IRC-Galleria

Drage

Drage

Half of smokers die coz of tobacco, but life takes everyone

Blogi

- Vanhemmat »

Kusetus vain jatkuuTorstai 10.11.2005 15:00

http://www.thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=3774

Varoitus, artikkeli sisältää tiedon lisäksi propagandaa, teen faktatarkistuksen myöhemmin (kun en ole työkoneella niin ei pomo nää mitä googletan)

- Piski

ps. Hieno yhteiskunta

Sudden deathTorstai 10.11.2005 11:58

Kaipasin eilen äkkikuolemaa. Kello neljän ja kuuden välinen aika meni kuin unessa.
En näe paljon rationaalista ajattelua tekemisissäni tuona aikana, enkä enää ole varma syistä miksi kävi niinkuin kävi.
Mutta niin kuitenkin kävi.

Äkkikuolema piti huolen. Yhtäkkiä uni muuttui toisenlaiseksi, enkä enää tiennyt mitä todellisuus oli. Mutta todellisuudella ei ollut väliä, kun sain vain tanssia.
Olin onnellinen, keinotekoisesti ehkä, mutta onnellinen kuitenkin, ilman että yksikään ahdistava meemi olisi päässyt tekemään työnsä.

That's the shit I'm talking about.

Paikalle ilmestyi myös suojeleva enkeli, kertoi nimekseen Luigi. Pelattiin shakkia, mutta kukapa jumalan lähettiläälle pärjäisi.

Mutta kuuden tunnin päästä on kello taas neljä. Lupaan tänään olla kiltisti. Samanlainen toiminta nääs työskentelisi tarkoitusperiäni vastaan.

Ehkäpä katson leffan? Ehdotuksia?

- Piski
Eilen taisin herätä todellisuuteen, ja tuo todellisuus tuli taas eteeni.

Minut on laskettu vapaaksi palkallisesta orjatyölaitoksesta taas muutamaksi tunniksi, ja tuo aika pitäisi kai käyttää sitten omaan henkiseen ja fyysiseen virkistäytymiseen.

Mitä helvettiä mun pitäisi tehdä?

... Olen siis saavuttanut sen pisteen, jossa pitäisi hankkia vaimo ja ruveta suunnittelemaan lapsia.

Yeah fuckin' right.

Taidan mennä nauttimaan rakkaan nekkarini miljööstä, kun se kerta vielä on toiminnassa.

- Piski

Tänään EI ole 9/11Keskiviikko 09.11.2005 11:19

Tänään ON 11/9

WTC:n vuosipäivän kunniaksi pari kk. sitten pidin yhden miehen protestin Saddamin oikeudenkäyntiä vastaan. (Free Saddam)

Suurin osa ihmisistä lienee sitä mieltä että Saddam oli oikeasti paha paha ihminen.
Kuinka moni oikeasti on mahtanut seurata sitä oikeudenkäyntiä?

Syytelistassa jouduttiin karsimaan kaikki muu paitsi se, kun Saddam tappoi 150 Dujailin miestä v. 1982. Tarina sinänsä on hauska, jos huumorintaju kestää.
Tilanne menee tarinan mukaan niin, että ko. kylän vanhimmat pyysivät Saddamin vierailulle, ja lähettivät hänelle vuohen verellä kastellun limusiinin kunnianosoitukseksi.
Saddam oli epäluuloinen ja ei ajanutkaan siinä autossa, jonka kimppuun sitten hyökättiin. Kostoksi Saddam teki niin kuin kuka tahansa diktaattori olisi tehnyt.

Noh, eihän se mikään kiva kaveri ole. Mutta tämänhetkiset syytökset sisältävät runsaasti demonisointia. 5000 ihmisen joukkohaudat, raiskaustalot naisia varten, järjestelmällinen kansanryhmän tappaminen, etc...

