Yksi joulukuun super-alesta ostetuista peleistä ja ehdottomasti yksi parhaimmista. Ensimmäinen Red Faction oli klassikko ja sitä tuli pelailtua aikoinaan paljonkin. Ostin kaikki 3 peliä samaan aikaan kun ne sai yhteensä jollain 5-6€:lla. Red Faction 2 oli jotain niin karmeaa kuraa, että siitä olisi hauska kuulla erään youtubessa tunnetuksi tulleen peliarvostelijan mielipide. Peli ei viitannut mitenkään alkuperäiseen, alkoi jostain päättyen johonkin, näytti rumemmalta kuin alkuperäinen, aseita oli vaikka muille jakaa, mutta pelissä tuli käytettyä vain yhtä tai kahta ja koko Marsin kaivosmiesten punainen kapina oli tuotu maapallolle. Koko Red Faction teemaa oli väritetty kaiken lisäksi muistuttamaan Neuvostoliittoa ja Stalin-tyylisiä patsaita sekä julisteita oli siellä sun täällä. Oma arvioni on, että peli teetettiin halvalla jossain Venäjällä eikä alkuperäistä peliä ollut kukaan edes nähnyt.
Tuon pakkopuurtamisen jälkeen alotin pelaamaan Red Faction (3): Guerillaa erittäin alhaisin odotuksin. Erittäin positiivena yllätyksenä tuli, että kyseessä oli todellinen "reboot". Olin hetken yllättynyt first person pelimuodon muuttuneen Dead Spacen kaltaiseen third person kameraan. Pelissä ollaan jälleen Marsissa ja tapahtumat sijoittuvat joidenkin vuosikymmenten päähän ykkösestä. Pelihahmona on "Mason", joka saapuu Marsiin tekemään rehellistä kaivosmiehen työtä. Pinnan alla kuitenkin kytee uusi punainen kapina paikallista toimintaa johtavaa EDF sotilasjärjestöä kohtaan. Mason joutuukin välittömästi ristituleen ja päätyy punakapinan riveihin.
Guerilla korostaa erityisesti sitä, mikä oli ykkösessä niin hauskaa ja mullistavaa eli paikkojen tuhoamista. Tällä kertaa liikutaan pelkästään ulkoilmassa eikä sokkeloisissa laitoksissa, joten tunneleiden kaivamiselle ei tole tarvetta. Pelissä voi käytännössä tuhota kaiken pienimmästä suurimpaan rakennukseen. Pelin alussa pelaajalla on vasara, joka on myös ainoa vakio-ase, jonka vaihtaminen ei onnistu sekä kiinni tarttuvia räjähteitä. Rakennusten tuhoaminen on yllättävän hauskaa ja mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän räjähteitä tulee, niiden määrä kasvaa ja kohteet muuttuvat entistä mielenkiintoisemmiksi. Rellestämistä ja riehumista EDF:n kiusana riittää aina pelin loppuun asti, jonka jälkeen maailmaan saa jäädä vapaasti jatkamaan jos tuhottavaa riittää. Red Faction Guerilla on lähes kuin Grand Theft Auto: Mars ja maailma on arviolta samaa kokoluokkaa kuin San Andreas. Maailma koostuu kuudesta alueesta, jotka täytyy vapauttaa EDF:n hallinnasta suorittamalla erinäisiä tehtäviä aina kun omalta riehumiselta ehtii.
Hauskasta ja erilaisesta pelikokemuksesta on siis kyse, mutta katsotaampa sitten niitä heikkouksia. Guerillassa kuten GTA:ssakin on järjetön määrä ajamista eikä ajoneuvojen käyttäytyminen saa kouluarvosanana kuin tylyn 5-. Säälistä läpi kun peli on muuten niin hyvä; Ajaminen "lagaa" ja joskus nopea korjausliike johonkin suuntaan saattaa spinnata auton seinää päin tai heittää sen voltilla jonnekin hevon vittuun. Pelissä on paljon "aja tästä tuonne tässä ajassa"-tehtäviä, jotka ottavat ankarasti etu- ja takaraivoon auton pyöriessä jossain hiekkakuopassa itsekseen vaikka olet jo heittänyt näppiksen ikkunasta. Lisäksi jotkut ajoneuvot ottavat tuon "lagaamisen" yhteydessä ihmeellisiä spurtteja kiiveten näin lähes pystysuoraa seinääkin ylöspäin.
Tämän omituisen third person kuvakulman takia räiskintäkin on pelin alkuvaiheilla tuskaista. Tähtäin on iso ja hankala vaikka siihen tottuukin pelin myötä. Peliin on GTA:sta lainattu myös EDF:n naurettava tarkkaavaisuus. Sama kuin GTA:ssa juoksee jonnekin syrjäiselle kujalle ja ampuu ilmaan niin välittömästi selän takaa kuuluu "Hey you" ja "PAM": Lainvartija on suorittanut tehtävänsä. Guerillassa olisi mahtavaa jos olisi olemassa edes pieni "Hitman" tyylinen mahdollisuus hiipiä tukikohdissa, täyttää rakennukset räjähteillä, juosta pois ja painaa nappia. Mutta ei. Hiipiminen saattaa joskus onnistua helpostikin, mutta heti kun ensimmäinen räjähde irtoaa kädestä niin tulee hälytys. Loppua kohden en enää edes yrittänyt hiipiä vaan kiinnitin kaikki räjähteet ajoneuvoon, vedin rätin päähän ja ajoin sen EDF:n toimiston ovesta sisään.
