IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

[nih. niitä päiviä ja näitä aikoja kun elää että on surffannu ja tuuminu jotain blitzmaxia ("basic"-kielinen pelialusta(n) rakennusohjelma)]

ja ihan kakaltahan toi vaikutti, olis vaan pitänyt uskoa intuitiota, muta kun ei voi oppia virheistään mitään ja on itelleen vieras niin että ei muista koskaan, että on huonot unenlahjat (joka vaikuttaa muistamiseen ja yleiseen parjaamiseen) ja vielä vähän käy ylikierroksilla niin siitä maniastaan, että sen aikasia tekoja ei tajua edes ajatella, kun niitä ei ole oikeastaan vielä edes tapahtunut ja muutenkin alkaa taas tuo pettymysten verkko käymään mielessä niin että tekisi mieli etsiä elokuva nimeltä spider... mutta ja kun

on tässä välissä ja ennen kello kuutta kuitenkin käytävä tekemässä sellainen teko että heittää haarniskan arkkuun ja käy kattomasa onko vuokrarästejä tai lattioilla sormuksia, mitkä on laiskuuden vuoksi annettu Lacramobon talletuslokeroon. niin näin ihmistenilmoilla ja tähän aikaan vuorokaudesta kun kuudelta se minun vuorokausi vaihtuu, nukuin eli en. niin tulee ajatelleeksi puita hakiessa ja pimiässä tupakkaa pihalla kyssätessä että mitähän se jäniksenvuosi oikein siinä risto jarvan elokuvassa meinaa? se voi ollal siinä, kenen se kirja on kirjottama, ihan eriasia ja miä harvoin luen sellasia kirjoja, joista on tehty elokuvuvia, ainakaan sen jälkeen. sanon tuon siksi että tulin lukeneeksi, ja ihan vahingossa, herni murgerin boheemielämää vähän ennen (sen laulun sanat) ja kaurismäen leffaa ja miä olen aina halunnut sanoa että siitä jäi pois se paras juttu, ja oltiin yhdistetty väärät henkilöhahmot niin että mistään kuvanveistäjästä, joka tekee hautakiven on mahdotonta edes mitenkään kertoa. kirjassakin se on kai vain kerran. kirjan olen lukenut kahdesti, koska elokuva tehtiin sen verran myöhemmin niin halusin palauttaa jotain asioita mieleeni ja siinäpä se juuri tapahtuikin. olen toki, sen jälkeen ja onnistuneesti lukenut barry lyndonin, mutta kubrick on oma lukunsa... mutta se jarva

jos risto jarva ei olisi kuollut niin nuorena niin oliskohan toi kaurismäki nyt akateemikko? minusta on aika tekopyhää ja jokseenkin lapsellista olla vaan menemättä oskari-juhliin sen takia että suomessa kirjoteltaisiin siitä iltapäivälehdissä niin että minä sitä vieläkin muistelen. voi hyvinkin olla että mies on ollu vaan yksinkertasesti kiireinen, se kun varmaan tekee muutakin kun käy vaan ohjaamassa jonkun elokuvan, vaikka ilmeisesti se käsikirjotus elää aika paljon vielä filmausvaiheessakin. no, boheemielämästä on itsensä kertomana jossain tullu törmättyä kikkaan että pariisisssa eli lumieerien ja eurooppalaisen elokuvan ja varmaan eniten maailmassa miestä palvovassa massa, joka oli 90-lluvulla maailman eniten turisteja lukumääräsesti käyvä maa, ja voi jo sijainin puolesta kuvitella että luku on todella suuri ja siitä on vonu jäähä joku frangi maahan ennenkun ne pääsi nauttimaan euroonsiirtymisen muassaan tuomasta jättimäisestä deflaatiosta, ja silti piti (käsittääkseni vieläkin) valtion omistuksessa olevan pariisin juna-asemalle sijottuvan elokuvan kohtaus kuvata jossain sivukujalla ja pahvista leikatulla siluetilla ja retkikeittimellä keitetyllä vedellä kuvata kohtaus, jossa höyryveturi lähtee viemään jotain naista.

