IRC-Galleria

Vuosi sitten pääsiäisenä yhdessä yökerhossa Seinäjoen keskustassa jossakin minulla oli numeroa liian isot lusufarkut ja valkoiset kesäkengät ja ruskeat kiharat pitkät hiukset, ja minä poltin sinun kanssasi sen tupakan kaksin, sillä kaksin me jäimme sen pöydän ääreen sen pöydän reunaa nojaamaan.

Tänä vuonna pääsiäinen alkoi sinun opiskelija-asunnossasi pitkänperjantain aamuna en minä muista mihin aikaan, mutta ehkä se kuitenkin alkoi juuri silloin, kun me kaksi heräsimme. Eilen illalla kahdentoista maissa pieni porukka piti hauskaa television ääressä ja keksi lempinimiä roolihahmoille legendatrilogian ensimmäisen osan kääntyessä kohti loppuaan. Minä en muista, mihin aikaan me kaksi menimme lopulta nukkumaan, mutta sinä olit nukahtaa minun hieroessani sinun selkääsi vuoteessa juuri niin kuin sinä usein olet siihen hetkeen vähällä nukahtaa. Emmekä me puhuneet enää paljon mitään, sillä on hetkiä, jolloin ei tarvitse puhua, hetkiä, jolloin läheisyys on paljon sanoja enemmän ja ihan millainen läheisyys vain ihan vain vaikkapa kädestä pitäminen tai pään silittäminen tai se, kun hämärässä huoneessa karkkipussin kanssa kesken elokuvaa kaksi ihmistä ovat kylki kyljessä kiinni toisissaan.

Tänään paistaa aurinko, ja aurinko tänään paistaa juuri niin kuin eilenkin. Yöllä sinun vieressäsi peiton alla hiljaisuudessa minä tajusin, että elämässä ei ole mitään sen parempaa kuin se, että kaikista ihmissuhteista ja luonteenpiirteistä ja puolitutuista tuttavista ja entisistä elämistä huolimatta ikinä on olemassa ihminen, joka vieressäsi pitää kiinni sinun kädestäsi ja istuu juuri samalla sivulla kuin sinäkin.

-Suuse-

Olemattomuuden huippu on mikä tahansa typerä huomaamattomaksi tulemisesta koituva tunne silloin, kun toinen ei kuuntele edes sen vertaa, että tajuaisi kysyä, mistä toinen on juuri puhunut. Mikä järki on kerätä ihmissuhteita maailmassa, jossa ympäristömuutokset uhkaavat maailmantuhoutumisella, ja viisikymmentä prosenttia avioliitoista päättyy eroon kuitenkin? Jos minä olen masokisti nyt, minä en ole koskaan muuta ollutkaan. Tämä ilta on vienyt positiivisuutta mennessään en minä tiedä mistä syystä, mutta itsensä olemattomaksi tunteminen on enemmän kuin olemattomuuden huippu sen minä tiedän ja sen vuoksi minä yritän olla jossakin kaukana juuri nyt.

Jos parempi olisi olla ilman ihmissuhteita, miksi ihminen tuntee ikävää ja muuttuu ärtyisäksi käyräselkäiseksi itsekseen mutisevaksi pataatiksi elettyään tarpeeksi kauan tai toisin sanoen liian kauan itsekseen? Iltaisin tekemättömyydessä minä kärsin vieroitusoireista, joita minulla on kaikista minun ihmissuhteistani toisista enemmän ja toisista tuomitsematta vähän vähemmän. Siitä huolimatta, että jokainen vieroitusoire potkii päähän toisinaan, ehkä me olemme laumaeläimiä, ehkä, vaikka me emme samaan aikaan vessaan raahautuisikaan.

Kyynisyydessä olemattomuuden huipulla paras biisi kuunneltavaksi lienee Sonata Arctican Tallulah. Raastavaa yksinelämisen sietämätöntä olemattomuutta. Kaikki lähti siitä pienestä yksinkertaisesta ihmissuhdeongelmasta, että once upon a time there was a lonely little evening when a girl just couldn't get you out of her mind.

