IRC-Galleria

Some life to grow up withLauantai 27.10.2007 02:57

Miten monta kyyneltä on siitä, kun minä synnyin? Miten monta villasukkaa on siitä, kun minä seisoin takkahuoneen puuovella kylpyhuoneen kynnyksellä ja yritin selittää eteisen kolmemetristä käytävämattoa pesevälle äidille, että minä vuodan verta, vaikka minulla ei ole haavaa ollenkaan?

Kun minä olin kolmetoista, nuorisotalolla biletettiin joka toinen perjantai. Joka toinen perjantai me ylitettiin kavereiden kanssa keskustan halki virtaavan joen lumeen peittynyt jää. Tallattiin surkea murtsikkalatu ja työnnettiin toisiamme ylös kymmenen metrin pituista jyrkkää joentörmää, vaikka se touhu aiheutti toisinaan pipon katoamisen ja lasipullon jäätymisen kiinni paleltuneisiin sormiin. Yöllä ennen kotiinlähtöä syötiin askillinen kurkkupastilleja ja nieltiin pussillinen jenkkiä ja suihkittiin pullollinen Seppälästä ostettua halpahajuvettä kainaloon ja hiuksiin ja niskaan ja suuhun ja kaverin suuhun ja kenkiin ja housuihin ja sormiin ja lapasiin ja pipoon, jos sitä ylipäätään onnistui vielä löytämään jostakin. Pakkanen ei koskaan ollut ongelma. Ei pakkanen eikä kahdeksan kilometrin kotimatka, jota pikkusiskon kanssa sotkettiin joskus jopa fillarilla yöllä yhdeltä kotiinpäin.

Pikkupikkuveli on murrosiässä. Kun äiti pitää moraalisaarnapuhuttelua, minä istun samassa huoneessa ja nyökyttelen vakavasti. Minä nyökyttelen ja nyökyttelen ja tajuan, että minä oikeasti en itse ole enää teini. Minä en ole enää pikkutyttö, eikä minun tarvitse selittää menemisiäni ja tulemisiani ja juomisiani ja polttamisiani ja olemisiani ja olematta jättämisiäni, ei vanhemmille eikä oikeastaan muillekaan. Silloin minä muistan, miten monta villasukkaa on siitä, kun minä seisoin takkahuoneen puuovella kylpyhuoneen kynnyksellä tietämättä, miksi minä tiputin lattialle pienen pieniä verilätäköitä saamatta vuotoa loppumaan. Silloin minä muistan kolmannentoista talveni ja yläasteaikaisen pakkasennätysaamun, jolloin Rovaniemellä mittarista mitattiin -55. Sinä aamuna sylki jäätyi koulun lasioveen kiinni alle minuutin. Se aamu oli ainut aamu, jolloin minä sinä talvena kiskoin pipon päähän kävellessäni pysäkille linja-autoa odottamaan.

Ja niin minä joskus olin pikkutyttö. Monta villasukkaa sitten.

-Suuse-

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.