IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Jouluostokset kätevästiSunnuntai 23.12.2007 21:07

Lähdin kotoani eerikinkadulta 17:30 tänään joululahjaostoksille. Kävelin 500m kampin anttilaan. Lappasin kamoja eri osastoilta ostoskoriin, koko hommassa kesti noin 45min, enkä edes jonottanut kassalle, kun yläkerran kassa oli tyhjä. Totesin tämän jälkeen että eipä tarvii kiertää muita kauppoja enää. Olin ulos ovesta 18:30.



Se mikä tässä on jännintä, on että kun alkaa joulukuu, niin kaikilla ihmisillä hurahtaa heti paniikki päälle, ja kaupat ovat koko joulukuun aivan tukossa. Torstaina kun piti ostaa muita asioita, joutui jonottamaan törkeän kauan kun jonot olivat lähes kymmenmetrisiä. Näin vikana päivänä oli todella rauhallista. Olen muinakin jouluina jättänyt lahjojen ostamisen aivan viimeiselle päivälle koska:

a) Silloin lahjat tulee ostettua yhdellä reissulla kaikki
b) Kaupoissa ei ole liikaa ihmisiä
c) Parhaat ideat syntyy improvisoimalla

Onnistuneen kauppareissun kunniaksi ostin puolen litran coca-cola -pullon alepasta ja juon sitä nyt :).

Lisätty matkaviestimestäLauantai 22.12.2007 05:17

WOOOOOOOO!!1!1!!!!

Lisätty matkaviestimestäLauantai 22.12.2007 04:06

ky-klubille eksyin kattoo menoo

Lisätty matkaviestimestäPerjantai 21.12.2007 21:49

ollaa mazan kanssa konesalilla

Lisätty matkaviestimestäTorstai 20.12.2007 04:12

h=C3=A4

Lisätty matkaviestimestäTorstai 20.12.2007 04:11

Lisätty matkaviestimestäTorstai 20.12.2007 04:07

666

Lisätty matkaviestimestäTorstai 20.12.2007 04:06

el=C3=A4m=C3=A4 on ihmisen parasta aikaa

Lisätty matkaviestimestäTorstai 20.12.2007 03:37

Lisätty matkaviestimestäTorstai 20.12.2007 03:07