IRC-Galleria

FryGuy

FryGuy

https://www.facebook.com/jarellphoto

Selaa blogimerkintöjä

Elämää 2008Tiistai 19.08.2008 00:47

Koulu sitten alkoi taas ja kaksi ainetta (Ruotsi ja Kansantalous) olisivat rästissä. Kansantalouden saan hoidettua pois ens kuun alkupuolella ja tuon Ruotsin jätän taktisesti vasta marraskuulle, koska sanaakaan en ole kyseistä kieltä lukenut sitten maaliskuun. Motivaatio on suhteellisen korkealla ja välillä jopa tuntuu, että tästä voisi jopa tulla jotain.

Huom! Tämä ei ole elokuva-arvostelu, mielipidekirjoitus tai mikään muukaan erikoisempi kirjoitus vaan minulle tyypillinen päiväkirjamerkintä. Näitä tulee about 2-3 kpl vuodessa ja tässä on ensimmäinen tälle vuodelle.

Aikamoista huliviliä ja muutosta on ollut koko vuosi tähän mennessä. Mahdotonta keksiä mitään tiettyä asiaa mistä aloittaa, mutta idean tämän tekstin kirjottamiseen olen saanut viimeaikaisista ajatuksista, keskusteluista ja etenkin unista. Lähestulkoon kaikkien kolmen perusteella katse on kääntynyt menneisyyteen vaikka edessäpäin odottaa todellinen inferno koulun kanssa. Armeija aika, opiskelu Voionmaan opistolla, seurustelu ja työasiat poukkoilevat toistuvasti unissa sinne sun tänne. Tätä myöten myös ajatukset kääntyilevät vähän väliä menneeseen ja vaikka muistelemisessa ei mitään pahaa olekaan niin silti se tuntuu jotenkin oudolta. Toisaalta viimeaikoina motivaatio on kääntynyt vahvasti plussan puolelle ja kaikin puolin olen ollut virkeä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tästä voi johtua, että alitajuisesti nuo tietyt tapahtumat menneisyydestä poukkoilevat mieleen, mutta turhaa on etenkin kuvitella että jotain asioita olisi voinut tehdä paremmin. Aikamoista psykologiaa.

Vuosihan ei lähtenyt käyntiin mitenkään maailman parhaalla tavalla, mutta sitten tuli kevät, koulu loppui, työharjottelu alkoi ja sen seurauksena täysimittainen kesäloma. Kesäloma tosin venähti vähän turhankin pitkäksi, mutta voi olla että olin sen tarpeessa. Tällä hetkellä elämä on melko helppoa ja harrastuspuolella tähtäimet ovat seuraavan elokuvan valmiiksi saamisessa, valokuvausprojektien käynnistämisessä sekä "kesäkuntoon 2009"-projektin etenemisessä. Vakavemmat tähtäimet elämän suhteen ovat yksinkertaisesti tällä hetkellä vain ja ainoastaan Yo-Merkonomin papereissa 2009 keväällä. Ei siis mitään kovinkaan vakavaa ;)

Elokuva-arvostelu: The Dark KnightLauantai 09.08.2008 00:31

Ohjaus: Christopher Nolan
Vuosi: 2008


Järjettömyyksiin mennyt hypetys, käsittämättömät arvostelut, ylistys ja keikkuminen Internet Movie Databasen leffatilaston kärjessä nostivat odotukset melko korkealle. Vastasiko elokuva sitten kaikkia odotuksiani? No eipä tietenkään.

Elokuva ei ollut klisheinen jatko-osa täysin epäuskottavine juonikiemuroineen, paljon puhutut Nokian puhelinmainostukset eivät pistäneet silmään odotetulla tavalla, Batmanin puhe ei ollutkaan ärsyttävää eikä elokuva hajonnut käsiin massiivisesta sisällöstään ja pituudestan huolimatta. Asiat joita valtava hypetys usein saa aikaiseksi, eivät toteutuneet. Vuoden paras elokuva Yön Ritari ei ole, mutta yhden Oscarin voi ojentaa miehelle, joka ei sitä valitettavasti itse enää ole vastaanottamassa.