-Suuse-

Ehkä sata vuotta sitten minulla on viimeksi ollut piilarit päässä, ja aurinkolasit menevät huuruun autossa vallitsevan lämpösen tuuletuksen vuoksi. Sokeana minä en osaa ajaa Vaasaan, vaikka minä Laihialle löytäisin. Roskakori on täynnä, ja pataatti homehtuu jääkaapissa ihan oikeasti homehtuu; minä kysyin siltä eilen, tuntuuko takamuksessa jo sinisenvihreä loisto. Kahden ystäväni lauantainen tupariasunto oli kaunis ja siisti, enkä minä päivällä katkonut sormiani ystävieni vihreään kurkkuiseen salaattiin.

Torstaina yläasteella odottaa taas työpäivä. Tänään minun on ikävä sinua; ehkä sinä tiedät sen.

-Suuse-

Tänään keski-ikäinen miespuolinen mersukuski meinasi tappaa minut ja minun pienen sinisen focuksen. Sen jälkeen mersukuski meinasi tappaa kolme nuorta miestä, jotka olivat jalkapatikassa matkalla ulos Prisman parkkipaikalta. Mersukuskilla täytyi olla kiire varaamaan parkkipaikkaa, sillä mersukuskilla oli vauhtia niin paljon, että minä ehdin nähdä ainoastaan valkoisen vauhtiraidan ja ison egonsuurennusblingblingin, joka auton nokassa keikkui. Minä polkaisin jarrut pohjaan tajuamatta mitä tein, sillä samaan aikaan minun silmissäni vilahti minun surkean elämäni pieni elokuva, jolla ei ollut ohjaajaa ollenkaan. Minä tunsin itseni koehamsteriksi, ja kolme nuorta miestä loikkasivat ristiaskeleen ojaa kohti ihan kuin he olisivat yhtäkkiä tanssineet.

Nyt minä olen kotona ja järsin hammasharjaani ja raavin päätäni ja toivun traumaattisesta parkkipaikkaskenaariosta, joka oli viedä minun kylkiluuni mennessään.

-Suuse-

En minä tiedä, miten se tentti meni, mutta siitä tentistä jäi minulle hyvä tunne. Yleensä, jos tentistä jää hyvä tunne, tentti menee oikeasti päin metsäpolkuja tai vielä pahempaa: se ei oikeasti mene ollenkaan ei yhtään minnekään päin.

Asunnossa on hiljaista. Ulkona ulko-oven kivetyksellä istuessa minä olen saada tulehduksen sinne, missä minä pidän siitä kaikkein vähiten. Ei siellä ole pakkasta, ei siellä ole edes nollakeli; siellä on kaksi astetta plussaa, mutta kaksi vaivaista astetta punaisella ei tarkoita, että ulko-oven kivetys olisi sopiva paikka istumiseen maaliskuussa ennen pääsiästä ja trulleja karkkipannuineen. Kohta minä lähden kotiin, mutta kirjastossa pitäisi käydä, joten ennen sitä minä en yritäkään selvitä moottoritielle asti ohi kiireisen keskustan. Tälläkin hetkellä minun on ikävä, ja minun ajatukseni Vaasassa eivät ole oikeasti Vaasassa ollenkaan. Jos minä olen kiintynyt tähän hiljaiseen asuntooni, sen täytyy johtua siitä, että sinä vietit täällä päiviä minun seurassani hitusen. Hitusen siksi, että kolme päivää on ihan liian vähän olla yhdessä paljon tai olla yhdessä hädin tuskin ollenkaan. Hitunen on hitunen, ja minä tahdon olla sinun seurassasi ikuisuuden. Ehkä sinä olet sen jo keksinyt.

Säätiedotusten mukaan sunnuntaina paistaa aurinko.

