IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »
Sainpas puhkottua ranteessa ollen patin pois! Tänään se neulalla pistäminen sattui. Neste tuli oikein paineella ulos, eikä sitä tarvinnut neulalla imeä. Ilmankos oli ranne kipeänä. Toivottavasti ei tarvitse puhkoa enää. (*sormet ristissä)

- - - -

Laiska kun olen ja ruokaa piti laittaa, niin ajattelin nopeasti kyhätä kotitekoisia lihapullia jauhelihakastikkeen ja keitettyjen perunoiden sijasta. Idea laiskuudesta kasvoi: teenpä kerralla enemmän lihapullia. Paistan kaiken ja pistä loput pakkaseen, josta niitä voi kätevästi sulattaa ja syödä vaikkapa ranskalaisten perunoiden kanssa.

Taikinaan tuli 1,5 dl korppujauhoja; 3 dl maitoa; kaksi pakettia jauhelihaa á 400g; kolme isoa sipulia; kolme kanan munaa; palanen inkivääriä, valkosipulijauhetta ja pippuria. Nopea ja varovainen arvio taikinan kokonaismääräksi on noin 1200g. 1,2kg siis. Ajatuksena minulla oli paistaa ensin sen verran kuin syön päivälliseksi ja ruokailun jälkeen paistan sen mitä en ole vielä ehtinyt. Aikarajana toimi uunissa kypsyvät lohkoperunat. Tietenkään en ehtinyt paistaa kuin yhden pannullisen... Tilanne on tämä: keittiössä on pari tuntia odottanut n. kilogramman verran lihapullataikinaa pasitamistaan.

Paistuuko vaiko ei?

- - - -

Selvitin sentään tiskivuoren. Ei onnekis ollut kuin sunnuntaista asti ollut kasvamassa. Siitä asti kun porukat kävivät kahvilla. Tiskiä oli yllättävän vähän. Johtunee siitä, etten ole viettänyt aikaa kotosalla vaan töissä. Ja olen syönyt samalta lautaselta. Paistanut kanan munia samalla pannulla.

Kunpa vielä jaksaisin vähän siivoilla. Linnut ovat taas sotkeneet häkkinsä ympäristöä. Ruoan muruja. siementen kuoria ja linnun kakkaa. Siinäpä urakkaa... Kunpa jaksaisi.

TunnustuksiaMaanantai 27.03.2006 23:07

TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Taitan paperiarkin aina keskeltä. Aina ja tasna keskeltä. Mitä tarkemmin sen onnistun tekemään, sen tyytyväisempi olen. Parasta on jos minulla on käytössäni jokin työkalu, jolla saan taitoksen prässättyä viimeisen päälle tiukaksi. Inhoan huonosti taiteltua paperia. Inhottaa saada sellaisia postista, koulusta, töistä, KELAlta jne.

2. Eriparisukkia en voi pitää. Mikäli toinen sukka on ollut eri pesuerässä ja saanut pienen vivahde eron värrinsä, en voi pitää kumpaakaan.

3. Pyrin kaikessa tekemisessäni kehittämään jonkin tekojärjestyksen sisältäen tekniikan, jotta voisin jatkossa tehdä kaiken aina samalla, hyväksi todetulla tavalla.

4. Asunnossani on melko lämmin. En jaksa tuulettaa vaan kuljen pääsääntöisesti alushousut jalassa, ellei ole vieraita.

5. Olen melko laiska järjestyksen ihminen. Tiskivuori saa päästä syntymään kunhan se on siististi pinottu. Joskus en jaksa tiskata, mutta pinoan tiskit siistiin pinoon, jottei häiritsisi mieltäni.


Olen edelleenkin sitä mieltä, että haastaminen on homoille, enkä ole vielä tullut kaapista ulos, joten en haasta ketään :P

InsomniaMaanantai 27.03.2006 22:51

Aamulla töihin mennessä kuuntelin radiosta YleX:ää. Sieltä soi Olavi uusivirran biisi. Kertosäkeen sanoma on sinänsä ihan kaunis: "On niin helppoo olla onnellinen, kun tyytyy siihen mitä on". Se on kaunis satumaailmassa. Käsittääkseni rock-lyriikan piäisi kertoa todellisesta maailmasta todellisia asioita. Tässä maailmassa tuon laulun kertosäe on valetta. Ja harhaan johtoa.