En lähde kuvailemaan elokuvan tapahtumia, sillä spoilaamisen mahdollisuus on suuri. Yön ritarin huonot puolet lieneekin parasta poimia heti ensimmäisenä. Mikä ikinä lieneekään ollut Katie Holmesin syy kieltäytyä Rachel Dawesin roolista, niin se tuskin on kovinkaan vakuuttava. Maggie Gyllenhaal toimii hyvänä paikkaajana, mutta loppupeleissä tapauksesta tulee ainoastaan mieleen saippuasarjojen halparatkaisut kun näyttelijällä on paska päivä. Kaupungin uusi huippusyyttäjä Harvey Dent ei ole huono hahmo ollenkaan, mutta hänen ilmestymisensä tapahtuu kuin tyhjästä. Dent lienee niitä hahmoja, jonka esittely tapahtui jo Batman Beginsissä, mutta leikattiin pois.

Yön ritarin hyvät puolet taas ovat kuin aurinkokunta, joka koostuu pienistä kappaleista, mutta kaikki ovat merkityksettömiä ilman kaiken keskellä olevaa aurinkoa. Tuo aurinko on Heath Ledgerin versio Jokerista. Koko elokuva alkaa Jokerin pankkiryöstöllä ja siitä lähtien koko show on hänen käsissään. Todennäköisesti en enää ikinä kykene katsomaan Tim Burtonin Batmania ja Jack Nicholsonin Jokeria. Sanottiin, että rima Nicholsonin Jokerin ylittämiseen olisi liian korkea, mutta Ledger tekee täystyrmäyksen. Ledgerin roolisuoritusta tuskin voi paljoa enempää ylistää, mutta ilman häntä elokuva ei olisi yhtikäs mitään. Jokeri rakastaa kaaoksen luomista ja siinä hän onnistuukin tyylillä. Jokerin nauru, vitsit ja teot eivät Nicholsonin Jokerin tavoin aiheuta myötähäpeää vaan pelkoa ja synkkyyttä. Elokuvassa tapahtuu juonittelua puolin ja toisin. Jokeri huijaa kaikkia ja kaikki koittavat jotenkin huijata Jokeria, mutta kuka vetääkään lopulta pitemmän korren? Puolivälissä tuntuu siltä, että elokuva olisi hajoamassa käsiin, mutta lopulta tapahtumat saavat hieman selitystä alleen. Katsojaa tosin saatettiin huijata eräässä vaiheessa vähän turhankin kovalla yrityksellä, mikä saattoi olla turhan kova kolaus joillekin. Jos elokuvaa katsoessa voi unohtaa Jack Nicholsonin niin yhtä hyvin Tommy Lee Jonesin version Harvey Dentistä voi heittää roskakoriin. Harvey "Kaksinaama" Dent on hahmo, jota ei tehdä katsojalle kovinkaan tutuksi, mutta hänen kohtalonsa saa hieman enemmän pohjaa kuin Batman Foreverissä. Kaksinaama on myös hyvin pimennossa pidetty hahmo enkä sen vuoksi spoilaa sen enempää, mutta pääpahiksena Kaksinaama ei toimisi lähellekään niin hyvin kuin Jokeri.

Kolmas Cristopher Nolanin Batman-elokuva vaatiikin tämän jälkeen vähintään yhtä hienon taikatempun kuin Jokeri esitteli elokuvan alussa.

EDIT: (Huom! Spoilers)

Pari asiaa elokuvasta pisti vasta jälkikäteen silmään ja korvaan aika vahvasti. Elokuva todella karkaa hetkeksi ymmärryksen rajamaille kun komissaario Gordon saa luodista. Kyseisen kohtauksen oli tarkoitus huijata katsojaa sekä tiettyjä elokuvan hahmoja, mutta kohtaus onnistuu huijaamaan katsojan pois pelistä sillä myös kaikki elokuvan hahmot käydään tapauksen jälkeen lävitse tässä ns. "surumontaasissa". Toinen negatiivisesti huomioitu asia on Harvey "Kaksinaama" Dent ja upeasti toteutettu palovaurio kasvoissa. Palovauriossa ja etenkin kasvojen toimivuudessa lipsutaan ehkä vähän ulos realismista eikä kieltäytyminen kipulääkkeistä paljoa näy fyysisenä tuskana. Näyttelijäsuoritus on Jokeriin verrattuna täysin alakanttiin vedetty ja syy on jälleen kerran digitaalinen erikoistehoste, josta olen monen elokuvan kohdalla sanonut ETTEI SE TOIMI! Varsinkaan jos se on näyttelijän naamalla. Tässä asiassa Jokeri ja Kaksinaama toimivat täydellisinä vastakohtina. Baarikohtauksessa, jossa Dent kiskaisee ryypyn naamaan ennen lantin heittoa, on visuaalisesti upea ja osa drinkistähän valuu pitkin hänen vaatteitaan, koska mm. vasen poski puuttuu kokonaan. Ongelma on vain näyttelijäsuorituksessa; koittakaa huviksenee kuvitella että puolet kummastakin huulesta ja poski puuttuvat, jonka jälkeen koittakaa puhua. Dentiltä tämä onnistuu liiankin hyvin ja jopa sanat, joissa esiintyy P-kirjain.

