IRC-Galleria

kongSunnuntai 18.12.2005 17:23

Viikonloppu meni selvänä ollessa. \o/ Käytiin King Kong katsomassa. Oli ihan hyvä leffa kyllä. Tosin se naikkonen ja kongi kiintyi vuorokaudessa vähän liikaa toisiinsa mielestäni. :) Mutta olihan se hyvin inhimillinen apina. Inhimillisempi kuin aiemmissa kongeissa. Toimintaa leffassa oli enemmän kuin olin arvellut, mutta se oli hyvin tehtyä joten ei haitannut. Tacojakin tuli tehtyä ja oli erittäin maistuvia. Vatsa paisuu varmaan kuin pullataikina. :D

Muita katsottuja:
Madagascar - Hyvä.
Valiant - Keskinkertainen.

lusmun arkeaPerjantai 16.12.2005 14:58

Mitäs tässä. Oli tiistaina Opinriihen-pikkujoulut. bilesteltiin aluksi Qb:llä, mutta sitten ilkeät poliisisedät tulivat jo vähän kymmenen jälkeen lopettamaan bileet kun jostain oli soitettu valitus. Päätimme siirtyä sitten meille bilestämään. Muutamia tunteja siinä taisi jaksaa bilettää ja sitten pitikin jo bilettäjät ajaa tiehensä että pääsee unille. Aamulla järkyttävä krapula ja kämppä hirveässä kunnossa. kaljoja ja glögejä oli mennyt siinä määrin pitkin paikkoja että jalat meinasi juuttua lattiaan. Pöydät notkuivat kaljapulloista.

Torstaina kävin tekemässä digivideokokeen 2vko myöhässä. Meni ihan tarpeeksi hyvin että kurssista pääsisi läpi jos vielä saisi videoprojektin suunniteltua, kuvattua ja editoitua (ensiviikoksi (tuskin)).

Muuten onkin ollut hiljasta. Pitäisi siivota varmaan paikat tänään, kun ei meinaa pää kestää tätä sotkua. Pulloista varmaan saa muutamat eurot sentään. :) Juomatta voisi olla ettei mene ihan alkkismeiningiksi. Tosin mitähän sitä sitten keksisi...

Mäx PeinTiistai 13.12.2005 05:39

Mallintelin tuossa vähän pelitasoa max payne 2:een, kun pitäisi 90% olla valmis huomenna tunneilla. Kyllähän se alkutuskailujen jälkeen alkoi sujua, joskaan en tiedä kuin murto-osan editorin ominaisuuksista. Kurssin läpäisyyn riittävä kenttä nyt kuitenkin varmasti tulee, kun vaihtoehtoisesti kentän olisi voinut tehdä jollekkin rupuselle Timesplitters-konsolipelille sen kämäsellä editorilla. Ei nyt ihan ehkä verrattavissa oikeaan kenttäsuunnitteluun tommoset pilipalieditorit. :)

Huomenna (tänään) olisi Opinriihen pikkujoulutkin. Pitääpi mennä katselemaan minkälaista menoa piisaa. Glögiä olisi pari litraa jo keittiössä odottamassa. Alkosta sitten vähän kossua sekaan niin varmasti alkaa lämmittämään enemmän. Ehkä jotain muutakin jouluista voisi käydä hommailemassa. Joululahjojakin olisi paras ilmeisesti tänävuonna käydä ostamassa. :)

Mutta joo. Aamulla lisää kenttäsuunnittelua ja nyt koomailua ->

viiniarvosteluSunnuntai 04.12.2005 22:45

Tarkoituksena oli aloittaa viiniarvostelujen kirjoittaminen, kun juon silloin tällöin halpoja viinejä, lähinnä valkkaria. Mutta mutta... homma ei olekkaan aivan niin helppoa kuin arvelisi kun makuaistit turtuvat helposti pullollisen jälkeen. ;) Mutta yritetään:

White Water Lily - 5.29e
Aika perusvalkoviiniä. Maistu ihan hyvin.

Silvaner Trocken - 5.44e
Oikein kivan makuinen. Aika mietoa.

Löl. ei mulla muuta. Viinit kannattaa juoda kylmänä jos ei tykkää karvaasta mausta.

magen elämää(?)Perjantai 02.12.2005 02:01

Terve taas.

