IRC-Galleria

Perjaintai 29.6.

Nukuin lahelle check-out-aikaa, koska seuraavan yon tulisin viettamaan junassa. Lahdettyani hostellista menin tuttua metrolinjaa pitkin tutulle Sapporon juna-asemalle. Nakkasin rinkkani kolikkokaappiin ja lahdin edelliselta paivalta jaaneelle Beer Museumille. Muutama taivaalta tullut vesipisara ei minua estanyt kavelemasta matkaa.

Beer Museum loytyi helposti, mutta koko paikasta ei tahtonut olla juuri mitaan englanniksi. Tiskin takana tati kaansi poydalla olleen lapun, jossa sanottiin: "Opastus on vain japaniksi ja mina voin vapaasti kierrella museoa. Vain baarin maistiaisista pitaa maksaa." Lahdin sitten kiertelemaan omia aikojani. Nama saakelin japanilaiset eivat tannekaan olleet osanneet mitaan juttuja kirjoittaa englanniksi. Vain noin 50% teksteja loyty englanninkielinen otsikko, ei puhettakaan, etta mitaan muuta olisi englanniksi. Kylla jossakin alikehittyneessa Kiinassa pystytaan kippeella selalla englantia vaantamaan, mutta ei tassa yhdessa maailman markkinamahtivaltiossa.

Jatkoin matkaa ottaen muutaman kuva sielta taalta. Pieni kolmikerroksinen museo oli nopeasti kierretty, kun mitaan ei lukemaan pystynyt. Sitten paasin alueelle, jossa kielitaidolla ei ole niinkaan valia - nimittain maistiaisbaariin. 200 jenilla sai noin 200 ml lasillisen olutta tai 400 jenilla kolmen oluen setin. Otin tietenkin taman setin. Sain mukaani viela jonkin sipulijuuston. Tein tuttavuutta oluiden kanssa ja popsin valilla pienia palasia juustoa. Viimestaan tassa vaiheessa varmistui, etta japanilainen olut ei todellakaan ole mitaan hyvaa. Kahdesta vaaleasta oluesta Black Label ei ollut erityisen hyvaa ja Kaitakushikin vian ihan OK. Yebisu <black> -tumma olut oli sitten ihan kauheaa. Kaikista parasta koko hommassa oli sipulijuusto. Se maistui uskomattoman hyvalle. En tieda olisiko se maistunut yhta hyvalle ilman olutta tai paremman oluen kanssa. Teki mieli ostaa sita paikan matkamuistomyymalasta matkaan, mutta reissuani oli viela pari viikkoa jaljella, eika sen roudaaminen olisi ollut kovinkaan viisasta.

Palasin tappamaan aikaani juna-aseman laheiseen mangakahvilaan. Edellisen paivan kaynneilta minulla oli kuponkeja, jotka oikeuttivat 100 jenin alennukseen ja ilmaiseen ruokaan. Tama kelpasi minulle varsin kivasti tassa vaiheessa. Viiden tunnin surffailusession jalkeen menin katselemaan jotain muuta tapaa ajan kayttamiseen aseman ymparilta. Semikova vesisade ajoi minut suhteellisen nopeasti pois kadulta. Ensiksi kavin kiertelemassa pelihallia ja olin jo melkein halukas itsekin kokeilemaan jotakin. En kuitenkaan loytanyt mitaan tarpeeksi yksinkertaista ja mielenkiinstoista. Sitten nain kartassani sentoon asemarakennuksessa, mutta siina paikalla nakyi olevan hieno hotelli. En kehdannut menna edes kyselemaan sentoota sielta.

Rakennukseen oli myos tehty tahystyspaikka korkeaan torniin. Kovasti toivoin, etta se olisi ollut ilmainen tai edes halpa, mutta se olikin kaikkea muuta. 700 jenin hinta per aikuinen tuntui liian kovalta. Oli siella luonnollisesti lapsi- ja opiskelijalippuja. Jostakin ihmeellisesta syysta kuitenkin Aasiassa yliopisto-opiskelijat eivat ole oikeita opiskelijoita, eika ole oikeutettu saamaan mitaan alennuksia. Totesin taman jo viime vuonna Kiinassa ja Japanin reissulla olen tormannyt tahan asiaan jo pariin otteeseen. Ehka olisin jopa voinut torniin menna, jos lippu aikuiselle olisi ollut 1000 jenia ja opiskelijalle 700, jonka minakin olisin voinut ostaa.

En enaa mitaan tekemista keksinyt ja menin odotuspenkeille istumaan ja pelaamaan Nintendo DS:llani. Odoteltua pidemman aikaa matkani kohti etelaa alkoi.

.

.

Lauantai 30.6.

