IRC-Galleria

FryGuy

FryGuy

https://www.facebook.com/jarellphoto

Selaa blogimerkintöjä

Aika tehdä hieman...Perjantai 23.10.2009 01:54

muutoksia. Leffaprojektin valmistuttua tuli näytettyä leffan posteri ja traileri etusivulla. Tämä on ollut "perinne" jo vuodesta 2006 lähtien, mutta tällä kertaa tilanne on hieman toisenlainen.

IRC-Gallerian uusi ulkoasu on tappanut etusivu-elämän lähes täydellisesti, jonka voi huomata "mun kuva" jonon lyhentymisestä siitä entisestä 700minuutista 0-3 minuuttiin. Myös älyllinen elämä vaikuttaisi kuolleen kokonaan, sillä kommenteista yksikään ei ollut suunnattu "aiheeseen" vaan kaikki kerjäsivät itselleen kommentteja sekä heittivät jotain ajat sitten wanhentunutta "SIIKA"-läppää. Nooh, tämmöistä jotenkin osasin jopa odottaa... koko meininki on jo pidemmän aikaa vaikuttanut siltä, että viimeisetkin järjen rippeet hupenevat kovaa vauhtia.

Pistin jo omaa näkyvyyttäni täällä hieman piiloon yleisesti tietojen ja kuvien osalta. Seuraavaksi käväsen deletoimassa koko ii2 tunnuksen, jolla en yksinkertaisesti tee mitään. Suuri osa kavereista ja tutuista vaikuttaisi jo hylänneen koko IRC-Gallerian ja siirtyneen facebookiin. Ihan vielä en ole itse tätä poistamassa, mutta se mahdollisuus on päivä päivältä houkuttelevampi.

OUR News: Suuret Kuviot NYT netissä!Sunnuntai 18.10.2009 02:39

Pitkä piina on päättynyt vihdoin kaikkien osalta ja elokuva on nyt katsottavissa ilmaiseksi indietaivaassa!

http://www.indietaivas.fi/movie.php?videoid=1099

Ei valtaa teiniapinoille!Tiistai 06.10.2009 21:54

Toivottavasti ylläpito pitää kiinni tästä uudistuksesta kaikesta huolimatta. Paluu vanhaan osoittaisi enimmäkseen heikkoutta. Vaikka näin raju uudistus onkin ajettu läpi keskeneräisenä niin ipanoiden täytyy vain tajuta, ettei se kerrasta täydelliseksi tule. Suunta on hyvä, mutta matka pitkä.

Uudistuksiin täytyy vain tottua. Kitisijät osoittavat vain kyvyttömyyttään omistaa muuta elämää kuin gallerian.

OUR News!Lauantai 03.10.2009 01:13

Elokuva on jo valmistunut kuten kaikki oheismateriaalikin. Enää olisi edessä DVD:n polttaminen sekä nettiversioiden rendaaminen. Tässä on nyt viikko taisteltu tekniikan kanssa ja eilen alkoi jo hermot paukkua. Adoben Premiere työstää elokuvasta aivan sattumanvaraisia pätkiä vaikka pitäisi tehdä täyspitkä käännöstyö. Sain elokuvan lopulta kahdessa osassa ulos Premierestä, mutta Encore CS4 alkoi sitten vuorostaan temppuilemaan. Ohjelma hukkasi videoista äänet eikä polttaminen onnistunut sitten millään. Noin 10 levyä meni pilalle tuon perkeleen kanssa. En muista ainuttakaan elokuva-projektia, jossa ei olisi ollut ongelmia, mutta tällä kertaa vaihtoehdot alkavat olla vähissä. Paskamaisinta on se, että ohjelma ei anna minkäänlaista osviittaa vian lähteestä ja kaikki info on täytynyt metsästää netin forumeilta. Olen aina pitänyt Adoben ohjelmia laadukkaina ja parhaina mahdollisina, mutta taiteellinen motivaatio alkaa kyllä reippaasti laskea jos puolet projektiin käytetystä ajasta kuluu vikojen selvittelyyn. Sunnuntai-maanantai välisenä aikana rendaan vielä kertaalleen kaiken materiaalin ulos Premierestä ilman multiplexin for DVD asetusta, eli ääni ja kuva tulee eri tiedostoina. Tämän kuulemma pitäisi jollain tapaa auttaa, mutta ennen ei ole pitänyt tämmöistä järjestelyä suorittaa. Jos tämä ei toimi niin sitten ei paljoa naurata.

