus. :) hymy myös.

39. Onko sinulla ollut vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta asunnossasi?
hui - on. palanko nyt helvetin tulessa???

40. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä?
jonnekin missä molemmat viihtyisi, ni ei sitä energiaa menisi siihen paikan jännittämiseen.

41. Kuvaile täydellisiä treffejä.
on mukavaa. mukavaa ja vieläkin mukavaa. mukavan ihmisen kanssa ja mukavaa. :)

42. Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle henkilökohtaisesti?
soittanna on biisejä ja se on aina hyvin miellyttävää.

43. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana?
hetkoinen, enpäs muista??

44. Milloin sait ensisuudelmasi?
ois voinu olla seiskalla.

45. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi yrittänyt iskeä sinut?
joooh.

46. Mikä sytyttää sinua?
ei oikein osaa eritellä, se on hetkestä kiinni.

47. Mikä tappaa kiinnostuksesi?
Ilkeys ilkeys ilkeys.

48. Oletko ujo?
en oikeestaan.

49. Oletko liian ujo pyytääksesi ketään ulos?
kyllä.

50. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä?
montakin kertaa.

51. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt?
olenhan minä. kiinnostaa tuo topi hilveästi. :)

52. Koti poislukien, missä kävit viimeksi?
töissä... plaah. tai no nyt oon topilla.

53. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä?
en muista kirjoittajaa, mutta nimi oli joku reittä pitkin tms. sellainen aivoton kirja, jota on hyvä lukkee töitten jäläkeen.

54. Mikä on tämänhetkinen lempikappaleesi?
kyllä se tuo viikatteen padat on hyvis. sitten ostin eppujen valkoisen kuplan ceedeenä, kun se älppärinä on eikä oo vinyylisoitinta ja sillä levyllä kaikki biisit on hyviä. ja kesään kuuluu ehdottomasti janis joplinin kaikki biisit!

55. Mikä hiirimatollasi on?
siinähän on hiiri!!!!

56. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä?
katsoin nick caven käsikirjoittaman elokuvan. se oli vähän julmuus.

57. Kenet haluaisit tavata juuri nyt?
eipä oikeastaan kukaan tuu mieleen.

58. Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen?
topin kanssa halluisin ja oonkin.

59. Minkä väriset housut ja kengät sinulla on jalassasi?
mustat housut ja jumalan luomat nahkakengät...

61. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa?
taisipas olla joku asiakas duunissa.

62. Mitä kuuntelet tällä hetkellä?
radio rock ja suosikkini klaus.

63. Mitä söit viimeksi?
just join kahvia. söin jättis-tuutin. eläköön ylipainoni koko elämäni ajan! :) teen kaikkeni, että se pysyisi hengissä... ;)

64. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput?
peloittavat on kyllä aika hyviä, kun ne peloittavat niin perkeleesti! tarraudun vieressä istuviin, karjun ja huudahtelen holtittomasti. :)

65. Halit vai suudelmat?
minusta ne hallaukset on aina niin ihania.

66. Rolling Stones vai Beatles?
ei oikein kumpikaan. rolling stones ja angie on kyllä räkäinen, mutta hyvis.

67. Kissat vai koirat?
artturi tupsutassu ja figaro pitkulavarvas ovat loistavimpia heppuja maailmassa. mutta totuuden nimissä; kaikki eläimet ovat hyviä ja parhaita!

68. Sano jotain-ihan-mitä-vaan itsestäs
minua ihan pikkuisen väsyttää.....

viikate.Torstai 05.07.2007 18:13

olipas se taas hyvä keikka. vaikka aluksi matkanteko hieman takkuili, kun juna kuopijjoon oli 40minuuttia myöhässä. ei laulattanut... käytiin otarissa ja k-klubilla muutamalla ja sitten henkkailemaan. oli hyvä keikka. viikate on niin miellyttävä, että minua vain hymyilytti koko ajan, kun tuli niin hyvä fiilis. olipas se hassua! keikan jälkeen kaksi tuntia odotusta, jotta lähti bussi iisalmeen. ei oikein havaintoa bussi-matkasta; nukuttiin aika tiukasti koko matka. ja sitten kasin aikaan aamulla iisalmessa ja kämpille nukkumaan enemmän... nyt noon äeteen luona ja kohta pitäis lähteä vuorimäntyjen istutukseen. kiinnostaa ihan hillllveesti...
huippuuuuu. lauantaina olusille duunista lippu ja loput päivät vain nukun. huippuu. kerrassaan. eilen kävi lissupissu ja juoruttiin ja käytiin toki parilla oluella, koska se kuuluu asiaan. :) hyvä päivä olj se.

