IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

[eiks je eli basic on paljo parempi, ite ohjelmointikielestä nyt ei tarvi olla milläskään, mutta nimestä näin aluksi ja sitten pähkäillään]

ennen noitten trackkerien yms amiga-c64:mäisten musiikinteko-ohjelmien tuloa pclle, kun ei ollu vielä oikein olemassakaan sellasta tavallisen ihmisen rahoilla ostettavaa vehettä, millä saatto edes ajatella tekevänsä stereo-ääntä oli kuitenkin puljattava tolal pc-piipperillä, kun kuusnelosella jo oli tehty muutama sifonia ihan lerppuasemmalla, amigallakin sitä tietenkin jotkut jotain sonaatteja vai mitä ne on ne yksinlaulut (jkarjalaisens sankareita mukaillen), joita on suomalainen herra nimeltä yrjö kilpinen svtn klassisen musiikin tietämiskisailun nimeltä kontrapunkten, jota juonsi lars svedström (en ole nyt ihan varma muistanko oikein, mutta suomenruotsalainen näyttelijä, hyvä ja sellainen ääni että häntä paljon käytetään luonto-ohjelmien tai sellasten ei-niin sotasten juttujen kertojaääneenä paljon, mm.), ja kontrapunkttenissa siis soitettiin kappale musiiikkia ja kun ei sitä kukaan (kaksi joukkuetta ja olikohan kolme henkilöä per joukkue) tiennyt niin annettiin vähän helpompia vihjeitä tyyliin kenen kanssa samaanaaikaan on elänyt tai jotain sopivan epämääräsitä. siinä sitten kun ei kukaan tiennyt kerrotiin että musiikkina oli kuultu korppi, ja yksinlaulun tekijä oli ollut yrjö kilpinen, joka on maailmassa eniten yksinlauluja säveltänyt ihminen. taisi olla kyse jostain 800 tms. mellkein veikkaan että tuota ei wikipedia tiedä, mutta jos tietää ja on lähellä edes esittämääni lukua on hyvä, sillä olisi kovin ikävää jos muuten olisikin totta (tai ollut totta, mutta joku mennyt tuossa nukkueessani ohi, mutta sävellyksien lukumääräksi olisi riitänyt esim 301 ja joku häviää mun takia trvial pursuitissa, tosi karskilla luvulla vielä)

mutta kuusnelossella se kilpinen ei niitä sävellellyt, kyllä se taisi olla niitä sibeliuksen kavereita ja vähän aikalaisiakin... no nytpä olen taas mukavasti siinä mistä olin puhumassa eli pclle julkaistiin ensimmäisiä kuluttajille eli kotikäyttöön ja lähinnä pelikäyttöön tarkotettuja äänirautoja, oli olemassa jokin yamahn piirisarjalla pelaava adlib vai mikä sen nimi oli ja sitte tapahtu karmea harppaus teknologiassa kun tuli 8bittinen monoääneen kykenevä soundblaster, jolla sai soittaa sämplejä. homma vaan oli pikkasen rankkaa puuhaa ja vähän niin surkuhupasaa että kyllä se enemmän itketti kun nauratti kun piti keskusyksiköllä työntää lukua äänirautaan (vai olikohan siinä niin että sai valjastettua jopa dman siihen käyttöön, mutta amigan jälkeen aika melkosta räpläämistä ja sitä kesti aika monta vuotta ennenkun gravis kanadast tuli (ultrasoundilla) ja sano että simo vaatehuoneelta, hei, kattokaas kun tässä raudassa on muistia kortilla ja se osasi soittaa sitä ääntä omalta muistiltaan ja anto keskeytyksen kun oli aika antaa uusia osotteita, tais olla jopa 16 (32?) ääntä 8bittisellä stereolla ja 8 (16?) ääntä samanaikasesti 16b stereolla, jotain aika huikeita lukuja, mutta täytyy ottaa huomioon että amiga oli sählännyt ittensä pihalle sillä 1200 -mallilla, vaikka olihan se nyt aika paljon enempään kykenevä vempain... mutta kuitenkin. (aikamoista haarukointia, mutta ymmärrätte pointsin)

