IRC-Galleria

Inhottaa, ärsyttää ja väsyttää nuo kaikenmaailman Tukiaiset, Ruususet ja Nykäset jotka hakevat huomiota millä keinolla hyvänsä. Hölmöilyjä ja katumusta peräjälkeen. Jossain vaiheessa päästään matkalle, naimisiin ja esittelemään keittiötä, mutta kun keinot ovat taas vähissä, keksitään tai kuksitaan jotain ihan muuta. "Kaikki julkisuus on positiivista julkisuutta"

Mutta voiko heitä syyttää. Kissani on aivan samanlainen. Ja rakastan häntä. Kukaan joka hänet on todella oppinut tuntemaan, ei voi olla rakastamatta.


"Heti kun toi ovi aukee juoksen kauheella rytinällä sisään, likaisin käpälin. Pääsen syliin. Ne pesee mun tassut, voin vähän itkee, sit ne jo säälii mua ja päästää mut keinutuoliin ja silittää. Sit ku ne ei enää jaksa, voin vaikka kiivetä hyllyyn ja pudottaa jotain.. sit ne ehkä hakee mut pois sieltä, pääsen taas syliin. Tai jos en pääse, niin voisin hiukan kiehnätä lattialla ja kujertaa söötisti niin joku heltyy rapsuttaan mun massua.. joo, hyvä suunnitelma!"

On se vaan niin ihana pikku Paskiainen..<3

Mahti ruoat, upea sauna ja hyvää seuraa. Oikein mukava ilta.

Ja sitten tietty kattava juomapuoli. Litkin kaikennäköistä mutta kännissä en tainnut varsinaisesti olla missään vaiheessa. Harjotusta on siis takana. Siispä aloin miettimään, koska tämä harjoitus loppuu? Olen 22 ja elämässäni kaikki on hienosti. Silti suurin osa viikonlopuista kuluu näin, hillutaan pienessä hiprakassa. Ja jos keksitäänkin jotain uuttaa ja kivaa viikonlopuksi, niin eikös se olisi vielä kivempaa pienessä hiprakassa! Joo, varmasti, ja siihen menee taas kymppi lisää rahaa ja ensi viikolla ei sitten olekaan varaa lähtee uimaan kun se maksaisi jopa vitosen. Säälittävää. Minä olen säälittävä.

Kaikesta siitä hyvästä huolimatta mitä minulla on, haluaisin aina välillä pois, kauas pois. Voisin muuttaa loppuelämäkseni Afrikkaan jotta muistaisin taas mitä oikea ilonpito on. Se ei totta helvetissä ole tätä toistuvaa pettymystä itseensä kun ei taaskaan keksinyt tarpeeksi hyvää syytä olla juomatta. Mitä se haittaa että vähän juo sillon tällön? Sitä että silloin tällöin on jo liian usein, silloin tällöin on tapa josta on vaikea päästä pois, silloin tällöin miettii että olisipa kiva vetää tänään kännit pitkästä aikaa, silloin tällöin haluaa pitää hauskaa ja juuri silloin tällöin pitää olla viinaa. Silloin tällöin mietin että tuleeko minusta sellainen huono äiti jolla on hirveä tarve saada lapsensa hoitoon joka viikonloppu jotta pääsisi vähän rentoutumaan. Silloin tällöin mietin että tämän on loputtava.
Nyt.

Olen taas baarissa ja vertaan itseäni näihin jotka hilluvat täällä joka viikonloppu. Nämä ovat mukavia ihmisiä. Minäkin olen mukava. Meillä on yhteisö, meitä on monia. Mutta mitä minä haluan? En minä halua tulla tänne enää 3-kymppisenä. En minä halua olla yksi näistä.

Haluan
jotain
muuta.

Aurinko melkein paistoi, ilma oli kylmä mutta keväinen ja pirteä. Laitoin kotona Scandinavian music groupia soimaan ja kalan uuniin. Nukahdin.

Heräsin pommiin, vieras numero. Koneeni oli sammunut ja satoi räntää.