Toivottavasti loistavasta elokuvasta ei ala pomppimaan silmille muita typeryyksiä. Jostakin syystä näitä ei ensimmäisellä katselukerralla tullut huomattua.

****

Elokuva-ennakko: MAX PAYNEPerjantai 08.08.2008 23:08

Kyllä, nyt se sitten tapahtuu. Aikoinaan puhuttiin Nicolas Cagen ottavan Max Paynen roolin ja kukaan peliä pelannut tuskin osasi kuvitella Cagen sopivat siihen. Ei hätää, sillä rooliin valittiinkin Mark Wahlbergi, joka vieläkin vähemmän tuntuisi sopivan rooliin. Pelielokuvat eivät ikinä ole olleet menestyksiä ja Max Paynen traileri aiheutti aika pitkälti "mitä vittua"-reaktion.

http://www.maxpaynethemovie.com/

"One more down, many more to go"
- pelielokuvat

OUR News!Torstai 07.08.2008 03:35

OUR Production on ollut nyt reilut puoli vuotta hiljaisuudessa, mutta uusin projekti "Tuntemattomat" on nyt saanut pulssin. Käsikirjoitus on valmis ja myös vaikeat maskeeraus-suunnitelmat lähtivät rullaamaan eteenpäin. Näyttelijävalintojen kanssa on hieman ongelmaa mutta asia todennäköisesti saadaan ratkaistua viikon sisällä. Seuraavana on erikoisen kuvakäsikirjoituksen tekeminen sekä haasteellinen valaisu-suunnitelma.

Valitettavasti elokuva tullaan kuvaamaan suurella todennäköisyydellä samalla kameralla, jolla kuvattiin "Suuri Autovarkaus" vuonna 2007. Talven projekti "Kätkö" jo osittain todisti, että tekniikan ollessaan huippuluokkaa pystytään tekemään hienoa jälkeä ja nyt katsotaan mihin pystytään tavanomaisemman tekniikan kanssa.

Elokuva-arvostelu: WALL•ETorstai 07.08.2008 02:50

Ohjaus: Andrew Stanton
Vuosi: 2008


Wall-E on robotti, jonka yksinkertainen tarkoitus on kerätä kaatopaikaksi muodostuneen maapallon romua ja järjestellä sitä. Hänen tekoälynsä on kuitenkin astetta pidemmälle kehittynyt ja jopa niin korkealle, että hän kykenee oppimaan uusia asioita. Kaiken romun seasta löytyy myös joitakin mielenkiintoisia esineitä kuten videokasetteja, vaahtosammuttimia, zippoja sekä monia muita ihmisten jälkeenjättämiä muinaisjäänteitä. Erikoisimpana löytönä voidaan pitää romukasan keskeltä löytyvää kasvia, jonka Wall-E varastoi muiden löytämiensä harvinaisuuksien joukkoon.

Wall-En elämä saa uuden käänteen kun maapallolle laskeutuu avaruusalus, joka tuo mukanaan uudenlaisen robotin nimeltä EVE. Valovuoden verran kehityksessä edellä oleva EVE on tullut etsimään maapallolta elämää ja Wall-E ihastuu tähän ensi-silmäyksellä. Myrskyn yltyessä Wall-E johdattaa EVE:n majapaikkaansa ja esittelee tälle löytämiään esineitä innostuneena. Wall-En löytämä kasvi on juurikin se, mitä EVE on tullut etsimään ja seikkailu alkaa.

Disneyn ja Pixarin luoma Wall-E on ehdottomasti vuoden parhaimpia elokuvia. Elokuva on sanoin kuvaamattoman hieno elämys ja se kiilaa nimensä kaikkien animaatioiden kärkikastiin. Elokuvan erikoisimpiin asioihin kuuluu dialogin puuttuminen. Tarina kerrotaan kaikilla muilla äänillä ja eleillä, joita sympaattiset robotit osaavat, tuntevat ja etenkin oppivat koko elokuvan ajan. Dialogista vastaa satoja vuosia avaruudessa viettänyt ihmiskunta, josta on muodostunut lihava, laiska sekä lähes liikuntakyvytön joukko, joka kuitenkin osaa puhua. Ihmiset ovat kuitenkin täysin sivuroolissa tässä Wall-En ja EVEn seikkailussa.

