IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Jaffan keittiön filosofiaa,

1. Minimalismi. Ruuan laittaminen on taidetta. Käyttämällä lukumäärälläsesti pientä määrää eri tarvikkeita ja tekemällä niistä toimivan kokonaisuuden, saa todella kaunista aikaan.

- Pussi porkkanoita
- Tölkki maissia
- Ruokakermaa
- Suolaa
- Currya
- 1 RKL rakuunaa (TÄRKEÄ!)




1. Laita vesi kiehumaan ja teelusikallinen suolaa joukkoon

2. Pilko porkkanat





3. Kun vesi kiehuu, levy neloselle

4. Laita porkkanat ja maissi kiehuvaan veteen





5. Keitä 30-40min





6. Kaada tehosekottimeen, siten että keitinvettä tulee mukaan hieman

7. Kaada takaisin kattilaan

8. Kaada kerma, curry ja rakuuna joukkoon

9. Sekoita hetki ja lämmitä niin että alkaa kuplimaan





Valmista! Vegaaniversion saat kun korvaat kerman soijakermalla tai jätät käyttämättä. Hyvän maun salaisuus piilee maissin, porkkanan ja rakuunan yhteistoiminnassa. Curry ja pippuri kannattaakin jättää hieman vähemmälle, ja lisätä varoen. Rakuunaa pitää olla voimakkaasti! [/left]

SMC Hoodrats LyricsMaanantai 11.10.2010 12:19

SMC - LÄHIÖROTAT SKUJAA




AVIONIN PRINSSI

Lähiörotta, Park Cityn partisaani, turvonnut klunssi, jol on king cobran raami. PuiU-lätsää, Mapsi-skjordaa, Pandan kans vedän Tebikal borkkaa. Eli bitumii, stikkaa mun kitusii, kolmeraita-byysat, hiertää mun nivusii. Oon liian lungi, en kartsal brotaa, Tannerin messis käyn tivolis skulaa. Ja snutaan kaikki mihin ei oo varaa, peippaan stigun, paan syndiin kamaa. Vieterit toimii ku Rubinin jabi. Termosen dekit löytää Malmarin kanist.

THONOSLONO

Nykyää ei näytä silt milt se meiän suusta kuulostaa
Kai tyhmempiki snaijaa että elämä on yhtä isoa muutosta
Viistoist vuotta sitte ajat oli mitä oli, kybäsäkki kolis ja etolaputket poris. Ne ajat on takana muttei kaukana, "Ajat muuttuu, miehet ei", oli tapana sanoa. sshhhhh, ei pysty jauhaa (shhh) vaan ne jutut ne muistetaa kaua. Lauttiksen paskis ja pulu, kuule junnu, mulle sillo back in the days se iski ku rumpu. Sokkarinkoppi oli hottispotti, kaikki sähköboksit osumia otti, niinko myös kootsi, ajat oli mitä oli, sillon vaadittii boolsii, ooh shiiit, se on Tonto Sloossii

KERTOSÄE

Yankeesin-lätsät knuburaan, lähiörotat kartsal skujaa. Heti alkuillast kybäsäkki tyhjenee, ollaa loota kii salee pilkun jälkee
Yankeesi-lätsät knuburaan, lähiörotat kartsal skujaa. Sit ku loppuillast tarjotaa spittaa, et pääse ennen hesarii himaa

JUNO

Meininki on smoothii ku peeällä-tuutti, "Mitä?!", mitä vittuu sä luulit?
En sellast paskaa mainosta, ku se on nii buu, se on vihree linja ku nykyää on luomuu. Joka mainokses sekä lehdes, hot niinku tex-mex, laaja ku express. Haluun antaa sulle Raspberry-patsaan ku puhut paskaa ku sä väität et sä haslaat. Meille vai teille vai junaraiteille? Toi oli poliiseille, frendeille, jotka peinttaa maat, ylös alas maat joka kadunkulmaa. Ei julmaa oo laittaa seiniin värii, mut julmaa jakaa meiät chainil eri leirii toisistaa jakaa kahtee kasaa "ihan vitun jepa" korkkaa nyt se leka

ERÄ-KOIRA

"Ei vittu" Mies lähti Kantsust, mut Kantsu ei miehestä, syytän sossuu siit et kaikki oli pielessä. Skumppaa ja tähden jalluu, tiedät se nyt niin, eka meni massit sit sweet kolmeviis. Entä sitten ku on siniset tulossa, alasti mätäojas, nyt oon pulassa. Mitä eilen kävi, ei mitää ideaa, arkihan muistuttaa myöhäisillan videoo. Venasin seuraavaa huonoo tsägää, jos veistäis Keijolta paskaa spägää. Kotikokki Keijo mut köksästä femma, mummolassa jemma ja mummon nimi Emma
Kerran viikos kävi mummon luona kylässä, äiti tykkäs hyvää, pysy räkiksetkin hyvissä. Jos sul on vähän kipeä olla, Keijo parantaa sut streptokolikolla

KERTOSÄE

Yankeesin-lätsät knuburaan, lähiörotat kartsal skujaa. Heti alkuillast kybäsäkki tyhjenee, ollaa loota kii salee pilkun jälkee. Yankeesi-lätsät knuburaan, lähiörotat kartsal skujaa. Sit ku loppuillast tarjotaa spittaa, et pääse ennen hesarii himaa.