Ja mitä tulee oikeudenkäynnin laillisuuteen, nämä ovat niitä tapauksia joita varten on olemassa Haagin kansainvälinen tuomioistuin. Irakin tuomioistuimella ei ole kansainvälisten lakien mukaan toimivaltaa. Mutta eihän Irakilaiset siitä välitä, koska ei jenkitkään tunnusta kansainvälistä tuomioistuinta ("koska se voi olla uhka Yhdysvaltojen henkilöstölle", mitä se ikinä tarkoittaakaan).

En sano että Saddamia kukaan mielellään lastentarhan vahdiksi palkkaisi, mutta tuskimpa se huvin vuoksi sen enempää niitä skidejä raiskaisi, hakkaisi tai ampuisikaan.

Jokaisella on motiivinsa.

- Piski

Demokratiaako?Tiistai 08.11.2005 13:46

Demokratian perusajatus on se että yhteiskunnassa toimitaan enemmistön mukaan.
Demokratia nykysuomessa kuitenkin toimii niin että ihmiset päättää ketkä menevät eduskuntaan, ja he sitten päättävät koko kansan asioista.

Suomessa , varsinaisessa päätöksenteossa, toimii siis eduskunnan demokratia. Ei kansan demokratia.

Nykytekniikalla olisi mahdollisuus rakentaa toimiva kansan demokratia.
Meillä on olemassa maanlaajuinen tietoverkko, puhelimet ja tietokoneet laajakaistoineen lähes joka taloudessa.

Voiko kukaan väittää ettei tällaiselle pohjalle voisi rakentaa järjestelmää, jossa jokainen täysi-ikäinen voisi äänestää joka ikisestä asiasta mikä eduskunnassa käsitellään.

Luonnollisesti informaatiovajavaiset ja propagandakoneiston jauheliha on omalla kannallaan ongelma.
Tätä varten tarvitaan ryhmä asiantuntijoita, jotka selittävät kansalle _ymmärrettävästi_ mitä kyllä/ei päätös jonkun asian kohdalla tarkoittaa ja mitä kehityssuuntia tulee eteen päätöksen jälkeen, sekä kansallisesti että globaalisti.

Teknologiainvalidit, joka suomessa lienee jo vähemmistö (tai ainakin tulee olemaan seuraavan viiden vuoden aikana), voidaan raahata prosessiin mukaan koulutuksella (mikä tekisi muutenkin heille hyvää).

Tällainen päätöksenteon malli vaatii tietenkin runsaasti rajapintoja päättäjäelimen ja aluehallinnon sekä julkisten palveluiden välillä, joiden hiominen lienee suurin urakka, muttei kuitenkaan mahdoton sellainen.

Valta voidaan siirtää kansalle. Jos vain tahtoa löytyy.

Ja lopuksi vielä johdatus sosialismiin (. ota asioista selvää): http://www.sosialistiliitto.org/nettik/harman_marxilaisuus/

- Piski

Yhteisösäännöt?Maanantai 07.11.2005 18:34

Hmm, pitäisi lienee lähettää IRC-Gallerian ylläpidolle kolmas kirje? Ovat laskeneet tieteen kuvalehden mainostamaan etusivulle nääs..

Haluutteko nähdä ne kaks ekaa?
ok, tän kerran.

-- / 02 09 05 / --
Hyvä IRC-gallerian väki,

Huomasin uudet yhteisösäännöt, joissa kielletään huumemyönteisten nimien tai kuvauksien käyttö yhteisöissä. Myöskään käyttäjien kuvissa ei näemmä saa olla huumemyönteisiä kuvia.

Olen nähnyt irc-gallerian vapaana mediana tähän asti, ymmärtäen kuitenkin rajoitukset mitä tulee k-18 materiaaliin. Seksiä tai väkivaltaa ei pidä näyttää alaikäisille.
Rasistisuutta ei saa tukea, tämänkin ymmärrän.
Ymmärrän myöskin sen että huumausaineita ei saa nykysuomessa tukea, mutta nyt pitää perustella miksi kieltää aiheen yhteisöt?

Huumausaineiden käyttö on jokaisen täysi-ikäisen henkilökohtainen päätös. Suomessa on järjestö jonka tavoitteena on kannabistietoisuuden laajentaminen sekä mahdollisesti käytön laillistaminen.

