IRC-Galleria

En jaksa ihmistäytyä ja mennä terveyskeskukseen.

Tänään Loose K-22.

Anzi on blondi.

Mun jalka ja käsi on ihan tulessa, ei voi mitään.

Vittu kun jeejee rockia ja elämää.

Tiedän mitä tiedän. Yleensä.

Luulin että puhelin lasku jonka juuri vähän aikaa sitten maksoin, on se jota olen iloisesti kuluttanut töissä ollessani. Ihmettelinkin miten se saattoi olla vaan vajaa 30e. Mutta eheieiei, nyt se tuli: vajaa 90e.

KERTOOKO JOKU MILLÄ MAKSAN SEN?? Ahahahaa, naurattaa muutenkin jo kaikki. Siihen meni se mun elokuunalun loma vittu. Töihin takas jotta saan ton paskan maksettua.

Ja sitten: en ehkä kestä 30-40 vuotiasta miestä jolla on ikäkriisi. Luulee kai olevansa 16, ainakin käytöksensä perusteella. HUOH. No ihan sama, tänään pääsin kotiin, Teemu on söpö kun se on taas nukahtanut sohvalle, eilen hurjat bileet, huomenna hurjat bileet med StereoJunks, sitten väpää päivä, sitten 3 päivää töitä ja sitten Kuopio ja Ankka (TEHARIT!!!!! <3)

Ja jos joku vielä voisi kertoa, miksi mä vedän kriminaaleja puoleeni?

Saanko olla ilkeä, saanko? Ai saan, no kiitos.

Miksi ihmeessä pienet ihmiset on ihan innoissaan klubikeikoista, vaikka eivät edes pääse sisälle? Ai niin, ne voivat kärkkyä. Eikun siis wat...? Ei ne kyllä kärky, se on meidän juttu!

Kiitos moi hei, keksi joku parempi syy, mieluiten semmoinen joka olisi totta :)


Eilen tehtiin kyllä niin radikaalit: ensimmäistä kertaa me ei menty Amoralin keikalle. Tai siis niin, että ei edes ollut mitään syytä. SIIS OIKEASTI C'MON ME TEHTIIN SE! Jäätiin stadiin, vaikka piti just lähteä bussilla kohti Turkua. Eikä edes kirpaissut kuin kerran, siinä vaiheessa kun lippujen päälle vedettiin ruksi. Hahahahaahaa, oli vapautunut olo. Kyllä me voidaan itsekin päättää milloin mennään ja milloin ei. Nähdään sitten seuraavalla keikalla, suckers!

PS. Oikeesti kyllä tykätään ihmisistä.

Oikeasti, kertokaa mistä löydetään se fiilis taas? Missä vaiheessa kaikki meni vinoon? Missä vaiheessa me muututtiin, missä vaiheessa "ne" muuttuivat? Missä vaiheessa meidän väliin iskettiin seinä? Missä vaiheessa se muuri oikeasti rakennettiin, ja kuka sen teki? Me kaikki yhdessä, me ja "ne"?

Katselin vanhoja kuvia, muistelin kaikkia niitä typeriä juttuja joista tää koko juttu rakentui. Nimenomaa imperfektissä. Tai no on se siellä pohjalla, nyt siihen on tullut uusi kerros, johon en enää osaa asettaa omia jalkojani. Syy voi olla oikeasti meissä, meidän asenteessa, teoissa ja sanoissa, mutta kaikki johtuu aina jostain: aina on jokin joka laittaa asiat liikkeelle.

Kyynel silmässä, polvillani maassa ja rukoillen pyydän: kertokaa joku miksi, mitä ja milloin? Kohta siitä on tasan vuosi kun seisottiin kylmässä yössä itkemässä vilpottömästä kivusta ja surusta, muisteltiin menneitä ja vannottiin, ettei koskaan luovuteta: me ei koskaan unohdeta. Vuosi sitten lopulla näytti olevan uusi alku. Nyt en enää tiedä oliko se kuitenkaan niin, voi olla, ettei se ollutkaan oikea polku.

Joka päivä tuntuu yhä enemmän ja enemmän siltä, että me ei tulla saamaan vastauksia koskaan. Ainoa tunne tällä hetkellä on se, että taistelu olisi lopussa: taistelukenttä alkaa tyhjentyä ja täyttyä aivan uusista kisaajista. Mutta ei me edes kilpailtu! Olimme, teimme ja saimme, rakennettiin se kaikki aivan luonnollisella tavalla, ystävystyttiin, naurettiin ja itkettiin yhdessä, miksei enää?

Kaikella on aikansa, alkunsa ja loppunsa, ehkä meidän on aika astua syrjään. Vaikka se tekeekin kipeää.


