IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

ja kummastelkaas sitä että nyt tuohon otsikkoon ei mahtunutkaan niin paljon aakkosja k u n yritin tunkea epähuomiossa, eikä vituta yhtään!

oho, nyt vituttaa kun painoin entteriä eikä siitä tullut päiväkirjamerkintää joka oli vain otsikko. muutta elää moni muukin niin enköhän minäkin selviä kun kaivan esiin kyypakkauksen vuodelta 89 ja sorvaan itteeni vähän andreaksen ihmelääkettä.

noin nyt tuli vahingossa mummoni insuliinipiikki tuupattua tuohon reiteen ja siinä se vieläkin nököttää, vaikka mummoni kuoli tänään tasan kaksikymmentä vuotta sitten tai en tiedä oliko se kuolema vai hautauspäivä, mutta yleensä ne on kai lähellä toisiaan, tai nykyaikana varmaankin on, en tiedä oliko silloin. ei ole vähään aikaan tarvinut katella tai kuunnella juttuja kuolemasta, paitsi televisiossa ja sitte tietysti tämä oma rappio, mikä on kai luettava kuolemaksi kun sen kerran taas tänne kirjoitin. onkohan minulla jokin fixaatio kuolemaa kohtaan, ja jos niin pitäisiköhän minun tehdä sille jotain, esim. päästä siitä eroon jotenkin, päästämällä vaikkapa ilmat pihalle tai sitten ihan vaan jos kävisi käsiksi asiaan niin että siitä pääsee ihan vain kuin ja itsestään. noh, se on sen ajan murhe, nyt ei ole sen aika, nyt on sellaisen aika kun minun on pakko yhteen hengenvetoon sanoa kaksi asiaa ja minullapa onkin juuri sellainen poikkeuksellisen omituinen tunne että tänään on tiedossa jotenkin erityisen mukava päivä, päätellen jo yksinomaan siitä, miltä se sateessa pyydystetty ja tuohon pihalle murenevan grillin lähes välittömään läheisyyteen sijoitetun vesivanerilevyyn neliraajanaulitun sammakon sisäelimistä voi keskiaikaisin tulkinnoin päätellä ja sitten se toinen hengenveto, ei helvetti...puh, hengenpelastaja, telll hussselhoff reset...

hee, piih, uuuuuh, kuten varmankin kaikkein terävimmät lukijat jo ovat poistuneet teräväpiirtoperjantainviettoon komeine kotiteattereine ja sumeine, keltasävyisin videotykkeineen, katselemaan kuinka kala pyydetään ja kuinka silta rakennetaan ja kuinka tatuointikin on tehtävissä ja ihan melkein saatavissakin televisiosta, niin voinen kertoa kun vokaali oli ensimmäistä kreetaa toista asiaa sanomassa yhteen hengenvetoon niin silloin vedin ilmaa keuhkoon ja siinä oli vähän myös vettä, viinaa ja butaania ja kleopatran hengittämiä vetyatomeja... katsokaas kun kaasulla on sellainen ja niin pois päin ja jokainen meistä on vähän kleoparta ja toisilla vähän enemmän.

mutta se perjantaista, onhan tänään perjantai? minulle kävi mitä kummallisin juttu tai kuten se elokuvassa seisoo ja toinen kysyy mitä kävi ja ensimmäinen (fenster), the strangest thing ja sit onkin outoa tunnetta päässä, ja vähän joka päässä ja tekis mieli kirkua ja olla teini, mutta kun toi ei ole mikään leffa mihin olisi voinu tehä the beach boys musiikkia vaan the usual suspects eli melko tavallinen tarina ja ennalta-arvattava juonenkäänteetön paskaleffa, jonka kohde yleisö on lähes samanikäistä kuin silloin kun oli elokuvan kulta-aika, noin elokuvan kannalta, ei sen, kuinka paljon rahaa se tuottaa, tai kaipa tuolloin oli elokuvien moottoreina samat tekijät kuin nykyäänkin eli raha, mitä nyt vähän orson wells teki omia kokeilujaan ja sit tulikin hitchcock joka tuli kaupallisine ajatuksineen ja erikoistehosteineen ja anto kubrickille siemen että tee äijä niin vitun kaupallista paskaa että elät linnassa herroiksi tekemällä elokuvan kymmenessä vuodessa ja niin se sitten olisi tehnytkin, mutta joku vitun idiootti-juutalainen spielberg, mikä on muuten barbara straisand mehudinina vai mikä se leffan nimi on missä se lukee ja toraa aiheutuu ja itkua ja hammasten kiristystä (jotain mengelen juttuja varmaan), niin siis spielberg oli ihan oikein kubrickin ystävä ja sen takia se sitte teki kubrickin pari leffaa lopuun ja siinä tulikin sitte oikein kubrickille tavanomaiseen tapaan kolme leffa vuodessa ja oli tosi kaupallisia menestyksiä kun se pani sormensa peliin ja oli just niin hyvä saksikäsi edward, kun tim burton voi olla elokuvaajana, vaikka deppi rahantarpeessa ja -ahneudessaan sen elokuvia tekeekin, no on sielä nätti poikkeus, missä viimein pääsee nätti ja siksikin jo hyvä näyttelijä helen bonham carter oikein isoon julkiseen rojektiin, kun burton saa originellin oivalluksen (kuten hänelle on ominaista) ja menee viksuna tekemään musikaalin baz luhrmanin jälkeen, ja sitte itketään että ja kun ja kustannusyhtiö pakotti ja olin miä tätä jo suunitellu aika kauan.

tollasista paska leffoista tulikin mieleen elokuva jonka nimeä en muista ja apocalypse now, ite kun en ole mikään ehnroth ja tee vidotaidettta enkä ymmärrä edes sanan estetiikka merkitystä niin en kertakaikkiaan muista leffan nimeä, mutta jos yhtään tuntuu tutulta sellainen teema että ollaan menossa jokivartta myöten ja mieluiten keskellä sitä virtaa vastavirtaan selvittämään että minkä takia joku tätä kummallista syytä siitä että norsunluulähetykset alavirtaan ovat oudosti lakanneet ja sitä selvittämään on pantava joku henkipatto niin voiko olla vähempää yhtymäkohtia johonkin sotaelokuvan juoneen? no voi, mutta tässä tapauksessa ei voi, enkä voi tästäkään hienosta ideasta huolimatta mitenkään ajatella että coppola olisi jotenkin kova jamppa tekemään leffoja tai haluaisin nähdä sen elokuvia yhtään innostuneemmin kuin sanon john landisin tai belsuhin nimen.

no, mutta ja kaikesta elokuva-herutuksesta huolimatta minulla on sellainen kutina että tänään on jotenkin erityisen poikkeuksellisen hyvä päivä minun olla minä ja kuvitella että tänään jotain kummaa ja hienoa onnea tuovaa sähköä ilmassa ja minun on varmaan jo nyt kytkettävä kaikki sähkölaitteet pois päältä ja irti kaikista maailman sähköverkoista ettei vaan tapah

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.