IRC-Galleria

donalde

donalde

Pasi J Vartiainen

kivakivakivaPerjantai 24.03.2006 11:35

Melkein pissasin aamulla housuihin onnesta, kun mailiin oli tipahtanut Tuska -uutiskirje, ja siellä kerrottiin ilouutinen että Tuskaan on tulossa Sodom. Mukavasti lämmittää vanhan rässärin sydäntä. Näyttäis taas tänäkin vuonna tulevan hyvä Tuska. Eli kolme päivää pienessä sievässä humalassa hyvää ja erinomaista heviä.

Eilen oli jotain kröhää, samoin kuin aamulla ennenkuin käveli salille, mutta kaikki kröhä jäi kun kävi punttisalilla heilumassa. Ihan mukava tuolla punttisalilla on aamulla ennen duunia käydä, herää hyvin päivään, ja siellä on rauhallista kun vähän yli 7 menee.

Tänään voisikin taas olla kebabpäivä, saa duunikaveri luvan tarjota. :P

perjantaiPerjantai 03.03.2006 14:41

Joidenkin mielestä perjantai on viikon paras päivä. Toisinaan se on, mutta välillä töissä se on ihan perseestä kun kaikki keksii että pitää saada joku asia hoidettua vielä kuluvan viikon aikana. Sitten tullaan tuli perseen alla hössöttään asialla, minkä olisi hyvin ehtinyt jo aikaisemmin hoitaa. Mutta ei, asia hoidetaan vasta sitten kun se on menossa vanhaksi, ei ajoissa voi hoitaa kun se ei ole 'kivaa'. Edellämainittu kuuluu samaan sarjaan mitä olen jo aikaisemmissa blogeissa valitellu, eli ihmisten ajattelemattomuuteen.

Onneksi salitreeni aamusta saa energisen olon aikaan koko päiväksi, jaksaa paremmin. Ja ihan hyvän kebabin kävin syömässä. Ihan mukava, noin kilometrin, kävely tohon yhteen pitseriaan. Pitsat siellä ei ole mitenkään erikoisia, mutta sen sijaan kebabit on sangen maistuvia.

Nyt vain odotellaan iltaa, voisi lähteä vähän maisteleen jotain hyvää olutta, ei siis mitään suomalaista värjättyä kuplavettä. Eiköhän se olutvalinta osu tonne keskieuroopan suuntaan, joko Belgia, Saksa tai Tsekki. :)

Kiertämätön viestiMaanantai 20.02.2006 22:08

Tehtävän anto: "Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat,eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa."

Empä jaksa ketään haastaa.. jos joku kaverikseni tunnustautuva tätä lukee, niin haasteen voi ottaa vapaaehtoisesti vastaan ja jatkaa ketjua :)=

1. Kännykkä
2. Tietokone
3. Ulkoinen kovalevy
4. Paistinpannu (aina välillä sitä ihmiselle tulee nälkä)
5. Swiss army knife (aka McGyver linkkari, hyvä olla olemassa)

Edit, korjattu typoja, kiitos sueellenewing :)=

Maanantai, viikon paras päivä.Maanantai 13.02.2006 22:44

Aamu alkoi hyvin kun kävi salilla sillain sopivasti riehumassa, ja kun oli sopiva hiki, olikin hyvä mennä saunaan. Siellä ei vaan viitsiny pitkään oleskella, piti vääntäytyä duuniin. Duunissa ei saanu oikein mitään järkevää aikaan, koko päivä meni selvitellessä kaikenlaista. Ja kiroillessa kun duunipuhelin ei suostu millään keskusteleen sinihampaalla työkannettavan kanssa. Noh, onneksi se suostui irdalla jutteleen, niin sai kalenterin synkroniin kännykkään.

Mun pitäis ilmeisesti alkaa tekeen viraabelikeikkaa, korjaamaan tulostimia. Sillointällöin tulee viestejä ja soittoja että olenkos mä se joka korjaa tulostia. Tänä vuonnakin jo kolme yhteydenottoa tullu. Ja muutama on ollu niin järkeviä että ne on lähetetty joistakin netin SMS -paikoista (jonkun ISP:n yleensä), ja luonnollisesti ei ole laittettu mukaan mitään yhteystietoa, ei edes lähettäjän nimeä. Jos tulee sms normaalista luurista ja kysellään että olisinko moinen henkilö, moiseen on ihan kohteliasta vastata etten ole. Mutta millä vastata anonyymiin sms:ään?