muanantai....Maanantai 02.07.2007 10:30

vittttttja. maanantai on perseestä. perjantaina piti vähän nauttia olutta, tuli nukuttua iloiset kolome tuntia ja lauantainahan menin sitten töihin. jonniin verran väsytti. eilen nukuin päikkärit, joten viime yönä ei nukuttanut millään ja oli vielä kuumakin. lisäksi nukkumista hankaloitti figaro joka valtasi sängystä ainakin puoli neliöö omia uniaan varten, arttu jonka mielestä öisin ei ole tarvetta nukkua vaan silloin pitää kiitää ikkunasta ikkunaan katsomaan luonnon ihmeitä ja topi jonka mielestä taas pitää nukkua ja leveästi. joten hetkellisen vittuuntumisen jälkeen otin patjan ja rupesin sille nukkumaan ja sain nukuttua varmasti sen kolme tuntia viimekin yönä. raipatiraa.
illalla tulee lissu. :) se on huippua, nähdä pitkästä aikaa. lähtevät huomenna kesälomamatkailemaan med minnateemuesa. katkerana jään työviikkoani viettämään, johon tuo aavistuksen lohtua keskiviikko, jolloin mennään viikatteen keikalle kupijoon.
pelottavasti vaikuttaisi sille, että kesä on alkamassa - vihdoin. se vitutteleepi jonniin verran, kun ei tosiaan tuota lomaa ole. ja jos työpäivä on 9-18, niin hyvällä tuurilla on puoli seiskalta suoriutunut himaan. sitten siinä jääkin hienot kolme tuntia elämiseen. aaargh. ehkä ensi kesänä minulle on kertynyt kesälomaa. toivoisin niin kovin sellaista... kesä ja liikaa tekemistä eikä kaupunkikaan ole nöyränä sylissä. sormissa tuoksuu multa eikä kukaan naurakaan. maija on sanottanu biisinsä ihan väärin...
hauskoja kesäpäiviä, toivoo piikki-katkera-ämmä. ;)

näin yöllä unta.Keskiviikko 20.06.2007 10:39

siinä unessa oli joku älyttömän hyvä juttu, joka minun piti muistaa tänne kirjoittaa. ni nyt en muista. että se siitä unesta sitten...
pitkästä aikaa aurinkoinen päivä tuloillaan, tosin - eilenkin aamu oli lämmin, mutta sitten alakokin sataa vettä. tää viikko seitsemään duuniin ja pääsee ajoissa pois, se on ihan huippua. aamut on parhaita. juheinuksesta ei mitään tietoa, jotta mitä tekis. taidamme viettää pöllöskä-juhannuksen varustautuneena asianmukaisesti pussikaljalla, pikkusuolaisilla (saara) sekä härkään sopivalla juhannus-asustuksella (ei tarvii pitkään miettiä). hippiii. ;)

jippijee.Torstai 07.06.2007 23:02

huomenna on peeeeejantai, aika mukavaa. :)
eilen oli vapauspäivä pitkästä aikaa. sen vietin hyivn nerokkaasti; syömällä ja nukkumalla... aamulla heräsin, kun sari soitti duunista jotain kukka-asiaa. oli ihanaista...
päivä oli hikinen ja muutamaan ihmiseen meni hermot, mutta eekaetsillemitnvoi. voivoivoi. nyt tultiin saakun kanssa käymään kotonapotona sondella, kun äetee oli yksinäinen, kun isäni paroni hossenduffel lähti kouluttautumaan. ja topi se vuan ahkeroitsee koulu-juttujaan illan. lauantaina lähdetään kohti tamperetta ja siellä piästään saunaan. ja sunnuntaina särkänniemeen särkänniemeen. se on hyvä asia. hyvähyvähyvä asia. kertakaikkisesti. amen. :)