Käynnistin koneeni ja se sanoi että se oli väärin sammutettu. Kämppikseni oli juuttunut hissiin ja oli yrittänyt soittaa, kuulin. Puhelimeni oli tuutannut varattua. Kun nukuin.

Laitoin taas Scandinavian music groupia soimaan. Haluan uskoa että aurinko paistaa vielä lapsillenikin, että teknologia ei ainoastaan syökse meitä tuhoon, että rakkaus on ikuista.


Sekin oli maanantai kun tarvoin lumeen päiväkodin ovesta. Olit tullut minua vastaan.
Sormusten kanssa.

Jos Gwen Stefanilta kysyttäisiin seuraako hän muotia, hän luultavasti vastaisi että "en, käytän vain vaatteita joissa viihdyn". Niin vastaisi myös punkkariteini pillifarkuissaan ja emohuivissaan. Niin vastaisi myös perheenäiti joka näyttää enemmän Täydellisten naisten Lynetteltä kuin Gabriellelta. Eli siis kaikki ne jotka eivät ole heti ekana ostamassa hiihtareita Gina's Trico:sta kun ne saapuvat kauppaan, ovat yksilöitä jotka eivät seuraa muotia? Jassoo, kuullostaa enemmänkin siltä että itseasiassa juuri nämä jotka "todella seuraavat muotia"(=trendipellet) ovatkin aika harvinaisia yksilöitä.

Suuri osa pojistakin sanoo etteivät voi sietää tyttöjä jotka seuraavat ahkerasti muotia. Silti se trendikkäin on heillä ensimmäisenä kiikarissa jos se tarpeeksi nätti sattuu olemaan.

Jos minulta kysytään seurassa, seuraanko muotia, jään hetkeksi miettimään. Kaikki muut vastaavat että eihän ne, joten ei siinä sitten suorastaan kehtaa vastata seuraavansa, sillä puolet porukastahan pukeutuu muodikkaammin kuin minä. Totta hitossa minä seuraan muotia! Niin seuraavat lähes kaikki muutkin ikäiseni. Kuitenkin päivitellään takanapäin niitä, jotka kulkevat kouluun hiusdonitsi päässä ja 90-luvun kuvioneule päällä vaikkei muka mitään muodista tiedetä, pah.

Ja vaikka olenkin tämmöinen trendipelle niin tälläkin hetkellä kaikki päälläni olevat vaatteet ovat vähintään 3vuotta vanhoja; aamuisin töihin lähtiessäni vedän päälleeni jotain mukavaa ja yhteensopimatonta ja iltapäivällä saan hävetä; enkä ole edes raaskinnut ostaa nättejä kumisaappaita vaan käytän noita valtavia Nokian räyskiä kaupungilla.

noh, nyt kun pääsin tähän saakka niin en muistakaan mitä mun piti kirjottaa.

hitsi, se oli niin hyvä juttu.

hmh.

päikkäreille ..>

kuikan lavalle.

:D

psaskiainen, se on mun ja nikon juttu -esa

Anna Abreu sais mennä kotiin kasvamaan vielä pariks vuodeks -pau

Emma-gaala on täynnä vitsejä. HUonoja vitsejä.
Ei hitto tuota juontajaa. ja ton toisen takkia.

Onneks meillä on Niko ja sinä.

Järkyttävä pääsärky ja etovuus koitui munkkien paistamisesta. Mutta onneksi oksentaminen, suihku, aspirin Zipp ja päiväunet auttoivat :) niin siis urani alkaa urjeta! (..urjeta, iz tat a word?)

Nouh, pitää toivoa että oloni johtui vain kamalasta niska-jäkistä joka saattoi koitua eilisestä salireissustakin.

Sillä. kyllä tämä on minun alaani. Joka päivä jännittää vähän mutta joka päivä on mielenkiitoinen ja uusi. ah, tykkään Mummiksesta. Kaikki sinne kahveelle :) Suosittelen rahkapullaa. ai vitjat. uuh...!
Toen tedolla!

Onneksi ei ole varaa olla enää liian tyhmä.
Kerran söin itseni äärimmilleen jääsuklaita ja donitseja jotta voisin pahoin eikän tarvitsisi mennä töihin.