-Suuse-

Tänään on kulunut talvisodan päättymisestä en minä jaksa laskea miten monta vuotta, mutta 13.3.1940 se päättyi kuitenkin. Kullan kanssa oltiin maanantaista keskiviikkoon Vaasassa, ja minun ystäväni oli oikeassa: kultani kanssa Vaasassa minä viihdyin paljon paremmin kuin valkoisten seinieni kanssa kaksin, sitä paitsi minun asunnossani kaikuu vieläkin. Tänään minä olen ollut fysiikan, kemian ja matematiikan lehtorin sijainen, ja huomenna minä ajan aamusta Vaasaan tekemään tenttiä, johon minä tänään ole ehtinyt lukea vielä ollenkaan. Lauantaina on ystävieni jo mainitsemani tuparit. Tietokonepöydällä lojuu kaksi neljän kilon käsipainoa, sillä puoli tuntia sitten minä tein vielä kuntopiiriä, jonka minä sittemmin tietokoneen kanssa tyystin unohdin.

Kesätyöt varmistuivat Lapuan Sanomissa. Minua ei väsytä, ja minun pitäisi lukea tenttiin, mutta ihan kohta minä olen valmis painumaan nukkumaan.

-Suuse-

Vaatteiden vetäminen ulos kaapista on huoneen sotkemista. Vanhoista kuluneista koltuista tulee mieleen unohtuneet muistot: yksi kesä Power Parkin hampurilaisravintolassa tai yksi joukkueviestin voitto Kuortaneen hallikisoissa, kun Lapuan Sanomien toimittaja halusi ottaa meistä kuvan lehteen. Tänä aamuna pikkusisko oli lähdössä juna-asemalle kohti Jyväskylää, ja pikkuveli lähti kirjoituksiin ennen puolta yhdeksää juuri silloin, kun minä heräsin. Ulkona on loskaista, ja sinä olet töissä tänään, ja illalla pitäisi lähteä Vaasaan, mutta saa nähdä miten tässä käy.

Loppuviikosta kaksi ystävääni pitävät tuparit uudessa kodissaan. Minä inhoan yläkerran aulan kattoikkunaan liimautuneita vesipisaroita, mutta enemmän minä inhoan sekavaa kotipihaa, jossa pääsee kävelemään tuskin ollenkaan. Pitäisi hakea pakettilähetys postista ja pyörähtää kirjastossa. Minä en ole huonolla tuulella,

minä ikävöin.

-Suuse-

Kriittistä ajattelua ja argumentaatiota keskellä suomen kielen kirjallisuushistorian moninaista kehityskulkua. Minun ikkunani alla jääpuikot tiputtavat vettä maahan ja aiheuttavat pienen kummallisen paukkeen. Täp täp täp. Tällaisella säällä auton lasit eivät ole jäässä, ja pakkasmittari opiskeluasuntoni keittiön ikkunassa valehtelee melkein yhtä hyvin kuin poliitikko. Jos minä olen tylsistynyt olemisen sietämättömään mitäänsanomattomuuteen, minä keksin tekemistä kaurapuurosta ja tenttikirjan sivujen tyhjistä reunoista; niihin minä piirrän sammakon ja herneenpalkoja sinne tänne silmiäni harhauttamaan.

Silmälasipäisenä on aina monimutkaisempi olla kuin silloin, kun omat silmät näkevät lisäpitkiä paremmin. Auringossa täytyy miettiä, ostaisiko sitä suoraan kaukovahvuuksilla koristellut aurinkolasit vai tukkisiko päähänsä ensin piilolinssit ja niiden perään tavallisen ihmisen aurinkolasit, joita saa vaikkapa tiimarista hintaan 16,95. Tänään minä olen sarkastinen, ja ironia on pöyristyttävän hieno asia maailmassa, jossa ironiaa on muutenkin. Toisaalta milloin minä en olisi sarkastinen, jos sarkastisuus on voimavara ja näytelmän käsikirjoitus ja ohjaajan musta keinonahkainen natiseva tuoli?