Noh, toi on vaan yksi osoitus siitä kuinka jengi ei vaan osaa ajatella. Mut mikähän siinä on kun jengi käyttää mailia sillain että pistää mailin tuleen, odottavat noin minuutin, ja sit soi puhelin: "hei, pistin sulle sähköpostia.. blablablaa" ja selittävät mailin sisällöin siinä puhelimessa? Miksi ei voi odottaa että toinen lukee mailin, tai hoitaa asia suoraan soittamalla? Mutta empä taida enenpää whinetä...

lisää kier(t)oviestejä. :)=Torstai 09.02.2006 10:59

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

sunnuntai, krapulapäiväMaanantai 06.02.2006 00:16

Tai no, ei edes paha krapula ollu, ainoastaan väsyny tai siis vetämätön olo. Eilen oli irc-gallerian 5 -vuotis bileet, olihan sinne pakko mennä kun kuulunu galleriaan ihan alusta lähtien, mikäli muistan yhtään oikein, shalafi + muut tekivät ekan version viikonlopun aikana, ja sitten maanataina shala kysyi onko minulla kuvaa ja halua laittaa se galleriaan. Silloin galleriassa ei ollut kuin parikymmentä kuvaa.

Eilisissä galleriapileissä oli kyllä uskomaton määrä tuttuja, meinaa edes muistaa keiden kaikkien kanssa jutteli. (tosin, alkoholilla voi olla osuutta asiaan.) Kuviakin tuli räpsittyä ihan riittävä määrä, näyttää niitä muutkin tosin räpsineen. Onneksi Bro oli kuskina, sai kyydin kämpille, ei tarvinnut pakkasessa venailla julkisia. Ja tänään tulikin käytyä nauttimassa sopiva lounas, raxissa iso lautanen salaattia, ja sittens en päälle reilu 5 tusinaa chicken wingsiä.

Nyt näin saunan jälkeen varmaan maistuu uni, ja aamulla taas aikainen herätys, ja sit salille.

selkä märkänä duunissaPerjantai 03.02.2006 11:54

Ei, ei ole niin kiire duunissa. On vain hyvä jälkihiki kun kävi taas aamulla salilla, tänään oli jalkalihaspäivä. Alkaa pikkuhiljaa löytyä oikeat painot eri liikkeisiin, tosin ei kaikkiin. Ja yksi liike on ihan hakusessa tekniikan puolesta, pitää vielä harjoitella sitä.

Ja kummasti tekee sopivan raukean olon kun käy salin jälkeen saunassa. Nyt vain banaania ja tonnikalaa naamariin, alkoikin huikoa. Ja janojuomista paras on vesi. Mistä tulikin mieleen, että aika kiitettävästi tippunu tuon kolajuoman kulutus, viime keväänä näihin aikoihin meni duunissa 1½l pullollinen kolaa, ja ei aina riittäny, piti joskus käydä automaagista hakeen pikkupullo. Ja se oli aitoa cocacolaa, sokerilientä. Nykyään menee päivässä noin 0,75l laitticolaa, eli tuollainen 1½l pullo kestää kaksi työpäivää. Ja vapaa-aikana en juuri koskaan juo kolaa.

Pitää muistaa venytellä tässä duuninteon ohella, viime perjantaina jäi venyttely vähälle, siitä seurasi kipeät pohkeet lauantaille ja sunnuntaille, oli sen verran kipeät että kävelin kuin ois ollu vaipat jalassa, ja vaipat täynnä löydää p*skaa. :)

Haaste SohviXiltaMaanantai 30.01.2006 14:23

"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

1) Ennenkuin käyn kämpillä nukkuun, on lähestulkoon pakko lukea jotain ja syödä muutama jäinen mansikka

2) Saunon lähes jokainen päivä, jos on vaikka lähdössä iltapäivästä lauantainan kaupungille, on sitä ennen pakko päästä saunaan. Joskus jos on moinen tiedossa, laitan jopa herätyskellon soimaan että varmasti ehdin saunomaan

3) Puhtaat astiat löytyvät aina astianpesukoneesta, ja likaiset pinoissa pöydillä

4) Kun menee kämpillä vessaan paskalle, on lähes pakko ottaa joku kirja mukaan ja lueskella sitä.