Suosittelen kaikille animaatioiden ystäville sekä kaikille niille ketkä kaipaavat hieman vaihtelua.


*****

Elokuva-tyrmäys: Spider-man 3Lauantai 19.07.2008 04:53

Ohjaus: Sam Raimi


Siitä on jo tovi ehtinyt kulua kun näin kyseisen elokuvan ensimmäisen kerran ja nyt jaksoin hädintuskin katsoa sen uudelleen. Ensimmäinen elokuva oli ihan hyvä vaikka ylipitkä oli sekin, mutta sen jälkeen tapahtui jonkinlainen romahdus. Kaikkia kolmea elokuvaa yhdistää käsittämätön ylipituus ja elokuvat sisältävät aivan turhan määrän kuollutta jaarittelua. 90% elokuvista seurataan itkupilli, nörtti, luuseri, kakkahousu, pizzapoika Peter Parkerin epätoivoista suhdesoppaa Miss Mary-Jane Watsoniin.

Henkilökohtaisesti ongelmani on se, että vihaan elokuvia jotka tuottavat myötähäpeää ja ahdistavat katsojaa niin paljon, että moni jopa lopettaa katselun siihen paikkaan. Spider-man 3 muistutti tässä mielessä aika paljon kyseisen nolo-komedia-genren mestariteosta "Boratia". Yhtäkään elokuvaa en taida enää jaksaa katsoa kertaakaan alusta loppuun. Jokaisen olen nyt nähnyt kahdesti ja tämä riittänee hämisten osalta.

Spider-man 3:sta hehkutettiin kaikkien aikojen parhaimpana sarjakuvafilmatisointina, mutta en todellakaan ymmärrä tätä kuten jo Iron Manin arvostelussa terävästi totesin. Iron Man, HellBoy sekä Batman kuuluvat omalla listallani tuohon kultaiseen kastiin, mutta Spider-man (ensimmäinen) jää pois palkintosijalta. Spider-man 3:n tarinalla tuskin oli minkäänlaista merkitystä tuotantotiimille, sillä sen tiedettiin tuovat huimat kassatulot kun kaikkien fanien odottama Venom oli huhujen mukaan vihdoin yhtenä hahmoista. Elokuva on yksinkertaisesti typerä ja sarjakuvista piittaamattomasti kasattu liukuhihnateos, joita hollywood nykypäivänä tehtailee niin kauan kun rahaa tulee. Itse en ikinä ollut Spider-man sarjakuvien fani enkä lukenut niitä paljoakaan, mutta TV-sarjaa tuli pienempänä aina sillontällön seurattua. Jos olen väärässä niin korjatkaa, mutta oman muistikuvani mukaan Venom-mönjä löydettiin ensimmäisellä miehitetyllä avaruuslennolla Marsiin. Spider-man 2:ssa oli lehdistötilaisuus-kohtaus, jossa "se joku" tuleva avaruuslentäjä kosii Mary Jane Watsonia ja vihjailee myös tulevasta Mars-lennosta. Jotkut asian sarjakuvista/TV-sarjasta muistavat fanit varmasti osasivat yhdistää tämän kohtauksen kolmanteen elokuvaan kun huhut Venomista lähtivät liikkeelle, mutta kuinkas olikaan: Plöts. Sieltä se mönjä vaan tippui taivaalta aivan hämiksen viereen ja peitti mopopon rekkarin. Entä tämä toinen hämiksen vihollisista; Sandman? Jos hän olisi ollut ympäripäissään ja herännyt sieltä testikammiosta niin asia olisi ollut hieman ymmärrettävämpi, mutta kaveri oli selvinpäin. Myös pääsy tuollaiseen huippuluokan, mahdollisesti myös huippusalaisen kokeen suoritusalueelle oli vähän naurettavan helppo. Toisaalta ei kyseisen kokeen suorittajiakaan paljoa kiinnostanut, oliko se lintu vai joku peura. Typeryyksien sataminen ei loppunut näihin kahteen tapaukseen vaan yhtäkkiä kostoa hämikselle vannovan Harryn palvelija Bernard päättää kertoa totuuden Harryn isän kuolemasta. Asioitahan ei voi kertoa yhtään aikasemmin ja Harryn mietteliäs ilme tuossa kohtauksessa hänen kranaatin turmelemilla kasvoillaan on jotenkin koominen, etten sanois. Oikeastihan hän päättää tuolla hetkellä lähteä rakkaan ystävänsä, pissapoika spidermänin avuksi taistelemaan Venomia ja Sandmania vastaan. Tässä vaiheessa olin jo ensimmäisellä katselukerralla niin ihmeissäni näistä typeristä juonenkäänteistä että väkisin jatkoin katsomista. Sitten luvassa oli se hienoin taistelu sarjakuvaelokuvien historiassa. Kun uutistoimittaja alkoi selostamaan tapahtumia sitä karseaa tekohymyä vääntäen ja kun Spiderman saapui paikalle taustalla liehuvan valtavan USA:n lipun saattelemana, kuvittelin mielessäni ohjaajan pyyhkimässä persettään käsikirjoitukseen. Tuntui kuin koko homma olisi karannut käsistä ja kaikki vedettiin tahallaan niin "överiksi" kuin mahdollista. Sitten mäiskittiin, selostettiin, tehtiin sankaritekoja, uhrautumisia, itkettiin, annettiin anteeksi, pelastettiin nainen ja elokuva oli siinä.

