IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

perusasiaLauantai 02.10.2010 09:03

[kiss eli kiip it simpli stupidi, olis kova sana handlata]

mutta ennenkun menen siihen niin otankin toisenlaisen esimerkin... tossa oli lööpeissä eli etusivulla semmonen kuva ja siinä "natsat" niin meinasin että käyn kuittaamassa hyypiölle (heller) huvituksen vuoksi, että heiheihei! äijä, jos olisin sikamainen niin ilmiantasin sinut, kun sulla on tollanen kuva (siis on varmaankin omakuva, mutta kun noissa säännnöstelyissä vielä sanotaan että tulee olla tunnistettavissa, niin eihään se nyt noin käy, että sulla on, eikun sillä on, eikun hänellä on natsat siitä että on oldskool (näky olleen oikia tapa kirjottaa) eli vuonna 2002 tai sitä ennen luotu tunnari tänne.

no olen siis tosissani, mutta leikkinä meinasin laskea, kun olihan se pakko kattoa kun jo saatto arvata että jotain mätää siinä on kun oli oletuskuvassa jamppa niin nuori että tuskin on edes kahdeksaa vuotta vanha niin on tosi hardcore, kun kuitenkin sitä jotenkin tahtoo ajatella että vuonna 2002 tai sitä ennen tänne nimensä tuoneen olettaa ihan automaattisesti sellaseksi että on tullut ihan tuolta ircistä eikä vaan gallerioitten maailmasta, mutta sitte se käänty ihan vitutukseksi kun ei kuvaan saanu kirjottaa kommenttia kun sano jo koittamatta että kuvaa ei saa kommenzoidia. vähän ärtyneenä kun juuri heräilen tässä ensimmäisiltä unilta ties moneenko päivään taas, niin ajattelin että kun kerran sinne asti olin hiirellä tota kohdistinta kuskaillu niin tempasen kommentin sinne blogin puolelle kun näky (jotenkin) että on sitäkin toimitnoa käytellyt, mutta eipäs se ollukaan ihan niin, eikä ihan niin helppoa. jätin nimittäin sen ainaoan, jo vuonna 2005, tehdyn merkinnänkin lukematta kun siinä kiilu silmiin glitterillä tai ilman heti että ei saa kommentoida... mitäs pirua toi tommonen puuhastelu on? no, ei kai sitä aina kaikkia tarvi päästä kommentoimaan, mutta ku nyt tästä sitte hivuttaudun vähän sitä kohden mistä oli aikomus ja nyttemmin meininki jotain tuumasta niin ne harvat kerrat kun miä muitten sivuilla, kuvilla ja blogeilla käyn niin sitte heti tokana on tommonen kohdalla, eka oli rossubaBy tms. kun luulin että se olis rossu niinku rosessori eli prosessori eikä professori. eli sorii nyt vaan...

no on niitä perusasoita siis ja miä olen aina ihan eritavalla ihaillu ja halveksinut tota Gatesin Billyä, eli pidetään nyt vaikka faktana jotain vanhaa, niin vanha että muistan luvut ihan päin hitttoa, mutta jos heitän vaikka semmosen luvun että 5000 ja ne on rivejä ja nillä riveillä on 8086 prosessorilla kirjotettua konekieltä, ja jos nyt leikitään että siihen maailman ja tietokoneen aikaan kun cpm vielä oli olemassa ja gatesi siis osti sitten deciltä dosin, kai, ja vähän sitä modifioi niin siihen 5000 riviin mahtui bugeja niin että, joku ne virhetilanteet oli siihen asti laskenut että muistelen että luku olis ollu ssellanen että jos pantais riviä per bugi, niin tulis niin vääristyny tulos että menisi kaikki maailman tietokoneet jumiiin niin onkin sitte käytettävä termiä bugia per rivi, melkein. eli joka kolmannelle riville kuitenkin pitäs saada virhe, niin paljon bugeja oli (ton joskus lukemani faq) mukaan ja kyse on sellasesa kuin noin. käytännössähän on otettava huomioon että eiköhän se ollu decillä ensin ja gatesikin vielä puuhastellu ihan sillä maalllikolle ykköstä ja nollaa lähimpänä olevalla kielelllä eli asemblylllä ja veikkaan että mitään assembleria ei ehkä tuolloin kuleksinu käyttiksen mukana (tarkotan käyttiksellä siis ihan käyttistä, ja vaikka dos olikin ennen ms-dosia discs operatin system, niin kyllä sillä hoidettiin muukin muukin merkkien liikuttelu, ihan näppäimisöltä ruudulle että sai sitä debuggerilla ruhjoa muistia siihen kuosiin että sai jotenkin sen muistin kuvan siltä osin levykkeelle tai c-kasetille, mitä ajattelii käyttöjärjestelmäksi ettei tarvisi joka kerta koneeseen virrat pantuaan kaivaa ruutupaperia esiin ja mättää numeroita muistiin niin että voi sitte seuraavalla kerralla jatkaa siitä mihin ei voinu mennä ennenkun oli jotain virheitä korjailtu... eli siis vaikka noi luvut olis tismalleen oikein, niin eihän se bugi ja bugaaminen ihan sitä tarkota että joka kolmannella rivillä on virhe, etenkin kun kysmyksessä on kieli, jolla noin niinku periaatteessa aika kauan tehtiin vaan maksimissa kaksi asiaa riviä kohden ja noin kovaa tavaraa, että siis yhdellä kertaa kokeilee kanto-lippua ja hyppää tai ei hyppää sen mukaan mikä keskusyksikön yhen bitin tila on tai ei ole, keskusyksikkö olis tossa kohtaa cpu eikä koko tietokone.