5) Pukeudun kesän suokkimiiteissä aina farkkuliiviin joka selkämyksessä kirjoitettuna nikkini.

haastan: Wah, Star^, MrBeanGm, Marie, Dilbon

tuore oloTorstai 26.01.2006 12:36

Taisin saada eilen raitisilmamyrkytyksen. :)=

Oli nimittäin firman yhen osaston toimintapäivä Nuuksion erämaassa, aamupäivä meni jadajada -palaverin merkeissä. Palaveripuitteet oli kyllä upeat, kunnon mäen päällä iso hirsikämppä, kait joku entinen metsästysmaja. Palaveri kun oli kärsitty, oli safkaus kodassa, oli muuten ihan perkeleen hyvää lohisoppaa tarjolla. Yleensä en ole lohisopasta tykännyt, mutta toi oli kyllä hyvää. Ja jälkiruokana pannukakku + mansikkahillo. Sit kun oli saanu evästettyä masun täyteen, ei muuta kuin lumikengät jalkaan ja metsään. Jengillä oli ongelmia puketumisen suhteen, hyvin monella oli ihan liikaa vaatetta, tyyliin pitkät kalsarit, toppahousut, t-paita, villapaita, ja toppatakki. Onneksi itse tajusi lähteä liikkeelle vanhoilla kuluneilla farkuilla joiden alla pitkät kalsarit, ne oli juuri sopivat säähän nähden. Tosin yläkropan peittona oli kenties liikaa vaatteita, ihan mukavasti tuli lämmin kun tallusteli metsässä meneen lumikengillä parin kilsan lenkin. Lumikengillä oli kyllä ihan hauska tallustella, vaikka se lämmintä touhua olikin. Lumikenkätallustelun päätepisteenä oli abouttirallaa 10m korkea jyrkänne, jossa lumikengät riisuttiin, ja puettiin valjaat ylle. Sit ei muuta kuin vauhtia, ja vaijerin varassa sellainen 60m ilmalento. Oli aika holja tunne juosta kalliolta tyhjän päälle, ja sit liukua vaijeria pitkin kunnon vauhdilla. Sit kun oli siinä vielä hetki hengähdetty, niin lähdettiin leveäjalaksellisilla otkukelkoilla metsään potkimaan. Onneks siinä oli moottorikelkalla ajettu kova pohja, mutta siltikin tuli melkoisen kuuma. Ja kun aina välillä pidettiin taukoa, meni silmälasit huuruun. Ja sit ei nähnykkään oikein kunnolla mennä siellä metsässä, kun siellä alkoi jo hämäräkin hiipiä. Onneks moisen urheilusuorituksen päälle oli sauna lämpiämässä, vieläpä puulämmitteinen. Saunassa oli mukava nauttia olutta, ja toki olut maistui hyvin saunan jälkeenkin. Siinä kun oli pari olutta tuhonnut, oli päivällisen vuoro, riistakäristystä ja pottumuusia, ihan ok makuista se käristys oli. Sit tulikin otettua vielä muutama olut, siideriäkin meni, samoin kuin yksi napsi jäistä kossua. Enenmänkin ois ollu kossua tarjolla, mutta kyseinen juoma ei kuulu suosikkeihini. Onneksi olin tajunnut varata itselle vaihtokamppeen mukaan, oli kiva saunan jälkeen pukea kuivat ja puhtaat kamppeet ylle, ja sit olikin hyvä lähteä vielä käymään raktoribaarissa juomassa pari. Sit rupes tuntuun siltä että vois olla viisaampi lähteä kämpille, niin jaksaa aamulla töihin. Kyseinen päätös oli ihan hyvä, joskus kasin jälkeen heräilin, aamupalakin maistui ihan hyvin. Olo oli tosin hontelo, mutta ei tullut yrjö kylään, eikä myöskään ollut pää kipeä. Joskus ysin jälkeen lähin tallustaan junalle, ja pääsin duuniin ihan ok.

Mikähän siinäkin muuten on, että mulla ei tule krapulassa juuri koskaan pää kipeäksi, mutta pakki kyllä potkii kaiken pihalle mitä sinne on kaadettu? Ehkä mä kuitenkin mielummin kärsin muutamasta oksennuksesta kuin jomottavasta päänsärystä.

Mut nyt on nälkä, vois lähtee Mardin pitseriaan syömään kebabbia.

terve!Sunnuntai 22.01.2006 23:33

Nonih, taas on terve olo. Kurkku ei ole kipeä, eikä muutenkaan ole kipuja. Hyvin menee. Pitää vielä toi penisiliinikuuri syödä loppuun.

Sen verran terve olo, että pitänee huomenna mennä aamusta salille ennen duunia, tosin se tarkoittaa sitä että pitää herätä tuntia aikaisemmin kuin yleensä. Salikamppeet on jo valmiiks pakattu, ettei aamulla tule kiire.

Tuli taas pitkästä aikaa käytyä raxissa syömässä, maha tuli ihan riittävän täyteen kun söi lautasellisen salaattia ja "muutamia" chicken wingesejä. Ei wingsit kotona tehtynä maistu niin hyvälle kuin tuolla raxissa, mikähän siinäkin on...