Mason, Gordon Freeman, Mason, Mason, haa Mason, ohoo Mason ja Mason-ilmiö kehittyy tarinassa, mitä pidemmälle peli etenee. Tukikohtia, punakapina vastaista propagandaa ja vartiointipisteitä tuhoamalla saa kasvatettua tavallisissa siirtolaisissa taistelutahtoa saaden heidät liittymään kapinaan. Mason on paikallinen julkkis, jota ei haukuta vaikka hän GTA-tyylin tulee ja ottaa ajoneuvon haltuunsa vaan pikemminkin kehotetaan ajamaan varovasti. Pelin edetessä ei kuitenkaan tarvitse sotia yksin vaan tarpeeksi suuren kaaoksen keskellä nämä fanit ryntäävät apuun. JA VOI JUMALAUTA, voin sanoa, että Mad Max tyyliset aavikkorosvotkin pelottivat vähemmän kuin paikalle saapuvat täydennysmiehet. Lähes kaikissa peleissä boteista on haittaa, mutta tässä ne voivat jopa ampua omia. Strategiaa tai älyä ei ole vaan täydennykset tulevat suojelemaan idoliaan kuin presidenttiä. Paikalle saapuminen tapahtuu aina auton parkkeeraamisella Masonin päälle, koska silloinhan vihollinen ei sankariin voi osua. Kun Mason vihdoin pääsee auton alta pois, parveilevat nämä päättömät kanat jatkuvasti tulilinjalla ampuen myös tasaiseen tahtiin sankariaan selkään ja vittuilevat vielä päälle. Jalkasin ei kentässä tarvitse kulkea eikä kannata, sillä ei kestä kauaakaan kun kuuluu torvi ja ajoneuvo saapuu paikalle. Kyllä. Tietenkin se ajaa aina ylitse tai parkkeeraa päälle. Monesti sai juosta karkuun ja pelin loppupuolella saadun jetbackin ansiosta torven kuullen pystyi nousemaan ilmaan turvaan.
Suurimmat miinukset olivatkin sitten siinä, mutta eräs typeryys löytyy vielä asevalikosta. Kuka helvetti on keksinyt lonkalta laukaistavan raketinheittimen? Kysympähän vaan. Pelissä on kaksi erilaista rakentinheitintä ja molempia kannetaan mukana kuin minigunia. Taistelutilanteessa niiden käyttö edellyttää nousemista suojamuurin päälle seisomaan, jotta niillä voi ampua osumatta esteisiin. Jonkin korkean esteen päältä ampuminen on aina lähes elinehto, sillä ei pidä unohtaa niitä päättömiä kanoja jotka oikein yrittävät kopata sen raketin ilmasta.
Värikkäitä miinuksia löytyy, mutta kokonaisuutena peli on hauska ja hyvää ajanvietettä. Tietenkin suhteutettuna siihen rahamäärään, jonka tähän käytin, mutta paras Red Faction tähän mennessä. Kuten alussa jo mainitsin niin kyseessä on lähes täydellinen "reboot" ja tarkoitin tällä nyt lähinnä sitä, että pelaajan ei ole pakko pelata ykköstä ymmärtääkseen Guerillan tapahtumia. Pelityyli on vaihtunut, maailma on muuttunut ja ainoita viitteitä ykköseen pelistä löytyy aavikkorosvojen alueilta, jonne on varastoitu ykkösen ajoilta kotoisin olevaa nano-teknologiaa. Aavikkorosvojen sukupolvikin lienee perintöä ensimmäisestä punakapinasta, mutta tähän ei pelissä taidettu edes antaa varmistusta. Pelin ensimmäinen kenttä on nimetty ykkösen päähenkilön "Parkerin" mukaan ja viimeinen kenttä ykkösen pääpahiksen "EOSin" mukaan. Päätän tämän arvostelun nyt tähän ja totean, että ihan hyvä peli on kyseessä :D
EDIT:
Tuli mieleen botteihin liittyen seuraavanlainen itkunauru-tilanne: Suoritin omanlaiseni Al-Quaida hyökkäyksen erääseen EDF tukikohtaan ajaen pommilla varustetun auton todella suuren rakennuksen alakertaan. Omat vahvistusjoukot tulivat perässä, mutta eivät ajaneet päälle, koska eivät päässeet niin syvälle taloon. Tukikohta sijaitsi kanjonimaisessa rotkossa ja oli vahvasti aseistettu. Tämä kohde-rakennus sijaitsi kanjonin päässä ja apujoukoille oli paljon tarvetta kun pitäisi raivata tie pois sieltä mottipotista. Varustin pommiauton räjähteellä, juoksin alakertaa läpi jättäen räjähteitä tärkeisiin tukipilareihin, suuntasin yläkertaan jatkaen räjähteiden kylvämistä kunnes näin ikkunasta, että EDF:n armeija tulee sisälle. Hyppäsin saman kerroksen ikkunasta ulos, juoksin kauemmaksi ja painoin nappia jolloin alakerran räjähteet riittivät luhistamaan koko rakennuksen kasaan. Sitten mietin, missä ne apujoukot ovat :)