Minä tiedän mitä siitä seuraa, kun tyytyy siihen mitä on! Siitä seuraa tyytyväisyyttä. Hetken aikaa. Kun ei tapahdu muutosta. Ei ole tavoitteita, tai tavoiteltavaa, joko itse tai joku läheltä turtuu siihen mitä on - tylsistyy. Ja se on fakta. Elämässä täytyy tavoitella aina jotakin. Mahdollista tai mahdotonta. Aina kun saavuttaa jotakin, mitä tahtoo, se tuo tyydytyksen tunnetta ja onnea. Miksi muuten koko kansa juhlisi esimerkiksi jääkiekon olympia kultaa? Loppuotteluun mentäessä kumpikin joukkue on jo "voittanut" hopeaa. Se on se mitä on. Kulta on se mitä tavoitetaan. Tuskin näin ketään onnesta ja riemusta kiljuvaa ihmistä Suomen olympia hopean jälkeen.

Parisuhteessa tilanne on paljon vakavempi. Suhteen alussa on onnea. Kumpikin on saavuttanut tavoitteensa, löytänyt itselleen vertaisensa kumppanin. On hyvä olla. Vakiintumisvaiheessa, ei enää tavoitella niin suuria asioita. Tavoittelu saattaa jopa unohtua. Toinen tai molemmat tyytyvät siihen mitä on. Kumpikaan ei ole onnellinen, vaan tyytyväisiä. Kunnes toinen tylsistyy. Mieleen yhtäkkiä ilmestyy ajatus: "Mä en ole onnellinen". Seuraa kriisi. Toinen osapuolista ei tunne oloaan hyväksi ja kotoisaksi parisuhteessa. Se uhkaa päättyä, ellei mitään tapahdu. Mikäli asiasta ei osata terveessä hengessä keskustella ajoissa, seuraa passiivinen onnen odotteluvaihe. Se on turhaa. Tarpeeksi pitkän ja turhauttavan odottelun jälkeen suhde on saavuttanut päätepisteen. Toinen lähtee tavoittelemaan onnea. Toinen jää yksin.

Tämä ei tarkoita sitä, että jokainen parisuhde kuihtuu aikanaan. Tai edes että niin pitäisi haluta. Parisuhdetta pitää hoitaa. Tavoitella uusia ulottuvuuksia - onnea. Sama pätee myös yksilötasolla. Täytyy tavoitella ja saavuttaa. Saada tyydytystä ja saavuttaa onni. Ja väistää masennus.

- - - -

Istun kotona. Juon lempikupistani lempikahviani. Työpäivä ohi ja ruoka jo nautittu. Kaikki on muutoin hyvin, paitsi, että "se" taas alkanut! Olin jo tottunut siihen, että nukahdan miltei heti sänkyyn mentyäni ja nukun syvää unta läpi yön ja aamulla herään suhteellisen virkeänä uuteen päivään. Viime yönä uni ei meinannut tulla millään.

Mieleen muistuu, mitä oli ehkä jonkin verran vuosi sitten. Vielä enemmän kaksi vuotta sitten, ja pahimmillaan neljä vuotta sitten: insomnia - unettomuus. Miksen sitten muka saisi unta. En stressaa mistään. Voin hyvin henkisesti ja fyysisesti. Olen tyytyväinen tilaani ja asemaani. Silti uni ei tule. Valvottaako valo minua? En usko. Sen täytyy olla jotakin alitajuista. Ja jotakin inhottavaa.

Iltaisin olen kuitenkin hyvin väsynyt raskaan työpäivän jälkeen. Mikäli uni ei tule heti, kertyy uni velkaa. Töissä ei jaksa niin hyvin. Pitkät työmatkat muodostuvat vaarallisikis. Illalla kotiin ajaminen tapahtuu lähes transsin kaltaisessa tilassa.

Kenties viimeyö oli vain muisto entisistä unettomista ajoista ja tulevana yönä taas uinahdan kuin koiran pentua atuaaseen tiedottomuuden tilaan.

- - - -

Ranteessani oleva patti on taas kasvanut. Vasta pari viikkoa sitten puhkasin sen ja imin kaikki nesteet siitä pois. Lääkärin mukaan se on jotakin nivelnestettä. Patti täytyy tyhjentää aina kun patti alkaa häiritä. Olen vain kerran aikaisemmin sen puhkaissut. Parisen vuotta sitten. Silloin tavallaan toivoin, että se kasvaisi takaisin, jotta pääsisin puhkaisemaan sen uudestaan.

