IRC-Galleria

Annie___`

Annie___`

hämmentynyt

Mutinaa ja supinaaSunnuntai 04.01.2009 04:50

Joskus sitä miettii, mitä kaikkea rahalla oletetaan saavan ja toisaalta, kuinka paljon sen eteen ollaan valmiita tekemään yhtä sun toista. Olen nyt viime aikoina kuin sattumalta törmännyt tilanteisiin, joissa olen saanut pohtia omassa pienessä mielessäni rahan merkitystä minulle.

Ensireaktio on tietysti: paskat rahasta, sillä ei saa mitään oikeasti tärkeää, kuten ystävyyttä, rakkautta, hiljaisia hetkiä, muistoja ja kauniita unia.

Kun nyt asiaa sitten ajattelee tissejään pidemmälle, niin raha merkitsee todellisuudessa valtavasti ja sillä saa lähes kaikkea - ei nyt tule mieleen yhtään asiaa, minkä saavuttamiseksi rahaa ei ois palanu. Asenne rahan käyttämiseen "hyvän asian puolesta" on päässyt käsistäni ja tässä on tulos.

Nykyaikana kaikki ovat valmiita maksamaan ihan kaikesta ja nimenomaan rahalla. Kaikella on nykyään hintansa. Vastapalvelus on fossiilinen sana, eivätkä alle 15-vuotiaat taida edes tietää sanan merkitystä ilman, että Mr. Google ja Mrs. Wikipedia asiaa valaisevat. Julma totuus on se, että maailma on myyty, kaikella on omistajansa sekä ostajansa.

Minun olisi helppo todeta tähän angstauksen päätteeksi et "perkele, minun elämäni ei ainakaan pyöri rahan ympärillä, ei nyt, eikä koskaan!" , mutta sitä en aio kuitenkaan todeta. Se olisi valetta. Päivittäin otan vastaan rahaa mitä ihmeellisimmistä syistä ja hymyilen vaan onnessani. Toisaalta kulutan myös vaihtelevan määrän kolikoita, jotta varmistuisin siitä, että saan tasan tarkkaan sen mitä haluan. Sillä saaminenhan on kaikista tärkeintä - eikö?

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.12.2008 16:52

sinulla on aina niin kova kiire, etten ehtinyt vielä kertoa sinulle mithän.

[Ei aihetta]Tiistai 30.12.2008 23:47

koska minä tykkään sinusta enemmän, kuin kenestäkään muusta.

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.12.2008 03:31

haluaisin kuulla sinulta, ettei kukaan voi viedä minun paikkaani sinun elämässäsi.
AGGRESSIIVI

Aggressiivi eli "ponsitapa" on Jaakko Häkkisen vuonna 1999 kehittämän, alun perin hupitekstiksi tarkoitetun, mutta laajalle levinneen tekstin mukaan suomen kieleen hiljattain syntynyt modus, jolle on tyypillisenä osamorfeemina vittu. Aggressiiville olisi tämän tekstin mukaan tyypillistä käyttää osamorfeemia vittu välittömästi pronominisubjektin osana: Vittumä sinne mene. Vittu + pronomini -rakennetta seuraisi kieltomuodon pääverbi tai, subjektittomissa lauseissa, paikallissijamuotoinen kielteinen partikkelirakenne (Vittusiellä ketään ole.). Aggressiivi ilmaisisi tämän tekstin mukaan ponnekasta kieltoa.

[Ei aihetta]Torstai 18.12.2008 20:55

silloin tällöin mietin, miksi olen niin armottoman kiltti...

mutta vielä enemmän ihmettelen, miten pystyin antamaan anteeksi vielä tämän kerran?

älä meneTorstai 18.12.2008 04:10

sydämeni viet
pimeässä
en edes uskalla ääneen hengittää
tajuntani pimeään
tämä hetki
kanssasi jaan
reppuselässä sinua vien
sun naurus tukkii koko tien
joku hullu on keksinyt ikuisuuden
yksi heistä
et enää reppuselkääni tuu
kukat lakastuu

On se vaikeaa. On.Maanantai 15.12.2008 01:04

Sunnuntai 22.06.2008 22:27

Mun elämä

Olen helvetin pahoillani siitä, että teen asiat omalla tavallani. Mun ei kuitenkaan tarvitse kuunnella mun valintojeni arvostelua ihmisiltä joiden kuuluisi tukea mua. Mä elän vaikka puussa jos se vain sattuu tekemään mut onnelliseksi. Get that.

[Ei aihetta]Tiistai 09.12.2008 21:39

Tänään on minun nimipäivä ja Annan ja Annen ja Annin ja Markuksen äitin ja minun mummon. Minun äiti aina leipoi tiikerikakun tämän päivän kunniaksi. Voi kyynel.