IRC-Galleria

hitunenLauantai 22.12.2007 19:32

Tänään minä leivoin kaksi jogurttisuklaakakkua ja siivosin jälkeni. Neljä tupakkaa ja aamu yhdentoista yksi kupillinen kahvia. Uunissa paistuu ruoka, ja pikkuveli on tuonut kuusen olohuoneeseen perinteiseen nurkkaan kuusen ikiomalle paikalle juuri sinne, missä kissat retuuttavat äidin maahan asti ulottuvia punaisia ikkunaverhoja kaikkein mieluiten. Huvimajassa taivaanrantaan juuri laskenut aurinko kertoi, että ilta on tulossa, ja minä katselin harmaata ilmassa leijuvaa tupakansavua ja opettelin tekemään savurenkaita, vaikka minä en niitä opi koskaan tekemään. Sormet ovat ruttuiset tiskaamisen jälkeen, ja jostakin pääkoppani sotkuisista uumenista ihan vahingossa minä löysin hitusen joulua, ihan vain sen yhden pienen hitusen verran, että minä voisin kiskoa punaisen kilisevän tonttulakin päähäni ja lähteä ulos ja juosta ympäri kuuraista kotipihaa ja kuunnella, miten kulkunen tonttulakissani kilisee hiljaisessa illassa katuvalojen heittäessä varjoja postilaatikon kylkeen nojaamaan.

Eilen pikkusiskoni ja ystäväni kanssa yökerhon tanssilattialla me unohdimme humalassa räpsiä yhdessä muutaman erittäin selkeän kaverikuvan. Tänään minun puhelimeni ei ole soinut, enkä minä ole paketoinut lahjoja, sillä kakkujen kanssa minä olen ollut poskiani myöten vehnäjauhoissa ja aika ajoin niin naurettavan hukassa, että olen ollut jopa kiireinen. Jos maassa olisi lunta, minä muistaisin, miltä tuntuu olla pieni olematon vaahtosammutin konttimassa puutarhassa polvet puuterilumesta valkoisina ja märkinä nenän vuotaessa mielikuvituksen juostessa leikinhuumassa sisarusteni kanssa hämärässä illassa pihlajankatveessa oksien raapiessa poskiini punaisia pieniä viivoja ristiin rastiin mielimaltaisesti ihan miten vain. Kattoikkunan sälekaihdinten pienenpienestä raosta kurkistaa kalpeanvalkoinen täysikuu. Silmälasit päässä se näyttää oltermannilta, mutta nyt se on vain iso hehkuva pallo, enkä minä tiedä miten minä sen sieltä lassoaisin alas huoneeni katosta roikkumaan.

Rakas päiväkirja, vaikka minä puhuin tonttulakista ja joulusta, älä käytä tätä hullunkurista hairahtanutta merkintääni minua vastaan sitten, kun minä olen taas normaali ja sarkastinen ja inhoan joulua ihan niin kuin minä inhosin sitä vielä päivää aiemmin.

-Suuse-

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.