Enää en haluaisi sitä puhkaista. Olen alkanut inhoamaan neualla pistämistä. Ei se ole kivuliasta eikä kuvottavan näköistä. Jokin alitajuinen asia saa minut inhoamaan sitä. Ehkä asiaan vaikuttaa, että tuo patti on ranteen valtimon päällä, tai vieressä. Hyvin lähellä kuitenkin. Ja taas pitäisi mennä apteekkiin ostamaan neula ja ruisku. Neula, jonka ne viimeksi antoi, oli isoin ja paksuin, mitä koko apteekista löytyy! Eihän se kallista ole: 0,35 euroa per laaki. En vain jaksaisi vaivautua. Apteekki ei yleensä koskaan osu kulkureitilleni. Ja vartavasten hauttuna 0,35 euron yhdistelmä maksaakin monin verroin.

Kai joskus pidin pistämisestä, koska se oli uusi kokemus. Pattia olisi ollut hienoa tutkia. Tutustua tarkemmin tuon hyytelömäisen nivelnesteen rakenteeseen. Mutta nyt se patti on vain taakka. Ranteessa kipeytyvä taakka. Puhkaista vain täytyy...

OtsikkoSunnuntai 26.03.2006 16:33

Taas muistan, kuinka vihaan niitä päivä, jolloin toivoin olevani kone. Jonkin lainen robotti, täysrationalinen laite, joka on ohjelmoitu tekemään asiat tehokkaasti. Koskaan mistään masentumatta. Ei koskaan lamaannu, ei lannistu. Epäonnistumisista huolimatta. Sellainen minä joskus halusin olla. Ja nyt muistan, kuinka vihaankaan niitä päiviä.

En tahdo elää vailla tunteita, vaikka useimmiten ne eivät ole niitä kaikkein mieluisimpia- ehkä en edes ole selvillä niistä. Silti en tahdo elää ilman niitä. Ne on osa inhimillisyyttä, ja tahto unohtaa ne on polku mielisairauden partaalle. Kokeilin sitä polkua jo pari askelta, mutta astuin takaisin.

Parasta elämässä on se kun jokin saa aikaan aidon hyvän olon tunteen. Se ei tule vahingonilosta. Ei siitä kun voittaa lotossa tai kun kuulee hyvän vitsin. Se tulee siitä kun saavuttaa jotakin, mihin on tyytyväinen. Toiset tyytyvät enempään - toiset vähempään. Eri verran eri asioissa. Perfektionistin on välillä vaikeaa olla tyytyväinen omiin tekoihinsa, mutta realistisella ajattelulla kyllä ymmärtää osan tasonsa ja kykenee toisinaan suhteuttamaan oman suorituksensa siihen.

Vaikken varsinainen ryhmätyöskentelijä olekaan niin joukkuepelit - jalkapallo, sähly, lentopallo jne. - ovat olleet minulle mieluisia. Oman joukkueen tappio ei ole minua koskaan sapettanut. Minä nautin voittamisesta. En joukkueen voittamisesta, vaan omista pienistä tilanteiden voitoista. Pienet tilanteiden tappiot voi puolestaan kuitata sillä, etten ollut oikeastaan osallisenakaan tilanteessa. Tai että vastassa oli minua ainakin kaksin kerroin parempi pelaaja, ja ettei minulla oikeasti ollut mitään teoreettisia mahdollisuuksiakaan.

Tyytyväisyyden hetket eivät toki rajoitu joukkue peleihin. Yksilölajitkin ovat mukavia. Usein harmitti, kun koulun hiihtokilpailut loppuivat , eikä meillä ollut mitään mahdollisuutta kilpailla keskenään. Muistan kun jotkut vihasivat kilpailemista - ja häviämistä. Asenne vammasanon minä. Ja se asennevamma on kilpailun järjestäjällä. Pääasianhan tulee olla se, että kaikilla on hauskaa ja sivutuotteena se, että saa jonkinlaista palautetta omista kyvyistä ja tasosta. Lasta ei saisi koskaan laittaa kilpailemaan vakavasti aikuisen lailla. Lapsen pitää kyllä saada elää lapsuuttaan.

...Ja jutun punainen lanka oli...? Öhöm!