Ylipitkiä, tekemällä tehty, tylsä ja valitettavasti yksi huonoimmista sarjakuvafilmatisoinneista mitä olen nähnyt. Ok, tähän täytyy sitten heittää Batman Forever, Batman & Robin, Catwoman, Daredevil, Elektra ja Ghost Rider, jotka jäävät vieläkin huonommille sijoille.


*

Elokuva-arvostelu: Dark FloorsTorstai 17.07.2008 16:56

Ohjaus: Pete Riski


Riskillä katsoin elokuvan kaikkien lukemieni arvostelujen jälkeen ja oloni on tällä hetkellä hyvinkin samankaltainen kuin sillä mummolla pyörätuolissa elokuvan alkupuolella. Tuntuu yksikertaisesti siltä kuin joku olisi repinyt silmät päästäni.

Sarah on pikkutyttö, jonka sairautta en nyt muista, mutta eipä tyttö elokuvassa paljon mitään järkevää saanu suustaan ulos. Hoki yksinkertaisia asioita ja tarjosi houruilevasti viitteitä tulevasta kaaoksesta. Sarahin isä Ben puolestaan tahtoo viedä tytön kotiin sairaalasta, jonka hoitotapoihin hän ei luota. Matkalla ulos, hissi jää kuitenkin jumiin ja outoja asioita alkaa tapahtua. Benin ja Sarahin lisäksi hissiin jää jumiin hoitsu, kyttä, mulkku ja pummi. Koko kaarti koostuu todella huonoista näyttelijöistä ja odotettavissa onkin kliseitä oikein liukuhihnalta. Musta mies kuolee ensimmäisenä kuten aina ja mulkku aiheuttaa päänvaivaa katsojille sekä tilannetta järkeileville ihmisille. Pummilla ja Sarahilla on jonkinlainen henkinen yhteys, mutta tyttö kun ei osaa oikein puhua niin asiat jäävät hieman epäselviksi. Itseään toistava käytävillä juoksentelu johdattaa tarinan myös loppuun, joka ei ole mistään kotoisin.

Elokuvan parhaimpiin puoliin kuuluvat ehdottomasti hieno lavastus, ulottuvuuksien välillä tapahtuva kikkailu sekä se kun kyttä kolkkaa vahingossa mulkun vaahtosammuttimella. Juoni, näyttelijät sekä bändin jäsenet ovat suorastaan perseestä. Elokuvan suurin ongelma on se, että se on yli 2 vuotta myöhässä aikataulusta ja Lordi-buumista. Suurin ja toimivin kauhuelementti elokuvassa oli bändin jäsenten sijasta lavastus sekä elokuvan loppupuolella käytävästä heräävät zombiet. Kosketinsoittajan esittämä "ScreamQueen" on aivan turha hahmo, rumpali, kitaristi ja basisti muistuttavat hieman liikaa toisiaan ja yksi olisi riittänyt oikein hyvin. Mr.Lordi itse puolestaan on tietenkin se pääpahis siellä autohallissa, mutta eipä toimi hänkään. Elokuvan sijasta voin suositella katsomaan minkä tahansa Lordin musiikkivideon, koska ne ovat kaikki aivan samanlaisia ja vieläpä lyhyempiä kuin itse elokuva.


