IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Vika yö tässä talossaKeskiviikko 11.04.2007 04:43

Tähän kotiin liittyy jonkinverran muistoja. Oikeastaan tämän kodin piti olla vain välietappi, kun edellisen asunnon vuokrasuhde loppui äkisti. Hyvin nopeasti tämä muuntui tyttöystäväni ja itseni tulevaksi asunnoksi. Suhde kuitenkin kariutui eikä yhteenmuuttoa tullut, tosin yksi kesä täällä yhdessä ehdittiin ollakin.

En kuitenkaan ehtinyt olla yksin oikeastaan kuin yhden kesän, kun tarjosin jälleen asuinsijaa helsinkiin muuttoa tekevälle kaverilleni. Tätä kesti oikeastaan pari kuukautta, jonka jälkeen ehdin olla taas yksin ehkä noin puoli vuotta kunnes taas tarjosin sijaa ihmiselle.

Muistan kun ensireaktioni tänne tullessa oli "onpas pieni" kun olin koodannut töissä koko yön. Palattuani työpaikalle tehtiin jutut loppuun ja lähdin edelliseen kämppään nukkumaan. En muistaakseni nukkunut kovin hyvin vaan heräsin joskus kymmeneltä illalla enkä voinut nukkua.

Muutto taisi olla pari viikkoa ensikäynnistä. En siitä hirveästi muista, paitsi että hirveästi turhaa romua tuntui olevan.

Nyt on jälleen muutto edessä, noin 12 tunnin kuluttua. Oikeastaan en tunne juuri mitään tulevaa asuntoa kohtaan saati en näe minkäänlaista tulevaisuutta edessä. Ehkä se kolahtaa vasta sitten kun saa kamat paikoilleen ja voi oikeasti kutsua asuntoa kodiksi eikä kämpäksi.

Ps. Parhain muisto mikä tänne kuuluu on IRC-Gallerian nykyleiskan lanseeraus. Se oli armotonta paahtamista 4 päivää, syöden valmisruokaa ja juoden olutta 0,5/tunti pitääkseen mielen ja ajatukset virkeinä. Ja kun vihdoin saatiin julki niin voitonriemu oli valtaisa. Samalla sitten kävin heittämässä johnny zero -kamppiksen ulos, mikä taisi olla yksiä ensimmäisiä lastlogin-kamppiksiamme :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.