Minulle on tärkeää saada olla se mitä olen. En tahdo esittää mitään rooleja. Vaikka se joka tunteensa näyttää, näyttäisi olevan heikoilla, on usein hän se kaikkein vahvin. Olen vahva. Olen heikko. Olen iloinen. Surullinen. Olen kaikkea mitä on keksitty olevan. Tasapainottelen kaiken sen välillä ja valaistumisen hetkellä olen löytänyt harmonian sen kaiken välillä.
1. Isäsi toinen nimi? olisikose leo

2. Puhelinnumerosi viimeinen numero? 3

3. Mitä kaikkea olet syönyt tänään? vehnämuroja ja ruisleipää kolme palasta

4. Paistaako ulkona aurinko? aamulla paisto, ei enää. parempi ajaa autolla niin ei sokaistu

5. Todistuksesi keskiarvo? oisko ollut jotai 7,8 tai jotai. ihan sama. ei sillä oo enää väliä, mulla on jo opiskelupaikka

6. Luetko venäjää? e

7. Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt? zero

8. Pidätkö nallekarkeista? pidän karkista

9. Oletko Elijah Wood - fani? en, mutta sin cityssä se oli hauskan näkönen hiippari

10. Milloin söit viimeksi pizzaa? viikko sitten omatekoista

11. Minkä merkkinen tietokoneesi on? peecee ja ihan paska, windows kaatu.

12. Oletko koskaan pelannut mölkkyä? noup

13. Ovatko tietokoneesi kaiuttimet nyt päällä? on oman koneen ja tämän.

14. Tuuleeko ulkona juuri nyt? ei kun sataa alijäähtynyttä paskaa

15. Oletko koskaan käynyt Amerikassa? sinne mua ei saa muuta kuin itsemurhaiskemään!! Bushin henki ruttuun!!!

16. Katsoitko Big Brother -sarjaa? en. mä olin armeijassa

17. Mikä maa on mielestäsi paras? multamaa, siinä voi viljellä kaikkee

18. Omistatko jonkinlaisen The Sims -pelin? en

19. Kuinka monta siskoa sinulla on? kolome. yksi iso ja kaksi pientä

20. Mikä eläin olisit, jos saisit valita? kissa. sitten mä nukkuisin koko ajan

21. Milloin kävit viimeksi suihkussa? eilen illalla

22. Pidätkö tonnikalasta? jep. sitä pitää olla aina muutamapurkki kaapissa jemmassa. omalla reseptillä tehty tonnikalasalaatti on huippua

23. Kuka julkimo haluaisit olla yhden päivän? joku kuollut

24. Onko teillä kotona sauna? mulla on asunnossa 1½m x 1½m x 2½m sauna!!! tänään saunaan, kunhan täältä pääsee lähtemään.

25. Paljonko ulkolämpötila on juuri nyt? nolla

26. Oletko koskaan meinannut hukkua? en. kerran tuli kyllä aika paha suonen veto

27. Monelta heräsit tänään? 8.00 - ja lauantaina vielä... ihan tyhmää!

28. Montako A:lla alkavaa ihmistä tunnet henkilökohtaisesti? en kovin läheisesti

29. Haluaisitko olla astronautti? miksi?

30. Milloin viimeksi nauroit todella makeasti? viime vuonna?

31. Kuinka vanha mummosi on? elossa ne molemmat on. yli 70 kai

32. Paljonko kello on? 16.28

33. Oletko rauhallinen ihminen? joskus jopa apaattinen. riippuu tilanteesta. yleensä pyrin olemaan, ellei lapseta

34. Tylsistytkö helposti? ainakin lauantaivekkaria katsoessa (en ole katsonut). en mä tiedä. jos on tylsää niin tylsistyn, jos ei ole, en.

35. Käytätkö ulkona liikkuessasi heijastimia? jos muistan, eli en

36. Mikä on lempikirjaimesi? Psi. miettikääpä sitten mikä kirjain se on :P minäpä tiedän!

37. Aiotko kirjoittaa ylioppilaaksi? en enää. yksi kerta riittää

38. Montako serkkua sinulla on? ainakin 30. eiköhän niitä sikiä koko ajan lisää.. kohta varmaan sata

39. Kuinka monta numeroa puhelimeesi on tallennettu? ehkä nelisenkymmentä omaa tallennusta

40. Olisitko valmis rakastumaan? paha sanoa.

41. Haluaisitko osata lentää? unessa kerran osasin ja harmitti kun hereillä ei onnannut

42. Pidätkö sitruunoista? jep. antaa ruokaan mukavan säväyksen

43. Oletko koskaan käynyt Kolmårdenin eläintarhassa? ei hajua

44. Mitä ostit viimeksi kaupasta? maissilastuja kaksi pussia. valaisipistokkeen... en muista. jotakin tavallista.

45. Milloin viimeksi laitoit huulirasvaa? enneku alotin kirjottamaan tätä

46. Pidätkö puujalkavitseistä? jos mä itse kerron niitä XD

47. Olitko katsomassa kun orivarsat päästettiin laitumelle Suur-Miehikkälässä? en. mikä se oli ja millon. ihan outo ja tyhmä kysymys. loppuiko tekijältä ideat? onko Suur-Miehikkälä jossain kaakkois-suomessa?