noniin, sitte taas pitäs surffata jotain faktoja pöytään, mutta ei nyt surffailla vielä mihiknäään. sellasta sovelluskehitintä tai ohjelmointiympäristöä tai imelellään alustaa ettiessä on tullu tässä vähän, menneen kesän ja erityisesti kuluvan syksyn myötä nähtyä yhtä jos toista, ja toinen kertoimien kanssa edellistä huonopaa hirvelä ja lerpatinta.

on nimittäin niin että ei jaksais ihan ensimmäisen noin 10v tauon jälkeen ohjelmoinnista kävyä pusaamaan ensin korrpuasemaa tohon koneeseen kiinne ja sitte ohjelmapläjäystä, jolla heitellään kone bootaten korpulta ja ladaillaan jotain merkkejä, noin aluksi biosin suomilla rutkuilla ja sitte vimppaisi aproen tonne näytönohjaimeen pokea ja peeekkiä eli in ja out niin että pääsee piirtelemään viivoja ja maalailemaan pintoja siinä tilassa, joka minusta vieläkin näyttäää kauneimmalta eli kun olis vielä sellanen yhtä hyvälaatunen monitori kun comodoren oma, mikä amigalle tehtiin ihan vartavasten kun oli sen verran huikeat grafiikaominaisuudet, että oli vähän syytä panostaa näyttöön, vaikka sillä ei, ja SANOTAANPA IHAN VAAN SIMPPELISTI onneksi. kun oli se aika karmean näköstä katella 320x256 grafiikkatilaa amigan suhruselta ruudulta kattelemaan tottuneilla silmillä kun pikselit itelle (ja kaverille) ekan pcn mukana tulleet pikselit oli niin saatanan neliskanttisia että oli kuin olis katellu grafiikkaa joka oli tehty sellasella yksityiskohtasuudella että melkein oli karkeus sitä luokkaa, jota joskus tuumin levyasemalla piirreltäväksi kun ihan vaan protovaiheessa käyttäs korputtimen lukukirjotuspään moottoria.... tuosta nyt saa sitte lopun kuvitella että mitä siinä on oltu kaavailemassa, mutta jos ei ole ohjelmoinnin kanssa tullu puuhailtua niin ihan tosi juttu toi on ja siis sen takia miä olen sitä allustaakin etti että tekisi vaan muutamia prototyyppejä että sais taas ideoista kiinni ja pääsis niihin käsiksi ja sitten vasta alkaisi tuumimaan että keskittyykö sitä ite siihen että pikselien tarkkuudella värejä säätelee vai tekeekö jotain sellasta, jonka perusteella joku muu hoitaa aivotelmat monitorilta kateltavaan muotoon. ohjauksenkin kanssa kun on aikamoista temmellystä tehtävä, jos meinaa tehä niin että voi olla usiampi näppäin poohjassa samanaikasesti ja kuitenkin kaikki tapahtumat olisi kuitenkin sellasta päällä näppäimistöön hutiloimista että siitä syntyisi ihan hallittua ja ennalta kuviteltua värien piirtelyä... kohta on taas kymmentuhatta merkkiä kasassa ja vielä en ole päässyt käsiksi ihan kaikkiin perusasioihin, eikäminulla oikiastaa ollu mielessä kun korkeintaa kourallisen verran eli niin että senttejä nyrkissä kuin saunalahelta vaan yhden käden sormien lukuäärään jos rajaisi, maksimissaan, miellummiin johonkin kolmeen...

koitanapas panna asian pikkasen toisenlaiseen muotoon eli eri merkintään ja sitte palaan sen kimpuun mihin olin demojen puerusteella ajatellu lopetta noitten alustojen hunkaamisen...

jatkuupi

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.