*

Tammerfest 2008Sunnuntai 13.07.2008 20:14

Noniin, nyt on sekin sitten ohi. Ajattelin jo keväällä, että täytysi varmaan tänä vuonna koittaa ottaa kaikki mahollinen irti näistä festareista. Festit tulivat kuitenkin yllättävän nopeasti eteen ja ensimmäinen päivä meni siihen, että suunnittelin lähtöä sinne. Katsoin ulos ja aurinko paistoi, mutta sen jälkeen vilkaisin kelloa joka oli jo hieman yli yhdeksän illalla, joten ajattelin jättää seuraavaan päivään.

Torstaina mentiin sitten äidin, siskon ja siskon poikakaverin kanssa pyörähtään Viikinsaaressa. Päivällä ei vielä paljoakaan tekemistä ollut joten tämä reissu tuli ihan hyvään väliin. Syötiin siellä ja pelattiin minigolfia maailman paskimmalla minigolf-radalla. Reissun jälkeen sitten ajattelin soittaa jonkun kaverin mukaan ja mennä koskipuistoon istuskeleen. Seppo ja Jari olivat tulossa, mutta Seppo vasta klo 19.30 ja Jari 23.50. Ajattelin, että illan voisi koittaa vetää mahdollisimman halvalla linjalla ja suuntasin Lidliin hakemaan pari lonkeroa ja olutta. Sepon kanssa oltiin hetken aikaa koskipuistossa jauhamassa paskaa leffoista, voitsista ym. mieleen juolahtavasta. Sepon lähdettyä kävin Punjapissa vetämässä kebabin naamariin ja hain pari lonkeroa lisää. Siinä sitten tuli istuskeltua ja odoteltua koskipuisossa jonkin aikaa. Ilmeisesti näytin jotenkin säälittävältä ja yksinäiseltä, että sain yli kolmekymppisen kuopiolaisen muijan juttukaveriksi, HipHei! Tässä vaiheessa alkoi tuntua jo siltä, että voisi luovuttaa ja lähteä himaan. Jari tuli kuitenkin sitten muutaman toijalalaisen kaverinsa kanssa ja kruisailtiin pitkin Tamperetta jonkin aikaa, käytiin rumassa vetämässä yhdet drinkit ja sen jälkeen tuli henkilökohtainen valomerkki. 14 tunnin roikkuminen kaupungilla teki tehtävänsä ja tiedossa oli vielä noin 10km pyöräily takaisin lukonmäkeen.

Perjantaina väsytti. Edellinen ilta meni oikeastaan päin vittuja niiden Lidlin halpojen kurajuomien takia, joita en tule enää ikinä ostamaan. Nukuin pitkään ja iltapäivällä pyöräilin kaupungille syömään ja katselemaan meininkiäl. En kuitenkaan jaksanut kauaa olla, joten suuntasin takaisin lukonmäkeen ennen klo 21:ta.