I say that I understand
But I'm not sure that I do
If I only could have those few minutes back...

We're the ones who made it happen
I alone made it all come down
The point of no return
Is purifying

PS. Omistettu kokonaan Sinnalle, Benille, Juhanalle, Peksille, Silverille, Nikolle, Ilkalle, Mapelle ja Valtsulle. No joo, myös Arille

Muistatko miltä tuntuu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta?
Kastella jalat heinikossa
suudella poikaa aidan takana
siellä missä nokkoset lakastuu?

Housun napit avataan, kaadutaan
eikä nousta milloinkaan...



Niin, muistanko?

Apua, en oikeasti selviä tästä päivästä hengissä. Ajatelkaa, mun pitäisi löytää itseni jotenkin jonnekkin tiettyynpisteeseen Helsinki-Vantaan läheisyydessä, ja ei edes mene suoraa bussiyhteyttä sinne, vaan pitää ensin kävellä ja vaihtaa ja kävellä ja vaihtaa ja huoh, pitäisi olla tasna tiettyyn aikaan paikalla. Wää, voi olla että eksyn lopullisesti. Oli kiva tutustua :D

Tää oli vaan nyt tämmöinen välikommentti. Tärkeä.

Linnut on muuten suloisia <3

Tää tuli siis jälkijunassa: en vaan saa itkua loppumaan. Enää kerran, vaan yhden vitun ainoan kerran mahdollisuus nähdä Teharit.

MINNE OLLAAN MENOSSA? NO RUISROCKIIN!

PS. GOGOL BORDELLO <3

Sulle kelpais kuka vaan
raukein silmin sä suutelet mua
tarjolla on kaikkea
mitä ikinä tarvitaan
ei mikään liikuta
ei meitä kiinnosta

Mä seison reunalla
mä tahdon hukkua
repii haavat niin et sattuu kunnolla
mä tahdon tuntea taas
johonkin uskoa
polta mut ja synnytä mut uudestaan

Voidaan puhuu viisaita
niin kaunista on ja viehättävää
työntää sormet kynttilään
nähtäis ollaanko hereillä
ei mikään liikuta
nosta mut tuhkasta


Whii, Niina näkee Teharit viimeinkin!

Kohta lähtö <3 Tästä tulee paras ruisrock, olen siitä ihan varma. Lauantai on niin unelma päivä, näen monia pieniä bändejä joita voi vaan fiilistellä, ja sitten illalla kaiken kruunaa In Flames, rakkauteni. Niihin ei vaan koskaan voi kyllästyä, eikä koskaan voi nähdä liian montaa kertaa livenä.

Pakkaaminen vaan on vielä kesken, koska en löydä yhtä toppiani jonka ehdottomasti haluaisin mukaan! Ja puolet vaatteista roikkuu märkinä parvekkeella, kiva niitä laittaa päälle ja pakata. Toivottavasti tästä päivästä ei tule liian kuuma, koska pitäisi jaksaa sinnitellä näissä mOBSCEBE-räteissä koko päivän. Huominen ja sunnuntai puolestaan saisivat olla mahdollisimman auringon täytteisiä <3

Toivottavasti bongataan paljon tuttuja ja uusia tuttuja! Pidetään kiva ruisrock 2009 ja blaa blaa blaa, elämä on nyt liian kivaa.

Miksi päätökset on minulle niin hankalia? En vaan voi pistää loppua tietyille asioille ja antaa hetken viedä mennessään... tai no joo, osaan kyllä liiankin hyvin antaa hetken viedä mennessään, mutta tuntuu kuin repeäisin: lähteä lentoon ja olla ankkuroituna maahan samanaikaisesti. Ei varmaan helppoa kenellekään. Välillä vaan on hetkiä ja asioita jotka saavat oikeasti miettimään omaa tyhmyyttäni ja kevytmielisyyttäni ja jotka laittavat epäilemään koko persoonaani.

Tässä on nyt tultu seurattua ulkopuolisena kriisejä laidasta laitaan ja neuvottua päätöksissä sen minkä voin, vaikka todellakaan en ole paras mahdollinen neuvonantaja tässä tilanteessa. Samalla nuo toisten ongelmat nostaa omat pintaan ja raaputtaa vanhoja esille ja blaablaablaa. Tuntuu vain kuin ylikuormittuisin kaikesta ja kohta löydän itseni taas samasta kuopasta kuin pari vuotta takaperin. Ja se ei ole mikään mun lempiosoitteistani.


Itse valitsen tieni
ja askelteni kulun
itse valitsen tieni
jokaisen harhapolun
voi tuleen jäädä makaamaan
se tuskin kannattaa
itse valitsen tieni
joko häviin tai voitan - miten vaan