Pelkään että asiakohtaisten yhteisöjen kieltäminen "tappaa" vakavaa keskustelua asiasta ja ruokkii sitä näkemystä että mistä tahansa huumeesta puhuminen on tabu. "Osmo Soininvaara joutaisi palaa helvetissä kun kehtaa tuoda kannabiksen eduskunnan asiaksi", sanoisi mutsini :)

Jos huumeista ei voi puhua, nuorien huumeidenkäyttäjien syrjäytyminen jatkuu. Mihin ihmeeseen 16v Jaska voi kääntyä, kun vahingossa on polttanut pirihöysteistä tymiä, ja paranoiat iskee? Asiatietoa saa netistä, muttei keskustelukumppania? Raukka ei edes tiedä mikä iski jos ei ole aikaisemmin erehtynyt viivoja vetämään.
Eikö yhteisöjen pitäisi olla sen takia, että tarvittaessa ihmiset tietävät mistä apua saa, tai mahdollisesti asiantuntemusta? Tai ehkä vain keskustelukumppaneita, joilla on monta tarinaa kerrottavana, olkoot sitten myönteisiä tai vastaisia?

Kannatan sananvapautta ja mielestäni irc-galleria on hyvä asia nimenomaan sen takia että siellä tulee ihmisten monimuotoisuus esille. Mielipiteet ja ajatukset kuvina, kaikkien ulottuvilla. Se on myös pakopaikka niille, jotka haluavat esitellä itsensä kasvollisena pseudonyyminä, mahdollisesti hakien hyväksyntää sellaisille asioille, mihin muualta ei voi saada hyväksyntää. Psykologiset syyt voivat olla monet.

Mutta jos kysymys on pelkästään siitä ettei haluta alaikäisiä altistaa huumemyönteiselle materiaalille, huomauttaisin että termi huumeet on aika laaja käsite:
"Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan huumausaineita ovat aineet, jotka aiheuttavat riippuvuutta. Tämä luokittelu pitää sisällään myös alkoholin, tupakan, teen ja kahvin." -Wikipedia

Yleinen käsite on epäkorrekti (huumeet = laittomat huumausaineet) ja mielestäni nimenomaan tukee sitä että ihmisten keskusteluhalukkuus aiheesta laskee. Ilman keskustelua, ei tule koskaan olemaan ratkaisua päihdeongelmaisille, tai niille jotka ovat työttömiä pienen päihderikkeen johdosta.

Vähintään korjatkaa säännöistä tuo "huumeet" muotoon "suomessa laittomat huumeet (näin ei pääsisi damissa elävä galleriairccaajakaan pistämään niitä hamppukuvia palvelimillenne)".
Mieluummin toivoisin että miettisitte tätä asiaa uudelleen.
Mitkä ovat pitkäntähtäimen mahdolliset seuraamukset yhteisöjen sensuroimisen jälkeen ja kuinka suuri medianne loppujen lopuksi on.

Mikä parempi, järjestäkää asiasta galluppi.

Jenkeissä sananvapaus on kuollut aikoja sitten, internet on globaali, eikä sitä siksi saisi rajoittaa vaikka tiedän että teillä tämmöinen oikeus on.

Muita vaihtoehtoja tietysti olisi joku systeemi miten voisi laittaa k18 materiaalia sivuille, mutta pääsyä ei olisi alaikäisille. Tai sitten luetaan säännöistä tuo termi "huumeet" kirjaimellisesti ja poistetaan jokainen kuva jossa näkyy rööki tai kahvikuppi :) ..Somehow I feel that's not goinna happen.

Enivei, tässä vuodatukseni, toivoisin vielä että vastaisitte ja kertoisitte minulle mikä sai teidät tulemaan sellaiseen päätökseen (mikä/kuka vaikutti) että huumausaineihin liittyvää materiaalia ei saa olla galleriassa? Myöskin haluaisin tietää mihin vedätte rajan myönteisessä/neutraalissa/vastaisessa ajattelussa?