NOTKEA ROTTA

70-luvun loppu, meno vitun diippii, pullo tolua ja Uriah Heeppii
Kontulast koillisee kunnon skutsii, missä faija ennenaikasesti laukesi mun mutsii. Ja siitä triona vuoristorataa, kunnes Maradonan pelipaita päällä lähin lataa. Juppien pläägät, pöllityt purkkarit jaloissa viuhu ensimmäiset urkkarit. Elannon katolla isot pojat neuvo teiniä, kohta alko Audi lennellä päin seiniä. Paavo Nurmen läpi vielä nenään itänuha, niin vauhdikkaasti tappiin viime vuosituhat ja vähän päälle, mut nyt iisimpi funkki, skidit raakapaukut ja vitun vahva sumppi
Itäkeskus, Malmi, Pakila, Kannelmäki, kehän varrella aktiivinen väki
Aina on tehny ja tulee tekemään tuhoja, vuonna kolmetuhatta pöhisijät pöllii ufoja.

KERTOSÄE

Yankeesin-lätsät knuburaan, lähiörotat kartsal skujaa
Heti alkuillast kybäsäkki tyhjenee, ollaa loota kii salee pilkun jälkee
Yankeesi-lätsät knuburaan, lähiörotat kartsal skujaa
Sit ku loppuillast tarjotaa spittaa, et pääse ennen hesarii

KotitaloSunnuntai 10.10.2010 16:49


Kävin äsken naapuritalossa katselmuksessa ja sain kotitalostani vihdoin kuvan :)
IRC-Galleriassa sattui tänään 8.10. ennalta-arvaamaton käyttökatko kello 12:40 - 15:00 välisenä aikana. Ylläpito pahoittelee tapahtunutta ja pyrimme välttämään vastaavien pitkien katkojen aiheutumisen keskellä päivää.

Teknisiä lisätietoja voi lukea Garon blogista: Garo

Jaffan keittiön uusi perheenjäsen <3Sunnuntai 03.10.2010 21:57


Ostin heräteostoksena lettupannun :). Tuntuu jännittävän kevyeltä verrattuna lapsena käyttämääni valurautaversioon verrattuna.

Pitää järjestää Jaffan keittiön lettukestit jokupäivä! Kukas on messis?

Kotini <3Sunnuntai 03.10.2010 15:02

Tältä elämäni näyttää :). En suinkaan ole Helsinki-keskeinen! Kartassa selvästi korostuvat:

- Koti
- Työpaikka
- Erottaja & Blackdoor :)
- Lounaspaikat
- Kampin keskus <3
- Kauppakorkeakoulu




http://www.wheredoyougo.net/

Lastenlehto <3Lauantai 02.10.2010 18:10


Tämä puisto purettiin joskus 3 vuotta sitten ja siihen alettiin rakentaa maanalaista parkkihallia. Nyt on uusi puisto rakennettu vanhan tilalle, ja alkaa komealta näyttämään :). Tekee onnelliseksi!

Tampere rulesSunnuntai 26.09.2010 00:01


Tunnistanette demon :)
Suomen suosituimpiin hiphop-tähtiin kuuluva Cheek tulee vieraaksi IRC-Gallerian chattiin TIISTAINA 28.9.2010 klo 17-18.

Tule tapaamaan Cheek herran faniyhteisössä!



Cheek julkaisi 22.9.2010 uuden levynsä, joka kantaa nimeä Jare Henrik Tiihonen 2.

Hänen edellinen albuminsa myi yli 20 000 kappaletta. Hän oli vuonna 2009 suomessa eniten keikkaileva artisti tehden 160 keikkaa vuoden aikana. Cheek pokkasi helmikuussa ensimmäisen Emma-palkintonsa vuoden hiphop-albumista.

Uusia galtsukuvia tulossaKeskiviikko 22.09.2010 01:57

Purin tuossa taas yhtä filmiä, ja ajattelin alkaa lisäämään kuvia kaikennäköisistä hulluista tapahtumista mistä ei vaan ole ehtinyt lisätä. Samalla pitää laittaa tuo kaverikuva-albumi vihdoinkin pystyyn :) jaffa