IRC-Galleria

have no time to eatTorstai 04.09.2008 11:34

Yksi ystävä eilisiltana sanoi, että napostelu on jäänyt kaurapuuron kanssa aamuisin. Minä en ole edes kuukausiin ehtinyt syömään sitä, mitä kutsutaan aamupalaksi, en tällaisina aamuina, kun juokseminen autotalliin aamu puoli kahdeksalta aloittaa aina uuden kiireisen päivän. Napostelu on minun ruokakulttuurini nimi, vaikka napostelusta luulisi menettävänsä kaiken tarpeellisen ajan työn tekemiseen. The thing is, actually, että mun aikani valuu hukkaan ruokataukoa pitäessäni, mikäli mä koskaan sellaiselle ehdin kerkeän. Napostella voi työn lomassa, joten tervtuloa Fitnessmuropaketin mukana kannettavat 90 kertakalorin diettimuropatukat ja marjapuskakarviaiset ja leivänmurut ja kurkkupalat ja miniporkkanat sun muut.

Ennen yhdeksää aamulla on vaikea päästä käyntiin yhtään missään. Voi kun voisi painua kotiin kullan kainaloon nukkumaan.

-Suuse-

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.