- Drage / rekisteröinyt käyttäjä / vakavaa asiaa huumorilla :)
-- / -- -- -- / --

Vastausta ei koskaan kuulunut. Olin pettynyt. Onneksi en sentään maksa tästä palvelusta.

-- / 29 09 05 / --
Hei,

Valitettavasti en ole saanut vieläkään vastaustanne aikaisemmassa viestissä esittämiini kysymyksiin.
Myöskään korjausta yhteisösääntöihin ei ole tullut, joten minusta tuntuu että aikaisempi viestini on kokonaan jätetty käsittelemättä.

Toisaalta, asiaa ei ole sen enempää alettu ilmeisesti valvomaankaan, koska näin edelleen yhteisöjä nimeltä "poltetaan_pilveä_yhdessä_RY" sekä "irti mun huumeista Ry", näin esimerkiksi.

Edelleen toivon että vastaisitte kysymyksiini: mikä sai teidät tulemaan sellaiseen päätökseen (mikä/kuka vaikutti) että huumausaineihin liittyvää materiaalia ei saa olla galleriassa?
Myöskin haluaisin tietää mihin vedätte rajan myönteisessä/neutraalissa/vastaisessa ajattelussa?

- Drage / nih.
-- / -- -- -- / --
Yllättäen tähänkään ei ole vastausta kuulunut. Hm, ehkä kehottaisin kertomaan oman mielipiteenne asiasta suoraan gallerian ylläpidolle osoitteeseen: irc@irc-galleria.net
Olisi saatanan kiva jos ne edes myöntäisivät kyseessä olevan pr. tempaus, kun noita mainostajia oikeasti rupeaa olemaan ja käyttäjälistastakin löytyy oikeasti nuoria ihmisiä.

Onneksi tämä blogi ei tipahda noiden yhteisösääntöjen alle, joten tässä linkki (etusivullakin mainostettavaan) Tieteen Kuvalehden artikkeliin: http://koti.phnet.fi/jarisuva/TK_16-2005_Kannabis_on_kelpo_laake.pdf

Pastean sitten kolmannenkin kirjeen tänne kun saan aikaiseksi.

Karibian helmiTorstai 03.11.2005 19:28

Lähtisitkö käymään Kuubassa?
Mä voisin, ja toivoisin vielä että pääsisin ihan lähiaikoina.

Katsokaas rakkaat ystävät, Fidel Castro on 79 -vuotias. Kuuba on kommunistinen maa, ja väestön 11. miljoonasta ihmisestä 8:n on tyytyväisiä siihen.

En haluaisi jättää näkemättä sitä missä Neuvostoliitto epäonnistui. Ihmiset on tyytyväisiä maahansa eikä kapitalismi jyllää. Se pieni ikävä kivi jenkkien kengässä..

.. sillä riskinä on että kun Castro kuolee, jenkit haluaa omanlaatuisensa demokratian sinne.
Sitä minä en halua.

Mistä päästäänkin Suomen politiikkaan. Ilkka Tillanen Presidentiksi. ?..
Ei ehkä kuitenkaan, mutta ehdottomasti ehdokkaaksi.

Presidenttiehdokkaat on selkärangattomia ja kuten julkisuudessa näkyy, keskustelu on alkanut. Heidän parisuhteistaan, julkisuustempauksistaan, muttei kuitenkaan siitä mitä ne tekisivät presidenttinä.
Ilkka puhuisi suoraan, Ilkka pistäs uuden vaihteen päälle suomen politiikkaan. Ehkä sinunkaan ei tarvitsisi kituuttaa opintotuella joka ei edes riitä laskuihin.
Ehkä voitais puhua Natosta, kenties siitä miksi Fortumin pomot saa saatanallisia summia optioita, kun ne rahat kuuluis valtiolle. Terveydenhuoltoon, työllistämiseen, you know, mihin tahansa.

http://www.utopia2006.net - Ilkan sivuilta saa myös levyllisen toisenlaista musiikkia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuuba - Mitä Wikipedia kertoo Kuubasta.