48. Omistatko skannerin? en. ei oikeastaa ole tarvetta kuin kerran vuoteen

49. Onko sinulla kuvia netissä? on. rumia kuvia

50. Millä sanalla kuvailisit huonettasi? mitä niistä? olohuone, makuuhuone ja keittiö - kaikki mun

51. Onko kynsissäsi nyt kynsilakkaa? en oo vielä sillä asteella

52. Oletko pessimisti? monesti pessimistein kaikista. perfektionistin ongelma!

53. Jos saisit toivoa mitä vain, niin mitä se olisi? mä saan toivoa aina ja ikuisesti. ei sitä kukaan kiellä

54. Oletko koskaan karannut kotoa? minne? en, se on typerää

55. Omistatko MSN Messengerin? en. mulla on joku linux klooni kyseisestä ohjelmasta.

56. Mikä on lempivärisi? pornon punainen, tai veren punainen, ellei ole sama...

57. Millainen olisi unelma-ammattisi? Der Führer

58. Oletko hyvä koulussa? mä oon hyvä siinä mitä mä teen... ja kai mä tein puolet koulusta, eli keskitason hiippari

59. Minkä värinen on talo jossa asut? harmaata pikkukiveä näyttäisi olevan pinnassa. tylsän värinen

61. Osaatko tehdä tällaisen Ü? kaiketi osaan

62. Kasvatatko kaktuksia? en. mä oon kyllä tappanut niitä jo kourallisen

63. Pidätkö keväästä? se on mun aikaa

64. Minkä väriset verhot huoneessasi on? ei mulla oo verhoja... ...vielä

65. Paljonko kello nyt? 16.40

66. Milloin viimeksi luistelit? kolme neljä vuotta sitten, ellei rulliksia lasketa

67. Mikä on lempieläimesi nimi? kauluskaijat tällä hetkellä. kisuli olis kiva ja kunnon rottweiler!

68. Oletko koskaan lyönyt ketään tahallasi? valitettavasti olen sortunut moiseen houkkailuun

69. Haluaisitko käydä? en oikeastaan, mutta minusta on kivaa kun viini käy. olutta voi joskus panna, muttei siitä yleensä tule hyvää :(

71. Kuinka monta puuta pihallanne kasvaa? en osaa rajata kerrostalon pihaa... ei yhtään kai

72. Oletko kuullut koskaan Maroon 5:n biisiä This Love? todennäköisesti olen

73. Mitä mieltä olet edm. kappaleesta, jos olet kuullut sen? eos

74. Onko koneellasi PSP7? en usko

75. Mikä on lempielokuvasi? aika monikin. Man on the Moon on ideologialtaan loistava.. muttei ehkä kuitenkaan ole se ihan lemppari. ei tällästa voi kysyä. en mä ole mikään fanaatikko!

76. Syötkö koskaan riisimuroja? en yleensä

77. Kuinka monta lempinimeä sinulla on? tuskin on

78. Kuka on paras ystäväsi? outoa varmaankin, mutta Minna

79. Onko sinulla mielestäsi siisti käsiala? ei ikinä. ja jos joskus kirjoitan jotain siististi, niin minuutin päästä avaruuden aikavääristymät vääntää sen rumaksi

80. Jos olit viime kesänä jollain leirillä, niin missä olit? ampumaleiri oli paras!!

81. Onko teillä ADSL? joo

82. Mikä on ärsyttävin mainos? TV-mainos

83. Mistä nikkisi tulee? kehityksen tulos. Se tulee Aunuksesta ja Ticosta. Aunus on Karjalassa ja
Tico Fileas Foggissa (matka maailma ympäri 80 päivässä)

84. Onko tähän galluppiin hauska vastata? ei

85. Katkaisetko ketjukirjeet? en voi koska ne on yeensä levinnyt jo niin monelle muullekin.. en siis kuitenkaan lähetä niitä edelleen