no ja niin, jos se ei kieltätynytkään siitä oskari-hommasta ihan niin ja niien kiireiden vuoksi? eikös siinä ollut (iltapäivälehtien mukaan, ehkä vähän tekstiteeveetääkin) kyse siitä että hän kielsi jotain, sanotaanko nyt vaikkapa instituutiota, kun se tuskin oli pelkkä oscar-voittaja -donneri, joka sitä jotain laitakaupungin valoa oli viemässä suomen edustajana hollywoodien maahan niin nyt se on suomen akatemian jäsen ja noita akateemikkoja on kai (www-tietää) yhdeksän ja se titteli on elämäniknen vissii jotenkin. vähän niinkun ennen oli valtion leipä. nytkyäänhän valtiolle ei pääse tavalliset ihmiset edes töihin enää. pitää olla ammattipoliitikko ja kehua vappumarsissa että päivääkään ei ole tehny oikeita töitä ja retostella almamedian talliraaakkina että pitää omaa tallia ja on ollu personal-treineri jollekin suupaltille eu-parle si vous ja brysselistä se huutelee vieläkin eli kolmen pisteen vihje ei ole äijä jolla oli jo ennen syntymää valmiiksi patsas senaatintorilla.

alanko on niin iso herra ja varmaan surffaa niin vähän että siitä on turha puhua, akateemikko on varmaan niin immuuni että se nykypäivänä elää jo vähintän 150 vuotiaaksi eli vaikka miä olen nuorempi niin en mitenkään pärjää kun se saa viimisen sanan kuitenkin. virtasen jukka on niin saatanan nerokas tyyppi että miä ihmetteelen että se ei ole juonu ittiään hengiltä, mutta siinä varmaan auttaa vähän se että on tuntenu antti hammarbergin ja tuntee vieläkin wexi salmen ja jotain muita, seppo ja kin. ja jungner on niin saataan psyykoosissa kun se kerran väisti kuoleman että sen tulette näkemään että se miäs ei jaloilleen toista kertaa putoa eli turha kiusata.

kuisata pitäisi, mutta jos en pelaa pelejä, joissa voi voittaa niin pitäskö sitä sitte pienempien (tai tavottamattomien) kiusaamisen sijaan tehä pari postikorttia ja mennä aukomaan päätään niihin fantastisten armourien ja martistien joukkoon, jossa tietää että tulee turpaan jos käy käsiksi johonkin, mutta saa olla tavallisten kuolevaisten taholta kokolailla rauhassa kun on niin vajakki.

se on nyt tulossa mieleen yhä taajenevaan tahtiin niinkun on toi ohjelmintikin, että jos ei tästä kohta tule toista maanista jaksoa niin tässä käy huvinkin niin että miä teen kaikki (2/3 + 1/3) mudi(a)n(nne) iloseksi kertaheitolla ja sitte ei ole taas mitään asiaa isojen aikuisten hiekkalaatikolle (paitsi jos syön kissanlakritssa). luulen että elämää pelkäämättömänä ja voittamattomia pelejä uhmaamaan totuttautuneena on minun taas ja jälleen valvotta perjantaihin asti. tästä tulee pitkä rupiama, mutta minkäs teet kun on tällänen jännittäjätyyppi: uni ei maistu tai sitä ei malta nukkua kun näkee niin mukavan unen ja sitte siinä väsyneen harhasessa tilassa kirjottaa päällään välillä enemmän kun kädet lepää lattiaa vasten (ainii, puita uunii sitä ennen) ja huomaa että taas jotain typeriä sovelluskehittimiä opetellu ja tuumaillu mielessään jo editoria joka kirjottaa ite sen koodin kun vaan paninelee jotain numeroita ja kirjaimia ja välilyöntia ja tbulaattoria, hiirellä välillä surffaa jotain www-hellppi kun noi helpitkään ei enää kule mukana ja ja paketissa ei myyä oikein mitään, ja vaikka niin manuaalit on tulostettava ite.