Kyllä minä edelleen donitsin syön jos tarjotaan.

Hmh, tänään olen miettinyt materialismia niin että päässä kiehuu. Etenkin minua ärsyttää kaikki materialgirl -jutut jotka leimaa juuri naiset älyttömiksi materialisteiksi.

Dr Phil puhuu yleensä järkeä, mutta muistan ikuisesti erään haastattelunpätkän joka pisti ärsyttämään ja kovasti. Phil kysyy pariskunnalta haluavatko he lapsekseen tytön vai pojan, mies vastaa " Tytön.". Siihen tohtori naurahtaa "ai, oletko varma, tytöt ovat kalliimpia, tiedäthän, pitää olla kaikki tupsukynät ja pitsisukat!" Silloin vereni kiehahti ja mietin: miten niin PITÄÄ? Oma valinta jos kasvattaa tytöistään pissiksiä.

Jos mietin ketä tahansa lapuudestani tuntemaa poikaa, hän on tarvinnut kaiken maailman vempaimet polkutraktoreista kuulapyssyihin. Eikä se leikki-ikä sitten lopukaan koskaan. Tulee pleikkarit, Nintendot, mopot, stereot, vähän hifimmät stereot, ja lopulta siirrytään kotiteattereihin ja autoihin, ellei jopa sellaisiin leluihin kuin moottoripyörät. Ja jos äiti ja isi ei suostu ostamaan kaikkea mitä poika niin tarvitsee, hän ostaa ne itse samoilla kesätyörahoilla kun tyttölapsi laittaa säästöpossuunsa. Well, tämä on vain näkymä minun lähipiireistäni. Varmasti on näitä tosielämän material-girlejäkin maailmassa enemmän kuin liikaa.

Mutta, mistähän syystä on oikeutetumpaa ostaa joka kuukausi tonnin edestä elektroniikkaa kuin vaatteita ja meikkejä? En toki kannata kumpaakaan, mutta sen sanon että nainen maksaa keskimäärin korkeintaan yhtäpaljon kuin mies, ei sen enempää. Kumpienkin on vain brassailtava tavoillaan. Yök. Mikähän siinä onkin että vihaan sitä niin?.. johtuukohan se siitä että pienenä minä olin aina se jolla oli rumimmat vaattet ja vähiten leluja. Silloin se hävetti mutta tänä päivänä olen ylpeä! Kasvatan omat lapsenikin samanlaisiksi. He saavat lahjaksi vanhan tennarin ja yllin kyllin mielikuvitusta niin heistä ei ainakaan tule mitään helvetin materialistibrassailijoita!

>)

Ostoskori käsipuolessa keikkuen mietin mitähän kevyttä tänä iltana söisin. Eineshyllyn luona hiljennän, siihen on ilmestynyt Runebergin torttuja ja laskiaispullia. Ei se mitään! Ei tee edes mieli muuta kuin sipulikeittoa, tai.. Voi ei! Silmäni osuvat erääseen suloiseen pariskuntaan torttuhyllyssä. Toinen tortuista on painunut rumasti kasaan syrjästä ja rasia on tahriintunut päällysteisiin sisäpuolelta. Se saa minut ajattelemaan.. oikeastaan dieettini pitikin alkaa vasta huomenna.. mutta itsekurini voittaa, kerrankin. Päivä toisensa jälkeen katson kuinka tortut ympäriltä hupenevat ja tämän rähjäisen pariskunnan päivämäärä alkaa umpeutua. Perjantaina, dieettini kolmantena päivänä, sorrun. En edes kutsuisi sitä sortumiseksi, pikemminkin päivän hyväksi teoksi. Se hetki on niin arvokas, kun pääsen osoittamaan vialliselle tortulle kuinka olen unelmoinut hänestä ja kuinka hänkin on haluttu!
Oliko se erillaisuus? Sääli? Vaiko vain tekosyy mässäilylle? En tiedä, mutta se on tapahtunut ennenkin, ja aina minä olen halunnut juuri sen, Viallisen yksilön.