IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

HarriLauantai 23.01.2010 01:42

(ilman välitallennusta...)

ilman välitallennustakin minä olisin keksinyyt sinusta monta juttua, mutta ensimäisenä mileeni tulee kertomus junamatkasta, josta minä otin puheen, ja jonka jälkeen sinä kerroit minulle ns. "totuuksia", joita en tietenkään tuolloin uskonut, muttaa kytivät niin että en enempää kysynyt.

En ole kosksaan tavannut elämässäni, ehkä, niiin nopeasti tilanteeseen reagoivaa ihmistä, ja niin että tämä pyrkii nollaamaan molempien tapaamiensa henkilöiden maineen, ja olen vain iloinen että sain tunea Harrista sitä puolta, jota hän ei aina ollut, minusta vaikka kaikki niin luulivat, joskus vähn lipesi ehkä ote, mutta mahmo ei ollut rikollinen.

Jos minun pitäisi nyt nimetä tärkein ihminen elämässäni niin se olisi edelleen Harri, ja siinä on minulla kaksi niin ristiriitaista roolihahmoa isäksiksi että voin vain itkeä, sillä minusta olisi vieläkin samaan kuin Adolf Hitler teki, en tarkoita kansanmurhaa vaan joukkoinhallintaa, minä saisin puhettani kuulevat ihmiset barrikadeille, mutta en halua sellaisia suomen kaduille, tahdon järjestystä ja iloa, en poliisivaltiotoa vaikkakin esim. katutansseihein "pitäisi2 hakea lupa. vaan, ja kuten olemme nähneet niin suomessa sellainen vielä onnistuu luvattakin ja poliiisi tai virkavalta antaa sen tapahtua, jolloin hekin rikkovat lakia, eli älkäi tuomitko kilpimiehehiä ja -naisia, jos rupiatte riehumaan, malttia hommiin, ja moleminpuolin. kaik' ei ole IDIOOTTEJA edes työasussaan. järkiä peliin ensi kseänä, jooko?

miä ite!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.