- Piski

ps. muistakaa Ilkan kannattajakortit. Nyt mukaan politiikkaan, jos vaan yhtään kiinnostaa muuttaa maailmaa ennenkuin on liian myöhäistä.

Onko aktivismi kuollutta?Torstai 03.11.2005 12:57

Yksi saatanan hyvä syy vihata takapajulaa jossa elän, on ihmisten yleinen välinpitämättömyys. Tottakai, pienet asiat on merkityksellisiä, mutta ei nuoret enää ota täällä kantaa. Niille on katsos opetettu se että antaa päättäjien hoitaa asiat. Turha sinun nuoren ihmisen on mistään murehtia.
Toisaalta tämä on myös totta, turha mistään on murehtia.
Niin kauan kuin millään ei ole mitään väliä.

Olin mukana maailmanpankin vastaisessa mielenosoituksessa 22.10, sateisessa stadissa. Huusin kurkkuni kipeäksi ja kastuin läpimäräksi. Marssilla oli satoja muita.
(http://www.maailmanpankki.info/mielenosoitus.html)

Paikanpäällä, asiasta ei tullut keskusteltua kuin äskettäin malmille muuttaneen frendini kanssa, joka luonnollisesti oli ihmeissään käyttäytymisestäni (tosin ei itse koskaan tuollaiseen mukaan lähtisi).
Samaa hämmästystä kuulin takaisintullessani frendeiltä, joista suurin osa ei edes ollut kuullut koko tapahtumasta. (tähän liittyy myös suurimpien [iltalehti&iltasanomat] painettujen medioiden uutispimennos asiasta)

Välipitämättömyys. Täälläpäin katsos ihmisiä ei kiinnosta mikään muu kuin se mitä lähiympäristössä tapahtuu. Tottakai jos paikallinen baari suljetaan, tai joku ryyppää itsensä hengiltä, kaikki tietää sen viikon sisällä, eikä siinä mitään. Itsekkin kyllä haluan pysyä "paikallisuutisissa" mukana.

Itsekritiikkinä sanottakoon, että voin olla väärässä. Voi olla että vain kyse on mun tutuista. Ehkä se ei ole välinpitämättömyyttä. Ehkä kyse on siitä että kukaan ei tunge näitä asioita heidän kurkustaan alas ja pakota sulattamaan.
Ehkä heille syötetään riittävästi Idolssia, BB:tä sekä alkoholin tuomaa puoliunta paikallisessa, eivätkä he enää tarvitse mitään asioita liittyen maailman ongelmiin.

Huoh.

- Piski

Te ootte perseestä!Tiistai 01.11.2005 13:51

..Vai oletteko? Emt, jostain sieltä päin me kaikki ollaan tultu.
Blogiominaisuus galleriassa? Meinasin jo ruveta linkittämään ihkuboksiini blogia omalta palvelimelta, mutta ennen sitä pitäisi kai ruveta bloggaamaan. Tai oikeastaan tehdä blogisivut. Yeah, right. Minä mitään saa aikaiseksi.

Onneksi gallerian väki antoi mahdollisuuden suoraan siihen seuraavaan askeleeseen, ja antoi mulle blogin. Ihan kiva, vaikka mä edelleenkin odotan vastausta kysymyksiini koskien "uusia yhteisösääntöjä". Palataan tähän myöhemmin.

Eilen oli hieno päivä. Sunnuntaina siivouksen yhteydessä päätin viimeinkin avata paketin jossa piti olla takakajarit about vuosi sitten ostamaani settiin (en laittanut silloin paikalleen kun en lattialle viittinyt jättää niitä), ja totesin että eihän siellä laatikossa ollut kuin yksi kaiutin.
Onneksi liikkeessä josta ne oli ostettu, olivat jo ruvenneet ihmettelemään sitä yksinäistä infinityn kaiutinta, vaikka varastosaldo näytti ko. laitteen kohdalla nollaa.

Popit on paikallaan, nyt vaan pitää niihin totutella.

- Piski
- Vanhemmat »