miä rakentelin sillo sellasta trackeria sitte missä oli jo tulossa midit ja muut mankelit kun semmosta ei vielä ollu kun atarilla, sitä varten piti ostaa oikein yamahan shs-10 keybbi, mitä imatran voimakin näytti käytelleen keikoillaan. hommahan jäi vaiheeseen kun jotkuu ruottalaiset teki aika pästsyn ohjelman ennenkun mitään future crewiä vielä oli edes olemassa hannailemaan sitä omaa (osaavan kamverin, sittemin) kehumaa ohjelmaa, ja onhan se kun sillä sai tehä musaa sen yamahan piiriilläkin. näyttiksissä ei ollu hevon hittojakaan mitään ohjailtavaa, hyvä kun sai muutamaa graffatilaa vaihella (tais pelata dma siinäkin, mutta eihän sillä 8bittisellä dmalla mitään tehny) no jos oli muse sillosen musanteko-ohjlemaprojektin ninmi niin oli graffakirjastoni mahtipontinen lightineng graphics ja olihan se nopiaa aikalaiseksi ja yksinteyhyksi kun ei matikkaa edes osannut... tollasia kaikenlaisia nimiä piti aina keksiä ja arafat on ja yks sellanen nimien solkotus että ensin oli ana's rising amiga force (kun veikalta olin oppinu kuuntelemaan yngvie malmstenia, jonka taustabänsi oli rising force, ja oli muutenkin mukavaa kun siinä oli sellanen birttiläinen kalskahus kun oli RAF), sitte tuli tästä kyliltä noihin rojekteihin mukaan kaverita ja jos sielä oli kaimakin niin kumpikaan ei suostunu luopumaan anasta niin oli ana-a ja anab, ennenkun sitte keksititiinkin että tehää finnish bit wizards, jolloin pistin site sukunimestäni at araf perään ja siitä tuli ekan hiekkamyrskyoperaation jälkeen sitte internetissä, heti kun sinne pääsi, jotkuu jenkit ulisemaan että miä olen tappanu niien pikkuveljen tai jonkun sukulaisen joltain ja jonkun sukulaisen kaverin joltain toiselta, niin eihän tommosta nimeä voinu enää pois antaa kun sillä sai tekosyyn vetää jenkkejä pataan (asciilla tosin, mutta kuitenkin). nykyään en semmosta harrrastele kun olen ite aina hereillä tähän aikaan kun ne vasta aukoo arkkuja ja vetelee rensseleitä niskaan kun meillä suomessa ollan jo oltu nukkumassa, tyypillisesti, parisen tuntia, paitsi näin vkl.

noniin. niitä perusasioitahan on se että pitää olla nimiä ja versionumeroita ja projektinimet on sitte vielä erikseen ja siinä tullaan sitte siihen että joku geroge lucas jauhaa paskaa, kun se kehuu ittiiää visionääriksi ja leuhottaa että ei ollu olemassa sellasia tietokoneita vielä millä olis voinu tehä star warsin kolme ekaa osaa? no paljonkos ne tietokoneet autto siinä? tuli tosi hyvät juonet ja kuviot. koko vitun paskaleffasarja ei ole edes skifiä ja avaruudessa kulkee valo niin hitaasti että sen äänenkin ehtii kuulemaan kun sielä on ihan saatanasti tavaraa johtamassa ääntä.

bill gates vetää hommat kuulisti ja simppelisti, sen ekan mokan jälkeen se oli kuitnekin jo keksiny basicin, eikä käyny kikkailmeaan jotain nimeä mitä kukaan ei muista. dos oli decin ja ms-dos oli mikkiksen. windos on joka talossa ja word on sana. se jätkä piti ite puuhaillessa hommat niin simppeleinä että se hanskas ne ite. nythän se on sitte ruvennu puuhamaan sellasia asioita että yksikö niitä sen 64 tms sateliitteja tonne avaruuuteen kuskatiin kilpailemaan gpsn kanssa ja tilanne onkin se että esa rakenta arkkimedeen. hähä. billi oli visionääri, mutta pentagoni kusi sen hommat samalla viistii kun se kusi decikin

no nyt tossa olis niinkin origininellin olosella nimella sellanen ns. platformi kun game maker 8.0 lite, puutuu jotain turha ja 3d. kävin sen web-sivuila pelaamas niitä jengin sätöksiä ja sillä pääsee just sellaseen 80x80 graffaan ja voi piirtää paralleelimaailman kun piirtelee pisteitä ja liikuttaa niitä vähän erinopeudella että tulis vaikka noin viisi eri tasoa. eiköhän sillä 2d tilassa saa piirrettyä viivat ja maalattua pinnat niin voi sellasen 3d-maailman demota ylhäältäpäin ihan ilman että maksaa heti sitä 15e tms. ja tolla litellä saa ihan myyä vaikka rahasta niitä sätöksiään niin jos toi nyt yhtään vastaa odotuksia niin että minun ei tarvi jollain saatanan javlla alka ettimään sitä funktioitten kasaa millä piirtelen ei apletteja vaan ihan exejä ajelemalla niin sen voi sitte rekisteröidä ihan vaan periaatteesta. dungeon siege se lopullinen moottori kuiteknin on :P

noniin pidetääs simppelinä. jos miä olen menny heti alussa kun tutustuin tekstipeliin nimeltä batmud niin ensin meinasin tehä ratmudin kun pidin siitä ajatuksesta että kun ei ole pelaajia niin on oltava pelialueen pieni että ne pelaajat kohtaa toisensa, mutta kun se lähti vähän käsistä ja sitä koodia kerty 500k (tosin kaikista tiedostoista on paketissa aina kopio kun editori ne automatic tekee ja seassa pikkasne specsausta ja manuaalikin) niin pääätin muutta homman nimeksi RatLIB, mutta idis on kuitenkin sama. eli kun niin paljo kuitenkin imisin vaikutteita batista niin olen sen velkaa että teen ratin, ja monty pythonin idiksen mukaan jabbervokista on pantu linnan portit kii ja alussa likutaan siina ja rottia kaikki metästää kun ruoasta on pulaa... simppellliä ja johdonmukaista. pitäs vaan tehä pari postikorttiakin enenkun rupian muita puuhailemaan :P

morot taas

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.