Lauantaina oli "aikainen" herätys siinä vähän ennen yhdeksää ja suunta Kuhmoisiin sukujuhlille. Siellä kuluikin aikaa sinne klo 16 tienoille, jonka jälkeen ajattelin vielä mennä kaupungille katselemaan Tammerfestin loppufiiliksiä. Perttu soitti ja kertoi myös olevansa menossa kaupungille siskonsa ja hänen kavereidensa kanssa. Illasta tuli kalliimpi ja pidempi kuin osasin odottaakaan. Ensimmäisenä mentiin melko hintavaan Hemingwaysiin yhdelle, josta sitten suunnattiin kävellen kalevaan. Siis, Perttu ja mä käveltiin kun autoon ei mahtunut kaikki. Pari lonkeroa tuli sitten juotua siellä Justun kaverin kämpillä. Mukana oli myös yksi heidän englantilanen kaverinsa, joka toi hieman väriä iltaan. Siitä on jo hetki vierähtänyt kun viimeksi on saanut englantia puhua, mutta mukavaa vaihteluahan se oli. Joskus yhdentoista aikaan sitten suunnattiin takaisin keskustaan ja minä ja Perttu tietenkin käveltiin. Hetkeksi vielä mentiin Hemingwaysiin istumaan, jossa tilasin elämäni kalleimman kossubatteryn (8€) ja se jäi myös viimeiseksi siellä. Tuli juteltua niitä näitä niin suomeks kuin englanniksikin ja sitten suuntana oli jokin yökerho. Itselläni oli kaksi vapaalippua, jotka kävivät Onnelaan, Cabaretiin sekä Apolloon, mutta naisryhmä valitsi Love Hotellin. Visiitti jäänee viimeiseksi, sillä 20€ setelillä pääsit sisään ja sait yhden drinkin. Kyllä, sisäänpääsy maksoi 10€ ja drinkki oli vaivaiset 40 centtiä halvempi kuin Hemingwaysissä. Myös paikan ikäraja oli K-23, joten ainoa syy miksi päästiin Pertun kanssa sisään oli varmasti sen hetken selväpäisyys sekä vanhempi seura. HipHei, nyt on sitten tullut oltua kerrankin "alaikäisenä" baarissa. Pian sisäänpääsyn jälkeen kuitenkin oivalsin, että porukasta kaikki tai lähestulkoon valtaosa olisi yli 23 vuotiaita ja noh... enää ei tulisi baarinvaihdos kyseeseenkään. Meininki oli hyvä, mutta tanssiminen ei kiinnostanut, joten tunnelma oli pidemmän päälle erittäin soijanen ja ahdistava. Baaritiskillä oleminen tuntui melkein kuin olisi ollut bensa-asemalla ja katsellut hintoja. Jekkubattery 7.60€, Fisu & GinTonic 11.xx€ sekä Fisu & Jekkubattery 12.xx€. Siinä oli ne mitä kykenin juomaan ja sen jälkeen oikeastaan fiilikset olivat hieman ristiriitaiset. Meininki ja porukka olivat aivan loistavaa, mutta suhteellisen tiukan rahantilanteen keskellä juominen latisti fiilistä. Noh, ilta päättyi valomerkkiin ja päästiin ulos tästä bordellilta kuulostavasta yökerhosta. Kaikki lähtivät omille teilleen ja koko hämeenkatu täyttyi zombeista. Ihmisiä nukkui puistoissa ja jopa Alepubin kulmalla, eli normipäivä. Pertun kanssa käveltiin lukonmäkeen ja perille päästyämme kello oli jotain aamukuuden tietämillä. Muutaman tunnin yöunet ja seuraavaan päivään.

Morkkisko? kyllä. Kyllähän sitä yhdet festarit aina kestää ja kerran vuodessa tommonen tuhlaaminen lienee ihan ok, mutta hieman jäi sellainen fiilis, että oliko se sittenkin aivan turhaa. Suunnitelmissa on, että siinä oli viimenen tommonen baarireissu tältä vuodelta ja muutenkin vastaavat ryyppyreissut ovat tältä kesältä ohitse. Vahvalla säästöliekillä mennään tästä eteenpäin ja tuskin tuo morkkis kestää paria viikkoa kauempaa.

Kivat festit.

Elokuva-arvostelu: The Big LebowskiTorstai 10.07.2008 04:12

Ohjaus: Joel Coen
Vuosi: 1998


Hyvä elokuva. *arvostelua päivitetään kun ehditään*


*****

Elokuva-arvostelu: The MistKeskiviikko 09.07.2008 21:36

Ohjaus: Frank Darabont


Stephen Kingin kirjoista jo monet ovat saaneet elokuvaversionsa vaihtelevilla menestyksillä. Vuonna 2007 ilmestynyt The Mist perustuu myös Stephen Kingin novelliin ja sitä hehkutettiin yhtenä vuoden parhaimpina kauhuelokuvina. Traileri oli mitäänsanomaton eikä herättänyt minkäänlaista kiinnostusta elokuvaan. Tämän takia myöskään odotukset eivät olleet mistään kotoisin, mutta ehdin jo ihmetellä arvosteluja, joissa tätä teosta kehuttiin ja ylistettiin. Pakkohan se sitten oli katsoa.

Tässä vaiheessa yritän kaikin keinoin kaivaa mielestäni niitä lehtiä, joista olen arvosteluja lukenut. Asia alkoi välittömästi vaivaamaan ja luulenkin, että kyseiset lehdet olivat jotain Seiskan kaltaisia roskalehtiä, joita ei voi edes hädän tulle paskapaperina käyttää. Lehtiä, joidenka mahtavat elokuva-arvostelut ovat luokkaa "Johnny Depp on niin ihana. Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla (5 tähteä)" The Mist nimittäin tarjoilee verrattavasti samaa paskaa kuten toinenkin 2007 julkaistu "menestyselokuva" I am Legend. Potentiaali, tunnelma ja kaikki lähtökohdat ovat lähestulkoon täydelliset huippuluokan elokuvalle, mutta ei niin ei.