Herasin sapsahtaen ja pelkasin nukkuneeni vaihtoaseman yli. Ulkona oli jo taysin valoisa ja juna liikkui toiseen suuntaan. Aseman yli nukkuminen olisi ollut kuitenkin melko vaikeaa, koska se oli paatepysakki. Kuitenkin saikahdin niin pahasti, etta kaikki unenrippeet karisivat. Vajaan tunnin paasta olinkin jo ensimmaisella vaihtoasemalla Aomorissa. Sielta seuraavalle vaihtoasemalle oli vain tunnin matka, enka edes yrittanyt koittaa unta uudestaan.

Hachinohessa vaihdoin shinkanseniin. Aikaa vaihtoon oli 7 minuuttia ja japanilaisten tapaan kuljin puolijuoksua shinkansen-laiturille. Ihmetysta aiheutti junan numero. Minun lapussani luki junan olevan Hayate 2 ja taululla nakyi Hayate 4, jolla oli myos hieman myohasempi lahtoaika. Kysyin asiaa asemalla seisseelta henkilokuntaan kuuluvalta ja han sanoi minulle Hayate 4:n laiturin. Junassa sitten katsoin kelloani ja totesin, etta edellinen junani oli ollut noin 10 minuuttia myohassa. Menin kuitenkin istumaan lippuni osoittamalle paikalle. Kahden tunnin paasta oikea omistaja saapui ja minun oli seisoskeltava loppumatka, noin 1,5 tuntia, ovien laheisyydessa, kun tasta shinkansenista ei loytynyt muita kuin varauspaikkoja. Nopeasti matka kuitenkin Nintendo DS:lla pelatessa meni.

Syy miksi tulin Hokkaidolta jo nain aikasessa pois oli Gyarurun debyyttikonsertti. Minulla ei kuitenkaan ollut mitaan tietoa missa pain tama konsertti olisi. Epailin sen olevan Shibuyassa ja siella oli myos ainoa tiedossani oleva mangakahvila Tokiosta, joten suuntasin pikimmiten sinne. Aikaa minulla oli 3,5 tuntia, josta ensimmainen puolituntinen meni metrossa istuessa. Kaivoin tietoa netista ja kavin pikaisesti suihkussa. Onnekseni Gyarurun esityspaikka, C.C. Lemon hall, oli Shibuyassa melko lahella.

Kavin heittamassa rinkkani metroaseman kolikkokaappiin ja lahdin etsimaan paikkaa, mutta eksyin jo noin toisen risteyksen kohdalla. Kovasti olin yrittanyt painaa netissa ollutta karttaa mieleen ja piirtaa jonkin sortin vedosta paperille. Paikka kuitenkin loytyi yllattavan kivuttomasti. Piha oli jo ihan taynna ihmisia. Nokian muinaista matopelia muistuttava jono kiemurteli pihalla, jonka jatkoksi mina menin. Kyseessahan oli ilmaiskonsertti, mutta lipun saaminen edellytti lippuluukulla ostetun levyn mukana tullutta lappua. Minullahan tallainen oli viime Tokio-kaynnilta. Lipun saamisen jalkeen minun piti odotella ovien aukeamista ulkona. Onneksi saa oli pilvinen, juuri sopiva ulkona odottamiseen. Odotellessa sattui kuitenkin jotain todella harvinaista. Nain ensimmaista kertaa agressiivisen japanilaisen. Noin parikymppinen jatka puku paalla vaikutti olevan paihteiden vaikutuksen alla ja karjui vahan valia jotain. Jonkin aikaa mesottua paikan vartijat tulivat rauhoittelemaan.

1,5 tunnin kuluttua paasin sisaan ja siella piti odottaa viela hyva tovi. Paikkani oli melko keskella 18. rivissa eli ei ihan yhta hyva kuin 10 paivaa sitten olleella minikeikalla, jolloin olin eturivissa. Lopulta Gyaruru tuli lavalle ja esitti omat kaksi biisiaan. Mina yritin vahan heilua mukana, mutta tilan ahtaus ja pitka aika viimeisesta treenista sai minut lopulta vain katsomaan upeilla lavasteilla varustettua esitysta. Biisien jalkeen tuli pitkat haastattelut. Ekaksi kaikki kolme yhdessa ja sitten jokaista erikseen, jonka jalkeen jokainen tanssi ja laulo oman soolokappaleensa. Naiden jalkeen pari muuta tanssilauluporukkaa kavivat lavalla. Ihan viimeisena yleisolle opetettiin Boom Boom Mecchan Maccho vaiheittain. Opettamisen jalkeen biisi soitettiin viela kerran, jonka tanssimiseen minakin sitten osallistuin. Steppaamaan en kuitenkaan sopinut.

