IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

Ei sille voi mitäänSunnuntai 11.04.2010 14:10

Ihmiset ei varmaan oikeasti jaksaisi lukea noita itseinhovihanpurkauksia, joita minulta sattuu lipsahtamaan tänne blogiin vähän liiankin usein. En vain satu olemaan mikään suuri optimisti. Pitäisikö sitten tehdä näin? :

kaikki kääntyy parhain päin

bakassa on varmasti mahtavaa ja saan sinne asut niskaani kunnialla

olen hyvä cossaaja

saan aikaan asioita, jos vain aloittaisin

varmasti pääsen mukaan kisaankin

en ole pahasti jäljessä aikataulusta

olen paras


Tällä hetkellä fiilikset ovat päinvastaiset.

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.04.2010 14:06

!"#¤%&=?@$€£$!!!!!!

En kestä enääääääää. Olen kamala ihminen. En saa mitään aikaiseksi. En uskalla aloittaa tekemään noita housujakaan kun en eilen saanut aikaiseksi. Enkä saa kangastakaaan maalattua, kun tajusin, että maali loppuu pahasti kesken. ARRRRRRGH. Ehkä käytän pesukonevärjäystä. Eikä housuihin tule niitä raitoja tätä käyttökertaa varten. Saa nähdä, jääkö ainoaksi. Raidat ovat onneksi niin kapeita ja huomaamattomia.. Niitä ei ainakaan leffassa huomaa.
Piti tänään saad aikaan housut, mutta kun tuli kotiin, kello oli jo yli neljä ja sitten kirjoitin ns. cosplayelämänkertani loppuun. Ja sitten poksahti lamput katosta, joten en näe maalata kangasta housuja varten yhtään. F*ck.

Taidan sitten omistaa loppu illan Madam Redin korjailuun. Olen myöhässä aikataulusta. Prkl. Eilen sentään korjasin vannehameen. Siirsin tyllit vannekujien ýläpuolelle kaksinkertaiseseti. Hyöty on parempi.

R.I.P. Messukylän lukio, tänään oli 50v. juhlat, jotka olivat samalla sen hautajaiset. Maanantaina on vielä englannin koe Melussa ja sitten en näe sitä enää..... ;____________________; Fuck you Samke.

[Ei aihetta]Perjantai 09.04.2010 16:01

TOTAALINEN REPEÄMINEN (pään sisällä) xD

Unohdin mikä vuosi on!!! En voi uskoa tätä.
Tänään olen ollut oikeasti todella väsynyt. En tiedä mistä se johtuu. Menin kuitenkin nukkumaan eilen vähän ennen kahtatoista ja heräsin seitsemältä. Ja ottaa kaikki taas päähän. Ja pelkään, että en saa kaikkea valmiiksi. :<

TEHTÄVÄLISTA:

[ ] puvun takki (väh. ~1pv)
[x] puvun housut (~1pv)
[ ] korun maalaaminen + uudet muovikuoret
[ ] rautalankaa ketjuun + maalaa helmet
[ ] hatun runko
[ ] päällystä/liimaa/maalaa hattu
[ ] nauha + sulkien kiinnitys hattuun
[ ] uudet hansikkaat ("?=!&%¤#!!!)
[ ] viimeistele kenkien maalaus
[ ] narujen pujotus takin hihoihin
[ ] painonapit takkiin (20kpl) + extra rypyt ja feikkinapit
[ ] kaapu (hätähätä tapauksessa jätän pois)
[ ] mahd. kankaiden pesukonevärjäys
[ ] rimpsujen purkaminen ja uudestaan ompeleminen
[ ] korsetin päällyskankaan kaventaminen
[ ] tekoturkiksen ompelu
[ ] kravatti (voi hätätapauksessa tehdä Bakassakin)

Kertokaa rehellinen milipiteenne.... Selviänkö tästä?? Olenko tuhoon tuomittu?

Ane-uen plokistaPerjantai 09.04.2010 14:47

1) Kerro yksi muistosi minun kanssani, vaikka emme näkisikään usein.
2) Laita tämä sitten omaan tilaasi niin voit yllättyä mistä ihmiset muistavat sinut.

Pöllin VilmaltaTorstai 08.04.2010 18:30

Luo oma bändi.
Mene Wikipedian etusivulle ja paina Satunnainen Artikkeli. Se on bändisi nimi.
Paina satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet (tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleita)
Paina satunnaista artikkelia uudelleen; se on albumisi nimi.
Paina satunnaista artikkelia 10 kertaa; ne ovat kappaleiden nimiä albumillasi.


Bändin nimi: Fire Marshal

Bändin jäsenet: Wayne Fitzgerald, Bobby Scaife, Junichi Tazawa, Jesús Oliván

Albumin nimi: Caroline McKenzie

1. Sedan Beehive stone huts
2. Milan Airport
3. Ahmad Bakhsh Sindhi
4. KAT discography
5. Vorra
6. Illegal immigration to the United States
7. Sorry, Sorry
8. Varna Province
9. Agony
10. Todesbonden

Aika jännä. >8D Kannattaa käyttää enkun kielistä Wikiä.
Tänään on ollut tosi kaunis ilma. Tulin kotiin hieman yli tunti sitten, enkä vieläkään ole ruvennut hommiin. Noh, Teen näin, että laitan roolihahmon meikit naamaan motivoimaan asujen tekoon ja sitten rupean hommiin.

Miksi olenkaan nainenTiistai 06.04.2010 16:02

Vihaan mielialanvaihteluita. Siis nyt en puhu mistään menkoista. Vaan puuhun yleisistä tunneheilahteluista. Inhoan sitä todella. Eilen illalla oli tosi hyvä fiilis kaikesta, tänään olen taas ihan angstissa asujeni kanssa. Tuli myös alemmuuskompleksi, kun katsoin muiden Madam Red cosseja. -.-

PurrTiistai 06.04.2010 01:14

En saanut tänään mitään aikaiseksi, vaikka piti. Mutta ei se mitään. ;D Intoan vaan sisäisesti koko ajan sitä Bakan paricossia. Ihan oikeesti. Jäi siitä meikkikokeilusta niin hyvä fiilikset, eikä mikään ole vielä mennyt ihan kamalasti perseelleen Emin cossissakaan. Omaanihan en ole propin lisäksi vielä ollenkaan aloittanut, saati sitten ostanut kankaita. Nyt pitää pitää peukkuja, että löytyy kelpohintainen hyvä kangas siihen minun asuuni. Purrrr. <333

Bakaan on muuten tulossa paljon ohjelmaa, johon on vain pakko osallistua. Kerrankin. Sitä saattaa olla liikaakin.