86. Oletko koskaan voittanu lotossa? mikäli sanalla lotto viitataan yleisesti arvontaan niin kyllä

87. Kuinka paljon voitit lotossa? en kai rahaa vaan jotain krääsää

88. Blendaatko? kuka mitä häh?

89. Minkä merkkistä tuoremehua juot yleensä? Rainbow appelsiini tuoremehua

90. Kesä vai talvi, perusterustele? riippuu näkökulmasta. kesällä on tietty kivempaa viuhahtaa

91. Pelkäätkö pimeää? en

92. Oletko koskaan kirjoittanut 10:n ainetta? en nuoleksele perseitä, eli en ole. kerran sain arvosanaksi kysymysmerkin

93. Mikä on lempikirjasi? joku oikein ohut, niinkuin Jussi ja villieläimet

94. Minkälainen hiirimatto teillä on? meillä? mulla on punanen perusmatto

95. Kuinka monta on mielestäsi pari? kaksi tai kolme. ei enempää eikä vähempää

97. Mikä on tällä hetkellä puhelimesi soittoääni? joku zygeemi... ei mikää erikoinen. puhelimen valmiita soittarieta

98. Oletko vielä palelluttanut itseäsi? en mä paleltumia oo saanut, mutta kylmä on ollut

99. Milloin viimeksi tunsit itsesi petetyksi? loka- tai marraskuussa

100. Viimeistä viedään. Oletko tyytyväinen? mihin? en ole. pyykit pyörii vieläkin koneessa...

äglökällocalLauantai 25.03.2006 14:08




- Nimesi?
Miika

- Ikäsi?
20, muistaakseni

- Syntymäkuukautesi?
September

- Missä asut ja kenen kanssa?
kotona yksin kahden kauluskaijan kera

- Kuunteletko nyt jotakin musiikkia, mitä?
Maj Karman Kauniit Kuvat - Buster Keaton, on muuten huippu kipale

- Mitä sinulla on päälläsi?
uimashortsit nämä kait virallisesti on...

- Poltatko kynttilöitä?
tällä hetkellä yksi tuikku pitää teepannua lämpöisenä

- Milloin olet viimeksi heilunut imurin varressa?
eilen.. kohta pitäis heilua urakalla

- Oletko koskaan seurustellut?
Olen

- Mikä on suosikkilomasi?
mikäihmeenloma

- Minkä kirjan olet lukenut viimeksi? Piditkö siitä?
Sotilaankäsikirja. ihan pee

- Mikä väri kuvastaa sinua ja miksi?
Sellanen kameleontti joka vaihtaa väriä kaiken aikaa...

- Mitä näet edessäsi (tietokoneen lisäksi)?
kännykkä, dv-kamera, tyhjiä ja täysiä cd-levyjä

- Oletko ollut tänään ulkona? Mitä teit?
en ja en mitään

- Kuinka usein matkustat bussilla?
en koskaan jos luoja suo

- Mistä ostat yleensä vaatteesi?
tarjouksesta, missä lieneekään...

- Onko sinulla lemmikkieläintä? Jos on, minkä niminen? Jos ei, haluaisitko?
kauluskaijat Einstein ja Edison

- Oletko neulonut koskaan mitään?
olenhan minä. yhdet lapasetkin on käytössä

- Millainen lompakko sinulla on?
super! mustaa nahkaa. samanlainen oli mulla joskus pienenpänäkin. silloin se oli ruskea

- Mitä odotat elämältä?
mä en kuole koskaan

- Minkälaisen auton haluaisit vai haluaisitko ollenkaan?
tosi ison, nopeen, missä on maailman laadukkain äänentoistolaitteisto.

- Mitä aiot tehdä vuonna 2006?
meen opiskelemaan

- Mitä ikimuistoista teit vuonna 2005?
olin armeijassa

- Kuka on rehellisin tuntemasi ihminen?
ei kukaan tai vaihtoehtoisesti kaikki.

- Miltä kyntesi näyttävät?
lyhyiltä ja värittömiltä

- Millainen sää ulkona on?
aarinko paastaa

-Tärkeimmät ihmiset elämässäsi?
minä (olen itsekäs paskiainen.. ehkä)

Oletko menettänyt ketään läheistäsi?
riippuu, miten läheistä ja missä mielessä.. kuollutko?

