IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

IRC-Galleria on siirretty uusille palvelimille, koska vanhat olivat hajoamassa. Tästä syystä esimerkiksi pikaviestimen taustajärjestelmä hajosi, ja pystytämme sitä uusiksi uuteen ympäristöön. Uudessa ympäristössä esiintyy vielä erikoisuuksia, kuten esim. modaukset ja boksit eivät toimi.

Kaikki tiedot ovat kuitenkin tallessa, joten modaukset, boksit ja pikaviestimen viestit palautuvat linjoille kun saamme järjestelmän korjattua.

Kun saamme järjestelmän taas toimivaksi, voimme kehittää IRC-Galleriaa teidän kanssanne eteenpäin! :)

Pahoittelut haitasta ja kiitokset kärsivällisyydestä.

// Ylläpito

IRC-Gallerian tilanneTiistai 30.09.2014 00:17

Olemme edelleen siirtämässä palveluita uuteen palvelinympäristöön, ja epäonneakin on mahtunut matkaan. Viime viikolla hajosi nykyisestä tuotantoympäristöstä palvelin jonka takia pikaviestin on poissa toiminnasta. Yritämme korjata pikaviestintä vielä nykyiseen ympäristöön. Laitamme heti linkkiä kun saamme uuden ympäristön siihen kuntoon, että tärkeimmät ominaisuudet toimivat.

Toivoimme että olisimme jo saaneet IRC-Gallerian siirrettyä parin viime viikon aikana, mutta homma ei edennyt aivan kuten arvelimme. Nyt kuitenkin väännämme hommaa aamusta yöhön, joten eiköhän kohta päästä maaliin :).

// Ylläpito

IRC-Galleria siirtyy uusille palvelimillePerjantai 12.09.2014 17:45

IRC-Galleria siirtyy uuteen palvelinympäristöön 12.9. - 22.9. välisenä aikana. Tästä johtuen palvelun käytössä saattaa esiintyä katkoksia, hitauksia ja outouksia. Pyrimme kuitenkin minimoimaan itse katkokset parin tunnin mittaisiksi.

Siirto tehdään jotta IRC-Gallerian nykyiset bugit voidaan korjata, sekä palvelua jatkokehittää.

Tulemme myös antamaan väliaikatietoja homman sujumisesta. Tähän mennessä olemme viimeiset 1,5 kuukautta siirtäneet IRC-Gallerian backend-järjestelmää uuteen ympäristöön ja samalla olemme päivittäneet tietoturvaa oleellisin osin. Seuraavaksi on vuorossa sitten itse tietokannan siirtäminen, sekä käytön aloittaminen uudesta paikasta.

// Ylläpito
IRC-Gallerian sisäänkirjautumisessa on esiintynyt ongelmia. Näiden pitäisi olla korjattu. Mikäli et pääse kirjautumaan sisään, laita viestiä palautelomakkeen http://irc-galleria.net/feedback kautta.

// Ylläpito

Hyvää juhannusta kaikille!Torstai 19.06.2014 18:22

IRC-Gallerian ylläpito toivottaa kaikille erittäin hyvää ja rauhallista juhannusta!

// Ylläpito

IRC-Gallerian kävijäluvuistaMaanantai 19.05.2014 19:18

Monet ovat kyselleet miten IRC-Galleriaa käytetään ja paljonko täällä on käyttäjiä. Koosteena luvuista kerrottakoon että Google Analytics näyttää viikossa palvelussa käyvien uniikkien luvuksi 100 000 - 120 000 viikkotasolla. Tämä lisäksi palvelun käyttö on yleisintä sunnuntai- ja maanantai-iltaisin.

Kuukausitasolla katsottuna aktiivisten käyttäjien keski-ikä on 22 vuotta. Eniten käyttäjiä löytyy ikäryhmistä 16-27. Yli 18-vuotiaita käyttäjistä on 82%.
Pieniä marginaaliryhmiä ovat alle 16-vuotiaat (3,77%) ja yli 32-vuotiaat (4,68%).

Pikaviestin korjattuSunnuntai 04.05.2014 01:41

Pikaviestintoiminto joka hajosi laiterikon takia on nyt saatu korjattua.
Pahoittelemme tapahtunutta.

// Ylläpito
Tällä viikolla julkistettu Heartbleed-haavoittuvuus ei kosketa IRC-Galleriaa, johtuen käytetyistä ohjelmistoversioista. Suosittelemme kuitenkin vaihtamaan säännöllisin väliajoin salasanaa ja välttämään saman salasanan käyttöä eri palveluissa.

Lisätietoja:
https://www.cert.fi/varoitukset/2014/varoitus-2014-01.html
http://yle.fi/uutiset/heartbleed_altistanut_valtavan_maaran_dataa_hakkereille__asiantuntijat_suosittelevat_kaikkien_salasanojen_vaihtoa/7181018

Hyvää uutta vuotta 2014!Tiistai 31.12.2013 23:16

Toivotamme kaikille IRC-Gallerian käyttäjille hyvää uutta vuotta 2014 ja kiitämme teitä kuluneesta vuodesta 2013!

// Ylläpito

Pikaviestitoiminto korjattu! :)Lauantai 28.12.2013 21:28

Pikaviestintä pitkään vaivannut viestien hyppiminen on nyt korjattu. Mikäli pikaviestin-ominaisuudessa esiintyy vielä häiriöitä, ilmoittakaa niistä kommentilla tähän blogimerkintään.

// Ylläpito