IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

minä todella olen suuruuskuvitelmainen, en suuruudenhullu. edes, jos se, käsityksissäni vahvistui, mutta suuruuskuvitelmaisena en anna mokoman pikkuseikan häiritä. hyppään vain askeleen ja liukastu kiveltä. käsirauta puristaa ja oikean käden sormet eivät oikein toimi kymmen sormijärjestelmällä kiirjoittaessa samaan, lihasmuistin oppimaan tapaan.

en kuitenkaan aio hidastaa tai vahentaa sanomiseni maaraa tai sanojeni laatua kohentaa. hidastan vain ajattelua ja hypaan taas yli yhden psygologisen elinvaiheen, joka ihmisen rambo-elämään kuuluisi muutenkin kuin olona eloa kuvailua asciin. aikani riittää siihen mikä minun on. mutta aivan kjuin varmuudeksi teen pari merkintää lissää, jo tässä vaiheessa sitä varten miksi olen ja miksi ylipäätään ollaan ja being there:

minä olen molekyyli
kuljen yhdisteenä
vieden eloa
tulen niellysi
mieliä miellytäni
ilo kaasuna olo
vaihteluna
elo

--

olenko koskaan
halunnut olla nainen
lomakkeessa kysyttiin
vastasin
ei
ajattelin
olen halunnut ja
ajattelen usein
että olisin nunna
ensin luostarissa

--

minä en koskaan
halunnut olla rakastettu
tai edes pidetty
jonkinlainen hyväksyntä olisi riittänyt
nytt olen täynnä vihaa
mikä on seurausta

--

sanoilla on merkitys
vielä senkin jälkeen
kun kaikki on
sanottua

--

tahtoisin todella
sanoa jotain mutta
tekoni tekee sanomattoman
ja minä en halua
olla pyyhekumi

--

joskus on vaan
mitä useammin
niin helpompi on vain olla
ajattelematon ja täyttää kaikki ennakkoluulot
korjaamatta mitään

--

ilmapiirinä on hankala olla ahdistamatta
tekee tilalle työtä
ja odottaa seuraavaa

--

sellainen on se ajatusten kaatopaikka ja kauhia kuvitelma siitä että kukaan ei ymmärrä, mutta kukapa jaksaisi kun ei itseänkään huvita, ei ole huvittanut oikein, koskaan ja ei oikeoin ole kiinnostanutkaan, mutta kaltaisilleen ajatuksille ja sanomisille ei pidä antaa lopullista valtaa ja etenkin pitää olla luja ja vähän paksunahkainenkin. tyhnyys ei ole akkosissa vaan käyttäjässä ja miä en näitä käytä miä välitän kertakäyttökirjaimia. soita xyz-qwertyiop-asdffdsa

moro rehtori. miä vaan röyhtäsin, en toiennyt että ikkunan alla on lehtori pehtorin simca pimca

..



Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.