IRC-Galleria

Se tietää minkälainen on tweed-takki, mikä on opportunisti ja mitä holokausti tarkoittaa. Eikä tyhmiä kysymyksiä ole. Vastauksen saa nopeammin kuin Wikipediasta, vaikka ilman sähköä.
Hieno juttu!


Arvasin että Robert Langdonin takki olisi juuri sellainen.

Jep. Hiilihydraattitehtävät on tehty ja nyt istun vaan hoomoilasena ja mietin että mistähän saisin huomenna yhden lasin simaa munkin kanssa. Kun ei viittis semmosta hirveetä pönikkää ostaa. Enkä jaksa odottaa että saan sutata naamani pelleväreillä!

Hhii!

Taas se rasittava päivä kun kaikki tuntuu turhalta, kun mikään ei etene ja elämä pitäisi järjestää uusiksi. Taas pitäisi lähteä kauas pois, taas pitäisi tehdä jotain uutta ja taas pitäisi jättää kaikki vanha taakse. Pari kertaa olen yrittäny mutta aina se palaa tähän. Iloitsen näistä pikkuasioista.. jotka eivät merkitse mitään??!! vai nekö ovat juri niitä jotka merkitsevät..? Elämästä ei kai ikinä tule uutta ja ihmeellistä.

"Myönnä jo itselles et täältä pääse
et tule rikkaaksi ehkä myös jää se
Nuoruuden haave maailma on suuri
kutsuva kirkas ja maalattu juuri
Pysyvillä väreillä"

Tämä on kuitenkin minun kaupunkini :/ ..ja ois maailmaa tarjolla.

Mikähän siinä on että nuo minkä-tahansa-laitosten isojen roskisten kannet ei ikinä pysy ylhäällä. Jalkapainike löytyy josta kannen pitäisi nousta, mutta painikepa onkin jo valmiiksi painuneena lattiaan, eli yhtä tyhjän kanssa. Kiva siinä sitten vaihtaa roskapussia kun kansi läpsii sormille kokoajan. Hmp.

Saapastelin tuossa äsken pihalle pyörääni pesemään. Vesiämpäri, keittiösieni, SunLight-pullo, vähän ruokaöljyä, sadetakki ja poutasää.
Toivoin että kukaan ei tulisi.
Pesuvaiheen loppumetreillä joku ukkeli kurvasi vanhalla pyörällään viereen.
Toivoin että hän ei puhuisi.
Ukko naurahti ettei ollut nähnyt ennen moista näkyä, "tyttö tiskaamassa pyöräänsä!" (Missä ja miten te kaupunkilaiset pesette pyöriänne?!) Naurahdin takaisin nolona ja jatkoin hommia. Hän ryhtyi juttelemaan enemmänkin "Se on oikein se". ja aloin jo pitää hänestä. "Olenpa muuten se alakerran ukko joka huoltaa pyöriä". Minä en moisesta ukosta tiennytkään, mutta päätinpä sitten hiukan sosiaalistua ja kertoa pyöräni kehnoista jarruista. Ukko katsahti niitä ja valitteli että nehän ovat aivan viturallaan. Niinpä hän päätti laittaa jarruni saman tien kuntoon ja sehän sopi minulle. Laskeuduimme talomme kellariin. Ukolla pyörä kainalossa. Vanha viina lemahti. Saavuimme pyöräkellariin josta en ollut edes tietoinen. Ja sieltä suunnistimme parin oven kautta pieneen, hämärään verstaaseen jossa oli vanhoja pöriä, kokonaisia ja puolikkaita, sekä työkaluja ja rasvaputeleita. Hän väänsi pyörästäni paria mutteria ja suihkautti hiukan öljyä, testasi miten toimii ja siinä se. Noniin, olimme molemmat tyytyväisiä. Kysyin vielä mitäs tämä tämmöinen maksaa. Ei mitään. "Mitäs minä tämmösestä ottasin kun ite sen halusin korjata". Hän kantoi pyöräni takaisin ulos ja minä availin ovia. Hän kertoi mistä puhelinnumeron löytää jos tulee pyöräasiaa. Minä kiitin ja pumpasin vielä renkaisiin ilmaa. Nyt pyöräni on taas elämänsä kunnossa. Pieni, ystävällinen asia oli tehnyt tästä päivästä taas yhden parhaista. Kiitos sinulle ukkeli, sinunlaisiasi ihmisiä maailma tarvitsee.