-Asia joka saa sut surulliseks?
epäoikeudenmukaisuus

- Asia joka saa sut iloiseks?
alcohol

- Mitä harrastat?
töitä ja tietokonetta. videokuvaamista voisi harrastaa enmpi, mutta mitä mä sitten muka kuvaisin?

- Biisi joka saa sut surulliseks ja miks?
monet biisit. koska ne aiheuttaa monien vanhojen haavojen alitajuista uudelleen prosesointia.. lukekaa psykaa, jos ette tiiä.

-Mitä pelkäät?
se, että mä rikon vanhuksen tai pienen lapsen kun kosken sellaiseen

-Hirvein muisto?
tien yli meni hirvi ja jouduin autolla hidastamaan

- Ihanin muisto?
se kun Darinin Who's that girl tuli radiosta ja puolen sekunnin kuuntelu aiheutti minussa inhoreaktion. Ihanaa oli siis se että mun reflexit toimii nopeasti

-Onko sulla mesee?
on

-Kesä vai talvi?
ihan sama. töitä joutuu kuitenkin tekeen.

Syksy vai kevät?
kevät

-Lempi ohjelmasi?
The Simpsons

Ikilika!Lauantai 25.03.2006 13:53

On siivouspäivä. Pahin päivä viikosta alkaa ja paras lopettaa. On imuri. On sanko, pesuaine ja moppi. Ja on ikilika. Kun muuttaa jonnekin asunto yleensä näyttää varsin siistiltä ja puhtaalta, mutta viikon parin asumisen jälkeen esiin pilkahtaa ikilika - arkkivihollinen.

Ikilika on sitä, mitä ei voi puhdistaa. Se on aina ollut ja tulee aina olemaan. Olen tehnyt empiirisiä tutkimuksia ja koettanut itse luoda ikilikaa selvittääkseni sen alkuperää (voidaakseni kehittää puhdistusmenetelmä sille), siinä kuitenkaan onnistumatta. En myöskään ole päässyt lähellekään sitä, että ikilika alkaisi murtua ja puhdistua seinä, lattia ja kattopinnoilta.

Mistä ikilika sitten tulee? Eivätkö ihmiset yleensä siivoa kotejaan ja antavan paikkojen pinttyä ja likaantua. Vai ovatko yksinkertaisesti niin vittumaisia, että pois muuttaessaan sotkevat kaikkialle piilevää ikilikaa, jota ei liaksi usein tunnustetakaan. Mutta minä tunnustan. Minä huomaan sen. Minä näen sitä ja se ärsyttää minua.

Kun voitan ikilian, olen onnellinen, nero ja rikas. Ennen sitä... ...on imuri, on sanko, pesuaine ja moppi.

KasoiselämääKeskiviikko 22.03.2006 20:49

Internetin mekritys elämässä kasvaa. Se on paikka jonne mennään, jossa ollaan ja jossa tavataan ihmisiä. Toiden jälkeen, ennen töitä - jopa niiden aikana.

Internetillä ei ole tekemistä todellisuuden kanssa, vaan se on keinotekoinen. Rinnakkainen todellisuuden kanssa. Internettiin muodostuu yhteisöjä, joissa jokaisella on tuttavansa niin sanotut nettikaverit ja nettitutut.

Riippuvuus Internettiin kasvaa. Nettikavereiden rinnalle muodostuu netti-ihmissuhteita. Poika ja tyttöystäviä. Ehkä hulluimmissa visioissa netti lapsia ja lapsenlapsia. Joku saattaa löytää itselleen netti anopin ja appiukon.

Nettielämä on oikean elämän rinnalla. Jollakin voi olla nettiseurustelukumppani ja oikea samaan aikaan. ELämät ovat niin erillään ettei niitä elävä sekoita niitä keskenään, ei puhu oikeassa elämässä nettielämästä, eikä nettielämässä oikeasta. Aitoa kaksoiselämistä!

Kun Internet ottaa vallan, oikea elämä katoaa. On vain nettikaverit, netti tyttöystävät, nettilapset jne. Nettityönantaja? Oikean ruoan syöminen unohtuu ja tilalla on netti ruokaa. Toivottavasti se ravitsee, jottai Internetin käyttäjä kuole. Nettisuihku ja -vessa...

EHkä on jopa mahdollista, että joku on Internetissä esimerkiksi eri seksuaalisuutta: nettihomo tai miksi ei nettihetero. Nettiateisti tai nettihimouskovainen - aito fanaatikko.

