IRC-Galleria

suska

suska

Maailman Kansalainen

Nettipaiva <3Tiistai 02.10.2007 18:28

29.08.07 Torstai
Edith Falls

Saavuttiin eilen tanne paratiisipaikkaan. Ensin pulahdettiin viileaan jarveen jossa litisi vesiputous, jonka jalkeen kateltiin kuinka kuu pimeni:
ensin se muuttu keltaruskeeksi ja lopulta punaoranssiksi. Mun eka taydellinen kuunpimennys!
Kuun ollessa pimeena taivaalla nakyi kaziljoona tahtea ja vaalee iso milky way.
Oli aika herkkua lotkotella yomyohaan selallaan pihalla ja etsiskella sputnikkeja ja tahdenlentoja.
Tanaaamuna syotiin aamiaista kymmenen maissa ja koitettiin olla nielematta karpasia. Niita oli jo sillon sellanen maara et alko melkein itkettaa. Vaan jos oisin tiennyt tulevasta, ni e olis ollut silloin jo niin hadissani. Lahdettiin kavelyretkelle vuoren paalle Edith Fallsin Upper Poolille ja voi hyvat ihmiset mika maara karpasia meita seurasi! Niita oli JOKA PAIKASSA!
Jatkuvasti sai huitoa. Ekat 3 tuntia ne arsytti ihan mielettomasti, kun niiden lempipaikkoihin kuuluu nena, korvat, silmat ja suu, mutta sitten siihen alko hiljalleen tottua etta joku kutittelee koko ajan. Tallakin hetkella mulla on karpanen poskella, mutta en vaan enaa valita.
Aurinko laskee justiinsa, ni karbekset menee nukkumaan, AAH! Ja sitten heraa moskiitot. Jes.
Niin tosiaan ylospaastyamme hikisina, puuskuttavina ja karpaistettyina oli avautuva nakyma aivan mahtava:
Kallion reunustama jarvi upealla vesiputouksella maustettuna! Uitiin sen alle japaistateltiin paivaa :)
Molskittiin varmaan kolme tuntia valilla texas holdemia pelaillen ja saatiin hienot rusketusrajat :):):)
Seuraavana paivana saatiin kylla todeta etta kaikki oli vahan palanu selasta..
Ja siina vesiputouksessa hetken istuttuamme huomattiin etta siella istuu jotakin muutakin: IILIMATOJA. Yhtakkia teki mieli uida takasin rannalle :D

01.09.07
Lauantai

Ja syyskuu alkoi. Aurinko paistaa taydella teholla yhdeksalta aamulla. Illalla viimeinen asia mita kuulin oli tuhansien moskiitojen inina hyttysverkon toisella puolella ja aamulla herasin karpasten surinakuoroon, eika noitakaan ole vaan ihan vahan. Pikkasen huolestuttaa kun meidan vaatimattoman teltan vetskari on aivan hajoamispisteessa, pian ollaan pulassa sen kanssa. Viimeyona meidan "kotiin" oli livahtanut yksi ainoa inisija ja se puri mua nukkumisen aikana 8 kertaa. En haluu ees kuvitella sita paiseiden maaraa jos toi lukko ei ykskaks suostukkaa menee kiinni :/
Eilen kaytiin Florence Fallsissa isoilla vesiputouksilla uimassa ja tsekattiin parit muutki fallsit joiden nimia en kylla muistanut kirjata ylos. Tanaan ollaan menossa etsimaan viela paria putousta, vietetaan viela yksi yo taalla otokoiden valtakunnassa (mua puri paarma eilen kolme kertaa perkele!!) ja aamulla ajetaan , AH, Darwiniin, VIHDOINKIN!

02.09.07
Sunnuntai

FINISH!!
Paastiin Darwiniin viiden maissa iltapaivalla, kaytiin safkakaupassa, bottleshopissa ja paadyttiin puistoon tutustumaan paikalliseen kulttuuriin (pussikaljalle).
Noudettiin perillepaasyn kunniaksi pitsat ja pelailtiin korttia.
Oltiin oltu tassa kaupungissa varmaan 4 tuntia ja jo 2 kertaa meilta on tultu kyselemaan pilvea. MILTA ME OIKEIN NAYTETAAN?!?!?! :D
Illalla taivasta koristi jostain kumman syysta ilotulitukset, kai joku oli kuullu etta me saavuttiin kaupunkiin ;D Ja loydettiin ulkoilmabileet jossa oli 900 dollarin booli! huhhuh..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.