IRC-Galleria

Tänään minä tein jotakin suurta ja mullistavaa. Tämän mullistavuuden minä katson olevan vähintään yhtä suurta kuin ensimmäinen junamatkani tai ensimmäinen lentoni ihan oikealla lentokoneella kuusitoistavuotiaana Helsinki-Vantaan-lentokentältä Pohjois-Italian Veronaan. Toisaalta tämä mullistavuus voisi olla myös yhtä mullistavaa kuin benjihyppy vailla köyttä tai autolla ajaminen silloin, kun autossa ei ole rattia ollenkaan. En kuitenkaan viitsi vähätellä tämänpäiväistä mullistavuuttani vertaamalla sitä koydettömään kurjaan benjihyppyyn, vaan kaikenmoisia hyppyjä mieluummin pitäydyn vaikkapa ensimmäisessä lennossani.

Minä olen ostanut uuden puhelimen. Sen minä olen tehnyt. Tuossa se torkkuu tyytyväisenä piuhan päässä kulahtaneella sohvallani punaisten tyynyjen vieressä ja odottaa elämää. Jo huomisaamuna se on kaunis ja teknisentyylikäs, ja minä tungen sen laukkuni pimeään kännykkätaskuun enkä anna sille suukkoa, sillä loppujen lopuksi se on kuitenkin vain pelkkä matkapuhelin. Joka tapauksessa nyt minä voin taas toistaiseksi ruksia yhden pakkoliikkeen pois listastani, sillä seuraavat kolme vuotta tai ainakin minimissään kaksi vähintään minä aion silitellä uutta puhelintani ja naputella sen uutuudenkarheita numeronäppäimiä ja hellästi kuherrellen lörpötellä sen kaiuttimeen kaikenlaisia höpönlöpöjä ennen kuin minä astun jälleen pakkoliikkeeseen ostamaan uuden päivitetyn blingbling-version vanhan ja raihnaiseni tilalle. Vaatekaupat eivät ole pakkoliikkeitä. Eivät ainakaan älyttömän addiktoituneille opiskelijamaterialisteille tai ökyrikkaille pikkuvaimoille tai uunituoreille äideille, joiden pikku Aku-ankat kasvavat ihan liian vikkelään.

Tänä aamuna ennen yhdeksää voi miten mukavaa on herätä sinun vierestäsi, kulta.

-Suuse-