Eilen tehtiin muutamien opinriiheläisten kanssa lumiugoi etupihalle (tein yhden parvekkeellenikin). Tuli aika hienoja ja meni mukavasti pari tuntia pihalla ulkoillessa. Harmillista noiden lumiugojen tekemisessä on se että opinriihi sijaitsee Riihimäen Peltosaaressa ja täälä luuhaa ghettokakaroita joilla ei ole muuta elämää kuin pahennuksen aiheuttaminen. Lumiukot säilyivät kuitenkin odotettua kauemmin ehjänä ja olivat vielä tänään puoliltapäivin ehjinä. Hetkeä myöhemmin hajoitettu. :P

Tuli käveltyä pari tuntia ympäri Riihimäkeä tänään kun oli niin kaunis talvinen sää. Kuviakin otin muutamia: http://www.saunalahti.fi/dalai/ . Sitten myöhemmin tuli todettua ircissä että unohdettiin kaverin kanssa mennä digivideokurssin kokeeseen. :o Nooh, pitää jotenkin uusia se.

PC Superstoren konkurssimyyntiMaanantai 28.11.2005 15:58

Tuli käytyä aamulla Helsingissä kun oli tuo otsikossa oleva häppeninki. Mainostivat netissä että alle tukkuhintojen pitäisi saada kaikennäköistä tavaraa. Lähdimme hitusen yli kahdeksan ajelemaan kohti Helsinkiä. Auto oli täynnä kavereita täältä Riihimäeltä.

Perille päästyämme noin klo 9:45 huomasimme että sielä tihkusateessa seisoskelikin jo jotain 50-100 ihmistä muutaman kymmenen metrin jonossa ovella. :) Ei muutakuin jonon perälle. Jono kerkesi ainakin tuplaantumaan ellei jopa kolminkertaistumaan siihen mennessä kun ovet avattiin. Ihmiset marssi rauhallisesti sisään, toiset röyhkeästi sivulta kiilaten jonon ohi.

Sisällä tuli sitten huomattua että ns. hyvät tavarat tuntuivat jo olevan viety ja että hintataso ei todellakaan ollut alle tukkuhinnan. Lähes Normaalihintaista tavaraahan sielä kaupattiin vaikka oli kaikkeen lyöty punaiset alehintalaput. Jeejee. Noh, enpä itse sitten sielä tungoksessa mitään ostanut. Jonoa kuitenkin tuntua kassoille kertyvän ja syyksi voin vain arvata että vähemmän hintatietoiset kuluttajat päättivät nyt ostaa joululahjansa siinä samalla kun paikalla oli vaivautuneet. Päätimme kavereitten kanssa sitten lähteä käymään Cruz Brokerissa, joka oli lähistöllä. Mutta totesimmekin että se oli muuttanut aiemmin tänä vuonna muualle. Harhailun jälkeen kuitenkin sitten löysimme sen. Sieltä tuli ostettua Logitechin halpa näppis, 256mb usb-muisti ja käytetty verkkokortti ja näytönohjain.

Sitten palasimmekin Riihimäelle. Pistin käytetyt osat vanhaan romukoneeseeni ja asennan siihen Linuxin. Enpä tiedä mitä sillä sitten tekisin, kaitpa se irkkikoneeksi sopii mainiosti. :)

PööTorstai 24.11.2005 06:46

Oli kiva ilta. Aluksi kikkailtiin käsikirjoitusta parin kaverin kanssa digivideoprojektiin ja sitten olikin jo juotu kaljaa sen verran että tohdittiin lähteä pippaloihin naapuritaloon. Sielä sitten oltiin tunti pari ja piti lähteä baariin. Baarissa oli hauska hälläväliämeininki ja tuli jorailtua. Nytten kaverit meni junaan tai kotiinsa ja pitäisi päättää viitsinkö lämmittää ranskiksia ja kalapuikkoja yömätöksi. Vähän himottaisi kun kaveri osti jotain ihme valkosipulikepabia ja haistatutti sitä muille. Saas nähä...