miä blitzmaxia pähkiessä törmäsin sellaseenkin hassuun itsestäänlsevlyyteen, jonka jenkki olis jo patentoinut (tiataa olla blitzmaxerimies uuseelantilainen...(188mrk vileä pois) mikä oli sveitsiläinen firma ja oli ähkiny saman ongleman kanssa kun moni muukin ennenkun tuli midi edes? vitutmaista järjestellä valoshowia jollekin jättikeikalle kun joutu käyttämään valtaisat määrät kuparia ja joku mzi512 oli se paneeli, millä käsin ohjattiin kaikkea niin että valot edes jotenkin vilkku musiikin tahtiin... no tollasia voi rakennella kalvolevyasemien askelmoottoreilla... meinasin että teen nopiasti ja teippaan varteen laaserkynän. noi lerpun hakuajat on niin isot ja tarkkuuskin (vaan)80 niin siitä tulis kahdella 80x80 matriisi niin purkaen tommosen (aiaiai pitäs noi batin logit ensin...) kiintolevyn.... eiköhän noita ole jo sen kokosia ja painosia diodeja olemassa että se kiintolevyn askelmoottorillakin ehilluu. saa sitte laaserilla piirrellä jo vaikka kolmella värillä eli valkiasta mustaan ja siltä väliltä, viivoja pimeään.

sellasia aikoja ja sellasia ajatuksia kun päässä pyörii ja näin ihmisten ilmoilla niin totean mitä olen sanonut siitä päivästä kun näin wwwn... mene siä www myymää talvella jäätelö ja kesäällä espanjaan lomalle! noissa fantasiapeleissä miä olahtasin normaalina, mutta kun nyt luet tätä niin tiedät ettei koko internettien maailmassa tapahdu mitään, mikä voisi olla tätä viihdyttävämpää ja vähän sellaista nippelitietoakin, mukana että tiedä vaikka sillä saisi pisteen sellaisessa pelissä, jota olen kerran pelannut -tiesin että ei voi voittaa, mutta kun pelasin niin varmistui ajatus - trivial pursuittia typerämpää peliä ei ole, ole ollut, ei voi tulla, ja sitte minulle ei löydy peliseuraa monopoliin. se on noitten monopolien huono puoli - niitä kovasti kilpailulainsäädännöllä koitetaan estää muodostumasta ja siitte kun dec tekee suorittimen niin se on pantava lihioiksi eu-maa ei saa käydä kuuban kanssa kauppaa ja eestiin ei pääse shengenin mukaan kun riisi-niminen ex-poliitikko on sielä.

äänestäkää ennemin vaikka perussuomalaisia kun jotain * kokoomusta tai ennemmin rkptä kun keskustaa, eiköhän ne ole kokolailla samalla lähtöviivalla... bb jäi tänäänkin... * www. haukuttavaa olis tietokoneitten maasta (pitäs kai vinkua että patti juklkasee ihan vapaan ja pienen lpc-alusta, miä kun en osa noita säikeitä ja moniajoja hallita. tekisi mieli sanoa että koskaan ei tarvi suorittimessa enempäää kun yhden ytimen, mutta oottakaas kun kun tulee se päivä (kun se tulee) että jokaisella, joka haluaa nauttia käyttiksestä on oltava ajossa neljä dungeon siegeä, kolme on karttaservereitä (käytönnössä renderöi) ja yhdellä pelataan käyttöjärjestelmää, taulukkolaskennatkin on paljo mielenkiintosempia ja hakemistot etenkin. vähä vittumainen kopiosuojaus sellanen että on tapeltava tuhatta tiedosto (useampia gigoja ja heittovaihtomuisti vielä reloo, jos tuntuu liian helpolta). nyt tuli mieleen toisetkin kuolemattomat ajatukset... kuka tai ketä vittua enää kiinnostaa koodailla jotain cd-levyn järjestelyohjelmaa tai kirjanpito-ohjlemaa... vois se sitte jos se käyttiksen käyttämänin olisi yhtä työlästä opeteltavaa kun on postikorttienkin teko. pikkasen tekis jo mieli itkeä että eikö nyt kukaan osaa miettiä että miten olisi, jos tehtäisi joku ei linux-käyttöjäjrestelmä ja heitettäis hevon kuusen hittoon noi vanhat tuet. tekis souraan vaan sopimuksen vaisalan kanssa että ne antas jonkun pikku-piirisarjan ja silla nakertelis... jotain viksua, mitä sitte vois linuxiss ja win7kassa ajella emulattorilla...

divison by arafat (koppi eli haava ei palo)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.