OUR NEWS!!!Lauantai 12.09.2009 04:33

http://www.indietaivas.fi/movie.php?videoid=1065

Kultajousen musiikkivideo on nyt julkaistu! Tsekatkaa kaikki!

OUR News!Tiistai 08.09.2009 18:19

Suurten Kuvioiden virallinen traileri on nyt julkaistu useammassakin paikassa. Tässä linkki indietaivaasta löytyvään HD-versioon:

http://www.indietaivas.fi/movie.php?videoid=1059

Traileri on myös nähtävillä Youtubessa, Facebookissa ja täällä IRC-Galleriassa.

OUR News!Maanantai 31.08.2009 23:10

nyt myös facebookissa http://www.facebook.com/group.php?gid=19026947958 ...tai ollut jo jonkin aikaa... mutta on kuitenkin :)

OUR News!Maanantai 31.08.2009 22:59

Suurten kuvioiden kuvaukset on nyt pääosin päättyneet ja rankka editointi jatkuu jo toista viikkoa. Traileria ja musiikkivideota luvassa piakkoin. Itse leffan julkaisusta enemmän tietoa myöhemmin...

internet-ensi-ilta indietaivaassa.

OUR News!Sunnuntai 19.07.2009 23:37

Uuden elokuvan kuvaukset pyörähtivät käyntiin lauantaina 12 tunnin kuvaus-sessiolla. Koko viikonlopulle suunniteltu ohjelma vedettiin läpi yhdessä päivässä ja elokuvasta saatiin kuvattua 50%. Otoksia kertyi lähes 200 ja niistä lähdetään valikoimaan ja leikkaamaan kohtauksia kasaan heti maanantaina. Kyseessä on OUR Pro:n kahdeksas projekti ja suurin tähän mennessä. Palaamme hieman "juurillemme" ja teemme elokuvan asenteella -tosissaan, mutta ei liian tosissaan-. Tuotannossa olevan toiminta-komedian odotetaan valmistuvan syyskuun aikana ja ens-iltansa se saa indietaivaassa.

Elokuvasta on tulossa myös poster, trailer sekä musiikkivideo ennen itse elokuvan julkaisua.

Elokuva-arvostelu: Tokyo Gore PolicePerjantai 10.07.2009 00:43

Vuosi: 2008
Ohjaus: Yoshihiro Nishimura

Pitkän ajan jälkeen tehdään paluu itämaisten elokuvien maailmaan ja kun kyseessä on vieläpä tämä "nousevan auringon maa" eli Japani niin omituisuuksia on luvassa.

Kyseessä on ehdottomasti omituisin elokuva jonka olen koskaan nähnyt. Väkivaltaa, minihameita, samurai-miekkoja, mutaatioita, verta, erotiikkaa, irto-raajoja ja kliseinen kosto-tarina suhteellisen paskoine tehosteineen. Näin koko elokuvan voisi tiivistää.

En tiedä muista, mutta itse jollakin omituisella tavalla jopa pidin elokuvasta. Gore meni niin överiksi paikotellen, että elokuva alkoi näyttää jopa indie-tuotannolta. Ties vaikka olisi ollutkin... ei tämä niin kalliilta näyttänytkään, mutta silti tässä oli ihan toimiva idea.

Tulevaisuuteen sijoittuvassa elokuvassa Japanin poliisi on ottanut yleisesti hieman kovemmat otteet käyttöön. Elokuva muistuttaakin mainostuksineen hieman Starship troopersia, mutta ihannoi väkivaltaa yli kaiken. Edesmenneen isänsä jalanjälkiä seuraava Ruka päätyy myös poliisiksi ja metsästää työkseen "insinöörejä" Tokiossa. Insinöörit ovat kaiken rikollisuuden yhdistelemiä mutaatioita, jotka leviävät epidemian lailla.

Elokuvan sain juuri katsottua loppuun joten en juuri nyt osaa sanoa yhtään enempää... olen sen verran sanaton. Perustana elokuvan juonena on melko kliseinen kostotarina, jossa tyttö kostaa isänsä kuoleman. Elokuvan visuaalinen omituisuus tekee kokonaisuudesta jotakin sellaista mitä harvemmin näkee. Tämä oli kuulemma elokuva "joka on pakko nähdä".


***