Havaintoni pihalla odotellessa:
Olin keskimaaraista:
- pidempi (olen keskivertoa suomalaista pidempi, joten sama patee hyvin japanissakin)
- vaaleampi (kasi ylos, kenelle tuli yllatyksena)
- pyoreasilmaisempi (muilla oli vinkeet silmat)
- komeampi (...)
- vahemman japanilainen (enpa muita turisteja nahnyt)

Olin keskimaaraisen:
- ikainen (melko varma olen siita, etta en ainakaan yhtaan keskiarvoa vanhempi ollut)
- miehinen (noin 5% yleisosta koostui tytoista/naisista)

Havainnot salissa ennen esitysta ja sen aikana:
Olin keskimaaraista:
- vahemman hopero (vieressani istui oikein hoperoiden hopero)
- japania vahemman taitava (noin 99,3% haastatteluista meni ihan ohi)

Esityksen jalkeen tuli jalleen pitka odottelu ennen kattelytilaisuutta. Sinne ennen minua paasi porukka permannolta ja 17. ensimmaista rivia. Reitti kattelypaikalle kulki monen mutkan kautta lopulta toiseen kerrokseen, jossa ensimmaisena kattelyrivissa oli kahden vahapatoisemman tanssiporukan tanssijat. Mina yritin kaikille jotain ylistyssanoja sanoa englanniksi. Jotkut jopa vastasivat "thank you". Aikaa ei yhden kattelyyn hirveasti ollut, kun takana olleet turvamiehet jatkuvasti tokkivat eteenpain. Lopulta saavuin Gyarurun tyttojen luokse, jossa Amimi ilmeisesti tunnisti minut 10 paivaa sitten olleen keikan kattelytilaisuudesta, kun hanen silmansa pullistuivat paassaan. Se ilme olisi ollut niin ikuistamisen arvoinen. Emme meinanneet saada kasiamme irti.

Poistuessani paikalta alkoikin olla jo melko hamara, eika minulla ollut yhtaan tietoa yopymispaikasta. Paatin kokeilla ensimmaiseksi mangakahvilaa, mutta sielta ei yopakettia saanut viikonloppuna, joten 400 jenin tuntitaksa ei hirveasti napannut. Varsinkaan kun viime yon junamatkasta oli jaanyt reilua univajetta. Sapporon paassa olin loytanyt halvan hostellin Asakusta, toiselta puolelta kaupunkia. Suhautin metrolla sinne ja lahdin paikkaa nalissani etsimaan. Vettakin alkoi etsimisen iloksi ripsia. Minulla oli mukanani vain itse piirtamani kartta, joka ei riittanyt sitten mitenkaan tarkkaan paikantamiseen. Paadyin harhailemaan kujia pitkin ja yllatyksekseni loysin paikan todella vahalla vaivalla. Sisalle paastyani totesin paikan olevan saman ketjun toinen hostelli. Olin siis todella onnekas, etta loysin edes jotain. Paikka kuitenkin oli taynna, kuten myos kaksi muuta saman ketjun hostellia. Sain luvan olla hetken netissa ja loysin kalliimman hostellin Asakusasta toiselta puolelta jokea. Lahdin suunnistamaan sitten sinne. Sade oli jo yltynyt puolikovaksi. Toisessa saman ketjun hostellissa asuva japanilaisista jatkista muodostuva porukka oli kulkemassa samaan suuntaan. Ensiksi yksi heista tarjosi sateenvarjoaan lainaan ja pyysi palauttamaan sen seuraavana paivana hostellilleen (melkoista luottoa!). Kieltaydyin kuitenkin, koska en tiennyt seuraavan paivan suunnitelmista, eika sade hirmuinen ollut. He kuitenkin saattoivat minut toiselle puollelle jokea, jonne heillakin oli matka.

Etsimani hostelli loytyi nopeasti ja helposti, kiitos edelliselta hostellilta nappaamani alueen kartan. Tamakin paikka sattui olemaan taysi. Yhdesta asukkaasta ei kuitenkaan ollut tietoa tulisiko han ollenkaan. 1,5 tunnin paasta se selviaisi. Respatar soitti viela lahella olleeseen kapselihotelliin ja sanoi siella olevan tilaa, jos en heille sopisi. Jain surffailemaan nettiin ja odottelemaan tietoa voisinko majoittua sinne. Koneelle istuttuani viereeni tuli etelakorealainen
poika, joka kysyi olinko edellisena iltana Sapporon juna-asemalla. Kyllahan mina siella olin. Minun ruma naamani ilmeisesti on muistiin painuvaa kamaa. Viimeksi jotain tammoista kysyttiin minulta Kiotossa 23. paiva klubilla. Siella australialainen tytto kysyi olinko ollut pari paivaa aikasemmin Tokion hostellissa.