..meille tullessasi katsahdat aikoja sitten sammutetun kahvinkeittimemme pannussa lepäävää kahvinlirua, osoitat sitä sormella ja katsot minua ilmeellä mitä v****a?!

Aivan, sitä minäkin, mitähän vittua!?

Gaah.. teoriaa munkkien valmistuksesta. Ja olen valmistanut munkkeja jo monet kerrat, yksinkertaista kuin mikä. Mutta itsepähän itseni tungin tällekin kurssille. Ehkäpä tästäkin on jotain hyötyä vielä... laskea taikinoiden lämpötiloja ja muuta kamalaa.. koulumaista.

Onneksi on pyttipannua. Ilmaista ruokaa mulle.. mums! Se motivoikoon minua loppukevään.

Eilen oli outo päivä. Vapaapäivä.
Nousi hirmuinen halu tehdä jotakin repäisevää! Luoda jotain uutta! Päätimme Eskon kanssa lähteä kirpeään auringonpaisteeseen kaupungille noukkimaan ideoita. Heittelimme ilmaan kaikenlaista kivaa; tatuoinnin hankkimista, seinän maalaamista, nurmikolla pelaamista, alamäkipyöräilyä, benji-hyppyä.. valitettavasti mikään ei ollut mahdollista ja kaikki mahdollinen tuntui laimealta. Kaupungilla kiertelimme ostoskeskukset.
Törmäsimme kaveriin, hänellä oli syntymäpäivä, ei muuta.

Jatkoimme matkaa, kävelykatua ylöspäin. Kotikatuni kulmassa iski paniikki, ei vieläkään ideoita joita olisi mahdollista toteuttaa. Biljardisali, äh, ei sinnekään uskalla astua sisään jos joutuu rahan puutteessa kääntymään saman tien pois.
Sama kaveri kuin aiemmin törmäsi meihin. Hänellä oli tyhjä limsapullo, ei muuta.

Ylitimme tien vihreillä ja päätimme siemaista lasin viiniä kämpillä ja katsoa mitä juolahtaa mieleen. Ei mitään. Turhautuneena lähdin pilatekseen ja sielläkin tuli vain niska kipeäksi.
Ei muuta.

Tulin kotiin pitämään kiinni itsenäisyydestäni. Katsomaan TVtä! Mutta se ei toiminut vaikka kuinka renkkasin johtoa. Olin kauhuissani. Se ei toimi, mitä teen?! Minun on viihdyttävä yksin! Jos TV ei enää ikinä palaa entiselleen, olen menettänyt senkin oman huvin johon keskittyä yksinäisinä iltoina. Enkä voi taipua, en voi viedä digiboksiani Esterin luo ja alkaa asumaan joka ilta siellä. Se olisi pelottavaa.. kuin asuisi yhdessä, kuin tekisi kaikki samat virheet ja antaisi itsensä vajota siihen samaan riippuvuuteen mikä oli joskus. Siihen pisteeseen jossa päivä ilman häntä tuntui palalta kurkussa. Huoh, mutta se pala on kurkussani jo nyt, kuin tabletti tiivistettyä pakokauhua. Mutta minultahan loppuu tässä syyt olla kotona ..eih, kyyneleet pyrkii silmiini, pelkään että menetän haluni olla yksin.

Vaikka voisin tehdä mitä haluan, voisin kuunnella lempimusiikkiani aina (kuten tämä Muse – Falling down) ja kirjoittaa.. tai lukea hyvää kirjaa.. tai katsoa leffoja itkeä ihan rauhassa. Voisin piirtää, valokuvata, tehdä mitä haluan, mutta silti pelkään että toinen ihminen ja TV vetävät aina vain pidemmän ja pidemmän korren, ja lopulta minulla ei ole muuta.

On vaikea hymyillä jos on kuukautiset ja työkaverina joku täys torspo.

Mutta onneksihan näin ei ole.


Mikähän minut saa rakastamaan tätä työtä? Tiskirätin pesu, Häkeltyminen kassalla, Huono omatunto jokapäiväisestä herkuttelusta, vaiko Puutuneet jalat?