Markkinarako: palvelu, joka mahdollistaa täydellisen nettielämän. Haluavan ei tarvitse koskaan olla tekemisissä oikean elämän kanssa. Yritys voisi myydä haluavalle elämän: nimen, perheen, työn, vapaa-ajan vietteet, aseman yhteiskunnassa jne. Ruoka hankitaan Internetin kautta. Se toimitetaan, ilman aitoa ihmiskontaktia. Ruoka lienee ainoa asia, jonka todella tulee olla olemassa, ellei pelailla ravintoliuoksilla. Internet-talo, jonka voi sisustaa tai miksipä ei rakentaa aivan itse.

Eläköön ken tahtoo!
Tee tämä, ja haasta lopuksi viisi ystävääsi!


KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
1. Miika
2. Ihonen
3. Nahkanen

KOLME NIMIMERKKIÄ, JOTKA SINULLA ON OLLUT:
1. Aunustico
2. Aunustico
3. Aunustico

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1. ruumiinrakenne
2. kokkaustaito
3. realistisuus

KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1. hymy
2. hiukset
3. äkkipikaisuus

KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. ei mikään
2. ei mikään
3. kerran pelotti kun olin korkealla ilmassa, kävelin lankkua pitkin ilman mitään tukea

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. herääminen
2. työnteko (joka on usein perseestä)
3. nukkuminen

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. kalsarit
2. hiukset
3. katto

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI (NYT):
1. CMX
2. System of A Down
3. Maj Karma

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
1. olen
2. en ole
3. olen ollut

KOLME FYYSISTÄ ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. silmä
2. poski
3. suu


KOLME LEMPIHARRASTUSTASI:
1. en harrasta
2. työ
3. jos jaksaa urheilla kotona kuten punnertaa tai vetää leukoja - usein ei jaksa


KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. nukkua
2. juoda punaviiniä
3. saada henkisen orgasmin

KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
1. johtaja
2. toimitusjohtaja
3. Nokian pääjohtaja

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. kotiin
2. kaverille
3. humalaan

KOLME NIMEÄ LAPSELLE:
1. Bo
2. ..?
3. jotain muita outoja.. en muista

KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:
1. mä en kuole koskaan.
2. elää
3. System of A Downin keikalla pitäis käydä

Haastaminen on homoille! En haasta.
Mahtava päätös päivälle - ja alku yölle. Ulkona on pimeää, mutta sisällä palaa valot. näkyvyys sisällä siis hyvä. Kädessä kuppi Pirkan Karamelli cappuccinoa, maistuu aikalailla karamellilta. Makealta karkilta. Vaahtovuori pinnalla on parasta.

Liedellä tulee päivällinen, valmista yöksi. Kylläisenä on hyvä mennä nukkumaan. Uni tulee paremmin... Aivan kuin se ei muuten minulle tulisi? Onkohan Pirkan karamelli cappuccinossa kofeiinia? Jos se sitten valvottaakin. Ruoan kanssa pari lasia punaviiniä niin sekin kumoutuu.

Perunat kypsyvät jostain syystä hitaasti. Aikaa kuluu. Onneksi on Pirkan karamelli cappucinoa, jota voi odotellessa hörppiä. Taustalla tietokone soittaa Eminemin räppikappaleita. Sanoja ei jaksa kuunnella, mutta musiikki muuten menettelee tässä mielentilassa odotusmusiikiksi. Tai sitten pitäisi soittaa Ensineuvoon, joka kuulemma soittaa parempaa musiikkia kuin Yle Etelä-Savo.

Huomenna taas töihin. Rakennushommat on mukavia - ja usein ihan perseestä. Ptkää päivää ei jaksa tehdä vaikka tahtoisi, jotta saisi nopeammin valmista. Ihmisen fysiikka on rajallinen: ei jaksa. Liha on heikkoa. Viikonloppuja en töille uhraa. Arjet riittää. Onneksi autossa on hyvät PA-laitteet. Mukavempi ajaa pitkää työmatkaa kun musiikista voi nauttia oikein kunnolla. Kuin tekisi aikamatkaa.

Nyt on ruoka valmista. Kumma kun ajattelen, että minä syön nykyään lähes saman verran ruokaa kuin meidän kuusihenkinen perhe muutamaa vuotta aiemmin. Olenko minä sika vai perhe sairas? Onneksi viini on hyvää. Ja ruokakin maittaa.

Mahtava päätös päivälle - ja alku illalle.
- Vanhemmat »