IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

IlmastonmuutosTorstai 02.10.2008 02:36

Olen viime aikoina törmännyt monta kertaa ilmiöön nimeltä ilmastonmuutos. Osa sanoo että se on, osa sanoo että se ei ole. Alunperin ne ihmiset jotka eivät siihen uskoneet, olivat mielestäni typeriä ja tietämättömiä. Nyt olen kuitenkin ajatellut asiaa vähän vähemmän sulkeutuneesti.

"Aikoinaan maan piti olla lattea, julkeatkin väittää että se olisi pallo!"
"Entäs sitten evoluutio, ei vastaa yhtään sitä totuutta joka meille on annettu!!"

Huomaan olleeni yhtä tympeän umpimielinen, en ole osannut ajatella asiaa muulta kuin ensin annetulta totuudelta. Minun mielipiteeni on merkityksetön kun kyseessä on se, että miten asiaa ajattelee. Ajatus voi olla hieman kompleksi näin heti aluksi mutta järkipelillä sinulla ei voi olla kunnon mielipidettä ilman että olet tarkastellut kolikkoa molemmilta puolilta. Vihastutan nyt monta ihmistä kun sanon näin, mutta kuten uskon asioissa, yksi vertaus pitää.

Sinulla on kolikko kädessäsi, näet sen kruunapuolen. Tiedät, että kolikolla on klaavapuoli ja miltä se näyttää, mutta et näe sitä. Kun käännät kolikon nähdäksesi klaavan, menetät näköyhteyden kruunapuoleen. Tiedät, että se on siellä, tunnet sen vielä sormiesi alla ja näet sen mielessäsi - kuitenkaan sitä oikeasti tuntematta, näkemättä. Noh, fiksu ihminen sanoisi että moi käännä se kolikko sivuttain itseesi päin. Kun teet näin, näet joko pienen siivun molemmista puolista tai et näe kumpaakaan, riippuen siitä onko lasisi yleensä puolitäysi vai puolityhjä. Tämä pätee muun muassa uskoon sillä tavalla, että se kuvastaa hyvin sitä miten helppoa on olla kapeakatseinen. Missään tapauksessa et näe kolikon toista puolta kuten sitä joka on sinun silmiesi edessä. Ainoa tapa tuntea kolikon molemmat puolet yhtä hyvin, on käännellä kolikkoa. Tämä on asia joka unohtuu monelta.

Minä katselin vain sitä kruunapuolta, tietenkin maapallo lämpiää, tietenkin ihmiset tuhoavat sitä, typerää yrittää kiistää sitä, menisivät nuo ihmiset pois. Nyt tulin ajatelleeksi että tietenkin on mahdollisuus että ilmastonmuutos ei ole niin akuutti pelko tai että se voisi tapahtua ilman ihmisen apuakin, eli vaikka ihminen tuhoaa maapalloa, ei voida näyttää toteen etteikö se voisi tapahtua ilmankin sitä. Kyse ei ole siis siitä, kumpi teoria on oikeassa vaan siitä, että ymmärrän tavallani molempia. Olen valmis muodostamaan mielipiteeni.

Mutta ironisinta on se, että jos kruunapuolta ei kolikossa olisi, ei olisi klaavapuoltakaan. Näin ollen voi sanoa että jos ei ole pahaa ei ole hyvää, jos ei ole mustaa ei ole valkoista, jos ei ole uskontoa ei ole ateismiakaan. Jos ei olisi ilmaston lämpenemistä, ei olisi ilmaston viilentymistäkään.

Jos ei vielä uponnut, selitä minulle miten tunnistat hyvän jos et ole koskaan kokenut mitään pahaa?

Niinja, oletko sinä sellainen joka kääntelee kolikkoa?
Itse olen oikeastaan iloinen että aina löytyy toisinajattelijoita. Sitä muistaa helpommin pitää mielensä avoimena kaikenlaiselle.

Lisätty matkaviestimestäKeskiviikko 01.10.2008 14:29

Tänään olen varsin huvittavan näköinen, lääkärikin ratkesi hymyilemään kun näki mun naamani. Nyt turpoaa jo leukakin. :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.10.2008 02:37

Öh, mulla on afta huulikorun nastan alla. :DD
Touché, Mr. Murphy, touché.

KuolenTiistai 30.09.2008 21:04

Yskin keuhkoni kohta nurinpäin.
Seinät on kuorrutettu limalla. Mmmm.. Slimy..