David lähtee myrskyn jälkeen poikansa ja vitun ärsyttävän naapurinsa kanssa kauppaan hakemaan ruokaa ym. tavaraa. Koko kaupunki on kiireinen ja sekaisin ennätyksellisen ukkosmyrskyn jäljiltä. Yhtäkkiä valtava sumu valtaa kaupungin ja ihmiset jäävät loukkuun kaupan sisälle. Kun paikalle ryntää vanha mies verta vuotaen ja huutaa "There's something in the mist", kaikki uskovat häntä. Pian ollaankin kaupan lastauslaiturilla ja tarkoituksena on mennä ulos puhdistamaan jotain vitun turhaa ilmastointikanavaa. Valtavat lonkerot valtaavat koko lastauslaiturin, tyhmä nulikka kuolee ja pala lonkeroa jää todistusaineistoksi usvassa lymyilevistä olennoista. Nyt ihmiset eivät enää usko, että ulkona olisi mitään vaarallista. Yhden asian elokuvan traileri kertoi jo varmasti, että kun laitetaan 10 erilaista, toisilleen tuntematonta, eri tavalla panikoivia, eri uskonnollisia ja mielentilasia ihmisiä saman katon alle, seurauksena ei voi olla muuta kuin vuoden ärsyttävin elokuva. Mukaanlukien tietenkin ne 50 ihmistä, jotka kääntyvät sen kaikkein sekopäisimmän puoleen ja liki puolet elokuvasta saadaan kuunnella uskonnollista hölynpölyä. Vertauskelvollisen I am Legendiin tekee The Mistissä nuo halvat digitaaliötökät. I am Legendissä oli liian vaikeaa palkata ihmishirviöiden rooliin parkour-taitajia ja maskeerata heitä näyttämään pelottavilta ja The Mistissä tehtiin sama kaikkien lonkeroiden ja ötököiden kanssa. En jaksa ymmärtää yhtään ainutta tuottajaa tai ohjaajaa, jotka sallivat elokuviina erikoistehosteita ja kuvitteellisia hahmoja, jotka eivät edes näytä aidoilta. Huono ulkonäkö ei ole näiden digitaalihirviöiden ainoa ongelma, sillä näyttelijöidenkin on vaikea tulla toimeen "vastanäyttelijän" kanssa, jota ei ole olemassa. Uskottavuus kaatuu usein viimeistään tähän, jopa kokeneiden näyttelijöiden kohdalla. Transformersissa Megan Fox ei edes tiennyt missä Optimus Prime seisoi vaikka keskusteli kyseisen rekan kanssa. Ongelmaan tuskin ollaan saamassa järkevää ratkaisua sillä 3D on halpaa verrattuna viisimetrisen robottilonkeron rakentamiseen. The Mist ei ole pelottava elokuva vaikka alun tunnelma ja asetelmat vaikuttivatkin hyviltä. Amerikkalaiset kauhuelokuvat ovat todellakin hakoteillä jossakin usvan keskellä. Elokuvan lopetus on ehkä julmin, vittumaisin ja epäreiluin, mitä olen ikinä nähnyt. En tiennyt oliko elokuva tarkoituksella höystetty todella epäkorrektilla huumorilla sillä ensimmäinen ns. "hauska" tapaus oli kun joku keksi hätyyttää lentäviä olentoja pois kaupasta palavien moppien avulla. Kaveri sitten kastoi mopin bensaan, sytytti tuleen, kompastui bensa-ämpäriin ja koko kauppa syttyi tuleen. Kyseinen kohtaus on ehdottomasti elokuvan koomisinta antia kun samalla kymmenet ihmiset juoksevat karkuun kaikenmaailman naurettavia digitaalikärpäsiä (mahtoi olla hauskaa kuvausryhmällä).

En ole vähään aikaan kirjottanut mitään näin aiheesta karkailevaa arvostelua, mutta elokuva oli ehdottomasti vuoden ärsyttävimpiä kokemuksia. Elokuvan loppu oli sellainen, että siitä on paha mennä sanomaan mitään. Todella odottamaton ja hetken vaikutti jo kliseiseltä, kunnes "se" tapahtui. Synkät loput ovat usein myös hyviä ja ainoita keinoja lopettaa elokuva, mutta tämä meni siihen "haista vittu!"-kategoriaan.


**