Odotteluni palkittiin ja paasin hostelliin yoksi. Ennen nukkumaan menoa kavin kovaksi aityneeseen nalkaani ostamassa sapuskaa laheisesta kompinista. Sattui harvinainen tapaus. Kompinissa ei ollut lampimana snackina mitaan valmiina. Jouduin suunnistamaan toiseen, koska halusin jotain lamminta naposteltavaa.

.

.

Sunnuntai 1.7.

Herattyani ja peseydyttya pakkasin kamani ja kirjauduin ulos hostellista. Jain viela surffailemaan nettiin ja katselin olisiko edellisena iltana taynna olleen hostelliketjun jossakin hostellissa tyhjaa. Yhdessa oli tuleva yo taynna, mutta sitten pitka vapaa jakso. Kavelin toisella puollella siltaa sijainneelle hostellille, jossa sain varattua pedin 10 hengen dormitoriosta seuraavasta paivasta alkaen viideksi yoksi. Sain jatetty rinkkani sinne ja tarkoituksenani oli nukkua seuraava yo kapselihotellissa, jossa omia peseytymisvalineita ei tarvita.

Paivan suunnitelmana oli kayda Harajukussa katsomassa teineja ihmetamineissa ja rockabillyja. Ennen sita oli kuitenkin jotain tehtava nalalle. Puolipilvisen saan takia oli yllattavan kuuma ja nalka alkoi kadota. Olisin varmasti voinut olla useita tunteja syomatta, mutta se tuskin olisi ollut kovinkaan viisasta. Loysin mukavan halvan ramen-ravintolan.

Syonnin jalkeen kuljin metrolla ja junalla Harajukuun. Jo juna-aseman porteilla tuli ensimmaisia ihquihin pukuihin sonnustautuneita tyttoja. Satuin muistamaan, etta kameran muistikortti oli ihan taynna, joten kavin paikallisessa mangakahvilassa siirtamassa kuvat nettiin. Paikka oli kaikista kallein nakemani, mutta ei erityisen hieno.

Jatkoin matkaani alas viettavaa kujaa pitkin ihmisryysiksessa. Kuja naytti ihan mustalta joelta muutamalla varivirheella. Kujalla sijaitsi lukuisia siistia kamaa myyvia liikkeita. Lopulta paadyn kiertelemaan ja kaarteleman eri suuntiin. Tarkoituksenani oli loytaa silta, jossa sijaitsee teinien kokoontumispaikka. Kierreltyani paatan lahtea kohti kartassa nakyvaa puistoa, jonka reunalta loydan etsimani. Siella teinit istuivat piirissa ja jokunen poseerasi kameroille. Turisteja kameroineen riitti ihan ahdistukseksi asti. Muutaman kuvan ottamisen jalkeen kavin kavelylla puistossa.

En hirvittavan kaukana kehdannut kayda ja palasin samaa reittia takaisin. Tein viela viime silmaykset teiniporukoihin ja paatin lahtea kavellen kohti Shibuyaa. Katua ylittaessani huomasin unohtamani rockabillyt noin 100 metrin paassa teinisillasta tuuhean pusikon takana. Rock pauhasi ja minun oli valttamatta pakko paasta ihmettelemaan meininkia lahempaa. Nailla rockareilla oli kunnon asenne paalla. Tukat oli laitettu tyylikkaasti pystyyn. Tiukoissa nahkatamineissa teipatuilla bootseilla tyypit laitto lujaa joraten. Tannekin oli keraantynyt paljon turisteja kuvaamaan.

Muutaman biisin jalkeen jatkoin matkaa Shibuyaan. Matkan varrella poikkesin Tower Recordsin myymalaan etsimaan techpara-levyja. Muutama loytyi ja jatin ostopaatokseni viela hautumaan. Sen jalkeen menin maailman parhaimpaan mangakahvilaan, jossa siirsin kaikki kuvat isommalta muistikortilta nettiin, tallensin musiikkia mp3-soittimelle ja kirjoitin blogia. Aikaa touhuun hurahti paalle viisi tuntia.

Poistuessani huomasin kellon olevan aika paljon ja laskin, etta minun olisi kannattavampaa nukkua mangakahvilassa kuin kapselihotellissa. Paatin kayda viela kiertelmassa lahiymparistossa ja katselemassa ruokapaikkaa. Ensiksi kavin kavelemassa Harajukussa, mutta siella ei enaa puolen yon aikoihin mitaan ollut. Palatessani ostin kompinista vahan ruokaa ja ne syotya pyorin viela hieman Shibuyan kujilla ennen paluuta mangakahvilaan. Onnekseni vuorokausi oli vauhtunut ja oli maanantai. Sain yopaketin, jota ei viikonloppuisin saa (￥1300 6 tuntia + ￥100 / ylitetty 15 minuuttia). Hetken surffailujen jalkeen kavin makuulleni kopin pehmustetulle lattialle.