Vaasassa minä kauhistun päivistä, jolloin ei ole ohjelmassa mitään edes periaatteessa järkevää. Jos minä olen istunut sisätiloissa koko aamun iltapäivän tähän hetkeen asti, minä olen lähdössä ulos juuri silloin, kun minun ruotsalainen ystäväni lähettää minulle mesessä Kentin konsertista muistuttavan viestin. Sen jälkeen minä jumitun koneelle uudelleen ihan niin kuin en olisi siitä koskaan koettanutkaan livahtaa, ja selkäsäryissäni minä voin unohtaa auringonpaisteen ja silmiin heijastavan lumen ärsyttävän kauneuden. Enää minä en jaksa katsoa kelloa, sillä se ei liiku ja liikkumattomuudestaan huolimatta liikkuu kuitenkin.

In my dreams.

-Suuse-

Tänään minä tein jotakin suurta ja mullistavaa. Tämän mullistavuuden minä katson olevan vähintään yhtä suurta kuin ensimmäinen junamatkani tai ensimmäinen lentoni ihan oikealla lentokoneella kuusitoistavuotiaana Helsinki-Vantaan-lentokentältä Pohjois-Italian Veronaan. Toisaalta tämä mullistavuus voisi olla myös yhtä mullistavaa kuin benjihyppy vailla köyttä tai autolla ajaminen silloin, kun autossa ei ole rattia ollenkaan. En kuitenkaan viitsi vähätellä tämänpäiväistä mullistavuuttani vertaamalla sitä koydettömään kurjaan benjihyppyyn, vaan kaikenmoisia hyppyjä mieluummin pitäydyn vaikkapa ensimmäisessä lennossani.

Minä olen ostanut uuden puhelimen. Sen minä olen tehnyt. Tuossa se torkkuu tyytyväisenä piuhan päässä kulahtaneella sohvallani punaisten tyynyjen vieressä ja odottaa elämää. Jo huomisaamuna se on kaunis ja teknisentyylikäs, ja minä tungen sen laukkuni pimeään kännykkätaskuun enkä anna sille suukkoa, sillä loppujen lopuksi se on kuitenkin vain pelkkä matkapuhelin. Joka tapauksessa nyt minä voin taas toistaiseksi ruksia yhden pakkoliikkeen pois listastani, sillä seuraavat kolme vuotta tai ainakin minimissään kaksi vähintään minä aion silitellä uutta puhelintani ja naputella sen uutuudenkarheita numeronäppäimiä ja hellästi kuherrellen lörpötellä sen kaiuttimeen kaikenlaisia höpönlöpöjä ennen kuin minä astun jälleen pakkoliikkeeseen ostamaan uuden päivitetyn blingbling-version vanhan ja raihnaiseni tilalle. Vaatekaupat eivät ole pakkoliikkeitä. Eivät ainakaan älyttömän addiktoituneille opiskelijamaterialisteille tai ökyrikkaille pikkuvaimoille tai uunituoreille äideille, joiden pikku Aku-ankat kasvavat ihan liian vikkelään.

Tänä aamuna ennen yhdeksää voi miten mukavaa on herätä sinun vierestäsi, kulta.

-Suuse-

Minun kissani ei tiedä, mitä tarkoittaa sivistynyt paikallaan istuminen. Tekee mieli suklaata. Ruotsissa Karlstadissa ruotsalainen ystäväni hilluu konsertissa ja kuuntelee Kentiä ja lähettää minulle nauravan viestin. Minun mielestäni se on epäreilua. On epäreilua, että minun ruotsalainen ystäväni hilluu Kentin konsertissa jo toista kertaa puolen vuoden sisään, kun minä en ole milloinkaan nähnyt sitä, vaikka minä niin tahtoisin. Tahtoni kanssa minä voisin olla siellä juuri nyt. Konsertissa; ihan mielelläni voisin. Toisaalta sinun hymyilevä vilpitön halauksesi kiinni minussa eteisen likaisen maton juurella on sinun tuoksunasi minussa vieläkin. Väsyttää. Sinä sanoit, että minä olen hassu. Niin olet sinäkin.

Juuri nyt minä menen nukkumaan.

-Suuse-