Voisin mennä katsomaan auttamattoman hassuja kasarisarjoja jos mua ei pelottas ajatus niin paljon. :D

[Ei aihetta]Tiistai 30.09.2008 03:56

angst
multiflem (lue: isolima)
köh
hajoil
öhköh
flemflemflem
gröh

yhy
ei saa liikkuu ja sata menee ihan mäkeen
puhekielto, en saa laulaakkaa

mut silver lining:
en joudu läskikurssin sauvakävelyyn. <3

Pitäs varmaan hankkii jostain urheilu-uikkari.

YhymMaanantai 29.09.2008 17:47

Näinhän se on, että sairaana sitä ollaan.
Kävin lääkärissä eilisen rajun yskänkohtauksen jälkeen ja rapsahti 5 päivää sairaslomaa. Ei ole mitenkään erityisen kipeä fiilis, väsynyt ja heikko olo. Suurin oire lienee kuitenkin kipu rintakehässä ja pakotus selässä, kaikesta tästä yskimisestä.

Ensin viikko esipotemista ja potemista, sitten ihan jees viikko ilman suurempia räkäongelmia ja sitten todetaan et moi se sun tautis joka ei ollu viimeks ees hoidettavissa, on nyt mennyt keuhkoihin ja siellä on sitten keuhkoputken tulehdus.

Tälläkin viikolla mulla oli paljon kaikkea mitä halusin tehdä, mutta ei.

Taidan sit vaan kattoo vanhoja 80-luvun sarjoja kotona perskeles.

02/100Maanantai 29.09.2008 13:23

Ei se tauti taltu vieläkään, viime viikolla ei kyllä saatu taas mitään aikaan.

02 - Hydrobic 45min

Saa nähdä mikä tuomio tulee tänään lekurissa, saako sitä sitten liikkua tälläkään viikolla.

HopeareunusSunnuntai 28.09.2008 18:19

Ukko sai pienen parkkisakon ja oli ihan yhyy niin minusta se oli kiva et se sai semmosen minigrip-pussin lautapelivermeilleen.

Olen ilmeisesti semmoinen hopeareunus-ihminen, mikä on tosi kornia koska joskus mun piti alkaa oikeasti harjoittelemaan sitä kun en nähnyt mitään hyvää missään.

Eli jos haluat olla positiivinen kuin minä, sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin tietoisesti jokaisesta, ihan pienestäkin harmistuksesta, yrittää miettiä mikä olisi hopeareunus ja jossain vaiheessa teet sitä jo ihan huomaamattasi. Mutta ollaksesi positiivinen, sinun tulee pyrkiä positiivisuutta kohti.

Miten niin nuoret ei?Sunnuntai 28.09.2008 18:11

Törmäsin sattumoisin erääseen keskusteluun IRC-Galleriaa surffatessani, jossa toinen osapuoli totesi keräävänsä porukkaa bändiin jolla yrittäisi sitten vaikuttaa maailmaan parantavasti. Ettei näitä ampumistapauksia enää tulisi.

Voi helvetti päättäjät kun olette sokeita. Teillä on käytettävissänne koko maailman vahvin väline, nuoriso. Kyllähän se on niin, että ne lapset katsovat teitä ylöspäin kasvaessaan, "mitä teen iskä, iskä mä en osaa, äiti tuu pyyhkiin". Mutta ei se asia pysy niin. Jonain päivänä teidän täytyy katsoa omia lapsianne ylöspäin ja se joka vastaa katseeseen, on oman elämänne peili. Jos ette ole antaneet nuorison kasvaa ja kukoistaa, vastaan katsoo katkera ihminen joka ei näe sen pidemmälle kuin tekään. Jos sen sijaan olette ymmärtäneet sen iänikuisen rallatuksen "nuorissa on tulevaisuus" ja antanut nuorille ohjausta totaalivallan sijaan, huomaatte että vastaan katsoo ihminen jolla on vahva pohja, vahvat mietteet, halua ja voimaa viedä asioita eteenpäin ja ohjata häntä nuorempia.

Kysymys lienee kaikille meille sama, haluatko istua nurkassa vai kulkea vapaasti käytävillä?

Raivostuttaa miten ihmiset vallankahvassa ovat "yhyy olemme niin yksin tämä on pelkästään meidän käsissämme" kun sen sijaan nyt jos koskaan tulisi ottaa kontakti nuorisoon ja saada nuorten elämään enemmän sisältöä. Vaikka se puistossa ryyppääminen onkin kuulunut meidän kaikkien kasvuprosessiin, ei se silti tarkoita että nuorten on tarkoitus olla siellä.

Haloo.

OhhohLauantai 27.09.2008 21:45

meillä on: 499 890 käyttäjää, 7 922 618 kuvaa, keski-ikä 20,24 v

meneekö rikki 500k ja 8000k yhtä aikaa