SerenityKeskiviikko 23.11.2005 00:14

Hirveä suolaisenhimo iski jälleen. Mutta pitäs vähän linjoja vahtia että mahtuu pukuun sitten itsenäisyyspäivänä. Noh, samalla kun vein tyhjiä kaljapulloja Ruokavarastoon oli tarkoitus ostaa popcornia. En kuitenkaan ostanut, koska popparit on vähän tylsiä. (Mitähän tämäkin nyt sitten tarkoittaa? Ehkä oikea syy, etten poppareita ostanut, on se että niitä on tässä vähän väliä jo tullut syötyä.) Mutta ostin Tortilla chipsejä ja salsa dippiä. Enpä tiedä onko ne juuri sen terveellisempiä kuin normisipsit, mutta luulisin näin ja luulo riittää minulle parantamaan itsetuntoani. Hyviä olivat. =)

Elokuva-arvosteluun:

Serenity - Vaikken tv-sarjaa intensiivisesti olekkaan seurannut, niin se mitä olen nähnyt on ollut ihan ok tavaraa. Ei huippua, mutta kelpo ajanvietettä kuitenkin. Tämä uusi elokuva on hyvin samanlainen. Näyttelijät olivat vähän paranteneet suoritustaan ja tehosteet tietenkin oli paremmat. Juoni oli varsin hyvä ja muutamia yllätyksiäkin tuli. Suosittelen scifin ystäville. Parempi kuin Doom. (Ei ihmeitä vaadi)

Jänniä uniaTiistai 22.11.2005 13:30

Viime yönä tuli nähtyä jännittäviä unia. Ensimmäinen uni oli joku aliensjuttu. Missä lie tukikohdassa olin muutaman kymmenen muun ihmisen kanssa. Sielä taisi olla joku armeijantiedeprojekti käynnissä missä tutkittiin miten kuolleet saadaan herätettyä henkiin joillain alienistutuksilla. Sitten selvisi että meissä kaikissa oli alien (tai joku vastaava mikä tulisi koitumaan kohtaloksemme kasvamassa sisällä. No sitten uni vähän muuttui ja yhteiskunta yritti tarjota mukavia viimeisiä päiviä jonkin sortin retkiä ja aterioita tarjoamalla. :D En unessa ikinä päässyt siihen asti että henki olisi lähtenyt.

Toinen miniuni sitten tuli nähtyä missä pelasin jonkin näköistä kolikkolottoa hyvinkään juna-asemalaiturilla. Pistin koneeseen aluksi vain hieman rahaa, mutta lopulta pistin 200e siihen ja olin ihan paineessa että pakko voittaa. Noh, voittohan sitten tulikin. Hitusen alle 10000 euroa tipahti koneesta ämpäriini. Ei meinannut kaikki mahtua ämpäriin joten tunkin niitä vähän taskuihinikin. :D Sitten taisinkin jo heräillä.

Jännät unetTiistai 22.11.2005 13:29

Viime yönä tuli nähtyä jännittäviä unia. Ensimmäinen uni oli joku aliensjuttu. Missä lie tukikohdassa olin muutaman kymmenen muun ihmisen kanssa. Sielä taisi olla joku armeijantiedeprojekti käynnissä missä tutkittiin miten kuolleet saadaan herätettyä henkiin joillain alienistutuksilla. Sitten selvisi että meissä kaikissa oli alien (tai joku vastaava mikä tulisi koitumaan kohtaloksemme kasvamassa sisällä. No sitten uni vähän muuttui ja yhteiskunta yritti tarjota mukavia viimeisiä päiviä jonkin sortin retkiä ja aterioita tarjoamalla. :D En unessa ikinä päässyt siihen asti että henki olisi lähtenyt.

Toinen miniuni sitten tuli nähtyä missä pelasin jonkin näköistä kolikkolottoa hyvinkään juna-asemalaiturilla. Pistin koneeseen aluksi vain hieman rahaa, mutta lopulta pistin 200e siihen ja olin ihan paineessa että pakko voittaa. Noh, voittohan sitten tulikin. Hitusen alle 10000 euroa tipahti koneesta ämpäriini. Ei meinannut kaikki mahtua ämpäriin joten tunkin niitä vähän taskuihinikin. :D Sitten taisinkin jo heräillä.